Kaatuneiden muistopäivänä

Kaatuneiden muistopäivänä sataa vettä. Silti lähden ajelemaan kohti kanta-Kokkolan hautausmaita. Omassa perhepiirissäni kaatuneiden muistopäivää on aina kunnioitettu ja arvostettu kovasti. Etenkin isänpuoleisessa suvussani sodat ovat saaneet paljon murhetta aikaan. On hienoa, että arvostus kaatuneita ja taistelleita kohtaan saa jatkua tulevissa sukupolvissa, vaikka itse sodista on jo vuosikymmeniä. 

Kaatuneitten muistopäivän viettämisen alku on vuoden 1940 piispainkokouksesta, jossa ehdotettiin suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä  talvisodan sankarivainajien  muistoksi. Puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka C.G..E. Mannerheim  määräsi, että lippujuhlan sijasta  vietetään jatkossa toukokuun komantena sununtaina sekä Talvisodassa kaatuneiden sankarivainajien  sekä myös kaikkien murroskautena 1918 molemmin puolin  vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneiden yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä. Vaikka Mannerheimin käsky aluksi koski ainoastaan puolustusvoimia, alettiin sitä noudattaa myös  puolustusvoimien ulkopuolella. 

Myöhemmin myös Jatkosodan ja Lapin sodan  sankarivainajat liitettiin muistopäivään mukaan. Nykyinen  nimi "Sankarivainajien muistopäivä" on vuodelta 1946.Vuonna 1947 Valtioneuvosto vahvisti päivän ajankohdan. Vuodesta 1977 lähtien muistopäivä on ollut vakiintunut liputuspäivä. 

Kiersin kolmella Kokkolan hautausmaalla ja keräsin kuvasatoa muistokivistä. Ensimmäiseksi ajelin Kaarlelan kirkon sankarihautausmaalle. Alue on Kaarlelan kirkkoa vastapäätä oleva, erillinen  hauta-alue tien toisella puolen. Siellä lepää siippani isoäidin veli, Talvisodassa 27-vuotiaana menehtynyt Helge. Helge oli ennättänyt avioitua vajaa kuukausi ennen kaatumistaan. Suremaan jäi nuori leski.

Muutoin Kokkolan haudoilla ei ole minulle läheisiä, läheiseni ovat Lappajärven kauniilla sankarihaudalla. Heitä on siellä kolme veljestä. Kova kohtalo yhden perheen osaksi.

Sankarihautojen vieressä on edustava muistopatsas "Sankaripatsas", jonka tekijä on John Munsterhjelm. 

Rakastan muutoinkin kiertelyä ja kuljeskelua hautausmailla. Yleensä muistopäivinä väkeä on sankarihaudoilla enemmän Nyt koronakevät veroitti sekä tapahtumia että kävijöitä. Hienoa silti, että muistokukkia ja -seppeleitä oli muistokiville tuotu. Kaarlelan haudoilla kunkin hautakiven viereen oli  seurakunnan puolesta jo istutettu sininen ja valkoinen orvokki. Kaunista. 

Arvostan näitä havuseppeleitä kovasti. Ne kuuluvat vahvasti mielestäni  suomalaisuuteen ja ovat yksinkertaisuudessaan kauniita.

Muutoinkin Kaarlelan kirkonalue on kaunis. Tästä kuvasta katsottuna ei uskoisi, että  kirkon ja hautojen välissä kulkee tie.

Sitten Marian hautausmaan sankarihauta-alueelle. Haudoille on haudattu 109 sankarivainajaa.  Siellä on vaikuttavan suuri  graniittipatsas "Kotiin", joka on Viljo Savikurjen  ja Veikko rauhalan teos. Työn nimi sopii erityisen hyvin tälle hautausmaalle, sillä saamme kiittää kokkolalaista kirkkoherraa, Johannes Sillanpäätä, siitä, että suomalaiset sankarivainajat tuotiin oman maan multiin! Myös Sillanpään hautamuistomerkki on tällä hautausmaalla. 

Kun saavun muistokiveä kohti, näen vanhan, harmaahapsisen miehen, joka hiljaa kumararyhtisenä kävelee kiven luo.  Hän seisoo kiven vieressä kauan seppeleiden tekstejä lukien.  Mietin hetken, kuvaanko häntä, mutta  jotenkin en halunnut Se oli hänen oma hetkensä, Muistokiveltä lähtiessään mies katsoi pitkään minua ja kameraani. 

 Muistomerkki on kaksipuolinen. Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että pitäisi saada tallennettua tietoa   viimeisten elossa olevien  sotamiesten puolisoilta, jotta saataisin  talteen sota-ajan tarinoista tallenteita. Tallenteita kotirintaman tapahtumista on yllättävän vähän tallennettu. Omaa mummoani haastattelin nuorena tyttönä aiheesta. Kamalia kohtaloita, en voi muuta sanoa...

Sitten siirryn kadun yli Kokkolan uusimmalle hautausmaalle, jossa on myös isäni hautakumpu. Tällä kauniilla hautausmaalla on oma alueensa kuolleille  sotaveteraaneille ja lotille. Kävi niin, että aluetta joudutaan suurentamaan alkuperäisesti varatuista hautapaikoista, sillä yllättävän moni alun perin Kokkolasta lähtöisin ollut ja  aikuisvuotensa muualla viettyänyt sotaveteraani onkin päätetty haudata oman kotiseurakuntansa multiin. Hienoa muuten, että tämä alue on erillisenä heille varattu!

Annan hautausmaan hautamuistomerkki, Veteraanikivi,  on huomattavasti modernimpi, kuin muilla hautausmailla olleet muistomerkit. Sateinen ilma tosin  näkyy kuvaushetkellä vähän ikävästi kivissä värimuutoksina.

Mut kaatuneen sankarin sielu

on astunut korkuuden linnaan

ja, hymyen autuaas rauhas,

hän katselee tannert allans:

siel torvi soi

ja trumpu pauhaa

ja kumisee kultanen kangas,

kosk Tuonelan enkeli niittää.

-Aleksis Kivi-

LÄHTEET:

Tammenlehvän perinneliitto. Juhla- ja muistopäivät. Toukokuun 3. sunnuntai Kaatuneitten muistopäivä. [https://tammenlehva.fi/veteraaniperinne/juhla-ja-muistopaivat/] Luettu 17.5.2020.