Omenat kypsyvät Keski-Pohjanmaallakin!

Selatessani taas aivan muuta asiaan, sattui silmiini aluksi  vuoden 1920 Keskipohjanmaa-lehdestä suloinen uutinen. Se kertoi omenapuista. Taas asia, jota ei pieneen mieleeni ole aiemmin pilkahtanut. Omenapuiden kasvattaminen on melko uusi asia täällä keski-Pohjanmaalla! Tämä uutinen oli 106 vuoden takaa...

"Omenat kypsywät Kälwiälläkin. Rouwa Ida Torpan puutarhassa Kälwiällä on m. m. joitakin omenapuita. Tänä kesänä on kahteen puuhun tullut oikein komeita hedelmiä. Niitä oli alussa runsaasti, mutta sitten myrskytuuli karisti niitä pois niin, että jälelle jäi wain 4 omenaa toiseen puuhun ja toiseen 8. Mutta nämä omenat owat hywin kookkaita ja kauniita. Nyt owat ne jo melkein kypsiä. — Koettakaapa muutkin emännät hankkia omenapuun taimia kaswitarhoihinne, kun ne kerran näyttäwät menestywän täällä Keski-Pohjanmaallakin!"

Lähdin etsiskelemään muutakin uutisointia 1900-luvun alkukymmeniltä omenapuiden kasvattamiseen liittyen.

Sain selville, että aikoinaan ei ollut suomalaisia taimistoja, tilattiin valmiiksi jalostettua omenapuita suoraan ulkomaalaisilta taimistoliikkeiltä. Koska asuinseuduillamme ei ollut aiempaa kokemusta eri lajikkeiden menestymismahdollisuuksista, tilattiin yleensä sellaisia lajikkeita, joita ulkolaisissa hinnastoissa ja lehtimainoksissa kaupattiin. Ja vielä, vaikka Suomeen sitten oli jo tullut taimistoliikkeitä, markkinoitiin tiedon puutteessa juuri niitä samoja, ulkomailla menestyneitä lajikkeita. Nuo omenapuulajikkeet eivät millään muotoa voineet kestää meidän ilmastossamme. 

Artikkeleista selvisi, että taimistot toki alkoivat jalostaa omiakin lajikkeita, mutta liiaksi kaupallisista näkökulmista. Suomalaisperäisten omenansiemenien saatavuus oli heikkoa ja hintakin kalliimpi. Jossain vaiheessa sitten ehdotettiin puutarhaväen kokouksessa jopa tuontikieltoa ulkomaisille omenapuuntaimille ja -siemenille.

Lehtiartikkeleista selvisi myös, että esimerkiksi Hankkijan taimistokeskus Turengissa ryhtyi keräämään suomalaisia siemeniä ja kasvatti niistä perusrunkoja.

Lehdessä pohdittiin, että kotikasvatus onnistuisi melko vaivattomasti, jos olisi 260 neliömetriä maata. Sellaiselle alalle voisi istuttaa kymmenen omenapuuta ja niiden väleissä vieläpä viljellä marjapensaita. Artikkeleissa mainittiin, ettei Pohjanmaalla juurikaan ole omenapuita menestyksekkäästi kasvatettu.

Lukijoita kehotettiin syksyisin keräämään kaikki omenansiemenet talteen - myös mädäntyneistä omenista, sillä itse siemenet eivät mätäne. Loppusyksystä maa tulee muokata syvästi ja lannoittaa. Tehdään metrin mittainen penkki, johon piirretään neljä noin 7-8-cm syvyistä vakoa. Omenat sotketaan rikki astiassa ja tämä "puuro ripotellaan siemenineen vakoon ja peitetään 4-5 cm paksuisella multakerroksella.

Seuraavana keväänä, kun taimet nousevat tiheinä ylös, annetaan niiden kasvaa koko kesän ajan vapaasti. Täytyy vain muistaa kitkeä rikkaruohot taimien ympäriltä. Välillä täytyy maata myös hieman pehmittää. Seuraavan vuoden kuluttua etsitään taimista parhaiten ja rehevimmin kasvaneet. Huonoimmat taimet karsitaan pois. Tästä vuoden päästä taimet juuritaan ylös ja istutetaan uudelleen puolen metrin päähän toisistaan kahteen riviin.

