Ohtakarissa jäärovaa ihastelemassa

Tänään lähdin ajelemaan kohti Lohtajan Ohtakaria. Pidän kovasti tuosta merellisestä paikasta yleensäkin ja tapaan silloin tällöin käydä siellä fiilistelemässä. Tällä kertaa sai liikkeelle riemullinen talvisää viiden pakkasasteen voimalla ja tieto luonnon loppuvuonna kuin lahjaksi ulkoilijoille  muovaamista jäärovista. 

Autojono mateli minua vastaan kaposella  Ohtakarintiellä. Ajelin hiljakseen eteenpäin. Olin lähtenyt liikkeelle vasta puolenpäivän jälkeen ja toivoin, ettei ennättäisi pimetä, ennen kuin ehtisin kuvaamaan. Lisäksi jäisillä tienoilla on vähän riskialtista hämärän hyssyssä liikkua.

Saavuin  perille kuitenkin oikein hyvään aikaan. Sää oli pilvinen, ei päässyt auringon kajoja kuvaamaan, mutta muuten oli tosi kaunista. Taivas oli saapuessani upean sininen. Olisin pysäyttänyt autoni jo edeltäville hiekkadyyneille, sillä siellä  oli upea kontrasti puhdasta lunta vasten kaislojen heiluessa ja sinisen taivaan pilkottaessa etäämpänä. En vain viitsinyt tukkeuttaa muutenkin kapeaa tietä autoineni. 

"Jäävuoria" kävin taivastelemassa samaisessa paikassa viimeksi vuonna 2017. Silloin oli kevättalvi ja kukkulat tämänkertaisia korkeammat. Vaan näyttävät oli jäämuodostelmat tälläkin kertaa. 

Kävelin kalastajamökkien ohitse. Huomasin kyllä monen ihmisen kävelevän vastapäiseen suuntaan seurakunnan leirikeskusta kohti, mutta ajattelin kuljeskella samaa reittiä kuin aikaisemminkin. Rantaan saavuttuani näinkin, että jäämuodostelmat olivat leirikeskuksen päässä ulompana, mutta se ei tahtia haitannut. Rantaa pitkin meni paljon polkuja, joita pitkin oli aivan ihana kiertää kaartuvaa rantaa. Ranta-alue oli turvallisesti jään peitossa ja jääröykkiöt muutaman kymmenen metrin etäisyydellä rannasta. Muutama kulkija tuli käveleskellessäni vastaan, mutta pääasiassa oli taivaallisen rauhallista.

Joskus matka on aivan yhtä ihana kuin se itse perille pääsykin. Etenkin kun on varustautunut lämpimin vaattein ja sopivin kengin!

Ihmisiä alkoi näkyä sakeammin, kun jäärovat tulivat näkyviin. Kello oli jo 15 ja silti oli vielä paljon ihastelijoita. Voi vain kuvitella, kuinka paljon aikaisemmin päivällä kulkijoita jäällä olikaan ollut.

Tuollainen jäärova vaatii suotuisat olosuhteet syntyäkseen. Tuulen täytyy olla melko voimakas, jotta jäämassa lähtee liikkeelle riittävällä voimalla kohti rantaa paiskautuen. Jäistä on mystisesti muodostunut kuin seinämä. Tämänkertaiset jäävuoret näyttävät yhtenäisiltä kasoilta ja ovat jonkin verran turvallisemmat liikkua kuin ne muutamaa vuotta aikaisemmin olleet, isoista lohkareista muodostuneet kasat. 

Tasaisemmalla jäänpinnalla röykkiöiden edustalla jää on muovautunut aivan upeiksi kuvioiksi lumen kanssa. 

Jäävuoret olivat pitkällä, ainakin 200 metrin matkalla. Oli upean näköistä, kun ihmisiä seisoskeli korkeimmilla kohdilla. Vesi oli  jo lähes umpeen jäätynyt. Ehkä parempi niin, sillä aina riittää uhkarohkeita jäätikön reunan yli kurkkijoita...Korkeimmista kohdista jäätikkö oli ehkä viiden metrin korkuinen. 

Edelliskerralla oli isoja jäälauttoja kiinni toisissaan. Jääkasojen päälle pääsee kyllä kiipeämään, mutta putoaminen alas voisi olla kohtalokasta. Meren kanssa ei koskaan voi olla liian varovainen. Luonnon voimia täytyy osata kunnioittaa!

Siellä täällä rannempana jää oli muodostunut pieniksi luoliksi, joissa lapsenmielisimmät näyttivät käyvän kurkistelemassakin.

Harmittelin hieman, että olin jättänyt järkkärini kotiin, mutta toisaalta olin tyytyväinen päätökseeni, sillä pelkäsin, että kompuroisin ja kamera rikkoutuisi.

Ylväimmillään jääkasat olivat seurakunnan leirikeskuksen majojen luona. Oi, mikä nostalgiapläjäys samalla! Taisin olla 15-vuotias, kun olin ystäväni kanssa samaisella paikalla Myrskyleirillä. Olikohan peräti lokakuu? Luonto elosalamoineen oli silloin upea!

Majojen luolta menevää ajotietä pitkin pääsi muuten vaivattomimmin jääkasoja ihastelemaan, jos ei halua pitkästi kävellä.

Sininen hetki---luonto puhukoot puolestaan!

Rova oli paikoitellen tosi jyrkkäseinäinen. Kuvaushetkellä avovesi oli lähes tyystin jo kadonnut pakkasten voimasta.

