Mikäpä olisi kirkkohistoriafriikille oivallisempi käyntikohde, kuin Kälviän kirkkopitäjän juhlanäyttely. Kälviän kirkkopitäjä täyttää 380 vuotta ja juhlistaa sitä viikon mittaisella, Kälviän seurakunnan ja kotiseutuyhdistyksen toteuttamalla näyttelyllä. Myöhemmin näyttely on auki vielä heinäkuun viikonloput ja siirtyy sitten pienempimuotoisena seurakuntakodille. Osaltaan näyttelyn mahdollistajana on ollut myös Kokkolan kulttuuripalvelut.
Näyttely on sijoitettu Kälviän kotiseutumuseon tiloihin, minne se istuukin hyvin museon vakituisten esineiden oheen. Hyvä idea, sillä samalla tulee katsastettua museon muutkin esineet ja myös kytkettyä niitä Kälviän seurakunnan historian eri aikakausiin. Näyttely on siististi toteutettu; kehystettyjä valokuvia ja tekstejä kirkon eri vuosisadoilta. Niistä käy hyvin ilmi, kuinka keskeinen osa kirkolla on ollutkaan tavallisenkin ihmisen elämässä. Ilman kirkon mittavia arkistoja esimerkiksi sukututkimus olisi aika laihaa... Tavallisetkin ihmiset ovat saaneet tietojaan tallennettua kirkon mittavien arkistointikäytänteiden vuoksi.
Kälviä itsenäistyi Kaarlelasta omaksi kirkkopitäjäksi 1639 Kristiina-kuningattaren vahvistuksella 14.10.1640. Toiminta pääsi nopeasti vauhtiin, sillä ensimmäinen kirkko Kälviälle nousi jo 1640. Kirkossa naisille ja miehille oli paikat keskikäytävän eri puolilla. Seurakunnalla on tallessa 258 nimeä käsittävä nimiluettelo , josta selviää kyseisen seurakunnan naimisissa olevien ja leskien istumapaikat kirkossa.
1600-lukuun kohdistuivat muutamat hyvin vaikeat katovuodet, mikä aiheutti paljon kuolemia. Esimerkiksi vuonna 1697 kuoli kadon seurauksena 359 seurakuntalaista. Heitä ei voitu haudata kirkon lattian alle, jossa muutoin oli kahdeksan talon yhteishaudat molemmin puolin käytävää. Lisää hautapaikkoja oli tapulin alla ja kirkkopihassa kaikkiaan kuudentoista talon yhteishaudoille. Tässä alla on pätkä Kälviän ensimmäisen kirkon lautapenkkiä kaiketikin vuodelta 1640.
Alla olevassa valokuvassa on puolestaan kuvattuna Kälviän vanhimman kirkonkirjan aloitussivu. Kirjanpitohan sai alkunsa vuoden 1686 kirkkolaista, jonka mukaan täytyi pitää väestökirjanpitoa.
Museossa oli esillä mielenkiintoisia esineitä vanhoista Kälviän kirkoista. Alapuolen kuvassa on Kälviän vanhimmassa kirkossa olevat tiimalasin kehykset 1640-luvulta. Itse tiimalasi on hyvässä tallessa Kansallismuseossa. Hämärähkö kuva tiimalasista löytyy täältä samoin kuin kuvia vanhasta saarnastuolistakin. Kannattaa muuten käväistä Helsingissä Kansallismuseossa näitä aarteita bongaamassa! Sieltähän löytyy myös saarnastuoli ja alttaritaulu! Minulle niiden paikan päällä katsominen jokunen vuosi sitten oli elämys!
1700-luvulle siirryttäessä uusi vuosisata alkoi sotaisasti. Isonvihan karmeudet koettiin 1715 Kälviälläkin. Rahvaat ihmiset pakenivat piilopirtteihin ja äveriäämpi kansa suuntasi Ruotsiin pakoon. Kälviän seurakunnalta puuttuu väestökirjanpitokin tyystin vuosilta 1714- 1721, koska pappikin pakeni Ruotsiin ja menehtyi siellä. Sodan melskeissä kidutettiin ja raiskattiin kiinni saatuja ja peräti 80 kälviäläistä joutui Venäjälle orjaksi. Heistä vain kaksi palasi. Suhteutettuna siihen, että Kälviällä oli Isovihan jälkeen noin 670 henkeä, orjaksi joutuneiden määrä on hurja.