Vuoden 1909 Kokkola-lehdessä omenaa jopa mainostettiin juoppouden ja tupakanpolton vastustuskeinona. Kyllä, luitte aivan oikein! Kerrottiin nimittäin, että englantilainen professori, Stinson, on todistanut runsaasti ja säännöllisesti omenia syövien miesten tulleen laadultaan iloisemmiksi ja päässeen kaikista wastenmielisistä tunteista. Hän väitti omenain syönnin myös olevan mainio keino juoppoutta ja liiallista tupakanpolttoa vastaan. Stinson totesi, että jos vain saa niiden, jotka usein kallistelevat tai alin omaan tupakkaa tupruttelevat, ja jotka eivät yleensä hedelmiä käytä, syömään aamiaiseksi, ennen ja jälkeen puolipäivän ja illalla syömään yhden omenan, ollaan jo voitolla. Sellaiset ihmiset tuntevat nimittäin itsensä pian erittäin reippaiksi, vähentävät tupakoimisensa ja ryypiskelynsä, etteivät pilaisi omenan makua ja sen "psyykillistä waikutusta!"

LÄHTEET: Omenapuiden taimien tarwitsijoille. Kokkola-lehti 4.9.1924. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1177088?page=3&ocr=true] Luettu 27.9.2026. 

Omenat uoppouden ja tupakanpolton wastustuskeinona. Kokkola-lehti 12.6.1909. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/654418?term=omenan&term=Omenat&term=Kokkola&term=Kokkolan&term=omenia&term=omenain&term=Kokkolaa&term=Kokkolassa&term=Kaswatusko&page=3&ocr=true} Luettu 27.9.2026. 

Omenat kypsyvät Kälwiälläkin. Keskipohjanmaa-lehti. 14.9.1920. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1177088?page=3&ocr=true] Luettu 27.9.2026. 

Varsin helppo on. Kokkola-lehti. 12.5.1903. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/653773?

term=Kokkolaan&term=Kokkolasta&term=Kokkolassa&term=omenapuun&term=omenapuuta&term=omenapuita&term=omenapuut&page=4&ocr=true] Luettu 27.9.2026. 

Syyssamoilua rannoilla, metsissä ja kallioilla

Syksy on saapunut varkain. Lauantai-iltana lähdin  kuvailemaan syksyn merkkejä. Paikka, jonne alkujaan  aioin, osoittautui mahdottomaksi, koska tuulenpuuska oli paiskonut hakekasasta puunkarahkoja pitkin pituuttaan metsäautotielle. Peruutin puolen kilometrin verran autoani kapoisella tienpätkällä, ennen kuin pääsin ruhtinaallisesti kääntämään autoni nokan kohti uusia suuntia. Tarinastani olisi ehkä tullut toisenlainen ilman estettä. Nyt siitä tuli tällainen. 

Arkisen työhulinan vastapainoksi pääsin yksinäni kulkemaan metsän siimekseen, järven ja meren rannoille, kallioille. Yksin kulkemisessa on oma taikansa. Aistit terästyvät, kuulet pienimmänkin rasahduksen ja maailman tahti hidastuu. On vain tämä hetki, kauneus. 

Kameran linssin läpi syksy näyttää itsensä pienten yksityiskohtien kautta. Pysähdyn kuvaamaan maahan jo pudonneita, ruskeiksi kouristelleita lehtiä. Toisessa hetkessä katseeni vangitsee syksyn viileässä tuulessa väristelevä haapa tai koivu, jonka jokainen vielä puussa pysyttelevä lehti hehkuu vihreän ja keltaisen sävyjä. 

Veden varassa lilluu muutamia lehtiä, kuin pieniä, värikkäitä veneitä. Tuuli puhaltaa yhä niiden purjeisiin. Ne näyttävät kukin rantautuneen satamiin. Lähelle rannan suojaa. 

Sää on kaunis. Aurinko luo rauhallista, ylvästä kajoaan ja maalaa maiseman valon kanssa. Toivon, että aurinko ei aivan vielä olisi valmis laskemaan taivaan rannan taakse. Luonnon värit näyttävät silloin toisenlaisilta. 

Ei ole kylmä. Oikeastaan ihmettelen sitä. Kiertelen rantaviivaa vain pitkähihainen paita ylläni. Takin jätin autoon. Vaikka on syyskuu ja meri vieressä. 

