sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Jälkiä lumessa

Talvisena päivänä metsäautotiellä. Pysähdyn, kun näen koskemattoman hangen keskellä yllättävän polun. Jäljet ovat tallautuneet paksuun, puhtoiseen hankeen. Vana on iso.


Tarkempi tutkiskelu todistaa, että paikalla on ollut valkohäntäpeuroja. Niitä on viime aikoina tullut enemmän ja enemmän lähiseuduille. Yhtään peuraa ei kuvaushetkellä näe - tänne kun tulisi illan hämärtyessä, niin voisi olla upeaa kuvattavaa...Siippa tosin toteaa, että kohta taitaa tulla sudet helpon ruoan perässä tänne...Jaa-a...



Tässä yksittäinen valkohäntäpeuran jälki lumeen ikuistettuna.



Kuljen tietä eteenpäin. Mikäs se täällä onkaan liikkunut?


 No mutta kettu repolainen. Jokin alkukantainen vietti varmaan minulla, kun näitä niin kovasti tykkään seurailla.


Onhan siellä jäniskin loikkinut. Tänä talvena tuntuu jäniksiä olevan jäljistä päätellen enemmän kuin vuosiin.


Illalla minulla on aikaa. Ajelen autolla  iltahämärissä yksin uudestaan metsätielle. Pakkasta on -14 ja ilta on kuulaankirpeä. En näe eläimiä, mutta luonto on kaunis. Kuunsirppi on kuin kangistunut käppyrään kylmästä taivaalle. 


 Ilmassa on myös usvaa. Jännä tunne, kun sen näkee harsona etäämpänä, mutta kun sumuun sukeltaa sisään, olo on aivan  kuin ei sumua olisikaan.




Isolla peltoaukiolla on entistä enemmän peurojen jälkiä. Missä ne ovat nyt? Pari kertaa jo luulen nähneeni  eläimen tuikivat silmät auton valossa, mutta sitten huomaankin, että hanki vain  loistaa  pakkasillassa valon osuessa siihen...


On jo myöhä. Ajan kotiin. Lämmitän takan. Kuu jäi yöksi värjöttelemään ulos.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti