Kirkonväki uskomustarinoissa

Kirkonväki tarkoittaa sanana ensimmäisellä  mielleyhtymällä ihmisiä, jotka joko ovat töissä seurakunnassa tai kuuntelemassa saarnaa kirkossa.  Testasin tämän ja kysyin useammalta tuttavalta, mitä kirkonväki tarkoittaa. Kaikki  haastateltavani olivat asiasta yksimielisiä. Vaan on sillä toinenkin merkitys. 

Kirkonväki määritellään  Wikipedian mukaan suomalaisessa tarustossa joukkona esiintyviksi  taruolennoiksi. Osassa tarustoja kirkonväki on eläviä kuolleita eli haudasta ylösnousseita  ruumiita. Joissakin tarustoissa kirkonväki tarkoittaaa kalman väkeä, toisissa  kirkonväki tulee esiin etenkin jouluöinä, jolloin  on vainajien yöllisiä jumalanpalveluksia. Silloin vainajat nousevat ylös haudoistaan pitäen jumalanpalvelusta kuolleen papin johdolla. Usein  kirkonväen homehtunut ulkomuoto, paha haisu ja ontosti kumiseva laulunääni on kuvailtu hyvin kamalasti ja tarkasti. Ajateltiin myös, että koko hautausmaan väki saattoi joskus lähteä liikkeelle, jos joulunpyhinä tehtiin valkea ja kirkonväki tuli tulen lähelle lämmittelemään. 

Siell’ on vanhoa väkeä,
iän kaiken istunutta,
maan alla maannutta,
hongassa homehtunutta,
joka on kauan maassa maannut,
kauan liekona levännyt.

-runo Kaarle Krohnin kirjasta-

Yllä: Muistomerkki Lohtajan kirkkotarhaan 400 vuoden aikana  haudatuille lohtajalaisille. 

Entisaikoina ajateltiin, että vainaja asui kalmistossa omassa haudassaan. Hautausmaa oli kuin maanalainen yhdyskunta, jolla oli oma väkensä. 

Kirkonväki asustelee hautausmailla ja kirkon seutuvilla. Kirkonväkeä ei ole alituiseen nähtävillä, vaan jos  joku vaikka   säikähtää ruumista tai kiertää ruumiin ympäri, niin alkaa nähdä kirkonväkeä!

Kirkonväestä on käytetty hyvin moninaisia nimiä, kuten pirut, haltijat, männingäiset, kööpelit, keijuset, hiidenväet, manalaiset tai pikku-ukot. Kirkonväestä löytyy mainintoja myös nimillä vanha väki ja  hautausmaanväki.  Kirkonväki nähtiin joillain tavalla vajanaisena ruumiina, heiltä saattoi puuttua raajoja tai pää ja ne olivat homeessa tai jopa mätänemimstilassa. Joskus kirkonväestä kieli ainoastaan paha haju, mutta itse väki ei näyttäytynyt. 

Kirkonväki saattoi aikalaisten silmissä näyttäytyä monin tavoin. Toisinaan utuisina hahmoina, toisinaan  käsin kosketeltavan ruumiin kera. Erityisesti kirkonväen kättely katsottiin riskialttiiksi. 

Samoin kirkonväkeä tulla putkahti jostain esiin, jos ruuumiinpesuvettä pääsi loiskahtamaan jonkun  päälle.  Myös ruumiinpesussa käytetty saippua ja vesi katsottiin  kalman voimia sisältäväksi välineiksi. Hautausmaalta tuotu multakin saattoi aiheuttaa kummittelua tai muuta kiusaa talossa. 

Kirkonväkitarustoja on pääasiasssa tavattu  Lounais-Suomessa. Kaarina Koski on tutkinut tarkemmin näitä muinaistaruja väitöskirjassaan. Vainajat olivat  etenkin entisaikoina vieras ja uhkaavana pidetty yhteisö. Tarinoissa kuoleman voimat uhkaavat ihmistä  ja arkitodellisuutta etenkin silloin, kun joku on rikkonut normeja. Moraalinen järjestys oli tärkeää ja  sen katsottiin pitävän yllä myös luonnonjärjestystä, jossa tuonpuoleinen pysyi näkymättömissä ja etäällä. Jos ihmisyhteisöissä järjestys puuttui, siellä vaani ihmisiä vieraus. 

Kuolema oli entisaikojen ihmisten elämässä  voimakkaasti läsnä. Tapahtuivathan kuolemat pääosin kotosalla ja ruumiista huolehdettiin oman väen kesken hautaan saakka. Tällöin erottelu eläviin ja kuolleisiin toimi mallina  oman yhteisön elintavan ja  ja sen rajojen määrittelylle. 

Kuolemantapaukset, vainajan loukkaaminen,  ja ruumiiden säilyttäminen  pihapiirissä olivat kriittisiä tilanteita. Ruumiit levittivät ympärilleen kalmaa, kuoleman voimaa, joka saattoi tarttua ihmisiin ahdistuksena tai sairautena sekä näyttäytyä kirkonväkenä ja kalmanhajuisina olentoina. 

Koska hautausmaan katsottiin olevan kuolleiden aluetta, vallitsi siellä kuolleiden järjestys, jopa hautausmaiden mullan katsottiin olevan kuolleiden kyllästämää. Hautausmailta saatu tartunta oli käypä selitys fyysisille ja psyykkisille vaivoille. Siellä vehkeilleiden tiedettiin joutuneen kirkonväen pahoinpitelemiksi.