Luonnon väripaletista löytyy syksyisin vihreää, keltaista, oranssia, mustanharmaata ja hehkuvan punaista. Ruskan värit maalaavat maiseman tavalla, johon mikään ihmiskäsi ei pystyisi. 

Ihmettelen äänettömänä kaikkea kaunista ympärilläni. Metsänpohjan pehmeää, syvänvihreää sammalta ja sen rinnalla kasvavaa, herkkää, vaaleanvihreää jäkälää. 

Kypsät, tulipunaiset puolukat ja niiden viereen unohtuneet, sitkeästi viipyilevät, valkeat puolukan kukat. Kuin kiulut, ajattelen. 

Painavat pihlajanmarjatertut. Pihlaja on suosikkipuuni juuri sen monimuotoisuuden ansioista. Jos olisin syntynyt puuksi, haluaisin olla juurikin pihlaja. Ihailen pihlajan tapaa nousta ylvääseen punamarjakuosiin, kun syksy jo painaa päälle ja muut lehtipuut vain  pudottavat lehtensä. Vaan pihlaja jatkaa kauneuttaan pitkälle syksyyn sulostuttaen kauneudellaan meitä ihmisiä ja tarjoten ruokaa pikkulinnuille. 

Karun kauniit, veden vuosisatojen aikana  sileäksi kesyttämät kalliot, jotka ikiaikaisina ja muuttumattomina  pitävät yllä rantojen ryhtiä. 

Sienet, jotka nousevat esiin kosteasta maasta lakki kallellaan  kuin metsän salaisuudet. Kun kuvaan tätä alapuolella olevaa hattukaksikkoa, nousee mieleen eräs lempilauluistani 

...Milloin huomasin?

Sä tartuit käteen, jota tuskin ojensin

Ja pian toinen siinä vierellä makaa

Etsii sitä samaa pientä neliapilaa

Sen antaa lyhyt kesä

Sinuun minä jään

Me pilvien patsaita vain jäljennetään

Mutta ne muuttuu, katoaa niin nopeaa

Ja piirustukset jäävät kesken

Niin kuin mekin ilmaan piirrytään

Sinuun minä jään

Kun kevätlauluja ei lauleta enää

Sitten kun kuivuneet on juhlaseppeleet

Pöydät on siivottu ja vieraat menneet...

Siinä kaikessa sitä on ihmeteltävää koko ihmiselämän ajaksi! Järvenselällä kaukana kaikesta melusta lipuu yksinäinen joutsen. Kuin rauhan symbolina se halkoo vettä. Rauhallisena, kiirerettömänä, vaikka se jo aavistaa, että pian on lähdettävä kylmyyttä pakoon. 

Nämä yksin kuljetut, pienet hetket luonnon keskellä lataavat akkuja pitkää ja eriväristä talvea varten. Kun katson kuvasaalistani kotiin päästyäni, voin melkein tuntea syystuulen kasvoillani ja metsän tuoksun nenässäni. Luonto ei vaadi minulta mitään, se vain antaa. Toivon, että näiden kuvien myötä myös sinä, lukijani, saat palan tuota syksyistä voimaa päivääsi!

Rakastaa, ei rakasta-näyttelyssä

 

Tällä kertaa tervehdys K.H.Renlundin museon elämyksellisestä näyttelystä "Rakastaa, ei rakasta!"

Se ei ole lainkaan perinteinen esinenäyttely, vaan kokonaisuus, jonka keskiössä on valitut Kokkolan porvariston tarinat ja ihmiset 1800-luvulla.

Kävelen portaat yläkertaan. Jo portaikossa on upeaakin upeampi silhuetti kolmesta tyttärestä, jotka heittelevät ilmaan ruusunlehtiä. Sama ruusunlehtiteema ohjaa näyttelyssä kulkijaa lattioilla ja seinissä huoneesta toiseen johdattaen kulkemaan tarinan juuri siinä järjestyksessä, kuin itse haluaa.

Näyttelyn oheen on sulautettu liikemies Karl Herman Renlundin museolle lahjoittaman taidekokoelman helmiä. Ohitan ne tällä kertaa tästä kirjoituksestani, mutta ne peilaavat kivaa ajankuvaa muulle näyttelylle. 

Museorakennus, Roosin talo on täydellinen miljöö tälle näyttelylle, koska tämä 1813 valmistunut keltainen rakennus, ja etenkin rakennuksen toinen kerros, oli aikanaan  Kokkolan seurapiirielämän keskus. Näyttelyyn astuva astuu samalla autenttisesti niihin huoneisiin, joissa liikesuhteita ja ihmissuhdekuvioita aikoinaan solmittiin.

