Kun vainulaiset saapuivat kaupunkiimme Isonvihan aikoihin

Löysin vanhasta Otava-nimisestä lehdestä tarinanpätkää. Siinä kuvaillaan  kahden silminnäkijän muistiinpanoja Isovihan ajalta. Näitä havaintoja on julkaistu aikanaan Åbo tidningar`issa  vuosina 1776 ja 1789. 

Isonvihan aikana  Napuen taistelun jälkeen  venäläiset joukot - vainulaisiksikin kutsutut -  hiljakseen hivuttautuivat kohti Pohjanmaata. He saapuivat seudulle syksyllä 1714.  Tunkeutumista tapahtui niin maitse kuin meritse, jolloin suomalaisten sotajoukot perääntyivät, jotta eivät joutuisi saarroksiin. 

Myös asukkaille tuli valtava hätä ja kiire paeta vihollista. Koska pelko vainulaista kohtaan oli kova, oli toimeen tartuttava pikaisesti. Mukaan pystyi ottamaan ainoastaan sen, mitä hevonen jaksoi vetää. Liiat mukaan ahnehditut tavarat oli paiskattava pois kyydistä matkan varrella. Olipa niinkin, että osa kernaasti hylkäsi kaiken tavaran, ja mieluusti vain pakeni pikaisesti ratsain. 

Kokkolan kaupungin porvarit olivat juuri  olleet  Kalajoella ostamassa teuraskarjaa ja olivat nyt jo palailemassa kotiin. Kun pakenevat ihmisjoukot tulivat heitä tiellä vastaan, säikäytti ihmisten mukanaan luoma hysteria porvarit. Niinpä he vapauttivat juuri ostamansa teuraskarjan ja liittyivät koti pohjoista suunnanneiden pakenijoiden joukkoon palaamatta kotiin.  

Samoin merelle paenneet kokivat kovia hetkiä. Merellä tuli vastaan kaleereja, jotka  ryöstivät ja vangitsivat. Pääosin ihmiset olivat pyrkineet  pieniin veneisiin paetessaan ja jäivät vangeiksi. Ainoastaan ne, keillä oli omia aluksia, joilla he kiireen vilkkaan ennättivät nopeasti pakenemaan, onnistuivat saapumaan määränpäähänsä Ruotsiin turvaan. Moni purjehti myös pitkin rannikkoa. Hailuotoa kohti lähti monia venekuntia, koska he ajattelivat kuulostella, miten vihollinen eteni. Mutta iso purjevenejoukko herätti vihollisen huomion ja sen vuoksi iso osa näistä pakenijoista surmattiin kirveellä. Surmattujen joukossa oli  vanha kihlakunnantuomari Mathesius sekä hänen poikansa , kauppamies Henrik Mathesius sekä kauppamies Riska. Sekä Riska että Henrik Mathesius olivat kokkolalaisia. 

Kasakkojen saapuessa Kokkolaan oli heitä vastassa kaupunginportilla iäkäs viskaali Callström ja eräs vanha renki. He anelivat vihollisilta, etteivät he ryöstäisi tai  polttaisi Kokkolan kaupunkia. Callström lupasi antaa vihollisille pakkoveroksi  kirkkotapulin ja raatihuoneen kellot, jos vain kaupunki säästyisi. Kasakat eivät ehdotuksesta lämmenneet, vaan tahtoivat  ryöstää ja ottaa omakseen kellot sekä tappoivat sekä rengin että Callströmin. 

Yllä: Nykyinen Kaukon silta Kokkolan pohjoispuolella halkoo 8-tien yli Perhonjoen. 

Sana kahden vanhuksen kuolemasta saatettiin sana ratsumestari Stigmanille, joka oli jätetty pienen joukkonsa kanssa Kaukon sillan luokse. Ajatuksena oli ollut, että hänen tehtävänään olisi polttaa kaupungista puolen peninkulman päässä sijainnut Kaukon silta, kun pakenevat olisivat päässeet sen ylitse. Silta-arkut oli sen vuoksi varustettu hänen toimestaan sytykkeillä. Stigman sai puhuttua joukkonsa  ratsastamaan Kokkolan kaupunkiin ajatuksena kokeilla, voisivatko he siellä mitään suorittaa, jos kasakoita ei sattuisi olemaan siellä liiaksi. 

Kävi kuitenkin niin, että kasakat olivat havainneet Stigmanin osaston sillan luona ja päättivät repiä sillan palasiksi. Kun Stigman saapui rikotulle sillalle, hän oli pakotettu perääntymään ja kiertää puolen peninkulman mittainen kierros  Kirkkolahden ympäri. Siihen suttaantui sen verran aikaa, että kasakat ennättivät  jättää Kokkolan kaupungin taakseen saaliineen. Ratsumestari Stigmanin tavoitteena oli ollut ennättää  kiertää ennen kasakoita  heidän edelleen, mutta hän myöhästyi ja sai  ammutuksi Nabbalan talon luona vain yhden kasakan. Kasakat säikähtivät ampumistapahtumaa sen verran, etteivät viiteen päivään  uskaltaneet palata takaisin Kokkolaan. 

Samoihin aikoihin pitäjäkirjuri Tuomas Laiberg yritti saada kokkolalaisia  lähettämään armonanomuskirjeen venäläisten päällikölle. Kun hän ei saanut suostumusta, hän päätti itse kirjoittaa sellaisen. Hän lähti viemään armonanomuskirjettä vihollisille, mutta joutuikin itse  kasakkain käsiin. Kasakat repivät kirjeen ja veivät pitäjänkirjurin  kenraalin eteen. Laiberg  ruoskittiin ja pideltiin pahoin ja lähetettiin  Catergaan eli pakkotyöhön. Laiberg viruikin kruununvankilassa aina vuoteen 1722 saakka eli vielä pitkään Isovihan jo loputtua. 

Yllä: Kaarlelan seurakunta - Rippikirja 1725-1737, jakso 110: Domars ; Kansallisarkisto:

Kokkolan pitäjän Vetelin kappelin miehet liittyivät kahdeksi joukkioksi. Toista johti iäkäs kultaseppä Corander, toista talonpoika Hannu Konso. Miehet sinnittelivät pitkään vihollista vastaan, aina siihen saakka, että heidän ruutivarastonsa loppui. Strategia näyttää olleen, että  hyökkäystä ei tehty, ellei arveltu kaikkien voivan tulla surmatuksi. 

Kerran sattui niin, että talonpojat olivat väijymässä kohti kaupunkia saapuvia kasakoita, jotka marssivat  pitkin joenrantaa. kasakoiden saapuessa  kapealle niitylle, tekivät talonpojat hyökkäyksen tappaen yhtä lukuun ottamatta kaikki kasakat. Se yksi pääsi pakenemaan harvaseinäiseen heinälatoon. Ladossa piilossa ollut kasakka uhkaili karpiinillaan ladon raoista ja ampui useita laukauksia kohti talonpoikia. 

Hannu Konso pelkäsi uusien kasakkojen saapuvan seudulle. Hän tahtoi puhdistaa  paikat kuolleista ruumiista ja hevosista.  Konso sai neljä miestä seuraamaan itseään. Konso lupasi mennä itse pertuskalla (sotakirveellä)  lyömään  kasakan pään halki, ellei kasakka osuisi aivoihin tai sydämeen häntä. Jos kasakka osuisi häntä, tulisi toinen mies hänen sijaan tappamaan kasakan, ennen kuin kasakka ennättäisi ladata asettaan uudelleen. Konso myös uskoi, että vaikka kasakka ennättäisikin ampua häntä johonkin muualle ruumiiseen kuolettavasti, hän ennättäisi henkitoreissaankin saada kasakan tapetuksi. 

Ladossa oleva kasakka uhkasi karpiinillaan, mutta paukahdusta ei ottanut kuuluakseen. Niinpä Konso huudahti kasakalle "Ammuhan kerta, jos olet aikonut, sitten tehdään valmista. " Konson lähestyessä latoa, kasakka ilmaantuikin ladon ovelle huutaen armoa. Konso iski pertuskallaan ja sitten kävi selväksi, ettei kasakalla ollut ruuteja eikä luoteja kiväärissään. 

LÄHTEET: Otava kuvallinen kuukauslehti. 1.10.1917. N:o 10. Toimittaja Helmi Krohn.  [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/599885?term=Kokkolan&term=pakenivat&page=3] Luettu 23.3.2025. 

Kevätjäällä pilkkimässä

Minulla oli pikkuepeli yökylässä. Aamuysiltä roudasin hänet jo jalkkistreeneihin. Ihan kiva tunne, kun vain saa itsensä kerran kummaksi vapaapäivänä vääntäytymään ajoissa ylös. 

Tavoistani poiketen suunnittelin vapaapäivääni ennakkoon ja  lupasin jo eilen pojalle, että lähdemme sunnuntaina treenien jälkeen pilkille. Hän on odottanut sitä, kuin kuuta nousevaa. Niinpä kävin jo eilen ostoksilla kärpäsentoukkia hommaamassa. 

Sattuikin sitten kohdalle taivaallisen ihana, auringonpaisteinen sää! Toki hieman talvisen kylmää tuulta, mutta muutoin aivan täydellisen keväistä. 

Huruuttelimme autolla Hickarön kohdille. Sinne on nousemassa hieno ravintolarakennus sun muuta. Varmaankin käynnin arvoinen kohde, jahka vain valmistuu! Parkkipaikalta kävelimme tienvierustaa pitkin jäälle. Helppo paikka pienemmänkin päästä perille. 

Eikä sitten muuta kuin kairaamishommiin. Muutaman pilkkireiän jälkeen päättelimme, ettei lähemmäksi virtaavaa tierumpua kannattaisi kävellä, sillä siellä oli avovettä ja muutoinkin parin pilkkireiän kairauksessa jo huomasi jään hapertuneen. Jäänaskalit toki kaulaan ja hommiin!

6-vuotias oli innoissaan, kun huomasi, että hänhän osaakin itse ottaa sohjot pois sohjokauhalla pilkkireiästä. 

Eikä sitten muuta, kuin kärpäsentoukat esiin. Nämä muuten maksoivat 2,99, joten on hinta noussut näissäkin. Epelille sanoin, että arvaappas, mitä fammu tällä kertaa osti kaupasta - kärpäsentoukkia. Kaikkeen sitä rahansa pistääkin, varmaan ajatteli. Yhdessä naureskeltiin, että  fammu alkaakin kärpästenkasvattajaksi. 

Kun siima pilkkeineen ja matoineen lopultakin on vedessä, on tarvittu pitkää sinniä, jotta siima ei olisi valmiiksi sykkyrällä. Tällä kertaa tämä vaihe sujuu kuitenkin huolettomalla varmuudella hyvin. Epelin oma pilkkijakkara tosin on unohtunut kotiin, vaikka sitä jo eilen katsottiin esille valmiiksi. 

Ajattelen, että kalastaminen, jos mikä, on nykylapsille hyvä harrastus. Siinä täytyy jaksaa keskittyä ja olla kiinni asiassa, vaikkei saalista aina tulekaan. 

Ohi viereiseltä tieltä suhahtavat autoilijat lähes poikkeuksetta hiljensivät  vauhtia ja tähyilivät, mahdammeko saada saalista. Nauratti, sillä tuskin nämä pienet kalat autosta asti edes erottuisivat.. Tämä on enemmänkin samanlaista leppoisaa ajanvietettä kuin onkiminen - saaliilla ei niin väliä, kunhan jotain vain saa. 

Sää on mitä parhain. Huomaan, että jalkaan kiskomani toppahousut ovat lähes liikaa. Auon takkia ja nakkaan kynsikkääni  jäälle. Teputtelen ympäri jääkenttää sillä välin, kun epeli ja siippa kalastavat. Käännän katseen ylhäällä tuikkivalle auringolle, pistän  pääni takakenoon silmiä kiinni puristaen. Tähän voisin jäädä. Kyllä luonto osaa jo itsessään olla rauhoittava elementti!

 

Katselen myös alas jäähän, jossa on ihania jääkuvioita. Niitä voisi tuijotella oman aikansa, ikuisuuksia. 

Palaan siipan ja epelin luo. Siippa on jo saanut kalan. Se on surkean pieni ahven. Epeliä selvästi harmittaa, kun oma tuuri ei käynyt ensimmäisenä. Totean, että kalastus on sellaista, ettei koskaan voi tietää, kellä tuuri käy. Epeli tyytyy vastaukseen. Pian jo heiluu epelinkin vapa merkkinä siitä, että kala on käynyt saaliiksi!

Jostain syystä siipan pilkkiin käy kalat paremmin. Ei auta, vaikka he välillä vaihtavatkin pyyntivälineitään. Saaliina on pääasiassa pikkuahventa ja pari pientä särkeä. Ei syöntikaloiksi sopivia, aivan liian pieniä. Siippa veistelee epelille, että hänpäs saikin kultakaloja. Uskoo, ken lystää. 

Ajankulukseni sommittelen kaloja riviin pituusjärjestykseen.  Epeli kysyy, pitääkö noin aina tehdä. Ei täydy, tämä on nyt vain fammun ajankulua. 

Kiertelen taas jäällä. Étäämpänä näkyy useita pilkkijöitä. Ovat vaan liian kaukana, jotta näkisi, ovatko he saaneet kaloja. 

Jäällä ei ole juurikaan lunta, siellä on aivan ihanteellista liikkua. Vain metsän reunassa on lunta sen verran, että hankeen jää jäljet siellä kulkiessa. 

Katson ylös ja seuraan loittonevaa suihkukonetta. Epeli kysyy, miksi sitä sanotaan suihkukoneeksi. Ööö.. naurattaa, sillä voisi juksata, että siellä ihmiset käyvät lennolla suihkussa. No joo, en ratkea tällä kertaa viisasteluun. 

Siipalta kala näykkii järjestään toukat koukusta. Epelin koukkuun lisään matoa ja tällään entistä paremmin. Ei tulosta. Siippa voittaa 10-1. 

Päätämme lähteä kotiin syömään. Tämä oli kiva ja sopivan mittainen pieni luontoretki. Keräämme vielä kalat jäältä pois, pakkaamme pilkkimme kassiin ja hymyilen paikalleen jäävälle auringolle hyvästiksi. 

Pappilan arki ruustinnan silmin Kälviällä

Taas kerran aihe löysi minut. Etsiessäni edellisviikolla tietoja Kälviän entisistä papeista, tuli vastaani Pro Gradu-tutkielma, jossa läpikäytiin  kälviäläisen kirkkoherran, Hille Elias Sipilän, puolison  arkea ja aatemaailmaa pappilassa asuessa. 

Tämä kiinnostava tutkielma kertoo siis pastorin rouva, Anni Sipilän, os. Sirelius (1883– 1963), elämästä. Opinnäytetyössä on perehdytty Anni-rouvan kirjeenvaihtoon  sukulaisten kanssa vuosina 1919–1936. Kirjeitä on ollut kaikkiaan 103 kappaletta. Kirjeiden kautta tutkija on selvittänyt, minkälaisista tehtävistä Anni-rouvan elämäntyö muodostui, miten Anni suhtautui töihinsä ja minkä tehtävistään Anni koki itselleen tärkeimpänä. On myös kerrottu miten arki ja elämä muuttui Annin jäädessä yllättäen leskeksi. Tutkimuksen tekijä on Annin lapsenlapsen lapsi, mikä tietysti lisää kiinnostavuutta ja ainakin omissa silmissäni tutkimuksen ainutlaatuisuutta. 

Anni Sirelius, myöhemmin Siirala, nimen suomalaistamisen vuoksi,  oli lähtöisin Käkisalmesta. Hänen äitinsä kuoli tytön ollessa vain 2-vuotias, mutta isä avioitui pian uudelleen Annin äidin siskon kanssa. Molemmista liitoista oli lapsia. Anni valmistui ylioppilaaksi Viipurin suomalaisen tyttökoulun jatko-opistosta. Yhden lukukauden verran Anni opiskeli  Heinolan naisseminaarissa ja valmistui  ylemmän kansakoulun opettajaksi 1904. 

Annilla oli mielenkiintoisia harrastuksia. Hän harrasti nuorisoseuratoimintaa ja yksinlaulua  laulutunneilla käyden sekä kuului Nuorten naisten kristilliseen yhdistykseen. Annista ei kuitenkaan tullut laulajaa eikä opettajaa, vaan perheenäiti ja papinrouva, joka tapasi tulevan puolisonsa sisarensa häissä. He kihlautuivat 1906 ja avioituivat 1907,  kun Hille-puoliso  sai myös  pappisvihkimyksen. Heille syntyi vuosien saatossa kaikkiaan seitsemän lasta. 

Gradussa on paljon kiinnostavaa asiaa, mutta keskityn aikaan, jolloin Anni ja Hille asuivat Kälviällä. Hille Sipilä valittiin Kälviän kirkkoherraksi 1926. Vuodesta 1927 lähtien Hille toimi ainoana pappina Kälviällä. Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia gradussa olleista Annin kirjoittamista kirjeistä. 

Kälviän pappila sijaitsi joen rannalla.  Pappiloiden puutarhat toimivat usein puutarhojen esikuvina ja edustustiloina. Puutarhan koko oli 0,47 hehtaaria. Kälviän pappilaan kuului lisäksi viljelysmaata noin 11 hehtaaria. 

Annin elämää määritti pitkälti Hillen työ. Kirjeistä käy ilmi, että Hille oli paljon työmatkoilla. Kälviällä Hille oli lisäksi ainoa pappi, kun kappalaisen virka lakkautettiin Ullavan muututtua itsenäiseksi. Ullavaan ei kuitenkaan löytynyt vakituista pappia, joten Hille joutui tuuraamaan papin tehtäviä sielläkin. 

Lauantaina näimme lehdestä, että Ullava riepu saa papin. Se oli ilosanoma mulle, sillä syksypimeäin tullen oisi Ullavan reissut liikaa kustantaneet isän päälle. Hyvin oisi nyt, kun vain pysyisi uusi pappi siellä ees yli talven.

Anni mainitsee kirjeissään kinkerit, jotka olivat papille työläitä. Seurakunnat oli jaettu kinkeripiireihin. Kälviällä oli 1920- ja1930-luvuilla 18 kinkeripiiriä. Ullavaankin niitä riitti vielä kuusi. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että kinkerit oli papin kontolla noin 24 kertaa vuoden aikana. Toisinaan hän joutui huolehtimaan myös Lohtajan kinkerikuulusteluista. 

Yllä: Kälviän pappila rakennuksineen joen rannalla. Kuva: Finna. 

Toinen tärkeä pappien tehtävä oli rippikoulu. Se alkoi Kälviällä syksyisin ja  päättyi juhannuksena konfirmaatioon. Hillellä oli vastuullaan kahden seurakunnan rippikoulut. Kälviän rippikouluissa oli aina vähintään  50 oppilasta. Kälviällä rippikoulut järjestettiin  pappilan pihan rippikoulutuvassa. Voi vain kuvitella, miltä tuntui emännöidä taloa, jonka pihapiirissä käyskenteli kymmenittäin nuoria. Pistäkääpä omalle pihallenne sama määriä nuoria koolle...

Tiistaina alkaa täällä rippikoulu. Hille toivoo, että Jorma (heidän pappi- poikansa)  pääsee auttamaan häntä Ullavan rippikoulun pidossa. Kyllä Hille toisinaan on ollut niin kuitti, että oikein on pelottanut; hermot on kuin neulojen nenillä.

Kälviän ajoilta Anni mainitsee myös seurat ja Siionin virret useasti. Kälviällä ei ollut aiemmin ollut perinnettä Siionin virsistä, vaan pariskunta toi ne mukanaan Nilsiästä Kälviälle muuttaessaan. Anni ei kokenut seuroja niin työläiksi, koska pääsi lastensa kanssa itsekin niihin osallistumaan ja Hille yöpyi tällöin kotona. 

Hillen aikaa vei myös luottamustehtävät. Samoin Hille osallistui myös politiikkaan toimien Kälviän kansallisseuran eli kokoomuksen  puheenjohtajana sekä vuodesta 1930 Lapuanliikkeen virallisena  asiamiehenä. Tulee tunne, että on ollut tosi toimelias ja kiireinen mies. Vaimon harteille on kotona jäänyt paljon. 

Seitsemän lapsen äitinä Hille oli työllistetty kotiäitinä. Vaikka Anni oli opettaja koulutukseltaan, ei hän voinut sitä työtä tehdä. Kaikki lapset asuivat vielä isoinakin kotona, koska Kälviältä pääsi junalla Kokkolaan oppikouluun. Anni kertoo kirjeissään paljon lastensa leikeistä. 

Kirjeissä on mainittu niin lumileikit, kelkkailut kuin hiihto-  uinti- ja luisteluharrastuksetkin. Perheessä pelattiin myös usein seurapelejä, kuten Halmaa ja Mustaa Pekkaa, koronaa tai krokettia. Pelit kertovat tuon ajan luksuksesta pappiloissa. Tavisperheissä ei lasten leikille juuri ollut sijaa. 

Jos oli vapaailta, papin perhe kokoontui usein yhdessä pappilan tupaan. Annin kirjeistä ilmenee, että he musisoivat yhdessä, kuuntelivat radiota tai tekivät puhdetöitä; paikkasivat ja parsivat ja Anni teki itse alusvaatteita ja kutoi sukkia kävellessäänkin. Joutilaisuus ei ollut hyväksyttyä. Myöskään radioita ei tuolloin ollut monessakaan taloudessa. Uudet vaatteet teetettiin ompelijoilla, jotka  viipyivät talossa useampia viikkoja kerrallaan. 

Huh, huh! Kokonaista 6 paria uusia housunhaaroja. Aivan on ajatukset alakerrassa sellasessa hommassa. Alama vielä niin veikeänä niitä pyykkikorista kanteli kysyen josko paikkausliikkeessä on työnpuutetta. Nyt vakuutin jo, etten paikkaa enää yhtikäs paria. Ostan kohta uutta kangasta, että vaihteen vuoksi saan uusia housuja ommella, eikä aina vain paikata. Eilen illalla ”poojat” istui ruokasalissa rupatellen, niin kehotin heitä henkevästi keskustelemaan vastapainoksi mun ”proosalliselle” työlleni. Tekee jo mieli laulaa: ”Kestävää tääll’ ei oo mikään”, kun pyykkikoria tarkastelee.

Anni kertoo kirjeissään myös lasten sairasteluista. Flunssan lisäksi mainitaan ainakin sikotauti, angiina ja hinkuyskä sekä umpisuolentulehdukset. On myös kiinnostavaa lukea tautien hoitotavoista, kuten sikotautiin  käytetyistä kylmistä kääreistä ja  suupieliin laitettavalla "iktyolivasogenillä."

Anni-rouvan kirjeitä lukiessa pilkahtelee loistava huumorintaju esiin. Myös kieli on kivaa ja helppoa luettavaa ja kielellisesti sujuvaa. Ei ihme, että Anni on kirjoittanut paljon kirjeitä, Ne ovat oletettavasti olleet hänelle myös henkireikä. 

Yllä: Anni Sipilä. Kuva lainattu täältä.

Äidin vastuulle kuului myös koulunkäynnistä huolehtiminen. Annihan oli itsekin opettaja, joten osasi opettaa, vaikka matematiikka olikin kuulemma hänen heikko kohtansa. Perheessä asui myös koulukortteerilaisia eli sukulaislapsia, jotka opiskelivat Kokkolassa oppikoulussa. Perheen hyvinvointi oli Annille ensisijaista. Hän ei kirjeissään valita työmääräänsä. 

Alituinen ilon aihe on kuopus talossa. Pikku tytöt elelee kuin ikäisensä ainakin. Koettavat innostua uintiin sateellakin. Terhi ja Jouko, Inkerin vanhin poika, ovat muka kanapaimenia ja hoitajia, vaan huonosti kanat munii. Lienevät jo ikäloppuja. Airi ja Jorma jo kotia kohentavat kaikin puolin. Ei ole luvuista paljoa tullut, kun on kyllin töitä talossa ja vapaahetket pelataan krokettia tai koronaa. Ei meillä tarvitse hupia naapurista hakea. Minä istun usein verannassa käsitöineni ja kuuntelen heidän välitöntä riemunpitoaan.

Hille halusi itse viljellä pappilan maita. Vuodet rytmittyivät maatilan töiden mukaan. Leipäviljan lisäksi viljeltiin  vihanneksia, marjoja ja hedelmiä; porkkanaa, lanttua, kaaleja, kurkkua, retiisejä, herneitä, punajuuria, salaattia ja tomaattia, mansikoita sekä viinimarjoja.  Pappiloiden emännillä oli yleensäkin päävastuu pappiloiden puutarhoista. Anni kertoo siementen kylvämisistä ja taimien  kasvattamisesta vintillä talvisin. Anni myös marjasti ja sienesti. 

Kesää sitä muka leikitään, vaan ei tää kesältä maistu muuten kuin että rikkaruohon kitkemistä, sitä kesän karvasta särvintä, oisi lujasti. On ne nuo puutarhakasvit sentään koettaneet edistyä ja kaunis olisi alku. Lähes 600 kaalintainta on sangen vankalla alulla. Herneet ovat jo kepitettävät, rediisiä ja sallaatia on syöty, kurkut ovat lupaavia. Niin, lupaavia vain, jos lämmintä tulee. 

Annin kirjoitus nappaa ainakin minut mukaansa. Kuinka elävästi hän asioista osaakaan kertoa! Lisäksi on hienoa huomata kielessämme sadan vuoden ajanjaksolla tapahtuneet muutokset. 

On puoli-yö. Koko talo nukkuu. Lopetin juuri herne ja mehu lääryyn talvea varten. On niin suloinen hiljaisuus ja on mukava hiukan kirjailla. Tiedän, ettei uni tule mulle nyt ja kirjoitan unta odotellessani. --- Me olemme Terhin kanssa tehneet sylttejä ja mehuja oikein hartiain takaa. Terhi on poiminut uutteraan mesikoita ja vattuja ja sitte on viinimarjatulva puutarhassa aivan suuremmoinen. Olen niitä jaellut kenelle olen voinut, kun en itse enää halua. Tänään panimme 4 l herneitä rex purkkeihin.

Palvelusväkeäkin tarvittiin pappilassa. Kälviällä oli  kaksi tai kolme naispuolista apulaista. Renkien määrä on vaihdellut. Pyykinpesu vei paljon aikaa, sillä vesi haettiin avannosta ja kodin tuli aina olla kunnossa, koska vieraita pappilaan saattoi tulla milloin vain. Raskaimmat työtehtävät kuuluivat palvelusväelle. Kälviällä tosin talkoot kuuluivat myös  olennaisesti maalaisyhteisön elämään. 

Annin kohtalona oli jäädä varhain leskeksi vuonna 1932 kun Hille yllättäen kuoli 51-vuotiaana. Hillen kuolinpäivästä Anni on kirjoittanut, että Hille oli aluksi pitänyt puheen äitienpäiväjuhlassa Kälviän kansakoululla. Sieltä hän oli kiiruhtanut koulun naapuriin kastamaan lapsen. Tämän  jälkeen Hille oli pikaisesti käynyt syömässä  kotona ehtiäkseen toiseen kastetilaisuuteen kunnan toiseen laitaan. 

Sieltä hän oli vielä ajellut yhden seurakuntalaisen nimipäiväjuhlaan. 

Kirkkolain mukaan papin leskellä oli oikeus edesmenneen miehensä virkataloon ja palkkaan sekä kuluvan että sitä seuraavan virkavuoden, niin kutsutun armovuoden, loppuun saakka. Anni sai Kälviän seurakunnalta vielä kaksi ylimääräistä armovuotta, joten hän asui lapsineen vuoden 1936 vappuun saakka Kälviän pappilassa. Kun Annin puoliso kuoli, Anni  vuokrasi pappilan maat suntiolle ja möi karjan huutokaupalla.

Kun Hille oli kuollut, Anni kertoi, että joutui auttamaan paljon poikaansa, Jormaa, joka  hoiti pappina isänsä virkaa. Vuoden 1933 kirjeistä ilmenee lisäksi, että Anni on  opettanut kansliatöitä silloiselle armovuoden saarnaajalle ja tehneensä osan miehensä paperitöistä.  Kälviällä  kirkkoherran kanslia oli pappilassa keskellä rakennusta, lähellä pääsisäänkäyntiä sijainnut kamari.  Papilla ei ollut työaikaa, siksi asiakkaita saattoi lapata keskellä kylää sijainneessa pappilassa vielä iltamyöhälläkin. Tietysti myös kirkonmenojen pitäminen ja erilaiset  toimitukset ja seurakuntalaisten tapaamiset työllistivät. 

Anni kuvailee myös, kuinka hän oli vastuussa pappilan raha-asioista. Koska tilan töihin täytyi usein palkata ulkopuolisia, ei viljelystä muodostunut kannattavaa. Kälviällä rahapalkkaukseen papin tehtävissä siirryttiin 1928. Iso kustannuserä oli lasten koulutus. Erityisesti poikien koulutukseen haluttiin panostaa. Vuonna 1924 Anni työskenteli muutamia kuukausia opetustyössä rahatilannetta parannellakseen. Perheen oppikoululaiset kävivät Kokkolassa päivisin syömässä tuttavaperheiden luona lasten kuljettaessa perheisiin maitoa pappilasta. Perheessä oli taloushuolia, mutta Anni halusi olla nöyrä ja kuuliainen puolisolleen, eikä uhmannut hänen päätöksiään. Anni jopa sairaana  yritti levätä kotona, koska hoito sairaalassa olisi tullut kalliiksi. Hillen kuoltua selvisi vielä, että velat olivat paljon luultua suuremmat.

Niin, ne minun uudet hampaani ovat vielä tuuman takana. Ihmisen tulee asettaa suu säkkiä myöten ja minä tiedän, että ne vaatisivat isältä velanteon ja sitä ei minun omatuntoni salli. Eiväthän ne ole välttämättömät. On hyvä olla, kun tekee omantunnon mukaan.

Anni on puolisonsa kuoltua ehkä ollut jopa masentunut, Talous on ollut tiukoilla ja elämänhalu kateissa. 

Jumala näki näin parhaaksi. Tahtoo vain tuo yksinäisyyden tunne painaa ja kaipaus voittaa mielen. Pelkään oikein tekeväni väärin lapsikultasiani kohtaan antaessani vallan tunteilleni. Minunhan tulee muistaa heitä, elää heille, antaa heille mitä mulla on annettavaa. Sehän on mun elämäni tehtävä.

Hillen kuoltua käy ilmi perunkirjasta, että Hillellä oli kaksi hevosta, viisi lehmää, hieho, kahdeksan lammasta, kuusi vuonaa, kolmetoista kanaa ja porsas. Kaneja ja ankkoja kasvatettiin kotona ruoaksi ja lisäksi Hille metsästi. Kaikki mahdollinen hyödynnettiin. kengätkin valmistettiin oman karjan vuodista. Yleensä eläinten hoito oli naisten vastuulla, mutta Annin kirjeistä ilmenee, että pappilassa oli karjakko.

Eilen panin kanan hautomaan tupaan. Tänään se lähti ruualle ja keksi taimilootani ja havaitsi ne mainioksi kylpypaikaksi. Se rypi kahdessa lootassa ennen kuin ehdittiin apuun. Minä yritin saada sen syliini, vaan se lensi päin akkunaan ja särki yhden ruudun. Sain sitä pyrstöstä kiini ja kiikutin sen ulos josta se rääkättäen paapersi navettaan. Lupasin etten tuo enää kanaa tupaan puutarhurikseni, istutuin taimet uudelleen ja munat söimme suurella mielihyvällä lohdutuksena harmille. En edes itkenyt taimiani. Arvelin vain, että kauneus katoaa vaan tuhmuus pysyy. Mitäs panin sen kanan tupaan hautomaan, jossa taimeni ovat. Navetta on liian kylmä ja oisi hyvä saada aikaisia poikasia, vaan ei se nyt passaudu meille, kun ei ole missä haudottaa. On tässä monenlaisia pikku harmia. --- No, ne on niitä vastuksia.

Yllä: Kokkola-lehti 2.2.1933No 13.

Anni on kyllä upea nainen. Hän on johtanut Kälviän kirkkokuoroa. Samoin hän esiintyi usein yksityistilaisuuksissa laulaen. Anni toimi myös pyhäkoulunopettajana, jonka toteaa olevan lempityötään. Anni toimi toisinaan myös kanttorina. Mielettömän monipuolinen nainen! Anni oli miehensä tavoin myös  yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut. Hänelle tärkeitä aatteita olivat raittius, kielikysymys ja  kommunisminvastainen aate. 

Tämä gradu oli huikea siinäkin mielessä, että se sisältää todella hienoa ajankuvaa  1900-luvun alun ensimmäisistä vuosikymmenistä. Paljon jäi kirjoittamatta, en keskittynyt oikeastaan lainkaan perheen poliittiseen elämään, joka sekin oli sangen runsas. Mutta hämmästynyt olen niin että oikein hengästyttää siitä kaikesta, mitä Annin elämään kuului!

LÄHTEET: Airas, Katariina. Pappilan arki ja aatemaailma pastorin rouva Anni Sipilän kirjeissä 1919–1936. Pro Gradu - tutkielma. Suomen ja Skandinavian kirkkohistoria. Helsingin yliopisto. 2020. [https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/e6015dbd-fca3-478e-90b2-35c7345775dc/content] Luettu 9.3.2025. 

Kokkola-lehti 2.2.1933No 13.[https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1866099?term=Halsuan&term=suojeluskunnan&term=pidettiin&term=vuosikokous&term=vuosikokoukseen&term=Suojeluskunnalle&term=Vuosikokouksen&term=piti&term=pit%C3%A4isi&term=Suojeluskuntain&term=suojeluskuntien&term=vuosikokouksen&term=suojeluskunnalle&term=Vuosikokous&term=pit%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n&term=pidet%C3%A4%C3%A4n&term=suojeluskunnat&page=2] Luettu 13.3.2025. 

Kälviän kirkon papit 1639-1932

Kälviä kuntana kuuluu nykyään Kokkolaan, mutta matkataanpa ajassa taaksepäin. Kälviäoli   oli Kokkolan  kappeliseurakuntana aina vuoteen 1639, jolloin Kälviästä muodostettiin itsenäinen kirkkoherrakunta. Kälviä oli kappeliseurakuntana  melkein 200 vuotta. Itsenäisenä se on ollut kolmisen sataa vuotta. 

Kälviän seurakunta  erosi Kokkolasta tarkalleen 1640. 14.10 1640 Kristiina-kuningatar määräsi vakuutuksessa, että kaikki Kälviään siihen asti luetut kylät jäävät siihen edelleen ja myös osia Lohtajasta. Tuohon aikaan rajat Lohtajan ja Kokkolan kanssa olivat vielä varsin epämääräiset, minkä vuoksi ilmeni myös rajariitoja. 

Yllä: Kälviän ensimmäinen kirkko. Piirroskuva on valokuvattu  Kälviän ja Ullavan kirjasta (s. 390). Alkuperäinen kuva on Maanmittaushallituksen arkiston omistuksessa. Tämä piirros on maanmittari J.J. Wikarin vuonna 1749 laatimastaan kartasta. Korkean tornin harjalla on erotettavissa risti sekä sen alapuolella viiritanko ja itäpäädyssä aumakatto. Sekä kirkkoa että tornia peitti paanukatto.

Rajat määriteltiin tarkemmin vasta 1764 Ruotsista saapuneen talouslähetystön toimesta ja keskinäisillä sopimuksilla. Kälviän yläosassa sijainnut Ullavan kylä muodostettiin noin vuonna 1780 omaksi saarnahuonekunnaksi, mutta se kuului edelleen kuitenkin Kälviän seurakuntaan aina vuoteen 1912. 

Kälviän seurakunnassa oli 1600-luvun loppupuolella ehkä vain noin alle tuhat henkeä.  Vuonna 1697 iso osa väestä - nelisen sataa henkeä -  kuoli nälkään. 

Kirkonkirjojen ansiosta tiedetään, että  vuonna 1730  Ullava Kälviään mukaan luettuna piti sisällään 204 henkilöä, jotka kyllä osasivat kristinoppia ulkoa lukien, mutta eivät osanneet sisälukutaitoa. Sisälukutaitoisia oli 308. Aikuisia, joita piti vielä opettaa lisää, ennen kuin he saivat mennä ehtoolliselle, oli 86.  kaikkiaan seurakunnassa oli tuon laskun mukaan 598 aikuista. Lapsia lienee ollut sunnilleen saman verran. 1800- luvulla seurakunnan väkiluku kasvoi nopeasti olojen vakiinnuttua. 1800-luvun lopussa seurakuntaan kuului jo 1828 miestä ja 1808 naista eli kaikkiaan 3636 aikuista seurakuntalaista. Tuohon lukuun ei ole laskettu Ullavan väestöä. 

Kälviän seurakunnan kirkot ovat sijainneet aina hyvin samalla paikalla kuin nykyäänkin eli Penttilän talojen ja Kälviänjoen likellä. Myös hautausmaa on ollut ammoisista ajoista lähtien kirkon ympärillä. Nykyinen Kälviän hautausmaa otettiin käyttöön 1888. 

Kreivi Per Brahe antoi Kumpulan virkatalon kirjeellä 18.3.1649. Vuoden 1809 palkkausjärjestyksen mukaisesti maksettiin papeille  kalakymmenyksinä nelikko suolattua kalaa jokaiselta merikalastusta harjoittavalta veneeltä. Palkkaus jaettiin papiston kesken niin, että kirkkoherran osuus oli 2/3  ja kappalaisen 1/3. 

Kälviän kappalaisina mainitaan tänä ajanjaksona olleen ainakin seuraavat viisitoista miestä:  Olaus Kelhevius, Johannes Örn, Johannes Cajanus, martinus Laurin, Johannes Hydenius,  Kristofer Karlenius, maisteri Karl Fredrik Alcenius, Berndt Gustaf  Hällstén, maisteri Anders Törnudd, Knud Emil Sonck, Bbeerndt Vilhelm Ebeling, Juho Lauronen, Jalmari Vuorela  ja Johannes Kaukovaara. Kappalaiset ovat usein joutuneet osan ajasta hoitamaan myös kirkkoherran virkaa. 

Apulaispapin tehtävää ovat hoitaneet ainakin Mathias Carlagius, petrus Proschaeus, Martinus Peizius,  Nikolaus Hammar,  Mikael Gunse,  Elias Ribbing, G. Henrik Ståhle, A.G. Ekholm, N.P.N. Holmström, A.E. Ingman, Alfred Backman, Johan Porthén, Karl August Snellman, Adof Fredrik Molin, Adi Castrén, Karl Gustaf Krohn, Niilo Viitala, Antti halkola, Paavo Liukku, Ensio Borg, Immo Lampo, Jorma Sipilä,  L.J. Kujanpää ja Antti Hernberg. 

Tällä kertaa tutkailen tarkemmin  Kälviän kirkkoherroja noin kolmen sadan vuoden ajalta. 

Kälviän kirkon papisto on ollut  pääosin oppineita pappismiehiä. Ensimmäinen Kälviän seurakunnan kirkkoherra oli Hannu Simonpoika Nurcka (Johannes "Hans" Simonis (Nurkka eli Nurcherus)), joka oli alkujaan Isonkyrön kirkkoherran poika. Hänen tiedetään työskennelleen aluksi Kokkolassa kappalaisena 1638 ja tulleen Kälviälle kirkkoherraksi 1639. Nurcka ennätti toimia kirkkoherrana ainoastaan kaksi vuotta, sillä vuonna 1641 "Hän Herrassa nukkui jo kuolon uneen." Puolisona hänellä oli Gunilla, josta ei tiedetä enempää, kuin että Turun hiippakunnan paimenmuiston mukaan hän oli ehkä Bygdeån kirkkoherran tytär Länsipohjasta Härnösandin hiippakunnasta.

Toinen Kälviän kirkkoherra oli nimeltään Pietari Johanneksenpoika Prochaeus (Petrus Johannis). Hän oli  talonpojan poika Hailuodosta. Tiedetään, että hänellä oli ollut suuria vaikeuksia opintiellä puutteen vuoksi. Olivathan ajat tuolloin tosi kovat. Hän kuitenkin edistyi hyvin. Prochaeus oli alkujaan ollut Lohtajalla kappalaisena ja tullut Kälviälle kirkkoherraksi Nurckan jälkeen 1641. Prochaeus kuoli Kälviällä 1658. Puolisona mainitaan Elin Hansdotter Laibäck, joka eli leskenä miehensä jälkeen ja sai armovuoden 1.6.1660 asti.

Kolmas Kälviän kirkkoherra oli nimeltään Martinus Mikonpoika Peitzius. Hän oli kotoisin Kälviältä Isopietin talosta. On kerrottu, että hänellä oli erikoinen halu opintoihin.  Peizius valmistui  oletettavasti ylioppilaaksi Uppsalassa  1628. Päästyään papiksi hän toimi aluksi rykmentin pappina, siis sotilaspappina eräässä Tanskassa ja Saksassa sotineessa suomalaisessa rykmentissä 1640–1647. Kalajoen kirkkoherraksi hän siirtyi  kuningatar Kristiinan valtakirjalla 1647, mutta hän ei astunut virkaan, koska   joutui syytteeseen ja tuomituksi salavuoteudesta, minkä takia hänet erotettiin kokonaan pappisvirasta. Peizius palautettiin vuonna 1649 takaisin pappisvirkaan, mutta Peizius oli pakotettu toimimaan aluksi  yhdeksän vuoden ajan Pohjanmaan eri seurakunnissa apupappina. Luultavasti Peizius oli aluksi  Kälviän papiston apulaisena 1650-luvulla. Peizius haki toukokuussa 1658 kotiseurakuntansa Kälviän  kirkkoherranvirkaa ja hänet nimitettiin Kälviän kirkkoherraksi ilmeisesti syksyllä 1658 ja hän astui virkaan edeltäjänsä lesken armovuoden päätyttyä 1.5.1660. 

Martinus Peitzius oli kahdesti aviossa. Ensimmäinen puoliso oli Karin Larsdotter, joka kuoli Kälviällä 1662. Toinen avioliitto oli Brita Gammalin kanssa, joka oli syntyisin Pietarsaaresta ja Kristiinankaupungin pormestarin Hans Stalmenin leski. Avioliitto oli lapseton ja Peizius jäi tästäkin liitosta leskeksi. 

Britalla ja Martiniuksella oli kasvattina Martiniuksen veljenpoika n. 1655 syntynyt Martti Henrikinpoika Peitso, joista koulutettiin pappi ja hän jäi apulaiseksi kasvatusisälleen. Kasvattipoika  solmi avioliiton Elsa Rotheviuksen kanssa ja  he asuivat Peitziuksen omistamassa Penttilän talossa. Kirkkoherra Peitzius kuoli Kälviällä 1674.

Kälviän neljäs pappi oli nimeltään Olaus Markuksenpoika Kelhevius. Hän oli talollisen poika,  joka oli lähtöisin Pattijoelta Kälhäkän talosta. Olaus pääsi ylioppilaaksi Uppsalassa 1636. Hän oli aviossa Elin Henriksdotter Carlanderin kanssa. Kälviällä Olaus Kelhevius vaikutti kirkkoherrana vuosina 1674-1683. 

(Dominus) Henricus Ollinpoika Kelhevius oli Kälviän viiden pappi ja hän oli  Kälviän neljännen papin poika. Henricus kirjoitti ylioppilaaksi Turussa  1671. Aluksi hän oli  Eskadroonansaarnaaja kuusikasrykmentissä,  eli sotapappina, komennettuna mm. Jämtlandissa, mutta erosi rykmentin supistamisen takia. Henricus oli Kälviän kirkkoherrana vuosina 1683-1685.  Hänen puolisonsa oli Catharina, Carin  Gammal, jolle avioliitto oli toinen. 

Kuudes Kälviän pappi oli nimeltään Ericus Essevius. Hänen kerrotaan olleen papinpoika, joka oli lähtöisin  Lappajärveltä. Hänen isänsä oli siellä pappina. Essevius opiskeli Uppsalassa ylioppilaaksi ja valmistui  1670. Essevius mainitaan respondenttina Turussa 1679,  ja  Kokkolan kappalaisena 1680 ja siirtyi  Kälviän kirkkoherraksi 1687. Lopulla ikäänsä Esseviuksen mainitaan olleen sokea.  Esseviuksen aikana koettiin suuret kuolonvuodet koko maassamme. Essevius pakeni Isonvihan aikana  sotaa Ruotsiin vuonna 1714. Hän kuoli tällä matkalla Ruotsissa vuonna 1715 ja hänet on haudattu Luulajaan. Esseviuksella oli kaksi puolisoa, joista ensimmäinen oli Brita Mattsdotter Grandelius  ja toinen  Brita Jakobsdotter  Holmius. 

Moni on varmaan kuullut tai lukenut Esseviuksen pojista, Jaakosta ja Ericistä. Heistä tuli ericssonilaisen uskonnollisen lahkokunnan johtomiehiä, jotka vuonna 1733 pakenivat ulkomaille. 

Vuosilta 1715-1721 puuttuu isonvihan vuoksi kirjanpito Kälviältä. Muutoin seurakunnan kirkonkirjat ovat erittäin hyvät koko ajalta. 

Ericus Jaakonpoika Falander oli aluksi Kokkolan kappalaisena. Falanderia pidettiin hyvin oppineena miehenä ja hän oli myös  virassaan  huomattu.  Hän valmistui  Uppsalassa ylioppilaaksi 1701 ja vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1708. Hän oli respondentti 1708 ja valmistui filosofian maisteriksi 1712. Kokkolan  kappalaiseksi Falander siirtyi jo 1708. Hänkin pakeni Isoavihaa Ruotsiin 1714. Falander tuli Kälviän kirkkoherraksi vuonna 1721 kuninkaan antamalla valtakirjalla. Vuonna 1732 Falander siirtyi Kalajoelle rovastiksi ja myöhemmin vielä Liminkaan samoihin tehtäviin. Hän oli myös valtiopäivämiehenä 1734 sekä 1738-1739. Hän teki vieläpä synodaaliväitösen Kokkolassa  pappeinkokouksessa 1738. Ericus Falander kuoli 1747. Falander oli avioliitossa Britha  Munseliuksen kanssa. 

Yhdeksäs kirkkoherra Kälviällä oli Mathias Pazelius, joka tunnettiin  kokkolalaisen kauppias Pasasen poikana. Pazelius oli aluksi oppikoulun  opettajana ja vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa (Kokkolassa). Hän  oli ensin Kokkolan pedagogi 1724 ja kappalainen 1729. Kälviällä hän oli  kirkkoherrana 1739-1758. Pazelius tunnettiin myös valtiopäivämiehenä. Pazelius siirtyi Kälviän jälkeen Liminkaan 1757 ja myöhemmin hänestä tuli Kajaanin lääninrovasti 1758–64. Synodaaliväitöksen respondentti hän oli  pappeinkokouksessa Kokkolassa 1738, varapreeses 1760 ja valtiopäivämies 1738–39 ja 1746–47. Vaasan maakuntakokouksen osanottaja Pazelius oli  1742. Hän oli naimisissa Margareta Eliiantytär Forseliuksen kanssa. Pazelius kuoli  Limingassa 1771.

Martinus Peitzius oli kempeleläisen papin poika. Hänen isänsä tosin oli lähtöisin Kälviältä. Martinus oli syntynyt Ruotsin Torsåkerissa 1716 perheen olleessa isonvihan aikana siellä paossa. Martinus opiskeli Uppsalassa 1733 ja Turussa 1737. Hän teki väitöskirjan aiheesta ""De denario Sanct-Petrino, ejusque in Svethia praecipuis fatis continuatio. " osan tästä työstään hän omisti isälleen. Martinus toimi aluksi Raahen opettajana ja apulaispappina. Hänet vihittiin 1740 Kokkolan kappalaiseksi. Kälviän kirkkoherraksi hän eteni 1758.  Martinus oli kiinnostunut historiasta ja luovutti Turun tuomiokapitulille isänsä ja isoisänsä Sursill- tutkimustöiden tulokset. Puolisona hänellä oli Maria Winqvist. Peitzius kuoli Kälviällä 1782. 

Yllä: Kälviän nykyinen kirkko. 

Yhdestoista kirkkoherra oli lappajärveläinen filosofian maisteri, Johannes Hydenius. Hän oli lähtöisin Hyytiäisen talosta. Hydenius oli Vaasan triviaalikoulun oppilas 1753. Hän oli Turussa ylioppilas 1757. Hydenius oli vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 1763. Sen jälkeen hän oli Haapaveden kappalaisen apulainen 1763.  Kälviällä Hydenius vaikutti kirkkoherrana 1782-1784. Puolisona hänellä oli Brita Katarina Mårtensdotter Peitzius.  Hydenius kuoli Kälviällä 1784. 

Johannes Anders Gummerus oli filosofian maisteri. Hän oli kappalaisen poika Huittisista. Gummerus pääsi ylioppilaaksi 1754. Vuonna 1760 hänet vihittiin papiksi. 1763 hän valmistui filosofian maisteriksi. 1764-1770 hän toimi Kalajoen pitäjänapulaisena. Sievissä hän oli kappalaisena 1770  ja muutti sieltä Kälviälle 1785 kirkkoherraksi. Gummerus muutti Lapualle 1792 suurella äänten enemmistöllä ja hoiti  22 vuotta siellä virkaa. Gummerus vastusti  Jaakko Wallenbergin johtamaa hurmosliikettä. Hänen puolisonsa oli Katarina Margareta Johansdotter  Salmenius. 

Kolmantenatoista kirkkoherrana Kälviällä mainitaan filosofian maisteri Elias Alcenius. Alcenius oli syntynyt Isojoella ja avioitui Clara Henriksdotter Moliisin kanssa, joka oli lähtöisin Närpiöstä. Alcenius oli Porin triviaalikoulun oppilas vuonna 1758 ja Vaasan triviaalikoulun oppilas 1760. Alcenius oli Turussa ylioppilas 1763 ja Satakuntalaisen osakunnan jäsen 1763. Vuonna 1794 Alcenius valittiin Kälviälle pastoriksi. Lapväärtin kappalaisen apulaisena  hän oli 1767 ja Evijärven kappalaisena 1776 sekä Pyhäjoella 1783. Kälviän kirkkoherrana hän oli vuosina 1794-1806. Alcenius kuoli 1806. 

Neljästoista kirkkoherra oli Christoffer Carlenius. Hän oli syntyjään Oulusta. Carlenius valmistui ylioppilaaksi Turussa 1771 ja oli tällöin myös Pohjalaisen osakunnan jäsen. Carenius vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1778. Hän toimi Vetelin kappalaisen apulaisena 1778 ja sitten myös Kälviän kappalaisena 1785. Carlenius oli Kälviän kirkkoherrana 1808-1813 ja kuoli myös Kälviällä 1813. Hänen puolisonsa oli  Anna  Elisabeth Johansdotter Hydenius. 

Karl Gustaf Elfving vanhempi  oli collega inferios Oulusta. Hän oli Oulun triviaalikoulun oppilas 1783 ja ylioppilas Turussa 1792 sekä pohjalaisen osakunnan jäsen 1792.  Karlenius siirtyi Lohtajalle kirkkoherraksi 1822 . Hänellä oli matkapassi Tukholman kautta Ouluun matkustamista varten 1793. Oulun triviaalikoulussa hän oli vt. alempi kollega 1794 sekä 1800-1803 ja vakinainen 1803.  Oulun kirkkoherran apulaisena hän oli 1798 ja Oulun kappalaisena 1808.  Elfving siirtyi Kälviälle  vuonna 1814 kirkkoherraksi ja Lohtajalle kirkkoherraksi 1822. Rovastiksi hänet ylennettiin  1829. Hän oli myös vt. lääninrovasti  1837 ja vakinainen 1842 sekä  ritarikunnan jäsen     Elfving oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli  Sofia Christina Höckert, joka oli syntynyt Ranskan Marseillessa. Toinen puoliso oli Hedvig Erkintytär Lagerlöf.  Elfving kuoli Lohtajalla 1853. 

Kuudentenatoista kirkkoherrana mainitaan Emanuel Salmenius. Salmeniuksen isä oli ollut Kalajoen kirkkoherra. Salmenius oli Vaasan triviaalikoulun oppilas 1789-1791 ja ylioppilas Turussa 1791 sekä pappisvihkimys Turun hiippakunnassa 1797. Samana vuonna hänet myös mainitaan Pohjalaisen osakunnan jäsenenä sekä armovuodensaarnaajana Kalajoella.  Salmenius oli aluksi pastorina Kälviällä 1824 ja Kalajoen Haapajärven kappalainen 1800. Kälviälle Salmenius tuli kirkkoherraksi 1824-1832 väliseksi ajaksi. Salmeniuksen puoliso oli Helena Catharina Jakobintytär Simelius. Salmenius kuoli Kälviällä 1832. 

Seitsemästoista kirkkoherra oli Erik Henrik Holm. Hän oli syntyisin Lappfjärdistä. Hän valmistui ylioppilaaksi Turussa 1804 ja oli samana vuonna Pohjalaisen osakunnan jäsen. 

Holm vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1808 ja hän toimi respondenttina 1808. Holm oli Kurikan kappalaisen apulainen 1808 ja Ilmajoen 1810. Vuonna 1814 hän toimi Jalasjärven vt. kappalaisena ja Nurmossa 1816 vt. kappalaisena sekä Nurmon kappalaisena 1817 ja vielä Kemin kappalaisena 1832. Kälviän kirkkoherraksi hänet valittiin 1833 ja ylennettiin rovastiksi 1839. Hän toimi pitkään pappina Kälviällä, eläen aina vuoteen 1856, jolloin hän kuoli Kälviällä. Puolisona Holmilla oli Susanna Ulrika Frosterus. 

Rovasti Lars Magnus Castrén toimi Kälviän kirkkoherrana. Hän oli lähtöisin Ristijärveltä. Castrénia kunnioitettiin ja pidettiin toimeliaana esimiehenä. Castrén oli pitäjän kunnallismies ja viljeli hyvin virkataloa. Castrén oli Oulun triviaalikoulun oppilas 1821 ja ylioppilas Turussa 1823, kuten myös Pohjalaisen osakunnan jäsen. Castrén vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1828. Hän oli myös pappina Kemissä, Kälviällä, Siikajoella sekä Revonlahdella. Varapastorina hän toimi vuonna 1840 ja Kempeleen pitäjänapulaisena. Kälviän kirkkoherraksi hänet valittiin 1857 ja rovastiksi 1862. Hän toimi kirkkoherrana Kälviällä kuolemaansa saakka 1883. Hänen puolisonsa oli Brita Christina Amalia Adolfsdotter Snellman. Lapsikatras oli hyvin koulutettu. 

Yllä:   Museoviraston kuva. Rovasti Lars Magnus Castren perheineen. Kuvaaja: Malmgren. Reprokuvaaja 1869

Ylärivissä vasemmalta Maria Magdalena (Mari) (1856-1947), Lydia Amalia (Lydi) (1852-1937), Adolf (Adi) (1846-1905), Lovisa Matilda (Tilda) (1845-1930), Johanna (Hanna) (1850-1825) Castrén.

Yhdeksästoista kirkkoherra oli Lapualla syntynyt rovasti Jonathan Ingman, joka mainitaan lahjakkaana saarnamiehenä. Hänet vihittiin papiksi 1870. Hän toimi  Karijoen kirkkoherrana vuosien 1876-1885 aikana. Hän oli Kälviän kirkkoherrana vuosina 1885-1897. Kälviältä hän siirtyi Muolaalle kirkkoherraksi 1897 ja valittiin lääninrovastiksi 1896. Ingman kuoli Muolaalla 1908. Ingmanin puoliso oli Julia Johansdotter Häggman. 

Kaarle Gustaf Elfving  oli syntyjään Oulusta. Elfving oli Oulun triviaalikoulun oppilas vuonna 1783 ja ylioppilas Turussa sekä Pohjalaisen osakunnan jäsen 1792. Elfving vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1798. Hän oli Oulun triviaalikoulun vt. alempi kollega vuonna 1794. Vuonna 1798 hän toimi Oulun kirkkoherran apulaisena ja oli uudelleen siellä vt. alempi kollega 1800-1803. Vakinaisena hän oli Oulussa kappalaisena 1808. Hän työskenteli Kälviän kirkkoherrana 1814, Lohtajalla 1822 ja rovastina siellä 1829 sekä vt. lääninrovastina 1837 ja vakinaisesti 1842. Elfving oli aviossa kaksi kertaa. Ensimmäinen puoliso oli Sofia Christina Höckert, joka oli syntyjään Ranskasta. Toinen puoliso oli Hedvig Erkintytär  Lagerlöf.  Hän työskenteli Kälviän kirkkoherrana vuosien 1898-1907 aikana. 

Kaarlo J. Kivekäs (ent. Stenbäck)  oli lahjakas pappi, joka toimi assistenttina yliopistossa käytännöllisessä teologiassa. Kivekäs syntyi Alavudella. Hän valmistui ylioppilaaksi Porin yksityislyseosta.   Kivekäs oli Kälviän kirkkoherrana 1909-1912 ja Suomen Pyhäkouluyhdistyksen sihteerinä ja asamiehenä vuodesta 1913 eteenpäin. Kivekäs oli myös Helsingin yliopiston hän kuoli myöhemmin Porin kirkkoherrana. käytöllisen teologian professorin assistentti 1917-22. Kivekäs oli loppuvuotensa Porin  kirkkoherrana 1922-30 sekä lääninrovastina. Rovastin arvonimi hänelle myönnettiin 1924. Kivekäs oli aviossa Sigrid Salome Johnssonin kanssa. Kivekäs kuoli Porissa 1930. 

Yllä: Kaarlo Kivekäs. Visiittikortti. Kuvan omistaa Satakunnan museo. . Valokuvaaja: Englund, John. 

Oskar Vilhelm Lampo syntyi Laitilassa. Lampo valmistui ylioppilaaksi Turun lyseossa. Hän sai pappisvihkimyksen 1898. Lampo toimi aluksi Himangan kirkkoherrana vuosina 1905-14 ja ylimääräisenä pappina vuonna 1906 Lavialla. . Sieltä hän siirtyi Kälviän kirkkoherraksi vuosien 1914-1915 ajaksi. Lampon puolisona oli  Matilda Charlotta Sjöblom. 

Filosofian maisteri Kristian Hannes Keijola  (Sjöblom) oli syntyjään Kaustiselta. Keijola pääsi ylioppilaaksi  1893 Oulun lyseosta ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1898 sekä filosofian maisteriksi 1817. Hän suoritti  teologian erotutkinnon vuonna 1900 sekä pastoraalitutkinnon 1908. Keijola  -  silloin vielä nimellä Sjöblom - vihittiin papiksi 1900. Hän oli aluksi Porvoon  kirkkoherran apulaisena ja sen jälkeen  merimies- ja siirtolaispappina Yhdysvalloissa. Vuonna 1901 hän käynnisti Suomen Lähetysseuran  lähetystyötoiminnan Opiskeltuaan kiinan kieltä, hän muutti vaimonsa kanssa kiinaan.  toimien aseman hoitajana 1902-1906  Kiinassa ja palasi sinne vielä uudelleen 1912 -1915. Välillä hän toimi Tammelassa  vt. kappalaisena. vuosina 1909 ja 1915. 1918 hänet nimitettiin sotavankilaitoksen kasvatusosaston johtajaksi.  Lampo  toimi kirkkoherrana Kälviällä  vuosina 1919-1923 ja palasi sen jälkeen yksityishenkilönä Kiinaan. Hän toimi liikemiehenä Kiinassa 1930-luvulla ja pyrki saamaan aikaiseksi kauppasuhteita Suomen ja Kiinan välille. Valitettavasti toinen maailmansota katkasi tämän toiminnan. Lampo kuoli Kiinassa varattomana punatautiin  1944. Sjöblom oli aviossa Edla Ellen  maria Pöyryn kanssa. 

Hille Elias Sipilä oli syntynyt  Sallassa. Hän valmistui ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lyseosta 1901 ja vihittiin papiksi 1907.  Sipilä toimi virkaatekevänä useissa paikoissa ennen siirtymistään Kälviän kirkkoherraksi 1926-1932. Sipilälle suojeluskuntatyö oli tärkeässä asemassa ja hän toimi suojeluskuntapiirin  kenttäpappina. Sipilä toimi myös aktiivisesti Lapuan liikkeessä ja raittiustyössä. Hillen puolisona mainitaan Anni Toivontytär Sirelius. Sipilä kuoli äkillisesti kesken työtehtäviensä. Muistokirjoituksessa kerrotaan, kuinka hänellä oli ollut erittäin rasittava päivä, joka oli alkanut jumalanpalveluksella ja sieltä oli siirrytty Vuolteelle äitienpäiväjuhlaan, missä Sipilä piti puheen.  Iltajunalla Sipilä matkasi Suonperään  kastamaan lasta, mistä lähti hevoskyydillä Pernuun  nimipäiville. Pernusta hän lähti  iltayhdeltätoista pienen tyttärensä ja poikansa kanssa kotiin peltoja pitkin oikoen. lapset kulkivat edellä, eivätkö olleet huomanneen isänsä puuttuvan joukosta. Kun etsinnät käynnistettiin, hänet löydettiin Maunu Hyypän niittysarkojen välisestä ojasta sydänhalvaukseen kuolleena. 

Lopetan katsaukseni vajaan sadan vuoden taakse. Katsaus oli mielenkiintoinen, vaikkakin aika puuduttava kirjoittaa!:) 

LÄHTEET: 

Dominicus Henrik Olofssonn  Kelhevius. Geni. [https://www.geni.com/people/Henrik-Kelhevius/6000000057085645860] Luettu 8.3.2025. 

Carl Gustaf Elfving. Geni. [https://www.geni.com/people/Carl-Gustaf-Elfving/6000000000630460328] Luettu 8.3.2025. 

Christoffer Carlenius. Geni [https://www.geni.com/people/Christoffer-Carlenius/6000000006724354247] Luettu 8.3.2025. 

Emanuel Salmenius. Geni. [https://www.geni.com/people/Emanuel-Salmenius/6000000003454650234] Luettu 8.3.2025. 

Elias Gabrielinpoika Alcenius. Geni. [https://www.geni.com/people/Elias-Alcenius/6000000015061119265]  Luettu 8.3.2025. 

Ericus Jacob Falander. Geni. [https://www.geni.com/people/Ericus-Falander/6000000007512031689] Luettu 8.3.2025. 

Erik Henrik Holm. Geni. [https://www.geni.com/people/Erik-Henrik-Holm/6000000007461972027] Luettu 8.3.2025. 

Essevius, Eric. Akatemiasampo. [https://akatemiasampo.fi/fi/people/page/p2703/table] Luettu 8.3.2025. 

Hannes Sjöblom. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Hannes_Sj%C3%B6blom] Luettu 9.3.2025. 

Johan Hydenius. Geni. [https://www.geni.com/people/Johan-Hydenius/6000000003581076418] Luettu 8.3.2025. 

Johannes Andreas Gummerus. Geni. [https://www.geni.com/people/Johannes-Andreas-Gummerus/6000000010230010391] Luettu 8.3.2025. 

Jonathan Ingman. Geni. [https://www.geni.com/people/Jonathan-Ingman/5551525600840064612] Luettu 8.3.2025. 

Khra  Hille Sipilä. Muistokirjoitus. Keskipohjanmaa. 10.5.1932. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1862720?page=4] Luettu 9.3.2025. 

Kälviä. Tietoja Suomen seurakunnista. [https://seurakunnat.genealogia.fi/post/kalvia] Luettu 8.3.2025. 

Kälviän seurakunta 300-vuotias. Vaasa. N:o 207. 5.8.1939 ]https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2137564?term=kirkon&term=kirkko&term=K%C3%A4lvi%C3%A4n&term=K%C3%A4lvi%C3%A4&term=K%C3%A4lvi%C3%A4%C3%A4n&term=K%C3%A4lvi%C3%A4st%C3%A4&term=kirkot&term=Kirkon&term=kirkkoonsa&term=kirkkokin&term=ensimm%C3%A4inen&term=Isonkyr%C3%B6n&term=Isokyr%C3%B6&term=K%C3%A4lvi%C3%A4lle&term=K%C3%A4lvi%C3%A4ll%C3%A4&page=9] Luettu 8.3.2025. 

Lampo, Wilhelm oskari. Akatemiasampo. [https://akatemiasampo.fi/fi/people/page/p24416/table] Luettu 9.3.2025. 

Lauri Maunu Castrén. Geni. [https://www.geni.com/people/Lauri-Maunu-Castren/6000000007630280478] Luettu 8.3.2025. 

Matthias Henriksson Pazelius. geni. [https://www.geni.com/people/Mathias-Pazelius/6000000007512003920] Luettu 8.3.2025. 

Martinus Gabrielis Peitzius. Geni. [https://www.geni.com/people/Martinus-Peitzius/6000000010212887998] Luettu 8.3.2025. 

Martti Mikonpoika Peizius. Geni. [https://www.geni.com/people/Martti-Peitzius/6000000010977826365] Luettu 8.3.2025. 

Olf Kelhevius. Geni. [https://www.geni.com/people/Olof-Kelhevius/6000000024627682902] Luettu 8.3.2025. 

Stenbäck (Kivekäs) kaarlo Jooseppi. Akatemiasampo. [https://akatemiasampo.fi/fi/people/page/p23185/table] Luettu 9.3.2025. 

Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721. SKS Henkilöhistoria. [Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721] Luettu 8.3.2024.

Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721. SKS Henkilöhistoria. [https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/2021] Luettu 8.3.2025.

Mun hiihtoloma

Joopa joo, en ole hiihtänyt. Mulla oli eskarilainen kaikki arkipäivät hoidossa. Iltapäivisin  lähti aina käväisemään kotonaan, mutta mä aina toivon, että hoidokkini tulee mieluummin illalla mulle kuin niin, että joutuisin olla aamuseiskalta häntä vastaanottamassa. Ne aamun venyvät hetket on niitä kaikista parhaita! 

Poika haaveili etukäteen, että jos pääsisi fammun kanssa ulos  luistelemaan, olisi loma kohdillaan. No ei päästy jääkentille. Ulkosalla sateli lähes joka päivä vettä. Mutta saatiin me aika muutenkin kulumaan. Ei tehty oikeastaan mitään mainittavaa, mutta kuitenkin koko ajan touhuttiin. Ja perjantaina poika totesi, että meillä oli hyvä loma. Olin samaa mieltä. Meillä oli hyvä keskustelu siitä, miten loman tarkoitus on ollakin rentouttava, ei maksullisten kohteiden ynnä muiden "hienojen juttujen" keräily. Yhdessäolo ja kiireettömyys, jess!

Pojan kanssa hakattiin petkeleellä jäätä uima-altaan terassilta ja kun jäätiköt hakkerointimme tuloksena  loppuviikosta suli, poika ajeli  pikkupyörällään rallia altaan ympäri. Miksi lapsi löytää paikkoja, joita ei itse osaa nähdä tällaisin silmin. Mietin, että pitäisikö minun alkaa kuntoilemaan ja kiertämään allasterassia ympäri tyyliin sata kierrosta kerralla! No, mikään ei kai estä. 

Myös pyöräilemässä käytiin vähän isommalla kulkupelillä. Parasta taisi silti olla äitini luona kyläily tai talon takametsässä kiven päälle kiipeily. That`s it!

Mutta lapsen ajatusmaailma on ihana. Tämä nopeusrajoitusmerkki oli kaatunut kylätiellämme ojaan. 50-merkin yläpuolella oli  samassa tangossa kiinni toinen liikennemerkki ja varoitus kuoppaisesta tiestä. Poika katsoi merkkiä ja tuumasi " Ajatella, ovat laskeneet, että tiessä on tasan 50 kuoppaa." Reps ja kops!

Oma vapaa-aika on mennyt tietsikalla notkuessa ja sukua tutkiessa. Tää liittyy siihen mun kirjan kirjoittamiseen. Aihepiiri on erittäin haastava ja vaatii tuekseen ja uskottavuuden takaamiseksi paljon faktatietoa, jota löytyy ainoastaan vanhaakin vanhemmista arkistoista ja erilaisia ajankuvauksia lukien.  Ystäväni kanssa, joka asuu monen sadan kilometrin päässä, ollaan Mesessä tongittu ja tulkattu, kyseenalaistettu ja järkytytty kaikesta kuluneen viikon aikana vastaan tulleesta uudesta vanhasta tiedosta. 

Oma mieli on siis pyörinyt reilun kahden sadan vuoden takana. Olen eläytynyt niin kovin, että asiat on tulleet uniinikin. Huomaan, että kirjassa edetäkseni tarvitsen lomaa. Asiat vaativat niin vahvaa syventymistä ja aikaa, ettei iltaisin töiden jälkeen enää sellaiseen kykene. Olen tainnut ennenkin sanoa, että kiireisenä tai stressaantuneena en pysty kirjoittamaan mitään. En edes löytämään aihetta, josta kirjoittaa. Toivotaan pitkää ikää, että tällä vauhdilla kirja joskus valmistuisi. Blogin kirjoittaminen on erilaista, siitä selviytyy vähän pienemmilläkin panoksilla, vaikka silloinkin historia-aiheet haastavat kyllä työläydellään. Blogissa on ollut viime aikoina kivasti kävijöitä, vaikka myönnän viimeiset vuodet tehneeni tätä vähän vasemmalla kädelläni. Tiedän, että verkostoitumalla, kommentoimalla ynnä muuta saisi helposti lisää lukijoita, mutta se ei ole mulle mitenkään tärkeää. Kirjoittaminen riittää. Helmikuussa kuun lyhykäisyydestä huolimatta lukijoita oli karvan verran vaille 11000. 

Viikonloppu on mennyt kyläillessä. Eilen vietettiin äitini synttäreitä. Oltiin koko jälkipolven kanssa juhlimassa. Tänään  ollaan kyläilty entisten naapuriemme luona. Olen huono kyläilemään, olen koti-ihminen enempikin, mutta kun lopulta saa aikaiseksi astua mukavuusalueen ulkopuolelle, onkin tosi kiva juttu. 

Tänään satoi lunta rankemmasti. Ei vielä koittanutkaan kevät. Talvi näyttää tulevan takaisin. Siipan kanssa päivemmällä 8-tietä ajaessa sää näytti aika suttuiselta ollakseen valtatie-tasoinen tie...

