perjantai 14. elokuuta 2015

Ullavalaiset vapaudensankarit


Aika piipahtaa jälleen Ullavassa.

Tällä kertaa tutustumme hautamuistomerkkiin Ullavan kirkon läheisyydessä.

Muistokivi on kapeahko ja korkea.
Kiven yläosassa on seppelöity risti.
Kuvan  alapuolella on teksti:

"Ullavalaiset vapaudensankarit

Matti Wähälä
Synt. 10/1 1894
Kaatui Messukylässä 28/3 1918

Jalmari Rahkonen
Synt 6/9 1891
Kaatui Hauholla 28/4 1918"


Kiven alaosassa on muistoteksti kaatuneille:

                                                         "He puolesta lain ja vapauden
henkensä uhrattuaan
rauhassa lepoa nauttivat
nyt povessa isänmaan."


Nuoret miehet ovat kuolleet vuoden 1918 sisällissodassa.


Kivipaasi on sankarihautarivistöjen vieressä.


Kivipaasi herää kuin eloon, kun sen  pystyttämiselle  etsii  taustaa. Selviää, että molempien nuorten miesten taival kansalaissodassa päättyi päivinä, jolloin moni muukin menetti henkensä. Alla kaksi lainausta pitkistä teksteistä molempien kuolinpäiviltä.

28.3.1918 oli kiirastorstai joka myöhemmin sai nimityksen "veritorstai". Valkoisten joukkojen hyökätessä Tamperetta kohti perääntyviä punaisia joukkoja vastaan, käytiin Kalevankankaalla taistelu, jonka jäljiltä yksin valkoisten joukot harvenivat tuona päivänä noin tuhannella kaatuneina, kadonneina tai haavoittuneina. Tuona samaisena päivänä kuoli myös punaisten Tampereen joukkojen ylipäällikkö Hugo Salmela Teknillisellä oppilaitoksella sijainneessa esikunnassa tapahtuneessa kranaattiräjähdyksessä...

...Messukylän historia II (Unto Kanerva) kirjoittaa s.446 seuraavasti:
"Ammuttuja messukyläläisiä oli 15. Näistä kahdeksan menetti henkensä Härmälän pellolla, vain yksi sotaoikeuden tuomion perusteella. Härmälässä ammutuista oli kaksi Uudenkylän miestä. Kesemmällä kuultiin, että täällä oli kuoppa. Sieltä kaksi Uudenkylän miestä löytyikin. Kummallekin jäi vaimo ja viisi pientä lasta."

"...Sunnuntaiaamuna 28.4.1918 Hauhon vanhan harmaakivikirkon kellot eivät kutsuneet kansaa jumalanpalvelukseen. Kirkonkylää ja lähitienoita hallitsivat sodan äänet.
Punakaartin joukkoja vyöryi saksalaisten rintamalinjan keskustaan jättämästä aukosta sisään. Keski-Pohjanmaan II reservipataljoona taisteli ylivoimaa vastaan. Vaikeimmaksi muodostui vasemmalla taistelevan 2. komppanian asema, sillä punaisten saartoliike eristi sen pataljoonasta. Käytiin armottomia lähitaistelulta mies miestä vastaan. Pataljoona sai vetäytymiskäskyn...
...Hauhon kirkonkylä oli edelleen punakaartin miehittämä. Taistelukentällä lojui kaatuneita suomalaisia, valkoisia ja punaisia, uhreja itsenäisyyden kovin ankaralla tiellä. Keski-Pohjanmaan II reservipataljoona oli menettänyt yli 50 miestä kaatuneina, eli noin 10 prosenttia vahvuudestaan. Kaatuneista yhdeksän oli Ylivieskasta. Useat kymmenet olivat haavoittuneet, ja moni oli joutunut sotavangiksi..."
                                                                        LÄHTEET:
Esi-isää etsimässä.28.3.1918 - Matti Kytön kiirastorstai. [http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/03/2831918-matti-kyton-kiirastorstai.html] Luettu 7.6.2015.
Sanansaattaja.   Hauhon taisteluun liittyvä sukutarina vuodelta 1918. Kirjastovirma. Pohjoispohjalaista kulttuuriperintöä. [http://www.kirjastovirma.fi/ylivieska/juurikosken_partaalla/sanansaattaja] Luettu 7.6.2015.


2 kommenttia:

  1. Minun äitini ja toiset isovanhemmat ovat lähtöisin Ullavasta ja aina välillä tulee käytyä
    kirkolla ja hautausmaalla. terv. Riitta Kokkolasta

    VastaaPoista
  2. Hei, Riitta!
    Sukujuuret on hyvä tietää. Jokainen tarvitsee juurensa. Itse pidän hautausmailla kiertelystä. ...Omien sukujen haudat ovat sen verran etäällä, että olen opetellut kiertelemään myös lähempänä...

    VastaaPoista