Näyttely on minulle erittäin merkityksellinen siitä syystä, että kuvataiteilija Terhi Ekebom on luonut näyttelyn visuaalisen ilmeen ja tarinallisen kuvituksen.  

Terhi on tuttavani muutaman vuoden takaa. Sain silloin kunnian olla yhtenä jäsenenä taidehankintaprosessissa, kun uuteen, rakennettavaan kouluumme etsittiin   taideteoksia. Kokkolan kaupunki on panostanut rakennushankkeissa vuodesta 2012 lähtien  ja varaa aina osuuden taiteeseen rakennettaviin julkisiin kohteisiin niin kutsutulla prosenttiperiaatteella, millä tuodaan kulttuuria osaksi kaupunkilaisten arkiympäristöä. Upeaa!

Koulussani päädyimme taidehankintatyöryhmässä tilaamaan  Ykspihlajan kouluun tulevat taideteokset juurikin Terhi Ekebomilta. Olen edelleen ylpeä, että saimme juuri hänen työnsä uuteen kouluumme – töistä tuli erinomaiset!

Terhin kanssa sain ilon kiertää rakennushankkeen aikana kahdestaan yhden kokonaisen päivän Ykspihlajaa. Esittelin hänelle kaiken, jota suinkin osasin ja löysin. Terhi  muuten aivan rakastui Ykspihlajaan! Toimin silloin vielä luokanopettajana ja juuri minun oppilaani osallistettiin sitten noiden taideteosten ideointiin. Olihan huikea projekti, yksi elämäni kohokohdista! Terhi on toteuttanut myös kaupungissamme muraalin vesitorniin keskustassa. Olen todella iloinen, että juuri Terhi oli valittu nyt myös toteuttamaan tätä upeaa näyttelyä Roosin talolla.

Tässä Roosin talon näyttelyssä Ekebomin omintakeiset kuvitukset niputtavat draaman kaaren, esineet ja historialliset faktat suloiseksi ja esteettiseksi tarinaksi.

1800-luvun alkupuolella kauppias ja laivanvarustaja Andreas Roos nuorempi ja hänen vaimonsa Maria Sophia Lindskogin perheessä oli runsaasti lapsia, joista suurin osa oli tyttäriä. Lapset kasvoivat hienostuneessa ilmapiirissä ja heidät tunnettiin seurapiirikaunottarina. Heidän kotinsa  oli kolmas kaupunkiin kohonneista kivitaloista. 

Näyttelyn kukat viittaavat vuoteen 1819, jolloin Venäjän keisari Aleksanteri I vieraili  Roosin talossa. Siellä järjestettiin keisarille virallinen vastaanotto. Kun keisari  saapui Roosin talolle, oli ulkoportailla häntä vastassa Roosin tyttäriä. Vanhin tytär, tuolloin  vasta 10-vuotias  Catharina Sophia, sai kunnian sirotella kukkia keisarin jalkoihin astuessaan sisään rakennukseen. Tytär sai muuten keisarilta lahjaksi briljanttikoristeisen  fermoirin, rintasoljen, joka on esillä myös  vuoden 1828 tehdyssä muotokuvassa. 

Roosin perheen tyttäret oppivat nuoresta saakka tanssimaan, soittamaan ja seurustelemaan edustuskelpoisesti. Upean klaveerin  alla on upeaakin upeampi pyörivä alusta ja  se pyörii  ja pyörittää myös sen päällä olevaa soitinta. Paikalla ollut opas kertoi, kuinka perheen nuorinta tytärtä, Sophia Emelietä,  kutsuttiin Ruusunnupuksi. Ihanaa! "Ruusunnuppu " oli perheen iltatähti.

Yksi koskettavista seurapiiridraamoista kietoutuu Margaretha Elisabeth Roosin ja runoilija Frans Michael Franzénin rakkaustarinaan. Nuorena runoilijana Franzén saapui Kokkolaan ja rakastui intohimoisesti Margaretha Elisabethiin, joka oli Anders Roos vanhemman ja Margaretha Elisabeth Rahmin tytär. Siis Anders Roos nuoremman sisar.