Tekstikylteissä on maininta myös kirkkoherra Erik Esseviuksen pojista, Erikistä ja Jaakosta, joiden ympärille kokoontunut hengellinen liike joutui luterilaisen kirkon kanssa ristiriitaan. Antti Tuurihan on tehnyt näistä veljesten toimista kirjojakin, kannattaa lukea!
Yllä: Karttakuva Erikinpoikien matkoista.
Kälviän toinen kirkko valmistui 1765, eikä uuden kirkon alle enää haudattu ruumiita. Kirkkopihassa oli sijoitettuna 38 yhteishautaa riveittäin ympäri pihaa. Tuntuu aika hurjalta lukea infolapusta tieto, että jälkeenpäin mädäntyneet ruumiit kerättiin hautojen tyhjennyspäivinä yhteiseen joukkohautaan. En tiedä, olisinko halunnut olla näkemässä...
Ullavan kirkko valmistui 1783 ja se irroitettiin omaksi saarnahuonekunnaksi tässä vaiheessa. Sitä aikaisemmin Ullava oli siis osa Kälviän seurakuntaa.
On myös mielenkiintoista tuijotella museossa olevia jalkapuita ja mustapenkkiä. Jalkapuu oli rangaistusmuoto miehille. Kyllä siinä riitti kirkokansalla katseltavaa ja siunattavaa. Tämä alla oleva jalkapuu on löydetty kirkon tapulista ja lahjoitettu museolle.
Mustapenkki puolestaan toimi häpeärangaistuspenkkinä naispuolisille muun kirkkokansan katsellessa. Tämä penkki on vuodelta 1646. Kuinkahan moni meistä nykyisistä tallustajista olisi saanut nämä rangaistukset osakseen silloisilla säännöillä? Häpeärangaistus kirkossa lopetettiin vasta vuonna 1864.
Museohuoneen seinällä on kiinnostavia kuvia myös nykyisessä kirkossa säilytettävistä esineistä. Alla olevassa kuvassa on arvokas kirkon kastemalja, joka on vuodelta 1748. Painoa sillä on 805 grammaa.
Seinällä on kuva myös ehtoollisastioista; ehtoollisviinikannusta vuodelta 1740, ehtoollisleipäastiasta vuodelta 1779. Ne ovat kullattua kalkkia ja saatu entisaikojen tyypilliseen tapaan lahjoituksena Kristoffer Carlbomilta. Carlbom oli syntynyt vuonna 1695 Kokkolassa. Hän oli varakas kauppias ja kaupunginvaltuutettu. Samainen Carbom on lahjoittanut myöäs Kaarlelan kirkkoon yhden lampetin.
Sukutukijana palan aina intoa vanhoja kirkonkirjoja kohtaan. Tässä alla olevassa kuvassa on katkelma kuolleiden kirjasta vuodelta 1868, jolloin menehtyi paljon torppareita ja vähävaraisia seudullamme.
Kälviällä haudattavia oli vuoden aikana 421 ja Ullavassa 186. Nämä kirjathan näkee nykyään loistavasti isolta osalta netistä. Kun katsoin juuri tuota kuvan sivua netistä, tammikuussa vuoden ensimmäisenä vainajana mainitaan Rimbilän maatilan isännän vaimo, Helena Jacobsdotter. Hän on menehtynyt keuhkotautiin 63 vuoden 5 kuukauden ja 7 päivän ikäisenä Kuolleita löytyy niin torpparintytöstä, leskivaimosta kuin sylilapsistakin. Muina kuolinsyinä samalla sivulla näkyy esim. yskä ja kuume, vanhuuden heikkous ja vatsakipu...
Lassilan suvun pöydän päälle on laitettu esille vanhoja raamattuja ja virsikirjoja. Valo ikkunasta loistaa raamatun aukeaman päälle ja ikään kuin kultaa sivun. Teksti on vanhaa, vaikeaselkoista ja kirja paksu. Raamattu - biblia - on vuodelta 1758 ja painettu Turussa,
On kiinnostavaa vertailla vanhaa virttä numero 21 "Enkeli taivaan," sanoitusten osalta. Hyvin vanhassa virsikirjassa se oli virsi numero 121. Kielen muuttuminen on uskomatonta...Vaikka kuinka yritän hyräillä tuttuakin tutumpaa melodiaa noilla vanhemmilla sanoilla, en saa sanoja sopimaan paikoilleen...Vanhat virret on kyllä melkoinen aarrearkku!
"ENgel paimenill puhui sanoill näill: Sangen hywän sanoman sanon teill, ilon teill Ihanan ilmoitan, Cuin Jumalald julki teill suodan..."
Näyttelyssä on niin paljon katseltavaa, ettei huomiota tule kiinnitetyksi samalla tarkkuudella ihan joka asiaan. Mielenkiintoinen on kutenkin taulu, "Monument tafla", jossa mainitaan Kälviän kirkkoherrat, kappalaiset ja apulaiset aina vuoteen 1767 saakka. Taulun on koonnut Martinus Gabrielis Peithzius, joka myös oli kälviäläinen kirkkoherra. Siis aivan aarre koko taulu tietoineen!
1800-luvun iso asia Kälviällä oli Heikki Kuorikosken johdolla rakennettu uusi tapuli. Tapulihan on edelleen tunnettu kauneudestaan ja toimii kuin itseoikeutettuna maamerkkinä keskellä Kälviää.
Ilman sotaa ei selvitty 1800-luvullakaan, sillä Suomen sotaa käytiin Kälviälläkin 1808-1809. Näiltä ajoilta löytyy tietoa esimerkiksi Peltokorven taistelusta. Katovuosien vuoksi Kälviän väkiluku laski. Myöhemmin samalla vuosisadalla koettiin vielä nälkävuosien karut kohtalot, jolloin kuolleisuus tällä alueella oli normaalimäärään verrattuna kymmenkertainen. Kokonaisuudessaan Kälviän seurakunnan väkimäärä kasvoi kuitenkin huomattavasti johtuen lapsikuolleisuuden vähentymisestä
1865 kirkolliset asiat ja maallinen hallinto määrättiin erotettavaksi kunnallisesta hallinnosta asetuksella.
Nykyisin käytössä oleva hautausmaa perustettiin Komosalon rämeeseen kirkon läheisyyteen.Seutu on alun perin hyvin kosteaa ja siippa toteaakin siitä mainitessani, että joka kerta, kun hän on ollut Kälviällä jotain hautaan laskemassa, on haudan pohjalla ollut vettä...Talonpojat määrättiin maanajoon, tehtävänä kullakin oli tuoda 2 kyynärää maata paikalle. Kyynärä vastannee noin 45-70 senttimetriä. Myös hautaustavat muuttuivat, sillä kirkkoon hautaaminen kiellettin ja asetuksella määrättiin perustamaan hautausmaita maaseudulle vuonna 1879. Siunauskappeli hautausmaalle rakennettiin 1903 Juho Pernun piirustusten mukaan.
1900-luku on jo meille tutumpaa aikaa. Ullavan kappelikunta anoi itsenäiseksi pääsyä vuonna 1904 ja nykyisin käytössä oleva kirkko rakennettiin Kälviälle vuonna 1905. Sodat koituivat jälleen monien kohtaloksi tälläkin vuosisadalla. Käytiin sekä Kansalaissotaa, Jatkosotaa että Talvisotaa. Kirkon toiminta on sankarivainajien kohdalla ollut näin jälkeenpäin tarkastellen erittäin merkittävää.
Vuonna 1996 Kälviä sai toimia valtakunnallisten Herättäjäjuhlien isännöijänä. Alapuolen kuvassa on herättäjäjuhlayleisöä kuvattuna Kälviän hautausmaan tien suunnassa. Juhlien teemana oli silloin "Tulkaa ristin juurelle. "
Ullavan osuudesta näyttelyssä on vastannut Olavi Keski-Rahkonen. Ullavastakin löytyy paljon tietoa infokylteistä.
1900-lukuun ajoittuu tekstien mukaan melkoinen farssi koskien Ullavan kellotapulin kelloa. Kuulemma on mennyt ihan käsirysyksikin. Tarinan taustalla on vanhanpojan halu testamentata omaisuutensa nimenomaan kirkonkelloon. Mutta kun tämä Israel Jaakonpoika Haapaniemi sattuikin kuolemaan yllättäen, ei hän ennättänyt tehdä testamenttia. Lopulta vuonna 1908 hovipikeus vahvisti suullisen testamentin. Lopputuloksena oli saksalainen kirkonkello, alun perin suunnitelmissa oli ollut Friisin konepajan valama kello, mutta paikallinen papisto sai kateudenpuuskassaan kellon tilatuksi Saksasta...
Alapuolen kuvassa on Martta Vähälän maalaama taulu Ullavan kirkosta ennen vuoden 1900 peruskorjausta. Idyllinen työ!
LÄHTEET: Infotekstit Kälviän seurakunnan 380-vuotisjuhlanäyttelyssä sekä omat aikaisemmat muistiinpanot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti