Sarjani Kokkolan tulipaloista oli suunniteltu 5-osaiseksi, mutta niin siinä sitten kävi, että Kokkolan kaupungin uusin tulipalo ryösti siitä vielä siivun itselleen ja pääsee oikeutetusti sarjani kuudenteen osaan.
Menneellä viikolla työkaverini whatsuppasi minulle aamuvarhaisella "Kieppi palaa!" Tuijotin kännykkäni näyttöä epäuskoisena osaamatta vastata mitään. Kieppihän on Kokkolan museokorttelialueella oleva 1800-luvulta peräisin oleva rakennus, jossa on Kokkolan luonnnontieteellinen museo. Museossa on säilytetty kolmea suurempaa kokonaisuutta; Armas Järvelän perhoskokoelma, Viljo Nissisen mineraalikokoelma ja Veikko Salkion elämäntyön mittaista luontokokoelmaa.
Että juttu tästä täytyi kirjoittaa. Jotenkin ironista, että olin pyöritellyt tekstin kirjoittamista luontomuseosta jo viime keväästä lähtien, mutta en ennättänyt lähteä kuvaamaan rakennusta päältäpäin, joten teksti viivästyi. Tarkoituksena oli tehdä isompi "minne mennä millä kelillä vaan"-turistin silmin kohdeblokkaus... Muistoksi jäi muutama sisältä otettu kuva toukokuulta 2018 lasivitriineistä, jotka tosin onnekkaasti säilyivät palolta.
Ensijärkytystä tulipalosta ei voi edes kuvailla. Sijaitseehan Kieppi mielettömän arvokkaalla museokorttelin alueella, jossa on esimerkiksi Pedagogiotalo 1600-luvulta. Niin, ja kirkkokin ihan liki. Itse Kiepin talon vanhin osa on 1800-luvulla rakennettu. Erikoista, että tulipaloja on ollut niin moneen otteeseen juuri noilla kulmilla.
Aamulla 29.1.-19 töihin kaupungin halki ajaessani iso osa keskustan kaduista oli suljettu liikenteeltä. Pakkasta oli paljon, ei mikään keveä keli sammuttaa paloa. Aamun eka tunti käytiin oppilaiden kanssa tulipaloa keskustellen läpi. Muutama oppilaistani oli palosta kuullut kouluun lähtiessään ja osa oli hyvin hämmentyneitä, koska paikka oli luokalle tuttu ja rakas. Juuri piti varata aika mineraalikokoelman ihasteluun - nyt se jäi. Moni suri aidosti museon kokoelmien mahdollista tuhoa.
Palo sai luultavasti alkunsa sähkökaapin liepeiltä. Rakennuksen yläosa on mennyttä, vaikka automaattihälytys pelastikin nopeudellaan paljon. Vanhassa rakennuksessa eristeinä käytetyt jäkälät ja sammalet ovat työläitä sammuttaa - etenkin muutoinkin vanhassa rakennuksessa. Täältä näkyy oivallinen video jälkitöistä. Uskomatonta, miten äkkiä paikan raivaus tapahtui. Nyt viikonloppuna kadulla kulkiessa kaikki kadulla oli siistiä...
Ikkunoissa näkyi sammutuksessa käytetty vesi itkevinä jääpuikkoina...
Palo saatiin hyvin rajattua. Viereiset rakennukset - Pedagogio ja Lassanderin talo sekä ns. Vohvelikahvila eivät vaurioituneet, eikä edes kiinteistön uudempi osa savuvaurioita lukuun ottamatta.
Taustalla näkyy Kokkolan kaupunkikirkon tornit. Herrströmin talo oli rakennettu 1823. Talo on ollut tulen nuoltavana jo vuoden 1860-luvun suurpalossa.
Luontomuseon palanut osa on suojeltava rakennus. Kokonaisuudessaan koko museokorttelihan on luettavissa valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Itse palanut talo on alun perin kauppiasperhe Herraströmin talo.
"Eräänä päivänä olin auttamassa Ferdinandia herrasväki Herrströmille kuuluvan rakennuksen maalaamisessa. Yksi vintin ikkunoista oli rikki, ja aivan sen lähellä oli suuri laatikollinen lakritsia, aivan ulottuvillani kun seisoin telineellä. Koska isä usein käytti yskänlääkkeenään lakritsia, arvelin minä, että nyt oli taas hyvä tilaisuus saada ilmaista yskänlääkettä ja niin vein pari tankoa kotiin. Mutta kun isä kuuli, millä tavalla olin lakritsin saanut, suuttui hän kauheasti ja vain äidin väliintulo pelasti minut selkäsaunalta. Minut velvoitettiin ankarasti viemään lakritsi heti takaisin herra Herrströmille ja tunnustamaan rötökseni. Mutta koska herra Herrström oli tunnettu ankarana ja jokseenkin saitana miehenä, pyysin itkien, ettei minun tarvitsisi sitä tehdä. Mitkään pyynnöt tuskin olisivat auttaneet ellei äiti taas olisi tullut väliin ja myöntänyt pelkäävänsä, että herra Herrström voisi hakata minulta sekä kädet että jalat poikki. Sovittiin lopuksi, että veisin lakritsin huomaamatta pois ja kävisin sitten kertomassa, että vintin ikkuna oli rikki ja että oli parasta antaa korjata se, ettei vain kukaan varastaisi lakritsia... Niin sitten teinkin ja sain herra Herrströmiltä paljon kiitoksia ja tunnustusta siitä, että olin niin rehellinen ja kelpo poika. Palkkioksi siitä kaikesta sain palan lakritsia - noin sormustimen suuruisen murusen tosin vain - mutta olin iloinen, että olin päässyt asiasta niin vähällä."
Mikähän se rikkoutunut ikkuna noista kaikista ikkunoista ikinä lie ollutkaan? Nyt lakritsin sijaan siellä oli paljon muuta arvokasta säilössä...Kiinteistössä on muuten toiminut myös lastentarha.
Tähän vielä alle muutama otos Veikko Salkion upeasta eläinkokoelmasta, joka avattiin yleisölle 1980-luvulla. Minulla oli kunnia tavata Salkio useamman kerran 1990-luvulla silloisessa Hagströminkulman kiinteistössä. Ihailin jo silloin hänen otettaan työhön. Vaikutuksen teki myös mm. se, kuinka hän hän jaksoi usein ottaa vastaan erään tuntemani pojan, joka oli haltioitunut hänen työstään. Harva viitsisi nähdä vaivaa jakaa työnsä lomassa 7-vuotiaan kanssa päivä toisensa perään...
Täytyy tehdä uusi juttu, kun museo joskus tulevaisuudessa uudelleen avataan!
LÄHTEET: Wiirilinna, Annikki. Otto Draken muistelmia II: Viime vuosisadan elämäntyyliä kaupungissa. Keskipohjanmaa-lehti 7.10.1982. [https://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/otto-draken-muistelmia-II-viime-vuosisadan-elamantyylia-alakaupungissa/] Luettu 3.2.2019.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti