Sinisorsia nukkumassa

 Metsäautotiellä jälleen ajellessani  tienvierustalla lepäili kolme sinisorsaa. Ajatukseni oli aluksi pikaisesti näpätä niistä kuva, Nousin autosta etäämpänä ja auton takaa vaivihkaa varovasti kuvasin. Vaan sitten huomasin, että nämähän nukkuvat...Oli pakko kuvata lisää. 

Linnuilla on mahdollista nukkua tosiaankin seisoaltaan. Se mahdollistaa linnuille jatkuvan valppauden petoihin tai muihin vaaroihin varautumisessa. 

Löysinkin tietoa kiinnostavasta amerikkalaisesta tutkimuksesta, jossa fokuksena on ollut juurikin  sinisorsien nukkuminen.. Tutkimus on toteutettu  tutkija Niels  Rattenborgin johdolla  Indianan valtionyliopistossa. Tutkimusryhmä mittasi lepäävien sinisorsien aivojen  sähköisiä toimintoja,  joista selviää tietoisuus ja toimintavalmiusaste. 

Kokeen tulos osoitti, että sähköisesti aktiivinen puoli aivoista oli se puoli,  joka oli suljetun silmän vastakkaisella puolella. parvessa sijoittuminen levolle oli myös tutkijaryhmän oletusten mukainen. Lintu pitää auki sen puolen silmää, , josta peto voisi isommalla todennäköisyydellä hyökätä nukkuvaa eläintä kohti. Tutkimuksessa ryhmän reunoilla olevat linnut  pitivät avoinna parvesta ulospäin osoittavaa silmää. parven keskelle osoittavien silmien sulkeminen oli puolestaan sattumanvaraista.  Ryhmässä tapahtui yhtä usein tilanteita, joissa oli joko yksi tai kaksi silmää auki. 

Sorsat eivät reagoineet minuun yhtään mitenkään, vaikka seisoin alle metrin päästä niistä. Herättyäänkään ne eivät minua pakoilleen. Olin vähän jopa hämmentynyt. Tutkimuksen mukaan simuloitu peto aiheutti  pelkoreaktion 0,1 sekunnissa. Ehkä en vaikuttanut pedolta tai sitten nämä ovat tottuneet ihmisiin.

Sitten otukset lähtivät liikkeelle. Olin heille edelleen kuin ilmaa. 

Toinen koiraista asteli ojan veteen uimaan. 

Tovin päästä toinenkin koiras oli vedessä. 

Naaras katseli poikien touhuja tienpientareelta. 

Sinisorsa kuuluu puolisukeltajiin.  Ne siis hankkivat ravintoa vedestä kurottamalla kaulaansa veden alle. Näillä ei juuri nyt ollut kai nälkä.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Sinisorsa - heinäsorsa - pullasorsa. useinhan nämä linnut kesyyntyvät helposti. En tiedä, mikä näiden sorsien tarina on, sillä ne viettivät kevätpäiväänsä påienen vesiojan varrella kaukana asutuksesta.

Sinisorsan tunnistaa helposti nimensä mukaisesti sinihohtoisesta siipipeilistään. Uros ja naaras on kuvan mukaisesti  aika helppo tunnistaa toisistaan. 

Sinisorsa tekee tyypillisesti pesänsä ruoikkoon tai rantaniitylle. Naaras munii huhti-toukokuussa 5-12 kellahtavaa tai vihertävänharmaata munaa. Päinvastoin kuin aikaisemman postaukseni käpytikka, sinisorsakoiras ei osallistu hautomiseen. Näitä kuvatessa viikko sitten poikaset tuskin vielä olivat kuoriutuneet, sillä haudonta-aika kestää noin kuukauden muninnasta. Uhkana naaraan hautomapuuhille on erityisesti ketut. 

Sinisorsa on elinvoimainen laji ja yleisin riistalintumme - toki jahtikauden ulkopuolella rauhoitettu.

Nämä lintuset lähtivät käpöttelemään kohti ryteikköistä metsänreunaa- ehkä pesä oli niillä suunnilla. 

LÄHTEET: 

Linnut varautuvat vaaroihin myös levätessään. Turun sanomat. [https://www.ts.fi/teemat/1074217449] Luettu 29.05.2022.

Niels C. Rattenborh´g.  Current Biology 28, R1365–R1381, December 17O& A. Cellpress. [https://www.cell.com/current-biology/pdf/S0960-9822(18)31358-7.pdf] Luettu 29.05.2022. 

Sorsia ja sorsia

Viime viikolla viipyilin hanhissa. Uusi viikko toi mukanaan uutisotsikon ja aiheen uuteen eläimelliseen blogipäivitykseen. 

Muuttolintujen matkassa Kokkolaan on nimittäin kulkeutunut muhkea mandarinisorsa.  Aurinkoisena sunnuntaina minulla oli monta tekemätöntä työtä, mutta ylipuhuin silti itseni Suntin rantaan, missä lintu on oleskellut pian viikon. 

Kuljin pitkän matkan Suntin vartta, sillä minulla ei ollut tietoa, missä päin lintu ehkä majailisi. Kävelin keskustasta aina Halkokarin venevajoille saakka. Linnusta ei näkynyt vilahdustakaan. Nojailin  valkoiseen puusiltaan ja kuvailin niitä näitä. Sitten pyrähti paikalle ehkä 6-vuotias poika, joka huudahti isoon ääneen "Se mandariinisorsa näkyy tuolta pusikosta. "  Siispä sinne. 

Niinpä kohti ryteikköä. Minä ja muutama muu mummeli. Linkutimme kohti ihmettä muhkuraisessa maastossa. Sorsa löytyi Pohjoisen ohikulkutien vierestä. 

Ja olihan se toki näkemisen arvoinen! Siellä se uiskenteli friidunsa kanssa, kotimainen heinäsorsa on vienyt sen sydämen! Uiskentelivat ees ja taas  vedessä pientä matkaa. Rinne täyttyi pikkuhiljaa ihmisistä. Suurin osa kuvasi. Vaikka meitä oli paikalla paljon, ranta oli ihanan hiljainen. 

Lintua oli kiva seurata Se ei äännellyt koko tunnin aikana, tai ainakaan en kuullut. Pohjasta se silloin tällöin nappasi jotain syötävää. Samoin nokkaisi friiduaan takahöyheniin. Ja friidu siveellisesti loittoni aina saman tien metrin, parin. Tämä tulinen rakkaus tuskin tuottaa jälkipolvia, sellaista ei ainakaan ole ennen tapahtunut. Mutta varsinainen kansainvälinen suhde ja jonkinlainen lomaromanssi, kai. 

Oli huvittavaa seurata, kuinka Herra Mandariini ärhenteli jokusille ohi uiville sinisorsaherroille. Ihan ajoi takaa ja pyristeli kovasti sulkiaan ajojahdin jälkeen. Kaikkea joutuu kotimainen sorsa kestämään...

Mandariinisorsia nähdään jokusia Suomessa vuosittain. Alkuaan se on itäaasialainen laji Kiinan ja Japanin suunnalta.   Lienee tämäkin yksilö tarhakarkurin jälkeläisiä jostain päin Eurooppaa. Tervetuloa Suomeen, kevään sulostuttaja!:)

Ps. Kansalaisvelvollisuus, äänestäminen suoritettu ja ehdokaskin meni odotetusti läpi!:))