Blogihaaste joulu

Otetaanpas lahjana vastaan tällainen blogihaaste!



1. Joulu kotona vai joulu muualla?

Tässä ehdoton vastaus on: joulu kotona. Olen Kokkolassa asuessani (34v) viettänyt yhden ainoan joulun Lapissa oman ydinperheen kanssa. Saatiin siitä anopilta ja appiukolta niin paljon huutia, että vannotin siipalle, että seuraavan kerran ollaan sitten joulu pois kotoa, kun appivanhemmista on aika jättänyt.

Appi on jo kuollut, mutta anoppi, 90 v elää. Edelleen ollaan siis kotosalla.

Tämä joulu kotona-teema on muuten jännä. Vuosi sitten ehdotin pojille porukoineen, että mitäs jos lähdettäis joululomalla etelään. Kuin turkin piipusta, kuului molempien suusta: "Joo, kyllä joulun jälkeen, muttei missään nimessä aattona!" Meillä on aina aattona sukujoulu.Tuntuisi hassulta viettää sitä pienessä porukassa. Siipan suku tulee pukkia vastaanottamaan meille. Joulupukki on ollut joka vuosi, aina suvussa on ollut joku pukkiin uskova. Mitäpä sitä hyviä perinteitä muuttamaan!

2. Aito kuusi vai tekokuusi?

Meillä on aina aito kuusi sekä sisällä että pihakuusena. Minä  voisin myös taipuaalmis muovikuuseen, koska se olisi vaivaton, mutta.... Tämä on niitä asioita, joista meillä ei voi kotona nostaa myrskyä. Elävä kuusi siis. Ja onhan siinä oma, erityinen tunnelmansa.

3. All I Want for Christmas is You vai Last Christmas?

Vaikee valinta, ehkä en jouluisin niin kuuntele tällaisia. Mut ehkä All I want for Christmas tällä kertaa, siinä oli taustassa jotain kivaa enemmän.



4. Joululahjat vai jouluruoka?

Tietty jouluaatto lapsiporukassa ilman lahjoja ois aika outo. Mulle lahjat ei itelle niin merkkaa, mutta omat hankkimani lahjat ostan aina huolella saajaa ajatellen. Mutta kyllä iso asia ois mulle, jos jouluruoka puuttuis. Kinkkua, lohta, rosollia, salaatteja, glögiä, torttuja......

5. Lahjojen paketointi vai kuusen koristelu?

Joskus aiemmin, nuorena, olisin ehdottomasti vastannut lahjojen paketointi. Nykyään teen sen ajanpuutteen vuoksi vähän vasemmalla kädellä. Mutta kuusen koristelu! Siihen on meillä perinteisesti osallistuneet lapset. Mulla on itselläni joitain rakkaita korísteita, jotka täytyy joka joulu kuusesta löytyä. Yksi sellainen on keltainen joulupallo, joka oli mummoni aikoinaan. Ilman sitä ei ole kuusta koristeltu.

6. Jouluateria vai jouluruoan jämien syönti?

Vain yksi oikea vastaus: jouluateria aattona ennen joulusaunaa ja ennen kuin pukki tulee.


7. Jouluneule tai joulupyjama?

Mulla on yksi jouluneule. Olen saanut sen blogiyhteistyönä. Joulupyjamaa en ole koskaan omistanut, koska en osaa nukkua yövaatteissa. Muuten tukehdun...Mutta pärjään siis vallan mainiosti ilman kumpaistakin!

 

Yllä: Lapväärtin jouluristi, minulle rakas, koska sieltä on osa suvustani. Jouluristi on perua tuolla seudulla jo pakanallisilta ajoilta ja sen avulla karkotettiin pahat henget pois.

8. Lautapelit vai leffat aattona?

Lautapelit kyllä houkuttais vastaamaan, mutta en muista jouluaattoa, että olisin ennättänyt mitään pelaamaan. Joulun jälkeen ehkä välipäivinä sitten enemmän. Joku Joulupukin kuuma linja- lastenleffa ehkä aattoon. Siis ennen joulurauhan julistamista. Vaikka perinteinen Lumiukko. En katso leffoja silloin kun meillä on porukkaa aattona. Yleensä aika on uppoutunut jonkun jälkipolven lelua kasatessa.

9. Joulu muiden luona vai joulun emännöiminen?

No nyt on helppo! Olen viimeiset 30 vuotta emännöinyt aattoa omassa kodissani yhtä joulua lukuun ottamatta. En varmaan enää osaisi muuta ja rakastan sitä, kun suku tulee meille, vaikka yleensä en niin kodin hengetär olekaan. En haluaisi lähteä aattona pois kotoa. Äitini luona käyn aina perinteisesti vasta joulupäivänä. 

10. Lahjojen avaaminen kaikki kerralla ja muutama kerrallaan?

Mä avaan aina lahjat viimeisenä, sitten kun kaikki muut juhlijat on jo lähteneet, eli keskiyöllä. Kaikki kerralla siis. Tämä on kai jonkinlainen traditio.



11. Lahjat ennen ruokaa vai ruoan jälkeen?

Ehdottomasti ruoan ja saunan jälkeen. Siippani työvuorot vähän aina sanelevat, milloin pukki tulee, yleensä aika myöhään. Tämän joulun siippa on töissä, joten lahjat auotaan vähän jo aiemmin - ennen kuin hän lähtee yövuoroon.

12. Rauhallinen ilta perheen kanssa vai istutaan iltaa kaikki yhdessä?

Meillä aatto on aina hektinen. Aamupäivän vielä puuhaan ja siivoilen viimeisiä (joo, totta, minusta ei ole siihen, että joulu on valmis viikkoa ennen. Nykyään joulut on aika rauhallisia, kun aivan pieniä ei ole...

13. Love Actually vai The Holiday?

Love actually, ihan vain siitä syystä, että tykkään kattoo Hugh Grantia. Hän on niin söde!


14. The Grinch vai Rare Exports?

Kumpaakaan en ole nähnyt, mutta sanotaan historia-teemansa vuoksi Rare Exports.


15. Elf vai Yksin kotona?

Ihan perinteitä vaalien Yksin kotona. Kaiken lisäksi vanhempi poikani oli nuorempana aivan samannäköinen päänäyttelijän kanssa. Meidän perheeseen jotenkin nappaa tää. Kaikkee voi sattuu ja sattuukin!:)

16. Joulupukki, joulupukki vai Kulkuset, kulkuset?

Ei oikeen kumpikaan, oon vähän ehkä puutunut näihin. Mutta kulkuset på svenska ja Joulupukki, joulupukki suomeksi. Kai nää täytyy opettaa tulevillekin polville.

17. Mariah Carey vai Michael Bublé?

Öö, en oikeen tiedä. En niin kuuntele tällaista, muuta kuin taustalla. Ehkä ääni tällä kertaa Mariah Careylle.



18. Kate Winsletin mökki vai Cameron Diazin kartano?

Kyl kartano nyt vetää pidemmän korren! Kartano olisi elämys!

19. It’s the Most Wonderful Time of the Year vai It’s Beginning to Look a Lot Like Christmas?

Tää oli vaikee. Eka on perinteinen, mutta toisen äänestä pidän enempi! Ehkä samoin toisen melodiasta.

20. McCallisterien talo vai The Plaza Hotel New Yorkissa?

Kyllä nyt vie The Plaza pidemmän korren. Pitäis ainaki olla ihanaa seuraa, jos ton McCallisterien talon tohtisin valita. Ja perhe kotona! Rakastan luxusta tällaisissa! Toisaalta McCallisterien talolla saattaa törmätä murtovarkaisiin, Plazassa Donald Trumpiin.

21. Yksi iso lahja vai monta pientä lahjaa?

Kyllä mä oon aina pitänyt pienistä lahjoista.

22. Lahjat paperissa vai pusseissa?

Sekä että. Nykyään säästän kaikki pussit, joita sitten kierrätän, joten ehkä sitten se!

23. Lahjat vain lapsille vai lahjat kaikille?

Meillä kuuluu perinteisiin, että jokainen saa lahjoja. Toki lapset enempi.



24. Haluaisitko nähdä Rockefeller Centerin joulukuusen NYCissä vai jouluvaloin koristellun palmun rannalla?

En oikein tiedä, kumpikin on näkemättä. Vastaan palmu, koska se on eksoottisempi.



25. Olisitko mieluummin Grinch vai Huu Huuvillessä?

Vastaan Huu. En ole nähnyt kumpaistakaan, mutta Huun asukkaat ovat pieniä, iloisia olentoja, jotka rakastavat joulua.

Tätä kirjoittaessa alkoi sataa lunta. Odotuksissa kaikesta huolimatta ja juuri siksi perinteinen, oman näköinen joulu ihan kotona ja rauhoittuen.

Pikkulotat

Yllä: Pikkulotta-lehden kansikuva.1.1.1938, No. 2. 

Tällä kertaa kurkistamme pikkulottien aikakauteen. Pikkulotathan olivat 8-16-vuotiaita tyttöjä, jotka kuuluivat Lotta Svärd-järjestössä nuoriso-osastoon huoltajansa luvalla. He tutustuivat lottien toimintaan sekä osallistuivat maanpuolustusta tukeviin tehtäviin. Pikkulotilla oli oma lottapukunsa, joka kylläkin muistutti paljon aikuisten lotta-asua. Lisäksi heillä oli oma merkki- heraldinen ruusun kuva. Pikkulottien järjestö perustettiin vuonna 1931 Fanni Luukkosen johdolla, mutta valtakunnalliseksi sen toiminta tuli 1934. . Järjestöön kuului peräti 50000 pikkulottaa. Pikkulotilla oli myös omia työiltoja. Pikkulotilla oli myös oma lehti ja laulukirja. Pikkulotille opetettiin kodin- ja terveydenhoitoa, lastenhoitoa sekä käytöstapoja. Opetus sisälsi myös Suomen historiaa sekä raittiusasiaa. Pikkulottia myös kannustettiin harrastamaan liikuntaa. 

                          

Yllä: Pikkulotta Syvärannan opistolla Tuusulassa. Kuva: Aarne Pietinen 1937-1939. Museovirasto. Historian kuvakokoelma. Tunniste: HK19731119:24.

Sota-aikana pikkulotat kunnostivat sotilaiden vaatteita, jakoivat sotasaitraaloissa ruokaa, leipoivat leipää ja pakkasivat sotilaille joululahjapaketteja. Pikkulotat myös keräsivät luonnosta käpyjä, marjoja, sammalta, sieniä ja lääkekasveja sekä avustivat kuolleiden sotilaiden omaisia. He osallistuivat myös usein sankarihautajaisiin seisten kunniakujassa tai seppeltä kantaen.

Pikkulottien toiminta päättyi 23.11.1944, kun myös Lotta Svärd-järjestö lakkautetiin. Moskovan välirauhan ehtojen mukaisesti.

              Yllä: Isänmaan puolesta- muistomerkki Kälviällä, pystytetty 2016.

Vielä toukokuussa 1944 pikkulotat osallistuivat seudullamme järjestön viimeisenä toimintavuonna ohjelmalliseen tapahtumaan, jossa oli kyllä mukanamyös aikuisempiakin esiintyyjiä. Aluksi tapahtumassa esiintyivät pikkulotat "Sokeripalan" edessä. Oletan, että tuo Sokeripala oli Kokkolan keskustassa 1930-1940- luvuilla sijainnut suosittu kahvila. Valaiskoon joku, ken tietää asiasta enemmän!

Eräässä ohjelmanumerossa esiintyi pikkulotta, pieni Birgitta Hellberg, Hän esitti ruotsiksi runon "Tytöt Kokkolassa. " Runo oli hänen itsensä kirjoittama.

 

Tässä runo kutakuinkin suomennettuna:

Kaupungissa

on pitkä, pitkä rivi,

jotka haluavat olla mukana

maan harmaissa riveissä.

Joka toinen viikko kokoonnumme

oppimaan jotain uutta.

Niiden vuoksi, jotka taistelevat maamme puolesta,

me haluamme tehdä sen.

Meillä on kummilapsi,

ja se on varmasti hyvä,

sillä moniahan siellä on,

jotka ovat menettäneet isänsä.

Keräämme yhdessä lantin

lähetettäväksi sille tädille,

joka on juuri Helgen äiti,

meidän kummilapsemme, meidän veljemme.

Me kaikki haluamme olla mukana

maan harmaissa riveissä.

Sillä vapauden puolesta he taistelevat,

ja se on jotain arvokasta.

Pikkulotat olivat kertoneet lehden toimittajalle olleensa hermostuneita ensiesiintymisensä edellä, mutta lopulta kaiken sujuneen odotettua paremmin. Tytöt olivat todenneet, että eivät ole vielä kuuluisia, mutta toivoivat, että heistä vielä sellaisia tulisi.
Pikkulottien esiintymisen jälkeen Karlebyn Marthakuoro laului rouva Helfrid Lindströmin johdolla kaksi laulua. Ohjelmassa oli myös kotiseuturuno Kokkolan vanhalla ruotsinmurteella. Sen oli kirjoittanut Arne Räbb (1910-1990) ja neiti Inga Finnilä (1909-1963) luki runon täydellisellä murreääntämisellä. Harmillisesti en löytänyt tuota esitettävää runoa. Siippani kertoi muistavansa vielä tuon miehen, joka asusteli Finnilänmäellä. Hän oli aikoinaan Vittsarin koulussa opettajana ja taisipa olla myös rehtorina. Siippa mainitsi hänen jääneen eläkkeelle juuri ennen kuin siippa 1970-luvun alkuvuosina aloitti oman koulunsa. Räbb osallistui myös paikallishistorioiden kirjoittamiseen.

Juhlan lopuksi kuultiin vanhaa, hyvää tanssimusiikkia viululla ja kitaralla säestettynä. Musiikista vastasivat Sanfrid Nyberg (s. 1891 Alaveteli) ja Fride Nyberg.

Yllä: Runo Pikkulotta-lehdessä 1.1.1939, No 4.

Minulla ei ole omassa suvussani tai lähipiirissäni ollut ketään pikkulottaa. Siksi itselle hieman vieras aihe, joka vaatii tutkimista.

Kiva sivusto löytyi kuitenkin, kannattaa kurkata, sieltä löytyy oma tehtäväsivusto pikkulottiin liittyen:

https://digilotta.fi/koe-ja-leiki/pikkulotta-valitse-oma-tarinasi/

LÄHTEET: Hört och sett. Österbottningen. 4.5.1944. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2276883?term=Karleby&term=sm%C3%A5lottorna&term=sm%C3%A5lottor&page=2] Luettu 6.12.2025.

Pikkulotat - Lottatytöt. Sodan muisti. Suomi toisessa maailmansodassa. [https://sodanmuisti.fi/2024/04/25/pikkulotat/] Luettu 6.12.2025.

Chydeniuksen ruumissaarna mestauspaikalla

Tällä kerralla vien teidät ajatuksissanne Kruunupyyn  muinaiselle  mestauspaikalle 12.4.1786. Mestauspaikalle oli jo kokoontunut paljon uteliasta kansaa. Siellä he kurkottelivat kaulat ojossa nähdäkseen kaiken mahdollisen. Mestaustapahtumat olivat noihin aikoihin suorastaan kansanviihdettä parhaimmillaan - niin oudolta kun se meidän aikalaisista tuntuukin. Pyövelillä oli ruuhkaisa päivä. Yleisö halusi nähdä, kuinka pyöveli peräjälkeen löi oikean käden sekä pään poikki  - tällä kertaa  kolmelta mieheltä. 

Kansa kohahti, kun mestauspaikalle saapui jo harmaahapsinen, kuusissakymmenissä oleva mies. Hän oli Pyhän raamatun Doctori, Provasti ja kirkkoherra, Anders Chydenius. Niin asteli Chydenius mestauspölkyn viereen  ja alkoi selvällä, vaikkakin liikutuksesta vapisevalla äänellä puhua kansalle. Anders Chydiniuksella oli virkansa puolesta tehtävänä pitää ruumissaarna. 

  

-Nyt on näiden kolmen murhamieste veri vuotanut. Se höyryä vielä  vaikittaxens  murhatuiden veren kostohuutoa: Maan, joka viattomalla verellä  on saastutettu, pitä lainehtiman Murhaitten verta, että se kirouxesta  puhdistettaisin, Chydenius kuulutti. 

Kansa sai kuulla lähes veretseisauttavan  selvityksen siitä, mitä ennen mestausta oli tapahtunut, ja mikä oli mestaukseen johtanut. 

Sotamiehet Mathins Hjelt, Petter Lindström ja Abraham Frod, olivat murhanneet ryöstöaikeissa lastenopettaja Johannes Matinpojan sekä hänen vaimonsa Teerijärvellä. Murha oli ollut mitä kylmäverisin. Ensin oli murhattu mies, joka oli yrittänyt  pyrkiä ulos ovesta. Tässä vaiheessa nainen oli yrittänyt anella armoa. Korvansa lumonnut ja  sydämensä paaduttanut Hjelti  hirviämmällä asehella, Bajunettilla. Se oli siis  pistin. Bajunetit oli valmistettu  "valtakunnan vihollisia vastaan. "

Surmatekojen jälkeen roistot ryöstivät rahat, kellot ja sormukset. Sitten he vieläpä sytyttivät töllin tuleen ja pakenivat paikalta. 

-Herran suuri Nimi olkohon ijankaikkisesti  kijtetty ja kunnioitettu! joka pienten asiain haarain kautta  ilmi saatti nämät kauhittavat pahantegot ja valmisti pahantekiöille ansaitun rangaistuxen, Chydenius julisti. 

Yllä: Arkkiveisun nimilehti, jonka pohjalta tarina on tallentunut.

Chydenius vavahteli kertoessaan,  kuinka  murhaan sisältyi useammanlaisia lainrikkomuksia.

- Monen kalliin liiton ja  valan rikkominen: kasteenliiton, jossa heidät "merkittiin  meidän kallihimman  Vapahtajamme Ristin-Merkillä, konfirmatsioonin (konfirmaation), jonka yhteydessä he "ensi kerran  sait nauttia sitä pyhää ja kallista  Ehtoollista", josa se  rakkaudesta palava Wapahtaja Jesus Hänen Ruumihins ja  Werens osallisudella tarjosi heille voimaa pyhään ja Jumalisehen elämänkertaan. 

-Niinkuin Sotamiehet ovat he avatun faatun alla valalla vannoneet:  niin totta kuin heitä Jumala  auttakoon heitä sielun ja ruumihin puolesta: niin tahdoit he myös olla Kuningaalle ja Isänmaalle  uskolliset ja varjella heitä vijmeiseen veripisaraan saaakka, Chydenius jatkoi. 

-Mutta O! hirviätä valapattoisuutta! nämä rauhan ja vapauden vartiat. he itse pistävät puukon heidän syyttömän kanssaveljensä sydämehen, Chydenius huudahti. 

Chydeniuiksen kuolinssaarna on taatusti ollut erittäin vahva ja pelottava kokemus kaikille kuulijoille. Tunteet ovat pelkoa uhkuvassa tilanteessa olleet kaikilla pinnalla. Chydenius piti ruumissaarnassaan myös kohdennettuja puheita eri väestönosille, kuten  vanhemmille, seurakunnan nuorille miehille, , vanhemmille talonpojille ja lopuksi  loppusanat koko väkijoukolle. 

Vanha kirkkoherra näytti pyörittelevän tapahtuneita veritekoja mielessään ja mitä enemmän hän asiaa ajatteli, sitä  julmemmalta asia hänen silmissään näytti. 

-Kenen sydän ei kuole, kenen silmät ei kyynellä, koska murhajat vimmassansa karkavat viattomain päälle! Mistä syystä? Chydenius kyselee. 

-Jo! yxi kirottu himo ryövätä lähimmäiseltä tavarata ja omaisuutta. 

-Ah!  minun Jumalani! joko satana on nin rijvannut synnin orjat, että he pahuudesansa  ovat julmemmat kuin  kuin metsän pedot, Chydenius jatkoi. 

-Me häilymme kaiken vaarasa näiltä ja näiden vertaisilda ryövättä taikka murhatta, Chydenius kauhisteli. 

-Jos senkaltaisia murhen ja  ja varkauden lahkokundia  vielä löytyis,  mikä turva silloin meillä?  mikä lukku tavaralla? Chydenius pohtii. 

Osa tekstistä on vaikeasti tulkittavaa. Tässä huomaa taas, kuinka paljon kieli onkaan muuttunut!

Anders Chydenius jatkoi väelle murhan pahuudesta kertomista:

-Murha on järjen vastainen teko  ja Jumalan sana tuomitsee sen mitä ankarimmin. 

-Ei sinun pidä varastaman , ei sinun pidä tappaman. Ei sinun pidä kostaman eikä vihaman sinun  kansas lapsia. Kirottu olkoon, joka lähimmäisensä salaisesti lyö ja kaikki kansa sanokon, amen. 

Paikalla olevat olivat hyvin vaikuttuneita Chydeniuksen puheesta. Siinä oli mies, joka osasi raamattunsa. Aivan kuin satamalla satoi raamatunlauseita, joissa murhaaminen kielletään. Chydenius nosti kansalle myös esiin, kuinka raamatussa on peruste kuolemanrangaistukselle:

-Joka ihmisen veren vuodatta, hänen verensä pitä ihmisen kautta vuodatettaman, Chydenius tarkentaa. 

Paikalla olevat ihmiset olivat hiljaa. Sotilaat, jotka vain hetkeä aiemmin olivat olleet saattamassa kolmea sotilasta paikalle, nojasivat  nyt äänettöminä aseisiinsa. Joku nainen joukosta itki. 

Chydeniuksen puhe on aikalaistemme silmissä aika karmiva. Mutta aika on silloin toki ollut eri. Chydenius käytti puheessaan vertauskuvia, kunten "vähäinenkin hapatus  hapannuttaa taikinan kokonaan. " ja jos puheella on tarkoitus kamalan näkymän keskellä pelottaa ja varoittaa kansaa, on siinä todennäköisesti myös onnistuttu!

-He ovat  pieninä näpistelleet,  nuorukaisina harnjaantuneet" "juopumuksehen,  uppiniskaisuutehen,  ja laiskuuteen. " Laiskuutta noudattaa nälkä ja heidän sammumatoin  vijnan himonsa  saatta heidät  suureen rahan tarpehesen. 

Ruumisssasarnan lopuksi  Chydenius nosti kätensä ilmaan. Hän osoitti käsillään mestattujen jäännöksiä, jotka vielä höyrysivät verisinä ja kammottavina varhaiskevään viileässä ilmassa:

-Nämät poikki hakatut kädet ja  ja päät pitä nyt naulittaman  steilein nenään ja heidän ruumihinsa pitä runkorattahille  asettaman, että heidän verta janoavat silmänsä korpeilta ulos kaivettaisihin ja heidän rungonsa tulis kotkille ruoaksi, Chydenius huudahti. . 

Hänen sanansa viimeistään hiljensivät jokaisen paikalla olleen. Oli yleinen käytäntö, että mestatut teilattiin, eli sidottiin isoon kärrynpyörää muistuttavaan telineeseen ja  mestattujen raajat  murrettiin lyömällä  kahdesti tai kolmesti teilin hitaasti pyöriessä. Mestatut jätettiin tarkoituksellisesti teilirattaille virumaan varoitukseksi toisille. 

Tuossa valossa Chydeniuksen puhe oli siis aivan totuudenmukaineen. Kyllähän sinne linnut noita jäännöksiä jäivät napsimaan. Mestaajan ikävä velvollisuus oli myöhemmin käydä tyhjentämässä teilit ruumiiden jätöksistä. 

Chydeniuksen ruumissaarna ja mestauspaikalla nähty säilyivät ihmisten mielissä pitkään. Paikka oli sopivasti valtamaantien läheisyydessä ohikulkijoiden nähtävänä. Paikalla on varmaan ollut pelottavan paikan maine vielä pitkään mestausten jo loputtua. 

                                            Yllä: Kuva   Kansan kuvalehdessä 22.2.1929. 

LÄHTEET: Antti Chydenius saarnaa mestauspaikalla. Kirjoittanut Alfeuksen poika.  Kansan kuvalehti. 31.5.1929. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/891453?term=Kokkolasta&term=ruumissaarnaa&page=9] Luettu 26.10.2025. 

Blogihaasteita tekoälyltä, osa 1; Ammatinvalinta

Kun en  ehtinyt tänään oikein mitään ihmeellistä, pyysin tekoälyä tekemään minulle liudan kysymyksiä. Huhhuh, ihan hengästytti, sillä sepä intaantuikin latelemaan minulle kysymyksiä aivan valtavan listan ! No joo, menisi ikä ja terveys, jos näihin yhdeltä istumalta vastaisin ja samalla varmaan karkottaisin viimeisenkin lukijan. Joten otan tekoällin ekat kysymykset nyt vain vastaan  ja teen tästä  useamman kerran setin.:)))

Miten päädyit ensimmäiseen ammattiisi – oliko se suunnitelma vai sattuma?

Olin hävettävän laiska lukiolainen, en oikeastaan koskaan lukenut, en edes ylioppilaskirjoituksiin. Mutta sitten tietysti kirjoituksissa sytyin, kun tajusin, että esimerkiksi reaalissa pärjäsinkin hienosti yleissivistyksellä. Vähän oikeastaan noloa.  Sain kirjoituksista  lopulta oikein hyvät paperit, vaikka lukiotodistus olikin vähän alta lipan. 

Minulla oli yläkouluikäisestä lähtien ollut haave lastentarhanopettajan ammatista. Siispä sinne hakemaan. Tiedän, olen aikamoinen Hannu hanhi. Jyväskylään, jonne hain, olikin valtavasti hakijoita, mutta onnistuin silti päästä sisälle.  En ollut etukäteen edes selvittänyt, minkä verran sinne yleensä on hakijoita. Olen tällainen tuulihattu.  Jo silloiset valintakokeet oli juuri sitä mitä rakastin tehdä.  Innostuin. Samaan syssyyn olin huvikseni hakenut opiskelemaan kanttoriksi ja olisin päässyt sinnekin. Valinta oli lopulta aika helppo. Lähdin Jyväskylään. Jälkeenpäin olen miettinyt, kuinka erilainen elämäni olisikaan ollut kanttorin ammatissa. Ehkä asteen verran rauhallisempi ammatti kuin  nykyiset...

Ekasta opiskelupäivästä lähtien tiesin, että kasvatusala on se mun juttu. Sain hyvät paperit koulusta, kun lopultakin oli motivaatio opiskella.  Jo tämän ekan tutkintoni aikana aloin iltaisin lisäksi opiskella erityispedagogiikkaa jostain kumman syystä, vaikkei minulla ollut siihen mitään kosketuspintaa. 

Oliko koulutuksiin helppo päästä vai vaatiiko se sinnikkyyttä ja hakukertoja?

No nyt jopa vähän hävettää. Lastentarhanopettajaopistoon haki 960  ja 96 otettiin sisälle. Pääsin sisään ekalla hakukerralla. Muistan kun eräs paikkakuntani rouva kauhisteli äidilleni, että miten se sun tyttös sinne ekalla pääsi, kun sinne on niin vaikee päästä...kerron: En tiennyt, että on vaikee päästä, niin ei tarvinnut stressata. Muistan  laulaneeni pääsykokeissa laulun "Mustan kissan tango", jota säestin  flyygelillä. Raati pyysi anteeksi epävireistä pianoa. Tiesin onnistuneeni silloin! Piti myös tehdä muovailuvahasta muovattu kuva, jonka aiheena oli vammaisuus. Taisi olla musteläiskätestejäkin. Siinä kaikki, mitä muistan! 

En ole hakenut koskaan, ikinä mihinkään koulutukseen yhtä kertaa enempää. Se varmaan kertoo luonteestani; ei tukita, jos ei tykätä. Luokanopettajaopintoihin myöhemmin oli suhteellisen helppo päästä. Onnistuin täydellisesti  silloin haastattelussa ja sain erittäin hyvät pisteet siitä, opetusnäyte meni puolestaan keskinkertaisesti. 

Viimeisimpään ammattiin erityisluokanopettajaksi,  hakeutumista jahkasin, vaikka olin haaveillut siitä jo vuosia. Viisi vuotta aiemmin olin jo hakenut, mutta jouduin vetämään hakemukseni pois, kun siippa sairastui vakavasti. Silloin uskoin, etten koskaan enää hakisi...kun lopulta perhetilanne salli, päätin vielä hakea. Esimiehelleni pohdin, että olenkohan jo liian vanha hakemaan. Hän katsoi silmiini sanomatta muuta kuin että  "Niin." No, onneksi hain.  270 hakijaa ja 25 pääsi sisään. Minä olin ainoa paikkakunnaltani sisään päääsyt, vaikka hakijoita täältä oli aika paljon. En muista yhtään, mitä minulta kysyttiin...muistan vain kertoneeni, että tähän ammattiin en omasta mielestäni olisi ollut aiemmin kypsä hakemaan. Tarvin kasvaakseni tähän ammattiin pitkän työuran ensin. 

Mikä oli haastavin koulutus, johon olet osallistunut, ja miksi.

Itse opiskelu ei oikeastaan ollut mihinkään ammattiin niin haastavaa, kaikista kyllä selvisi. Mutta sanotaan vaikka, että erityisluokanopettajan opinnot olivat siinä mielessä vaativimmat, että suoritin ne täysin työn ohessa. Olin ajatellut, että neljän viikon välein opiskelen luennoilla viikon, muut ajan opetan koulussa tutussa luokassa ja teen viikonloput opintotehtäviä. Suurin osa kurssikavereistani oli opintovapaalla koko koulutuksen ajan. Mutta ei siinä vielä kaikki. Esimiehiltäni tuli ehdotus, että aloittaisin omassa koulussani saman tien erityisluokan vetämisen. En voinut kieltäytyä, koska koulutukseni oli luvattu maksaa työnantajan taholta.  Seuraava askel olikin, että kouluuni perustettiin pikapikaa uusi erityisluokka. Siirryin siis lennosta opettamaan kehitysvammaisia koko opintojeni ajaksi ja vähän ylikin. Toiminta-alueittainen opetus oli íhan uusi aluevaltaus. Olihan se aikamoinen rutistus käynnistää omaan yksikköön täysin uusi ryhmä henkilökuntineen ja ravata samaan aikaan opiskelemassa. Kaikesta näköjään voi selvitä...

Onko jokin ammatti tullut elämääsi täysin yllättäen?

On, silloin, kun nuorena valmistuin lastentarhanopettajaksi. Olin juuri muuttanut nykyisen siipan, silloisen poikakaverini perässä Kokkolaan. 90-luvun alun lama iski samaan aikaan päälle. Päiväkodista loppui lapset, eikä töitä yhtäkkiä ollutkaan tarjolla. Mutta kuten sanottu, olen Hannu hanhen sukua. Kurssikaverilleni oli työharjoittelun jälkeen tarjottu kehitysvammaisten ohjaajan työtä. Hän oli vastannut työtarjoukseen, ettei hänestä ole niin rankkaan työhön, mutta hän tietää yhden, joka tulee. Kääk, nykyään en uskaltaisi olla noin hullunrohkea. Mutta jälkikäteen katsottuna se avasi minulle uusia ovia myöhemmin erityisluokanopettajan työtehtäviin. Muutoinkin mielettömän kasvattava kokemus. Niin, ja auttoi helkatisti myös, kun perustin sitä ekaa erityisluokkaani. 

Jos saisit nyt hakea mihin tahansa koulutukseen, mihin hakisit ja miksi?

Tää on vaikee, ehkä mä haluaisin yhdistää taiteet vielä enempi kasvatukseen. En tiedä. Tai sitten historiaa. Tai... kirjoittajakoulutus ehkä...kuten huomaatte, olen aika pursuileva. Se mihin koen milloinkin kipinän, on mun juttu...asioihin, joihin mulla on intohimo, voisin tehdä niiden eteen vaikka mitä. 

                          Yllä: Ihan parhaat ammatit mulla...lumienkeleitä välitunnilla.:)

Mikä on ollut opettavaisinta eri alojen välillä liikkumisessa?

