Kevätjäällä pilkkimässä

Minulla oli pikkuepeli yökylässä. Aamuysiltä roudasin hänet jo jalkkistreeneihin. Ihan kiva tunne, kun vain saa itsensä kerran kummaksi vapaapäivänä vääntäytymään ajoissa ylös. 

Tavoistani poiketen suunnittelin vapaapäivääni ennakkoon ja  lupasin jo eilen pojalle, että lähdemme sunnuntaina treenien jälkeen pilkille. Hän on odottanut sitä, kuin kuuta nousevaa. Niinpä kävin jo eilen ostoksilla kärpäsentoukkia hommaamassa. 

Sattuikin sitten kohdalle taivaallisen ihana, auringonpaisteinen sää! Toki hieman talvisen kylmää tuulta, mutta muutoin aivan täydellisen keväistä. 

Huruuttelimme autolla Hickarön kohdille. Sinne on nousemassa hieno ravintolarakennus sun muuta. Varmaankin käynnin arvoinen kohde, jahka vain valmistuu! Parkkipaikalta kävelimme tienvierustaa pitkin jäälle. Helppo paikka pienemmänkin päästä perille. 

Eikä sitten muuta kuin kairaamishommiin. Muutaman pilkkireiän jälkeen päättelimme, ettei lähemmäksi virtaavaa tierumpua kannattaisi kävellä, sillä siellä oli avovettä ja muutoinkin parin pilkkireiän kairauksessa jo huomasi jään hapertuneen. Jäänaskalit toki kaulaan ja hommiin!

6-vuotias oli innoissaan, kun huomasi, että hänhän osaakin itse ottaa sohjot pois sohjokauhalla pilkkireiästä. 

Eikä sitten muuta, kuin kärpäsentoukat esiin. Nämä muuten maksoivat 2,99, joten on hinta noussut näissäkin. Epelille sanoin, että arvaappas, mitä fammu tällä kertaa osti kaupasta - kärpäsentoukkia. Kaikkeen sitä rahansa pistääkin, varmaan ajatteli. Yhdessä naureskeltiin, että  fammu alkaakin kärpästenkasvattajaksi. 

Kun siima pilkkeineen ja matoineen lopultakin on vedessä, on tarvittu pitkää sinniä, jotta siima ei olisi valmiiksi sykkyrällä. Tällä kertaa tämä vaihe sujuu kuitenkin huolettomalla varmuudella hyvin. Epelin oma pilkkijakkara tosin on unohtunut kotiin, vaikka sitä jo eilen katsottiin esille valmiiksi. 

Ajattelen, että kalastaminen, jos mikä, on nykylapsille hyvä harrastus. Siinä täytyy jaksaa keskittyä ja olla kiinni asiassa, vaikkei saalista aina tulekaan. 

Ohi viereiseltä tieltä suhahtavat autoilijat lähes poikkeuksetta hiljensivät  vauhtia ja tähyilivät, mahdammeko saada saalista. Nauratti, sillä tuskin nämä pienet kalat autosta asti edes erottuisivat.. Tämä on enemmänkin samanlaista leppoisaa ajanvietettä kuin onkiminen - saaliilla ei niin väliä, kunhan jotain vain saa. 

Sää on mitä parhain. Huomaan, että jalkaan kiskomani toppahousut ovat lähes liikaa. Auon takkia ja nakkaan kynsikkääni  jäälle. Teputtelen ympäri jääkenttää sillä välin, kun epeli ja siippa kalastavat. Käännän katseen ylhäällä tuikkivalle auringolle, pistän  pääni takakenoon silmiä kiinni puristaen. Tähän voisin jäädä. Kyllä luonto osaa jo itsessään olla rauhoittava elementti!

 

Katselen myös alas jäähän, jossa on ihania jääkuvioita. Niitä voisi tuijotella oman aikansa, ikuisuuksia. 

Palaan siipan ja epelin luo. Siippa on jo saanut kalan. Se on surkean pieni ahven. Epeliä selvästi harmittaa, kun oma tuuri ei käynyt ensimmäisenä. Totean, että kalastus on sellaista, ettei koskaan voi tietää, kellä tuuri käy. Epeli tyytyy vastaukseen. Pian jo heiluu epelinkin vapa merkkinä siitä, että kala on käynyt saaliiksi!

Jostain syystä siipan pilkkiin käy kalat paremmin. Ei auta, vaikka he välillä vaihtavatkin pyyntivälineitään. Saaliina on pääasiassa pikkuahventa ja pari pientä särkeä. Ei syöntikaloiksi sopivia, aivan liian pieniä. Siippa veistelee epelille, että hänpäs saikin kultakaloja. Uskoo, ken lystää. 

Ajankulukseni sommittelen kaloja riviin pituusjärjestykseen.  Epeli kysyy, pitääkö noin aina tehdä. Ei täydy, tämä on nyt vain fammun ajankulua. 

Kiertelen taas jäällä. Étäämpänä näkyy useita pilkkijöitä. Ovat vaan liian kaukana, jotta näkisi, ovatko he saaneet kaloja. 

Jäällä ei ole juurikaan lunta, siellä on aivan ihanteellista liikkua. Vain metsän reunassa on lunta sen verran, että hankeen jää jäljet siellä kulkiessa. 

Katson ylös ja seuraan loittonevaa suihkukonetta. Epeli kysyy, miksi sitä sanotaan suihkukoneeksi. Ööö.. naurattaa, sillä voisi juksata, että siellä ihmiset käyvät lennolla suihkussa. No joo, en ratkea tällä kertaa viisasteluun. 

Siipalta kala näykkii järjestään toukat koukusta. Epelin koukkuun lisään matoa ja tällään entistä paremmin. Ei tulosta. Siippa voittaa 10-1. 

Päätämme lähteä kotiin syömään. Tämä oli kiva ja sopivan mittainen pieni luontoretki. Keräämme vielä kalat jäältä pois, pakkaamme pilkkimme kassiin ja hymyilen paikalleen jäävälle auringolle hyvästiksi.