Sen suven suloisuutta...

Eilen lauantaina oli koulujen päättäjäispäivä. Hyvin erikoinen ja erilainen, silti mielestäni niin juhlava kuin vaan ikinä pystyi. Me opet päätettiin pukeutua ykkösiin ja toivottiin sitä oppilailtakin. Juhlaanhan pystyi tulemaan ainoastaan oppilaat, vanhemmat eivät koronatilanteen vuoksi voineet osallistua paikan päällä. Teimme kuitenkin melko mittavan juhlavideon, jossa oli oikeastaan kaikki elementit, mitä tavallisessakin kevätjuhlassa. Se korvasi paljon.

Minulla oli luokka, jonka opena olin viimeiset neljä vuotta. Energinen, todellakin  täynnä elämää oleva luokka. Eräs kollegani minulle veistelikin, että sinulla on luokka täynnä niin isoja persoonia, että harvalla koskaan. Totta joka sana. Jään kyllä liikuttuneena muistelemaan kaikkea vuosien varrelta, nyt jo  virne silmäkulmassa.:)

Haikea oli eilinen päivä. Toisaalta on ihanaa päästää oppilaat kokeilemaan omia siipiään, mutta kyllähän heihin kiintyy, kun vuosia viettää samassa huoneessa...Ennen kuin ennätin koulusta edes poistua, sain liikuttavan viestin eräältä äidiltä.

 "Lapseni tuli  juhlasta autoon, ja luki korttisi, jossa oli se runo. Poika päästi ison itkun. Ja sitten  itkin minäkin.  Ja nyt aloitti  mummokin..."  

"Katselen sinua hiljaa, katselen ihaillen.
Kohta jo kauaksi lähdet, polkusi raivaten.
Kutsuvat merten aavat, avarat ulapat.
Haasteille kaukaisille kätesi ojennat.
Iloitse matkasta tästä, kaikista tuulista sen.
Jokainen päiväsi olkoon kirkas ja onnellinen.

Kiitos yhdessä koetusta ajasta! "

Näin sieluni silmin tilanteen; suku kolmessa polvessa  vollottamassa kuumassa autossa opettajan runosuonta ja liikutuin siinä vaiheessa kyllä itsekin.

Eilen olin kyllä aika kaputt, tämä kevät on ollut niin erilainen ja vienyt voimia tavallisesta poikkeavalla tavalla.  Loppuun asti kuitenkin hienosti kaikki hoitivat hommansa, niin lapset kuin aikuisetkin. Kävin iltapäivällä itsekseni kuljeskelemassa pitkin Suntin vartta. Se on kaunistunut tosi paljon vuoden aikana.

Olin ajatellut kuvata  Suntin varren läheltä löytynyttä Freija- puupatsasta keväisessä kukkakuosissaan. Pettymys oli iso, kun lähelle päästyäni huomasin että Freijan hameenhelman oli vallannut keski-ikäisten ryyppyseurue. He elivät omaa, kiireetöntä elämäänsä, eivätkä olleet aikeissakaan poistua paikalta. Niinpä en saanut kuvattua patsasta edestä päin, joten joudumme nyt  katsomaan Freijaa hieman toisista kulmista. Mutta täytyy sanoa, että kaupungin puutarhatyöntekijät  ovat tänä keväänä todella onnistuneet monessa kohteessaan!

Paljon on pelätty, miten nuoret äityvät juhlimaan koulujen loppumista, kun normitilaisuudet on peruttu. Ei kyllä pitänyt paikkaansa ainakaan oman nuorimmaiseni ja kavereidensa kohdalla. Ilmoitti illalla, että lähtee kavereiden kanssa pelaamaan frisbeegolfia. Yöllä tuli kotiin ja kertoi, että sen jälkeen menivät vielä tyhjälle pelikentälle  pelaamaan jalkkista. Nuoretko mielikuvituksettomia? Varmasti ikimuistoinen ilta!

Tänään kutsuimme anopin ja äitini kylään. Yli 7-kymppisille vähän piristystä  puutarhajuhlan merkeissä. Eivät ole päässeet pitkään aikaan kotoaan minnekään, niin tällaisena kesän  aurinkoisena päivänä oli oikein ihanaa istua  terassille yhdessä juttelemaan ja vastaanottamaan kesää hyvän ruoan kera. 

Siippa kävi aamusta merellä ja saaliina oli aika kiva määrä siikaa. Niitä savustelimme ja mummelit olivat tyytyväisiä kyläilyreissuun.:) 

Kyllä on ihanaa, kun loma on edessä. En ole suunnitellut oikein  mitään, mutta sen tiedän, että huomen aamu menee antaumuksellisesti nukkuessa. Hellettä on luvattu. Ehkä raahaan itseni päivemmällä altaan reunalle ja vain nautin!