Aika harvoin sitä kai vanhempien mielestä rakastuu oikeaan tyyppiin. Niin kävi Margaretha Elisabethinkin tapauksessa. Alkujaan Pietarsaaresta kotoisin ollut kauppias, leskimies,  Pär Malm, oli saapunut Kokkolaan kosimaan Roosin kaunista tytärtä. He itse asiassa olivat jo kihlautuneet. Mutta Lillin sydämen valloitti Franzén. Niinpä päädyttiinkin sopuratkaisuun, jossa Malm avioitui kaksoishäissä Lillin nuoremman sisaren, Brita Marian, kanssa. Nuoret muuten vihki 24.9.1799 kirkkoherra Anders Chydenius!

Franzénin ja Margaretha Elisabethin rakkaustarina kasvoi kirjeiden ja Margaretha  Elisabethille omistettujen herkkien runojen kautta. Rakastunut pari avioitui 1799. Perheeseen syntyi neljä  lasta, mutta onni jäi lyhyeksi, kun Margaretha Elisabeth menehtyi jo 1806. 

Yllä olevassa runossa Franzén käytti kahta esimerkkihahmoa, Semira ja Chlorinda, jotka olivat tuttuja klassisesta eurooppalaisesta kirjallisuudesta ja teatterista.

Hän esitti,  että vaikka Semira tunnettiin  nokkelana viihdyttäjä ja Chlorinda ylhäisenä pyhimyksenä, he ovat molemmat teatraalisia ja  etäisiä arjen onneen. Lilly edusti parempaa: aitoa, yksinkertaista ja puhdasta rakkautta, joka toi ilon ja onnen elämään.

Tässä vapaa suomennos runon lopusta:

"Mutta Lilly, sinä! Sinun sileytesi, yksinkertainen, puhdas,

ei kenenkään kanssa kilpaile, ja kaikkien puolelleen voittaa.

Sinun iloinen järkesi, sinun hyveesi, jonka loisteessa

ei pienintäkään ylpeyden tai kateuden tahraa löydy,

tekee onneksi jokaisen hetken, jonka luonasi on.

Silmistäsi luetaan mitä ajattelet;

Se on sielu, joka ei hyveitä opettele,

vaan hyvettä ja iloa ympärilleen elämässään jakaa."

Näyttelyssä on myös aivan ihana, koko seinän täyttävä sukupuu, joka on tietystikin Terhi Ekebomin kädenjälkeä. Sukupuusta ei museolla haluttu perinteistä. Voisiko tämän ihanampaa sukupuuta ollakaan?!

Kipin kapin kaikki näyttelyyn, se on avoinna Kokkolassa Roosin talossa kaupunkikeskustassa!

Kansallispukukierroksella ja äkki-ihastus Lohtajan kotiseutumarkkinoilla

Viikonlopun visiittelihin kuului pistäytyminen Lohtajan kotiseutumuseon pihapiirissä. Siellä oli muun toiminnan yhteydessä kiva kansallispukujen tuuletus-tapahtuma. Sateinen keli yritti latistaa tunnelmaa ja niinpä kuvasatonikin on hävettävän kehno, kun lähes sokerisena tyyppinä peräännyin selkä seinää vasten katoksen alle vähän kauemmas pukukierroksesta. 

Mutta aina kannattaa kulkea avoimin mielin. Minulle nimittäin iski äkki-ihastuminen tällä reissulla. Tämä yllä oleva puku oli minulle tuntematon. Hämmästelin, kun kuulin sen olevan juurikin Kokkolan  seudun  - Gamla Karlebynejdens kvinnodräkt. 

Olen ollut siinä käsityksessä, että tällä seudulla  on ainoastaan Kokkolan ja Kaarlelan naisten puvut. En ole pitänyt niistä niin paljon, että olisin sellaiset hankkinut. Lähinnä olen haikaillut Järviseudun kansallispukua, joka on kerrassaan kaunis, mutta järisyttävän kallis, koska kankaan kutominen on tavallista työläämpää. . 

Mikä iloinen yllätys siis tämän puvun näkeminen, sillä pidin puvusta paljon! Näitä on kuulemma tehty työväenopiston kursseilla useita viime vuosina.