Lohtajalla ihmiset haudattiin entisaikaan kirkkopihaan hautoihin, jotka oli tehty matalista puukatoksista. Näistä ruumiit siirrettiin niiden mädännyttyä erityiseen luukamariin. Sattui kerran niin, että kun hautoja oltiin tyhjentämässä, hyppäsi haudasta rotta erään tytön kasvoille. Tyttö tietysti säikähti ja järkyttyi tästä tapahtumasta kovasti menettäen rauhansa. Tyttö rupesi näkemään kirkonväkeä. Ne olivat kerrotun mukaan pieniä olentoja, jotka painoivat ja ahdistivat tyttöä joka paikassa. Tyttö sairastui näiden näkyjen vuoksi sekä henkisesti että ruumiillisesti. Tytön kerrotaan kuitenkin parantuneen, kun eräs Lapista tullut kulkija paransi tytön.

Kulkijan parannuskeino oli sellainen, että hän lämmitti saunan ja nouti koskesta vettä. Tällä vedellä kulkija pesi tytön. Kulkija kysyi tytöltä, laittaako hän veden väkineen lasturantteeseen vai myötävirralle. Tyttö pyysi laittamaan veden myötävirralle, jotta kirkonväki menisi mahdollisimman kauas hänestä. Kulkija veikin sitten veden  koskeen ja näin kirkkoväki häipyi ja jätti tytön rauhaan. 

Myös kuoleman lähestyessä kirkonväki ilmaantui paikalle hakemaan sairasta. Eräässä talossa  kun oli lapsi sairaana, tuli illalla kirkonväkeä pihan täydeltä. Yksi iso heistä kulki edellä ja hänen perässään oli paljon pieniä. Lapsi kuoli samaisena yönä. Tiedettiin, että etenkin  helposti peläsytyvillä heikkoverisillä  kalma saattoi aiheuttaa  mielen tasapainoa horjuttavia seuraamuksia. 

Vainajia pidettiin uhkaavina naapureina, mutta toisaalta myös resursseina. Uskaliaimmat ihmiset pyrkivät hallitsemaan kirkonväkeä ja kalmaa taikojen avulla. Tiedetään myös, että joku pahansuopa ihminen saattoi nostaa toisen päälle kirkonväen tuomalla hautausmaalta jotain tämän huoneeseen. 1800-luvulla hautausmailta pystyi vielä helposti  tuomaan kaikenlaista. Kalmaa tiedetään käytetyn myös kansanlääkinnässä. Oli tuomittavaa  taikoa taitamattomasti, koska silloin pahat voimat saattoivat päästä valloilleen. Onkin löydettävissä jonkinmoista ristiriitaa siinä, että  tietäjäperinne salli taiat, mutta luterilaisuus tuomitsi sen. 

Tyypillisesti kertomuksissa kirkonväki ei ole pahansuopaa eivätkä vainoa eläviä, mutta joka tapauksisessa elävien on syytä jättää heidät rauhaan. Tiedettiin, että asiansa osaava tietäjä saattoi ohjata ja valvoa kirkonväen käyttäytymistä. Kirkonväkeä tiedettiin yleisesti olevan paikoissa, joissa ei juuri liikuskeltu, kuten öisin hautausmailla. 

Uskomuksissa on tyypillistä, että muista ihmisistä juoruiltiin ja näillä uskomuksilla pönkitettiin omaa totuttua järjestystä. Uskomusten käyttäminen oli hyvin tilannesidonnaista. Uskomustarinat uskottiin herkästi tosiksi, jos ne olivat  kuulijan mielestä moraalisesti oikein. 

Kalman voima on viime aikoina kokenut inflaation, kun ihmiset eivät enää iltapuhteilla kokoonnu yhteen ja kerro tarinoita. Harvoin myös kodeissa asuu useamman sukupolven ihmisiä, jotka siirtäisivät tarustoja eteenpäin. Myös koulutus ja yleissivistys ja tiedon kasvaminen  on osaltaan vähentänyt uskomusten määrää. Lapsia ei myöskään enää juurikaan pelotella kummituksilla. 

LÄHTEET:

Kanerva, Kirsi. katsaus suomalaisiin kalman voimiin [https://thanatosjournal.files.wordpress.com/2012/12/kanerva_katsaus-suomalaisiin-kalman-voimiin2.pdf] Luettu 3.4.2021. 

Koski, Kaarina. Kuoleman voimat:  Kirkonväki suomalaisessa uskomusperinteessä. [https://helda.helsinki.fi/handle/10138/24851] Luettu 3.4.2021. 

Kirkonväki. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkonv%C3%A4ki] Luettu 3.4.2021. 

Kuoleman väki ja paikat. Taivannaula. [https://www.taivaannaula.org/2009/07/17/kuoleman-vaki-ja-paikat/] Luettu 3.4.2021. 

Suomalaisten runojen uskonto. Krohn, Kaarle. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1915. 

Vanhat uskomukset elävät Lohtajalla.Keskipohjanmaa-lehti 20.10.1936. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2022925?term=Kokkolaa&term=trullien&page=4] Luettu 3.4.2021.