Mutta plussan puolelle kääntyi sää kumminkin iltapäivällä ja kevään tuntua oli  taas ilmassa, kun räystäistä tippui vesi. ja lumi taiteili ladon katolle upeita muotoja. 

Aamulla töihin. Enää kolme kuukautta kesälomaan, tuntuu käsittämättömältä!

Kihlasilkki, uusin aarteeni

Elämä yllättää. Taas kerran. Joulun alla keksin  lähettää mailia isäni serkulle Etelä-Suomeen. Olen tavannut hänet livenä varmaankin 1990-luvun  alussa. Löysimme intressit samoihin asioihin isäni kuoltua ja silloin tällöin vaihtelemme maileja. Hän voisi ikänsä puolesta hyvin olla äitini, meillä on ikäeroa parisen kymmentä vuotta. Olen saanut häneltä uskomattoman hyviä tietoja ja tarkkoja kuvauksia rakkaasta ensimmäisestä lapsuuskodistani ja minua edeltävistä henkilöistä siellä. Olen ollut niistä tosi kiitollinen. 

Tämänkertaisen viestinvaihdon aikana hän pyysi postiosoitettani ja kertoi, että haluaa lähettää minulle jotain pientä muistoa. Olin otettu, vaikken tiennytkään, mitä posti minulle kuljettaisi. Pahin pelkomme oli molemmissa päissä, että Posti onnistuisi kadottamaan paketin, jonka tunnearvo oli mittaamaton. 

Takuulla tiedätte sen tunteen, kun paketti on käsissä, raotatte sitä, eikä teillä ole aavistustakaan, mitä paketti pitää sisällään. 

Paketista paljastui kolme rakasta esinettä Evijärveltä. Ensinnäkin isäni rippiraamattu, jonka mummoni oli ilmeisesti halunnut jossain vaiheessa lahjoittaa siskontytölleen. Toisekseen  rippikellon ketju. Se oli  kuulunut mummoni Hilda - äidille. Paketissa oli myös hahmotelmana pohjakuva vanhasta tuvasta, joka tuhoutui tulipalossa 1953 sekä toinen piirros  pihapiirin rakennuksista. 

Kolmas esine liikutti jostain syystä minua kaikista eniten. Saatesanoina isän serkku kirjoitti, että se on nimeltään kihlasilkki. Se tunne, kun vedät esineen pois sievästä pussista ja avaat sen taitoksistaan  koko komeuteensa!

"Kihlasilkki on ollut minulla pari kertaa käytössä kansallispuvun kanssa. Siihen tarkoitukseen se käy vieläkin, vaikka vaurioita toki on. Ikääkin on yli 110 vuotta, tarkemmin en osaa sanoa."

Kun saa käsiinsä kosketeltavakseen tuollaisen esineen, ei oikein tiedä, mitä sanoisi. Esine on siis musta silkkihuivi. Sen on myös omistanut mummoni Hilda-äiti. Hilda on avioitunut 5.9.1914, joten varmaan ennen tuota silkkihuivi on hankittu - ajan tavan mukaan joko kihlalahjaksi tai sitten esimerkiksi rippilahjaksi. Ikää on siis jo hyvinkin yli sata vuotta joka tapauksessa!

Huivi on keveä, se lienee 100% silkkiä.  Näille kihlasilkeille on ominaista, että ne on usein kuviollisiksi kudottuja, vaikka olisivatkin yksivärisiä. Niin tämä minunkin aarteeni. 

Länsisuomalaisiin pukuihin on usein kulunut jonkinlainen huivi. Se on voinut olla villaa, silkkiä tai puuvillaa. Jos asuun ei kuulunut mitään  määrättyä huivia, saatettiin käyttää puvun väreihin sopivaa kihlasilkkiä. Esimerkiksi moniin länsisuomalaisiin naisten  kansallispukuihin saa pukea silkkihuivin hartioille. Huivin kooksi on tällöin määritelty noin 80 x 80 cm tai suurempikin ja siinä voi olla hapsut, niin kuin tässä minunkin omassa on. Ohjeistus on, että neliönmuotoinen huivi taitellaan kolmion muotoon ja asetellaan röijyn tai liivin alle tai päälle. Tarvittaessa sen voi myös kiinnittää neulalla tai huivisoljella. 

En tosiaankaan tiedä, miten ja milloin kihlasilkki on esiäidilleni päätynyt. Luin , että niitä on sekä annettu kihlasilkeiksi, että tuotu matkoilta tuliaisiksi.  Niistä puhutaan myös nimellä kirkkosilkki. Löydän netistä muutaman linkin, joista löytyy aiheeseen liittyviä kapistuksia. Oi, olisipa ihanaa tilata tähän huiviin esimerkiksi solki!

Luin erästä Facepäivitystä, jossa erään kansanmusiikkibändin jäsenet olivat innostuneet etsimään kaikille kahdeksalle jäsenelleen kirkkosilkit. Ja lopulta olivat kaikille löytäneetkin vähän sattuman kaupalla esimerkiksi kirppareilta. Veikkaan, että moni tällaisen käsiinsä saava ei välttämättä tiedä huivien tarinoita. Siksi aion oman huivini yhteyteen kirjoittaa lappusen, missä kerrotaan huivin tausta ja tarina. Ei mun pojat muuten koskaan tätäkään  tietäisi arvostaa...Tämä huivi on kuitenkin ainuita vanhasta maalaistalosta säilyneitä tavaroita. Mummoni sisko on vienyt sen maailmalle 1940-luvulla lähtiessään mukanaan ja siksi se on pelastunut!

Netin syövereistä löysin myös ohjeen, kuinka kihlasilkkiä tulee säilyttää: se tule asetella hapottomalle pahvirullalle hapottomaan silkkipaperiin käärittynä, ei missään nimessä taitoksille. Täytyypä paneutua oikein kunnolla sen säilytykseen!

Yllä: Isän äidin äitini Hilda tässä äitienpäiväjuhlassa Evijärvellä 1922. Hilda on eturivissä toinen vasemmalta, Vieno-mummoni on pikkutyttö hänen vieressään. Hilda kuoli  reilu vuosi tämän kuvanoton jälkeen. 

Luen kiinnostavasta Kansallismuseon sivustosta siellä kuukauden esineeksi 2014 valitusta silkkihuivista. Sen mukaan hartiahuivi eli kaulavaate tuli suureen huutoon Suomen läntisessä kansanpukutyypissä jo 1700-luvulla. 1700-luvun loppupuolelta lähtien suosittiin isoja, hapsullisia joko värillisiä tai mustia huiveja, sitä ennen valkoisia. Siellä mainitaan, että huiveja ostettiin myös markkinoilta tai kaupustelijoilta.  Nuoret naiset saivat usein ensimmäisen silkkihuivin  rippi- tai kihlajaislahjaksi. Hilda on päässyt ripille 1899,  joten sitä vanhempi kihlasilkki tuskin on. 

Silkkihuivien käyttö liittyi sekä lämmikkeenä pitämiseen, että koristekäyttöön. Erityisesti kirkkoreissuilla, häissä, markkinoilla tai pidoissa liina oli usein käytössä. Usein oli tapana, että matkojen aikana pidettiin vanhempia ja kuluneempia liinoja ja parempi liina kietaistiin harteille vasta tapahtumapaikalla.

Huivi taiteltiin yleensä kolmion muotoon harteille, siis kaksin kerroin. Sen pystyi kiinnittämään edestä messinkisellä huivineulalla, nuppineulalla tai paidan soljella. Jos ei ollut olemassa erityistä kiinnitintä, voitiin huivin kulmat vetää ristiin liivin sisään edustassa.

1800-luvun jälkipuoliskolla erityisesti musta tai tummanpuhuva asu oli yleinen. Sen kanssa usein pidettiin juuri mustaa hartiahuivia. Esimerkiksi uskonnollisissa piireissä musta oli hyväksytty kirkkoväri. Värikkäitä vaatteita pidettiin jopa sopimattomina.

Tämän perintöhuivini koko on 75x 78 cm. Se ei siis sittenkään ole aivan täysi neliö, vaikka äkkipäätä siltä näyttääkin. Kihlasilkkini hapsut ovat kahdella vastakkaisella sivulla noin 12 cm ja kahdella muulla noin 15 mittaisia. Huivi on kärsinyt matkan varrella hieman kolhuja. Yhdessä reunassa on muutaman sentin mittainen palkeenkieli ja keskellä kukkapainokuviota pieni silmäpako. Myös hapsutus on paikoin vähentynyt. Silti se on yleisilmeeltään vielä siisti ja aivan käyttökelpoinen, jos niikseen haluaisi.

Omasta kihlasilkistäni ei löydy leimaa. Tutkimalla saan selville, että esimerkiksi ruotsalaisen Almgrenin silkkikutomon valmistamissa huiveissa on sellainen ollut. Huivin kaksi sivua on kankaan hulpioreunoja ja kaksi sivua on siististi päärmätty. Hapsut on kiinnitettyilmeisesti neulalla pieniin reikiin.

Kihlasilkissäni on musta kasviaiheinen kukkakuviointi. Sitä on kiva katsella valoa vasten, jolloin se erottuu selkeämmin. Tiedän, minulla on uusi aarre! Kiitos Viola tästä niin paljon, etten osaa sanoiksi pukea!

LÄHTEET: 

Almgrenin kutomon silkkihuivi 1900-luvun alusta.kansallismuseo.fi. [https://www.kansallismuseo.fi/fi/kuukauden-esineet/2014/silkkihuivi] Luettu 23.2.2025.
Joulukalenteri 2018, luukku 15: Voinko käyttää huivia kansallispukuni kanssa?

Kansallispuku - arkea ja juhlaa. [https://kansallispuku.blogspot.com/2018/12/joulukalenteri-2018-luukku-15-voinko.html?m=1&fbclid=IwY2xjawInvIhleHRuA2FlbQIxMAABHTkq7Vd4ui0G4FADqpF3Q66nKpiOSyMTDgxAeEURqSqaTZqCr0z4BdW8kg_aem_81WLvPybmu6bmqLBJJ7hxg] Luettu 23.2.2025.

Silkkihuivi. Vuorelma Suomen perinnetekstiilit Oy. [https://vuorelma.net/kauppa/asusteet/huivit/silkkihuivi/] Luettu 23.2.2025.