Minulla on ollut rikkaus työskennellä hyvin eri ikäisten lasten kanssa. Päiväkodissa olen työskennellyt aikoinaan 10 kuukauden ikäisistä kouluikään saakka. 

Lastentarhanopettajan työssä ajauduin muutamaksi vuodeksi myös päiväkodin johtajan kenkiin, josta en todellakaan ollut koskaan haaveillut. Olin kotona sanonut äidilleni, etten koskaaan tarvitse ruotsia, enkä koskaan halua johtajaksi. Se siitä sitten. Mutta hei, johtajan pesti onnistui paremmin kuin odotin!

Vastuun määrä oli valtava. Oli hyvä nähdä työtä myös esimiehen silmin. Silti koulumaailmassa en ole haaveillut rehtorin pesteistä, olen mieluummin riviope. Rehtoriopinnot vois kuitenkin olla ihan jees yleissivistyksen kannalta. Vanhimmat oppilaat, joiden kanssa olen työskennellyt, ovat olleet 14-vuotiaita erityisluokassani. Alkuvuosina en olisi pienimmissä kuvitelmissakaan uskonut, että joskus työskentelisin myös yläkoululaisten maailmassa. Se on yllättänyt. Vaikka haasteet on olleet isoja, olen sitä mieltä, että juuri nämä tapaukset ovat kasvattaneet minua eniten! Olen välillä miettinyt siirtymistä yläkouluun tai aikuisoppilaitoksiin, mutta ehkä alakoulu mahdollistaa luovuuden minulle paremmin. 

Opettavaisinta on ollut huomata, että isotkin lapset ovat pieniä ja heihin saa yhteyden huomioinnilla ja arvostuksella, olemalla rehelllinen ja  luottamuksen arvoinen. Ei se sen kummempaa ole. 

Tässä tämänkertaiset pohdinnat, tekoälli pisti näköjään aika kovia kysymyksiä!

                

Yllä: Vadelmat, jotka oppilaaani oli poiminut mulle lähimetsästä välitunnilla. :)

Värivaloissa...

Perjantai-iltana lähdin käpöttelemään ympäri Kokkolan keskustaa. Näitä reissuja, kun vain tykkään itsekseni kierrellä paikassa jos toisessakin. 

Tällä kertaa "eksyin" Chydeniuksen puistoon eli Naakkapuistoon, joka on aivan ydinkeskustassa. Siellä oli Kokkolan Energian 120-vuotisjuhlavuoden päätöstapahtuma. He juhlistivat sitä "Valoa ilmassa"-valotaideteoksella koko viikonlopun iltapimeillä ajoilla. 

Väkeä oli paikalla kivasti. Se vain, ettei tunnistanut ketään kuin aivan vierestä, vaikka puistossa valaistusta olikin. Joku lapsi huuteli nimeäni etäämpää. En vieläkään tiedä, kuka oli. Pimeässä ei nähnyt kauas. Mutta näin, että lapsi ja äitinsä vilkuttivat minulle. Vilkutin takaksin, vaikkei aavistustakaan, ketä olivat. 

On kulunut jo hyvän yli vuosisata, kun Kokkolaan ilmaantui ensimmäiset katuvalot. Meistä on vaikea edes kuvitella aikaa ennen valaistusta. 

Valotaideteos on  Oliver Roihukosken  Kokkolan Eenergialle suunnittelema valotaideteos. Se on audiovisuaalinen runo  liikkeestä ja energiasta,  valosta ja varjosta. Teos pyrkii tarkastelemaan,  miten energia virtaa luonnossa, ympäristössä ja ihmisessä. Sitä, miten  näkymätön voima voi muovata maisemaa ja kuinka valo voi kulkea samoilla reiteillä, kuin sähkö, vesi tai aika. 

Energiaa ilmassa - näyttely koostuu siis kahdesta ambiencesta, jotka pyörivät puistossa koko näyttelyn ajan  ja sisältävät myös hienovaraisen äänimaailman. Kyllä siinä oli Anders Chydeniuksen patsaalla ihmeteltävää! 

Oliver Roihukoski on jo toisen polven valotaiteilija, sillä myös hänen isänsä, on samalla alalla. 

Kiitokset kauniista ja rauhoittavasta näyttelystä pimeässä ja pienessä pakkassäässä. Oli upea!

LÄHTEET: Energiaa ilmassa - valotaideteos Chydeniuksen puistossa. [https://juhlavuosi.kokkolanenergia.fi/kalenteri/energiaa-ilmassa-valotaideteos-chydeniuksen-puistossa/] Luettu 16.11.2025. 

Bloggaushaaste asumisesta työstä, telkusta, ruoista ja juomista

Neljä paikkaa, joissa olen asunut

1. Evijärvi

Olen kotoisin Evijärveltä. Se on pieni kunta Etelä-Pohjanmaalla. Asuin kahdeksan ensimmäistä vuottani pienellä maatilalla, pienen kylän viimeisessä talossa. Talo oli mummoni vanhapoikaveljen omistuksessa, mutta mummoni oli jo sodan aikana jäänyt tilalle auttelemaan, kun oli jäänyt itse nuorena leskeksi. Oma perheeni asui tuolla tilalla lähinnä kai lapsenhoitojärjestelyjen vuoksi. Mummoni hoiti minua navettatöiden ohessa siitä lähtien, kun olin  kahden kuukauden ikäinen. Äitiysloma oli tuolloin noin onnettoman lyhyt. Vanhempani eivät siis maatilalla työskennelleet, vaan kävivät päivätöissä muualla. Kävin vielä ekan luokan suloisessa 25 oppilaan kyläkoulussa. Kuvitelkaa! Sitten rakensimme  oman talon kirkonkylään. Vanhempani olivat miettineet tuossa vaiheessa myös Australiaan muuttoa tai Kokkolaan rakentamista, mutta koska Evijärveltä saatiin rakennuslupa nopeiten, se ratkaisi asian. 

Elämäni avartui aika lailla uuden asuinalueen myötä. Edellisessä asuinpaikassa oli ollut vain yksi, neljä vuotta vanhempi kaveri. Nyt huomasin, että kaikki halusivat olla kavereitani. Se on oikeastaan aika yllättävääkin, koska olin todella ujo, eikä minulla ollut ollut aikaisemmin mahdollisuuksia  liikkua syrjäisen asuinpaikan vuoksi juurikaan kavereilla. Sangviinikkopuoleni minussa heräsi eloon! Silloiset kaverit ovat edelleen hyviä ystäviäni, mutta jokainen heistä asuu tuhottoman kaukana, joten yhteydenpitoa kasvokkain tapahtuu enää tosi harvoin. Asuin Evijärvellä siihen asti, että sain valkolakin lukiosta 19-vuotiaana. Mutta....jos kysyttäisiin, missä on henkinen kotini, niin kyllä se olisi oikeastaan itsellenikin yllätyksekseni tuon ensimmäisen kuvan paikka, jossa asuin 8 vuotta. kaiksesta huolimatta. Sinne kaipaan eniten. 

2. Vaasa

Asuin Vaasan Huutoniemellä puoli vuotta vuonna 1986. Lähdin kaverini kanssa sinne talouskouluun. Vanhempani varmaan pelkäsivät lähettää kypsymätöntä tytärtään maailman tuuliin ja sovittiinkin, että sain majoittua setäni asuntoon.

Setäni asui omassa talossa, joka oli kaksiosainen. Toisessa päässä asui minua muutaman vuoden vanhempi serkkupoika tyttöstävänsä kanssa. Setäni oli vuorotöissä ja riiusteli. Niinpä olin viikot aika lailla yksin asunnossa. Talouskoulussa olleet kaverini kävivät joskus kämpälläni ja olivat suut auki, kuinka mahtava asunto minulla oli. Sen verran olin kyllä vieraskorea, että matkustin joka viikonloppu kotiin, koska tiesin, että setäni naisystävä varmaan halusi viettää asunnolla aikaa viikonloppuisin. En maksanut asunnosta mitään, mutta siivoilin ja laittelin ruokaa sedälleni. Iltaisin hän telkkua katsellessaan saattoi pyytää, voisinko hieroa hänen jalkojaan. Se oli hänelle, yksin yleensä asuneelle, luxusta. Ja se olikin oikein hyvä diili. Jännä, että muistan nuo illat asumisestani oikeastaan parhaiten.

Tuo talvi oli yksi kaikista kylmimmistä Suomen historiassa, mutta olin sinnikäs ja poljin 3 kilometrin matkan joka aamu polkupyörällä kouluun. Talouskoulu oli kasvattava kokemus, ja opin siellä monenlaista. Se kuitenkin myös vahvisti ennakko-oletukseni, että ala ei ole minua varten. :)

3. Jyväskylä

Syksyllä 1987 muutin Jyväskylään. Asuin siellä opistossa yhden vuoden, kun opiskelin kasvatustyön linjalla. En tuolloin vielä hakenut minnekään muualle, koska halusin ensin varmistella, mikä olisi tuleva alani. Haaveeni oli jo monta vuotta ollut olla joskus lastentarhanopettaja. Asunto oli sisäoppilaitos ja meitä oli kaksi Minnaa jakamassa huonetta. Kylppäri ja vessa oli yhteiskäytössä koko yläkerran tyttöjen kanssa. En tiedä, osaisinko enää asua sellaisessa... vuosi oli kyllä mukava, mutta myös rankka, koska jouduin kannattelemaan  henkisesti huonovointista kämppistäni. Jälkeenpäin olen ajatellut, että se oli yksi kasvattavimmista asumiskokemuksistani. 

Pidin Jyväskylästä ja niinpä hakeuduin opiskelemaan seuraavana vuonna lastentarhanopettajaopistoon siellä. Etsimme yhteisen asunnon erään talon yläkerrasta nuoruudenystäväni kanssa Halssilasta. Nyt meillä sentään oli oma keittiö ja makuuhuone, pesutilat oli kellarikerroksessa yhteiskäytössä talonssa yksin asuneen naisen kanssa. Vuosi oli kiva. Kämppikseni totesi, ettei ole koskaan nähnyt kenenkään heräävän niin nopeasti ja jo samassa olevan bussipysäkillä. Mitäpä sitä turhia aikailemaan, nukutaan niin pitkään, kuin mahdollista...

Seuraavana vuonna oli uuden asunnon etsintä vastassa, sillä taloa ei enää vuokrattu. Löysinkin upean asunnon aivan keskustan tuntumasta. Se oli kolmio ja  talon toisessa pässä asui nuoripari. Sitten kävi niin, että tuo pariskunta muutti opiskelemaan Hollantiin ja minä jäin yksin ihanaan kolmioon. 

Viimeisenä opiskeluvuotena pikkusiskoni muutti myös opiskelemaan Jyväskylään. Saimme iden hommata yhteisen kämpän. Niinpä muutimme Roninmäkeen kivaan opiskelijakaksioon. Meillä oli kumpaisellakin oma huone, mutta yhteinen keittiö ja kylppäri. Viikot sujui hyvin. 

Koko sen neljä vuotta, minkä asuin Jyväskylässä, kuljin viikonloppuisin joko Evijärvelle tai Kokkolaan. Olin nimittäin juuri ennen Jyväskylään muuttoa löytänyt poikakaverin -nykyisen siippani -  Kokkolasta. Notkuminen bileissä sun muissa jäi sen vuoksi aika vähälle. 

4. Kokkola

Muutin Kokkolaan vuonna 1991 keväällä, kun valmistuin ensimmäiseen ammattiini ja aloitin saman tien työt Kokkolassa.  Siipan kanssa muutettiin samalla kimppaan. Asuimme ensin Järvikadulla, sitten Närviläntiellä. Oman talon rakensimme vuonna 1994. Esikoisemme syntyi 1995. Menimme kaikille yllätykseksi naimisiin samalla, kun poikamme ristittiin. Olen siis avioitunut olohuoneessamme!

Asumme edelleen samassa talossa. Tässä kuussa tulee jo 31 vuotta täällä asumista! Siippa haikailee välillä kerrostaloon, mutta minua ei saa täältä heivattua, ei sitten millään! Nykyinen asuinpaikkani on ideaali. Kaupungin palvelut on lähettyvillä, mutta talo on aivan maaseutumiljöössä. Kaipaan ympärilleni tilaa, rauhaa ja tasaista maastoa, varmaan sen vuoksi, koska olen lähtöisinkin sellaisista oloista.

Neljä paikkaa, joissa olen työskennellyt

1. Valtion Tielaitos

Olen tehnyt yhtä kesää lukuun ottamatta kesätöitä siitä lähtien, kun olin 14-vuotias. Sen yhden kesän, jolloin en ollut töissä,  asuin  luokioikäisenä kaverini kanssa Englannissa, Oxfordissa. 

Työskentelin kaikkiaan seitsemän kesää sekä yhden puolivuotiskauden talouskoulun jälkeen Tielaitoksella. Se oli ihan paras työpaikka. Työt vaihtelivat eri kunnissa. Ähtävä taisi olla eka paikka, sitten oli  Teerijärvi, Edsevö ja Purmo. Kaikki ruotsinkielisiä paikkoja. Evijärvellä tosin taisin yhtenä kesänä käydä maisemointityönä istuttamassa puita muutamalla alueella. 

Olihaan se elämää! Olin useana vuonna ainut tyttö työporukassa. Työtehtäviin kuului esimerkiksi mittausporukassa työskentely, kuormien vastaanotto sekä murskaamolla kirjurina toimiminen. Liikenteenohjauksessa taisin olla ihan yhden käden sormilla laskettavat päivät. Kuljin töihin kimppakyydeillä. Työpäivät oli pitkiä, joskus tein urakalla jopa 16-tuntisia työpäiviä. Kiinnekohtina oli työmaaparakit, joissa mukavuutena oli ainoastaan radio. Vessareissut aukeilla tieosuuksilla osasivat olla aika stressaavia. 

Tässä työssä tutustuin moniin ruotsinkielisiin nuoriin. Opin myös elämää miesvaltaisissa työyhteisöissä. Tuosta taidosta olen myöhemmin ollut tosi kiitollinen. Jotkut töissä yrittivät saada mua jatkamaan opintoja alalla, mutta tiesin, että se olisi liian puuduttavaa työtä minulle koko elämäkseni.

2. Kehitysvammaisten hoitokoti

Ensimmäinen työpaikka valmistuttuani lastentarhanopettajaksi ei yllätyksekseni ollutkaan kasvatusalalta. Valmistuin nimittäin juuri silloin, kun alkoi syvin lama. Sen lisäksi olin juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle, jossa en tuntenut ketään muuta, kuin siippani perheen.

Kurssikaverini oli ollut vapaavalintaisen harjoittelun tuolla hoitokodissa. Hänelle oli sieltä lähtiessä tarjottu työpaikkaa, mutta kaveri oli sanonut, että tämä on henkisesti ja myös fyysisesti niin raskas työpaikka, ettei hänestä ole tähän. Jostain syystä kaverini oli lisännyt, että mutta hän tietää kyllä yhden, joka tulee. Uskomatonta, en tiedä, mistä hän keksi minua hommaan tarjota. Jo seuraavalla viikolla aloitin työt kehitysvammaisten ohjaajana. Tein sitä työtä puolisen vuotta, jolloin sain ekan työpaikan omalta alaltani.

Työ kehitysvammaisten ohjaajana oli haastavaa, hoidettavat keskivaikeasti tai syvästi kehitysvammaisia. Tässä varmaan tulee esille luonteestani se puoli, joka on aika varaukseton ja rohkea. Tekemällä oppi ja minulla on hyviä muistoja tuolta ajalta. Huomasin kyllä, että asennoiduin hoidettaviin hyvin eri tavalla kuin muut. Heille saattoi esimerkiksi vauhdikas autistilapsi olla raskas, minä taas nautin, kun sellaiset olivat niin eläväisiä. Eniten tietysti tykkäsin työskennellä lapsi- ja nuoriso-osastoilla.

Enpä olisi osannut arvata, että tämä työsuhde nostettiin esiin yli 30 vuotta myöhemmin, kun olin valmistumassa erityisluokanopettajaksi. Eli: kannattaa aina olla avoin kaikenlaisille työtehtäville, ne luovat vahvaa kivijalkaa myöhemmille työtehtäville!

3. Päiväkodit

Pääsin ensimmäiseen päiväkotiin töihin loppuvuodesta 1991. Lama-aika oli vielä kovana päällä ja lapsia sen vuoksi tavallista vähemmän hoidossa. Ensimmäinen työpaikkani oli vauvala, jossa oli lapsia yhdeksänkuukautisesta ylöspäin. Koska lapsia ei ollut paljon, työpaikka lakkautettiin ja minut sijoitettiin toiseen päiväkotiin, koska minulle oli tehty pitkä työsopimus. Se taisi olla pelastukseni. 

Työskentelin noin kymmenen vuotta eri päiväkodeissa sijaisena. Olen jälkeenpäin naurellut, että olin viraton ja varaton. Vakipaikkoja oli noihin aikoihin lähes mahdotonta saada, mutta töitä riitti. Olen työskennellyt tosi monessa Kokkolan päiväkodeista, joten minulla on paljon tuttuja niiltä ajoilta.  

Vuonna 1998 laitoin huvikseni  paperini yksityiseen päiväkotiin. Minun tuurillani puhelin soi jo seuraavana aamuna. Menin  taloon sairasloman sijaiseksi, mutta sainkin lähes heti vakipaikan. Ennätin työskennellä vajaan vuoden talossa, kun minusta yllättäen leivottiinkin päiväkodin johtaja. En ollut siitä työstä koskaan villeimmissä mielikuvissanikaan haaveillut, mutta oikeastaan muuta vaihtoehtoa ei ollut. Jälkeenpäin olen ollut helkkarin tyytyväinen tuosta kokemuksestakin! Oli hyvä nähdä työmaailma myös esimiehen näkökulmasta ja tajuta, että kaikesta voi selvitä, kun vain asennoituu oikein. 

Muutaman vuoden päästä yksityinen päiväkoti kunnallistettiin ja siirryin kaupungin työntekijäksi vanhana työntekijänä. Muutaman vuoden päästä yksikkömme jouduttiin sulkemaan, koska kiinteistöstä löytyi hometta. Siirryin esiopetusryhmän mukana evakkoon saman kaupunginosan  koululle. 

4. Luokanpettajana ja erityisluokanopettajana

En koskaan, ikinä, edes villeimmissä mielikuvissa ollut ajatellut opiskelevani opettajaksi. Mutta työ vei mukanaan, en voisi kuvitella itselleni oikein mitään muuta ammattia...kasvatustyön ammatit mahdollistavat minulle luovuuden, lapsenomaisuuden ja itsensä kehittämisen. 

Olen aina uskonut siihen, että kohtalo kuljettaa. Esimerkiksi lastentarhanopettajan töitä en kymmenen sijaisvuoden aikana juurikaan etsinyt, aina löytyi joku, joka vinkkasi, että siellä ja täällä olisi sulle töitä. Olin kai aika avarakatseinen ja heittäydyin työhön jos toiseenkin. Lastentarhanopeaikana olin myös innostunut opiskelemaan omaksi ilokseni kaikenlaista avoimessa yloiopistossa. Minulla oli noin 140 silloista opintoviikkoa takataskussa. Erilaisia opintoja kasvatusalalta. Sekä perus- että aineopintoja plus kieliopintoja sun muuta. Kollegani, joka oli aikanaan vinkannut hoitokotityön minulle, oli lähtenyt opiskelemaan luokanopeksi. Hän kommentoi minulle, että kyllä oot tyhmä, kun et hyödynnä opintojasi. Hän suositteli hakemaan luokanopettajakoulutukseen.

Koska ihana työyhteisöni oli homeiden myötä hajonnut, ajattelin, että no koitetaas. Vähän hämmennyin, kun pääsinkin suoraan sisään koulutukseen. Opiskelin aikuiskoulutustuen turvin ja kun 1 vuosi ja 9 kuukautta oli kulunut, sain käsiini maisterin paperit. Olin visioinuit, että valmistuttuani suuntaisin johonkin eri puolelle Kokkolaa luokanopen hommiin. Valmistuin syyskuussa ja se oli tietysti maailman huonoin aika saada opetustyötä koko lukuvuodeksi. Ennätin tehdä sijaisuuksia pari viikkoa, kun minulle soitettiin saman kaupunginosan koulusta, jossa olin ollut esiopetuksessa töissä. Sieltä pyydettiin kolmen päivän sijaisuuteen. Olin jo ennättänyt sopia pariksi seuraavaksi päiväksi töitä toiselle koulule. Pihlajasta kuului luurin päästä "ei kun nyt sanot, että sait pidemmän sijaisuuden ja tulet tänne. " No, olihan se tavallaan totta. Kaksi päivää on vähemmän kuin kolme! Vaan kuka olisi voinut aavistaa, että kun menen tekemään kolmen päivän sijaisuutta, se johtaakin siihen, että jään sinne pysyvästi!

Työskentelin luokanopettajana  yksitoista vuotta. Ne olivat ihania työvuosia. Paljon rakkaita muistoja liittyy noihin vuosiin, vaikka jälleen kävikin niin, että työpaikkani suljettiin homeiden vuoksi.  Ja taas evakkoon, mutta tällä kertaa työyhteisö ei hajonnut. Yhden vuoden kävin myös opettamassa musiikkia myös toisessa alakoulussa. Minua pyydettiin siirtymäänkin sinne kokonaan, mutta pari kollegaani piti minusta niin kovin kiinni, että jäin Pihlajaan. 

Olin haaveillut jo pitkään erityisopen opinnoista. Kerran näpyttelin jo hakemuksen, mutta jouduin vetämään paperit pois, kun siippa sairastui vakavasti. Ajattelin silloin, että se juna meni sitten siinä. Mutta kuinkas ollakaan, myöhemmin erityisopekoulutus tuli pariksi vuodeksi uudelleen Kokkolaan. Pohdin rehtorilleni, kannattaako näin vanhana enää lähteä opiskelemaan. Hän katsoi pitkään ja vastasi "Niin... "No tietysti hain! Ikä on vain numeroita.

Olin laskenut, että suoritan opintoni vuodessa niin, että jatkan samalla opettamista omassa luokassani ja olen kerran kuukaudessa virkavapaalla työstä - siis ajan, jolloin on aina lähiopetusta. Eipä se sitten niin mennytkään. Koska kaupunki maksoi koulutukseni, se myös edellytti, että ottaisin saman tien epäpätevänä vastaan erityisopen hommat. Niinpä kouluuni perustettiin lähes lennosta kehitysvammaisten toiminta-aluettainen ryhmä. Siinä sitä sitten perustin uutta ryhmää ja luokkaani tuli lisäksi alaisikseni neljä uunituoretta ohjaajaa. Ja minä opiskelin. Muut kurssikaverit olivat järkevimpinä anoneet opintovapaata.  Huhhuh, kaikesta näköjään selviää. Tässä vaiheessa siunasin, että onneksi olin silloin nuorena ollut siellä hoitokodissa sentään, joten työ oli aika tuttua...

Kun valmistuin, esimieheni ilmoitti, että toi-ryhmä muutetaan toiseen kouluun "mutta sinä jäät tänne. " Niinpä olin heti valmistuttuani taas perustamassa uutta luokkaa, tällä kertaa pienluokkaa. Eli uusin virkani on edelleen samasssa koulussa. Olen nyt työskennellyt Pihlajassa kaikkiaan 27 vuotta, joten ehkä tämä on jo eläkevirkani...

Neljä ohjelmaa, joita seuraan tv:stä

Tämä taitaa olla haasteen hankalin osio, sillä en juurikaan seuraa nykyään telkkua. Usein se toki on taustalla päällä, mutta osaan uppoutumisen taidon niin hyvin omiin mielenkiinnon kohteisiini, että en sitä juurikaan seuraa. Jos olen yksin kotona, telkku pysyy kiinni. Nautin hiljaisuudesta. Varmaan hektisen työni vastapainoksi.

1. Uutiset

En seuraa politiikkaa tai sotia juurikaan telkusta, vaikka usein katsonkin uutisia. Jos joku kysyy minulta noihin asioihin liittyen jotain, en välttis osaa vastata mitään. Uskoakseni minulla kuitenkin on melko hyvä yleistieto asioista.Ja pidän asiaohjelmista. 