Joku järkevä oli tuonut ilmeisesti omasta mökkirannastaan pelastusrenkaan rotkon lähelle Tosi hyvä oivallus. Näkyi ottavan sen lähtiessään illan hämärtyessä mukaansa. Onneksi jäi silti käyttämättä!

Kyllä Suomen talvinen luonto vaan on kerrassaan upea, ajattelin pakkasesta punertunein poskin ajellessani takaisin kohti kotia!

Jäällä

Joulun jälkeen merellä kävelemässä. Kauas ei tohtinut mennä, avovettä näkyi lähellä. Nyt pari päivää myöhemmin kaikki jäät ovat kadonneet (paitsi omasta pihasta...) Onneksi ennätin tallentaa kaunista jäätä.

Oli aurinkoinen päivä. Jäällä oli helppo kävellä. Ei ollut lunta. Jäänpinta oli rösöinen. ja kun on vuorotellen on  ollut sekä pakkasta että plussakeliä, on jää jäätynyt kerroksittain. Rantojen tuntumassa piti olla tarkkana, ettei humpsahda jään väliin ja satuta jalkojaan teräviin jäänreunoihin.

Siippa ei nähnyt merellä mitään kummempaa kuvattavaa, ihmetteli, mitä heilun kännyni kanssa. Minun mielestäni koko jää oli täynnä upeita yksityiskohtia. Näin eri tavoin maailma kukin tarkastelee...Järkkärin jätin kotiin ja se harmitti. Mutta kyllä kännylläkin kuvia sai...

En koskaan lakkaa ihmettelemästä jään ihmettä. Se valtaa paikkansa omalla, vahvalla tyylillään.

Jään voima...Haluaisin joskus nähdä sen hetken, kun jää murtuu kiveä vasten. Kumpi niistä voittaa; jää vai kivi?  En tiedä, tapahtuuko murtuminen hetkessä...

Seudulla oli liikkunut pari saukkoa. Jälkiä näkyi joka puolella. Olivat varmaan sukellelleet avovesikohdista. Jäällä näkyi myös verta. Olivat ilmeisesti syöneet kaloja jäällä... Jäälohkareiden liikkeissä on mystisyyttä. Aivan kuin jättiläinen olisi paiskonut jäälauttoja minne lystää...

Tämän alla olevan kuvan nimesin puukkojunkkareiksi. Siinä on jotain perin Etelä-Pohjalaista  Tai mammutin hampaita? Kun kuvasin tätä kuvaa, siippa ihmetteli, mitä kuvaan. Kysyin, etkö tosiaan näe...Luonto osaa yllättää, aina! Voisin tehdä alkuperäisestä kuvasta vaikka taulun...

Jääpitsiä...Jää on ihmeellinen. Siinä on sekä voimaa että herkkyyttä.

Jäässä näkyy kerroksisuus ja syksyn lehdet...

Ja tämä kaunis elämys aivan ilmaiseksi:) Ihana luonto:)))

Jäätilannetta bongailemassa Trullevinnokassa

 

Näin pyhäpäivänä oli hyvää aikaa lähteä Trulleviin ajelemaan ja katsastamaan, miltä näyttää jäätilanne.

Trullevi (Trullön) on noin  5 km pitkä ja kapea niemenkärki kaupungin pohjoispuolella.

 

 

 

Niemen luoteiskärjessä Pohjois-Kupussa (Norrkubban) sijaitsee kalasatama. Tässä talven tyhjyyttä uhkuva  venesatama.

 

Isoimpia kalastusaluksia oli talvilomalla päällystetyllä piha-alueella.

 

 

Kapusin Trullevinnokassa sijaitsevalle lintutornille merta katsomaan. Portaikko oli jäinen, täytyi liikkua varovasti. Astinlautojen  pinnalla oleva jää narisi kenkien alla. Hieman huoletti, pysyykö kameran pitkä putki ja lisäsalama  ehjänä, vai kolhinko sen kiipeillessäni...Torni näyttää maalta katsoen matalalta, mutta olo on kuin vuoristokiipeilijällä, kun korkeanpaikankammoinen blogisti korkeuksiin erehtyy...Muta selvisin kuin selvisinkin ilma kompurointia!:)

 

 

Yllätyksekseni sain todeta, ettei Trullevissa ollut vielä kunnollista  jääpeitettä, vaikka esimerkiksi Perhonjoen  sillan alus 8-tien tuntumassa aivan jäässä tänään näytti jo olevankin.

 

Pakkasta oli -7 astetta, tuskin kovin montaa päivää menee, ennen kuin talvi vetää  leveämmän jääpeiton korvilleen.

 

 

Tässä alla Ilmatieteenlaitoksen sivulta kopsittu kuva jäätilanteesta 22.12.-14. Oikeanpuoleinen kartta kertoo keskimääräisen jäätilanteen tähän aikaa vuodesta. Eli normaalisti pitäisi tähän aikaan vuodesta jo jonkinlainen  jääpeite  rannikollamme olla.

Jäätilanne
Normaalitilanne

 

Jääpalaset näyttivät kauniilta veden pinnassa. Kuin palapeli, joka odottaa kokoamistaan.

 

Lintutornin alapuolella olevat  isot kivet vakuuttivat  luonnon monimuotoisuudesta. Ne ovat saaneet ylleen hyisiä aaltoja ja  valkohuuruisen jääkuoren. Tämän kuvan nimi voisi olla vaikka "kylmyys."

 

Etäämpänä  vilkkui Tankarin majakkasaaren valo.

 

Iltapäivä alkoi hämärtyä. Meri katosi hiljakseen  hämäränhyssyyn. Sormet olivat pakkaspäivän kuvailusta kohmeat...