Tässä puvussa on yksivärinen, tummansininen florettihame. Sen väljyys on koottu takapainotteisesti vyötäisille. Takana on tiivis vetopoimutus, sivuilla sen sijaan myötälaskostus. Etupuolelta hame on sileä. Alushame on materiaaliltaan vuoripellavaa. Hameen  edessä runsaskuvioinen, punavoittoinen kukkakuosinen esiliina.  Puvussa on omaleimainen puna-valkoruudullinen liivi, jossa on piilohakaset. Kangas on villaparkkuumia. 

Liivin kangas on ihanan pirteä, ruudullinen, kamlotin  tyyppinen,  villapalttinakangas. Siinä on luonnonvärinen pohja ja erisävyisillä punaisilla, kudottuja ristiraitoja. Liivin malli on melko pitkä ja se on piilonyöritetty. Takana niin kutsutussa körtissä on laskoksia ja pyöreämuotoisia läppiä. 

Liivin alla on lyhyt ylispaita, jonka alle on puettu pitkä, hihaton hankkipaita. Ja röijyn alla on vielä alasellinen, puolipitkillä hihoilla varustettu kansanomainen T-paita. Paidat ovat yksivärisiä, eikä niissä ole koristeita. Materiaalina on pellava- tai puolipellavapalttina. 

Puvun röijy eli "takki"  on vadelmanpunainen,  kimonohihainen ja pitkä. Takana siinä  on laskoskörtti ja sivuissa kiilat. Röijy suljetaan neuloilla. 

Huivista en löytänyt tietoa samasta yhteydestä, kuin muusta puvusta, mutta jotain sentään! Asuun kuuluu kaunis, kuviollisesta silkkikankaasta  valmistettu, neliönmuotoinen huivi. Huivin väreinä on ruskeaa, sammaleenvihreää ja vaaleanruskeaa, leveää raitaa sekä valkoista ja ruskeaa, kapeampaa raitaa. Huivissa on myös runsaita tummanpunaisia ja sammaleenvihreitä  kukka- ja lehtikuvioita. Huivin reunoja kiertää pitkät, värienmukaiset hapsut., jotka on niiden tyviosasta ihanasti solmittu verkkomaisesti yhteen. 

Ja mikä upeinta, niin tässä pukukokonaisuudessa on peräti viisi eriväristä esiliinaa. Kuvissani näkyy punainen, painokankainen esiliina. Asussa voi olla myös vastaava sinisellä painokuvioitu esiliina. Vaihtoehtoina on myös musta, kuosiinkudottu , silkkinen esiliina, valkoinen paitakankainen esiliina sekä ruudullinen, silkistä tehty esiliina. Aivan huikeaa, jos omistaisi nuo kaikki, puvusta tulisi eri tilaisuuksiin kuin uusi! kaikki puvun esiliinat ovat kookkaita ja vyötäisiltä laskostettuja. 

Tässä kuvasadossani ei näy päähinettä, mutta sellainenkin siinä on. Aikuisen naisen päähine on valmistettu pellavapalttinasta. Se on valkoinen liinalakki ja sen etureunassa on nyplätty pitsi. Päähinettä kiertää valkea silkkinauha. Silkkinauhasta on tehty taakse ruusuke.  Tyttöjen asuun kuuluu punainen silkkinauha. 

Pukuun kuuluu  joko punaiset tai mustat sileäneuleiset puuvilla- tai villasukat. Kenkinä voi käyttää nauhakenkiä, mustia avokkaita tai kansallispuvun perinteisiä solkikenkiä. 

Tämä Kokkolanseudun puku on uudehko, sillä se on julkaistu vasta 1997. Puku on  perunkirjan mukaan tutkittu kokonaisuus.  Tutkijana on ollut Seija Johnson. Se perustuu Kokkolan  seudun naisten vaateomaisuutta  käsitteleviin perunkirjoihin 1700-luvun lopusta. Wau, taidan haluta tämän!

Puku edustaa sekä suomalaista että suomenruotsalaista kansanpukuperinnettä ja olisi siksikin minulle se täydellisin! Täältä tullaan, kansallispukukauppiaat!

Tämä puku edustaa vauraan rannikkokaupungin ja Keski-Pohjanmaan ruotsinkielisen alueen pukuperinnettä.

LÄHTEET:

Kokkolan seudun naisen kansallispuku - mallipuku. Suomen käsityön museo. Suomen kansallispukukeskus. Suomen [https://www.kansallispuvut.fi/kansallispuvut/kansallispuvut/kokkolan-seudun-naisen-tarkistettu-kansallispuku] Luettu 6.9.2026.