2.3. ja 4. Idols, Voice of Finland ja Tangomarkkinat ja öö - ehkä pari muutakin

Tehdäänpä näin ja niputetaan tähän muutama musiikkipainotteinen ohjelma. Pidän tällaisten kisojen katsomisesta, niihin jään koukkuun. Oppilaiden kanssa juttelen paljon näistä ja samalla yritän opettaa ilmaisutaidon merkitystä. Arvostan esiintymistaitoja kovasti. Yksi parhaista ystävistäni on muuten tangokuningatar. Tutustuimme erityisopekoulutuksessa ja laittelemme päivittäin hänen kanssaan ääniviestejä. En viitsi paljastaa nimeään. Hänen kauttaan olen päässyt kurkistamaan vähän kulissien taakse. Kiinnostavaa! Julkkisten elämä on loppujen lopuksi tavallista työtä iloineen ja suruineen, mutta kyllä artistin työ vaatii veronsa, sen olen oppinut huomaamaan. Työhön liittyy tietty glamour, joka saattaa sokaista artistiksi ajautuneen...

Muuta kivaa ajanvietettä on katsoa Amazing race-Suomi-ohjelmaa tai Elämäni biisiä. Ja peruskestosuosikkini on yllättäen  Kumman kaa, josta jotenkin löydän aina itseni. :) Tämä viimeinen on melkein vitsi meidän perheessä mun hömppäviihdeaddiktion kanssa. 

Neljä paikkaa, joissa olen käynyt

1. Englanti, Oxford

Ensimmäinen ulkomaanmatka kahdestaan lapsuuskaverini kanssa. Lähdin kielikurssille lukion toisen luokan käytyäni kesällä 1985. Me asuttiin kahdestaan Mrs Williamsin talossa ja meidän kurssilla oli todella erikoinen yhdeksän hengen porukka. Meitä oli kolme tyttöä ja loput poikia. Kesä oli aivan huippu. Koin suuren rakastumisenkin siellä (hys, hys, lapsuusperheeni ei vieläkään tiedä). Se ei tietystikään ollut kukaan ryhmästä, vaan niinkin eksoottinen kuin kuwaitilainen komeus! Hän tosin opiskeli Englannissa pysyvästi, joten oli aika länsimaalainen. Vanhempani olisivat varmaan saaneet sydärin, jos asia olisi paljastunut!

2. Portugal

Matkustin Portugaliin vuonna 1991. Se oli silloin, kun olin juuri valmistumassa ekaan ammattiini. Kurssikaverini kanssa, jonka kanssa yövyinkin, saatiin lentoasemalla kuulla, että lopputyömme oli hyväksytty arvosanalla 5/5. Oltiin oltu aika yltiöpäisiä ja keksitty erään lehtijutun perusteella haastatella chileläistä tutkijaa, Helene Todd De Barraa, kun hän oli työmatkalla Helsingissä. Barra tutki erityislasten kuntouttamista, joten ehkä mulla on ollut suuri kiinnostus kaikkeen erityisyyteen jo tuolloin! En ymmärrä, mistä saimme rohkeuden tähän työhön, mutta se oli menestys!

Tuolta matkalta jäi muistoiksi kalastusmatka, mauste Piripiri, upee aurinko ja lisko asunnossamme, jota paikalliset siistijät ja vahtimestari tulivat kiireesti ajamaan pois luudanvarsilla. Se oli siis ollut yön yli sänkymme alla! Meinasi mennä loppulomasta unet ja joka ilta kurkistettiin tarkkaan sängyn alle, onko uusia liskoja näkyvissä...

3. Norja

Onpa vaikee valita. Halusin nyt tarkoituksella valita tähän maan, joka ei ole rantakohde. Norja on mulle rakas maa. Lapsena liikuin paljon perheeni kanssa Pohjois-Norjassa. Perheeni kanssa olen kolme kertaa lomaillut Norjassa. Yhden kerran etelässä, yhden keskiosassa ja yhden pohjoisosassa. Pohjoinen on tietysti kaunein, mutta ihania matkoja on olleet muutkin. Erityisesti vuoden 2017 matka Norjaan oli jotain käsittämättömän hienoa. Oli siinä varmaan sekin, että siippani oli ponnistanut takaisin elävien kirjoihin vuotta aikaisemmin teho-osastolta ja tämä oli kammottavan sairasteluvuoden jälkeen todistus eloonjäämisestä...

4. Kap verde

Kun siippa täytti pyöreitä, lähdimme nuorimmaisemme kanssa hiihtolomaviikolla lomailemaan tuonne ihastuttavalle saaarelle. Sen ilmasto oli meille täydellinen, siis ei liian kuuma. Kiva pieni tuulenvire joka päivä. Eihän saarella sinällään kovin erikoista nähtävää ollut, hiekkaa ja luksushotellialueita, mutta minulle oli merkityksellinen erityisesti safarimatka, jonka aikana ajoimme myös slummialueen läpi. Se on yksi koskettavimmista muistoistani maailmalta kaikessa kurjuudessaan.

Neljä ruokaa, joista pidän

Öö, olen lähes kaikkiruokainen. Lapsena olin varmaan aika pihtikurkku, mutta nykyään uppoaa lähes mikä tahansa.

1. Poronkäristys

Sen verran Lappi-ihminen kai olen, että täytyy listata poronkäristys, perunamuusi, puolukkahillo ja suolakurkkusuikaleet tähän.

2. Mutti

Mummo teki aikanaan maailman parasta muttia. Yritin sitten joskus aikuisena itsekin, mutta eihän siitä mitään tullut. Mutta mutti isolla voisilmällä ja maidollla, ahh! On tosi monta vuotta, kun olen sitä viimeksi syönyt.

3. Siippani tekemä hirvipalapaisti

Joo, ei kahta sanaa. Silloin kun siipalla on vapaapäivä, hän mieluusti laittaa lihaa tai kalaa. Minä en ole niin pitkäjänteinen, että useinkaan innostuisin. Ja tiedän, että hän saa ne onnistumaan paremmin. Monen tunnin haudutus ja upeat mausteen on kai se juttu!

4. Pizza

Hyvä, tarpeeksi tulinen pizza, johon on ämpätty esimerkiksi aurajuustoa ja valkosipulia, saa sydämeni sykkimään. Pizzaa syön silloin tällöin pääasiassa sellaisina perjantaina, kun siippa on töissä, enkä viitsi itselleni alkaa ruokaa laittamaan. 

Neljä juomaa, joista pidän

1. Kahvi
Aamuni alkaa aina kahvilla. Minulla on iso kuppi, josta kahvi on ihaninta juoda. Se on juuri oikean mallinen. Itse asiassa mulla oli niitä kaksi, mutta siippa tipautti toisen lattialle. Töissä juon kahvia parisen kertaa päivän aikana. Kotona enää harvemmin illasta.

Mun kahvissa pitää aina olla maitoa.Miespuolinen kollegani nauraa välillä, että kupissani on lähes pelkästän maitoa...

2. Vichy-vesi

Juon vissyä päivittäin. Siitä on oikeastaan tullut ihan juurtunut tapa. Minulla on aina ostettuna 24 pullon pakki kotonani. Työpaikallakin minulla on vesipullo aina pöydälläni. Näin puhetyöläiselle se on hyvä juttu. Huomaan, että oloni on pökkyräinen, jos olen juonuit liian vähän.

3. Piimä

Pidän happamista juomista. Siksi siis piimäkin. Kotiin harvoin viitsin piimää ostaa, koska kukaan muu ei sitä meillä käytä. Työpaikalla on aina piimää saatavilla ja ruokailun yhteydessä juon sitä aina pari lasillista päivättäin.

 
4. Konjakki

Kun haluan nautiskella, on valitani konjakki. Se täytyy ehdottomasti juoda kunnollisesta konjakkilasista. Pidän siitä, kun olo on kiireetön ja saan pyöritellä lasia kädessäni...

Tällaisilla jutuilla mentiin tällä kertaa. Ihanaa isäinpäivää oppilaani tekstin toivotuksin teille kaikille!

Ps. Tällä viikolla blogiini tuli uusi lukija 106. maasta. Terveisiä Bangladeshiin, kuka ikinä oletkin!