Kaikuja - kokemuksellinen ääniretki kaupunkiin

Tänään on aika kokea jotain uutta ja erilaista. Lehdestä bongaan ilmoituksen ennenkokemattomasta kaupunkimatkasta, siis sinne, sääkin näyttää olevan suosiollinen!

Kyseessä on Kaikuja - kokemuksellinen ääniretki kaupunkiin. Toteutuksesta vastaa K. Raatikainen, joka Keskipohjanmaa - lehden mukaan on tanssija. Ajatuksena hänellä  on saada ihmiset ääniretken kautta oivaltamaan, miten paikka vaikuttaa ruumiillisuuteen ja olemiseen, ja kuinka rakennetut tilat vaikuttavat, miten paikat muuttuvat ajassa, minkälaisia kokemuksia paikan historiaan mahtuu...

Etukäteisinfona lehdessä kerrotaan, että noin 40 minuuttia kestävä äänimatka alkaa Kauppatorilta  ja se tehdään yksin.

Paikan päällä saan käteeni esitteen, jossa on lyhyesti selitetty työn idea sekä ohjeellinen kartta siltä varalta, että eksyisin. Lisäksi minulle ojennetaan  MP3 -soitin, jonka kautta ääniretken ohjeistus tapahtuu.



Pääsen kymmenkunta metriä aloituspaikasta edemmäksi. Alussa tallenteessa on tyhjä kohta, mikä saa minut epäilemään, että äänet kuuluvatkin jatkossa pään sisältä:/ Juuri, kun taustaäänet napsahtavat päälle, kuulen takaani iloisia huutoja "Hei, ope, ope! Me nähtiin sun auto ja arvattiin, että sää oot täällä Iltatorilla! "
Yritä siinä sitten selittää innosta puhkuville, että mulla on "nää" korvissa ja olen ääniretkellä:) Varmaan luulevat loman lopullisesti sekoittaneen...Pakollisen juttelutuokion jälkeen huutelen heiheit, hyvää kesää ja muuta sellaista ja pääsen keskittymään ääniretkeeni.

Ohjeistus alkaa. Rauhallinen ääni kehottaa katselemaan, kuuntelemaan ja haistelemaan ympäristöä. Tori on täynnä ihmisiä ja kojuja, ääniä kuuluu joka suunnalta. Lämmin kesäilta tuoksuu -  niin, en tiedä miltä. Ilma on kuitenkin raskas. Taustalta soittimesta kuuluu keveää äänimaailmaa. Mietin, onko taustaääni koneellisesti tuotettu, joka tapauksessa se kuulostaa välillä huuliharpun kevyiltä puhahduksilta. Mitään kovin esittävää musiikkia se ei ole. Lopultakin pääsen kunnolla matkaan. Reitti lähtee ylämäkeen, kohti Vanhaa kaupunkia (täällä taas...). Ääni kertoo, että jatkan kävelyä Itäiseen Kirkkokatuun asti. Tulee vähän skitso olo, sillä juuri kun pääsen kyseiseen kadun kulmaan, ääni kehottaa kääntymään. Aivan kuin joku seuraisi. Vähän matkaa käveltyäni selkiytyy, että tallenteessa on välillä tyhjiä hetkiä, jotta eri nopeuksilla kävelijät pysyisivät aikataulussa mukana.





Ensimmäinen pysähdyspaikka on parkkialue.  Ohjeistus käskee kävelemään  autojen väliin.  Toivottavasti autoissa ei ole varashälytintä, jos vahingossa satun niitä hipaisemaan. Väkisinkin tunnen itseni rosvoksi ja vaivihkaa otan  pari askelta taaksepäin.

Suomea ruotsalaisittain murtava vanha nainen pääsee ääneen ja kertoo ajasta, jolloin parkkipaikan reunaa hallitsi vanha kiinteistö. Vanhus kertoo, kuinka lapsena tapasi leikkiä paikalla, missä nyt on vilkasliikenteinen  Torikatu.  Kadun laitamilla oli kehystysliike Vihinpuu. Muistelen hämärästi itsekin sen joskus kauan sitten nähneeni, vai muistanko väärin? Vanhuksen ääni on miellyttävä, mutta viereeni kurvaa kolmen nuoren miehen kängi. Pitävät kamalaa möykkää, joten joudun arvaamaan muutaman sanan selostuksesta. Lopulta nuorukaiset loittonevat kaljakasseineen ja äänet vaimenevat. Onneksi.



Matka jatkuu läheiselle bussipysäkille, siis sinne, jossa Vanhus lapsena leikki.  Sama Vanhus kertoo  vuodesta 1958, kun  kadun toisella puolella oleva silloinen  kaupungin puukirkko  paloi. Vanhus hokee moneen kertaan, kuinka kylmä silloin oli. Se oli muuten loppiaisyönä, muistan kuulleeni, vaikka Vanhus ei sitä mainitsekaan.



Tulipalosta olisin mielelläni kuullut enemmänkin yksityiskohtia. Muistan,että siitä oli joskus mielenkiintoinen juttu sanomalehdessä. Huomioni kiinnittyy ohiajaviin ja kadulla kulkeviin ihmisiin. Monessakohan autossa  on tuttuja ihmisiä, jotka  ihmettelevät istumistani  autiolla bussipysäkillä? Ehkä tällainen kierros olisi helpompi tehdä, kun ei kukaan tuntisi...
Matka jatkuu. Kävelen Torikatua kohti Mannerheiminaukiota. Ohjeistus käskee kävelemään Seurahuoneen ja viereisen parkkipaikan ohi. Mietin, kumpi parkkipaikka -  se, joka on hotellin takana,  vai sivulla:/  En jaksa kaivaa karttaa esille, vaan luotan tuuriin, joka tietysti pettää. Joudun kävelemään parisensataa metriä ylimääräistä ja huomaan, että jään aikataulusta.



1980- ja 1990-luvun nuoret, mies ja nainen, muistelevat nuoruuttaan kaupungissa. Mies muistaa, kuinka kavereiden kanssa ajeltiin autolla korttelirallia. Se oli aikaa, jolloin nuorten kaahailua ei vielä oltu estetty ajokielloilla öiseen aikaan. Nainen puolestaan fiilistelee, kuinka tapasi tällä  kadulla ikäisensä tytön ja heistä tuli hyvät ystävät, kiertelivät monissa paikoissa yhdessä. Ja Ainin grillillä tuli kuulemma paljonkin notkuttua... Tutulta kuulostaa...

Kyseinen Rantakatu on nyt kesän ajan kävelykatu, mutta osittainen liikenne on sallittu. Huomioni kiinnittyy punaiseen autoon, joka parkkeerauksellaan ja peruuttelullaan puurouttaa liikenteen. On kuuma. Kävelykadun purjeaukiolla istuskelee ihmisiä. Olisi kiva istahtaa siihen, mutta ylimääräisen mutkan takia en ennätä.  Juuri kun tulen purjeelle, ohjeistus jatkuu...

Seuraavaksi suuntaan  Kauppakeskus Chydeniaan. Minulle annetaan kehotus kierrellä kiinteistössä aivan missä tahdon. Istahdan ainoalle vapaalle penkille aukiolle, sillä on todella kuuma... Naisen ääni kertoo, että paikalla  oli ennen SOK:n kiinteistö, jossa hän työskenteli konttorissa. Välillä oli lapsikin mukana. Osa tekstistä jää kuulematta, sillä työmiehen poranpärinä katkaisee lupaavasti alkaneen kerronnan. En kuitenkaan vaivaudu vaihtamaan paikkaa, sillä ihmisiä on joka puolella paljon. Myös poistumisohjeistus  kauppakeskuksesta menee vähän lörinäksi. Taas jotain meteliä ja lisäksi vastaan kävelee naapurin nuori teini, joka tervehtii innokkaasti. Nyt en kyllä ala selostamaan  ääniretkestäni, jatkan matkaa.

Minua pyydetään kävelemään Kaupungin kirjaston kulmalle ja  kääntymään siitä Isoakatua rautatielle päin. Tarkempi ohje menee ohi, sillä vasen korvanappi irtoaa:/

Viimeisessä selostuksessa maahanmuuttajamies kertoo puolikielisesti uudella kielellään siitä, kuinka hän saapui keskellä kamalinta talvea Kokkolaan ja lopulta päätti, ettei sinnilläkään lähde täältä pois, ettei voida sanoa luovuttajaksi tai jotain vastaavaa. Tässä vaiheessa korvanappini temppuilee enemmänkin. Mietin, onkohan korvani jotenkin poikkeavan mallinen vai mikähän tässä nyt...Vieressä kaksi keski-iän ylittänyttä naista keskustelee ruokaostoksista. Toinen tuumaa, ettei ymmärrä kehotusta, että kaupasta pitäisi ostaa  vain tarvittava. "Ainahan minä vaan sen, minkä tarvin. " Jään miettimään omia ostostapojani. Maahanmuuttajan kerronta soittimessa on  mielenkiintoista. Harmittaa, että osa siitä katoaa ulottumattomiin.

Opastettu kierros on ohi. Selostaja käskee kulkea Isoakatua pitkin takaisin torille, jonne soitin palautetaaan. Teen työtä käskettyä.  Kirjoitan vielä nimeni  vieraskirjaan. Ihan kiva tämä oli ideana, vaikka sattui varmaan se ruuhkaisin hetki kaupungilla. Vähän rauhallisempi ympäristö olisi tarjonnut enemmän tilaa itselle, äänitteelle ja ympäristön aistimiselle. Jos kiinnostuit tästä retkestä,  on sama kokonaisuus tarjolla vielä aiinakin 27. ja 31. 7.-11 klo 17.00-19.15 Kauppatorin infopisteen luona!