Loman loppuja

Levollinen ja rauhoittava syyslomaviikko alkaa olla takana päin. Olen viipyillyt pääasiassa kotosalla. Välillä epeliä hoidellen, toisinaan lukien ja etenkin sukututkimusta tehden ja olenpa saanut kirjoitettua sukutarinaan muutamia sivujakin tällä lomalla. Loma on siis ollut rentouttava. Tiedän sen siitä, kun olen pystynyt kirjoittamaan tarinallista tekstiä. Onnistun siinä vain rentoutuneessa fiiliksessä.

Eilen luonani kävi serkkuni puolisonsa kanssa. En ole tavannut heitä viiteen vuoteen, joten oli ihanaa nähdä. Sain kauniita kukkasia heiltä tuliaisina. Ne koristavat nyt keittiön pöytää. Ennen vierailuaan minulla oli kerrankin kunnolla aikaa siivota. Motivoidun sellaisille hommille aina paremmin, kun on jokin tavoite niin kuin nytkin - saada kämppä kuntoon ennen vieraita. Ilmeisesti onnistuin aika hyvin, sillä epeli, joka tuli meille vieraiden jälkeen suutahti minulle. Sanoi, että täällä on  niin siistiä, ettei löydä mitään tavaroitaan! :)

Epelin kanssa kävin luontoretkellä yhtenä päivänä. Päiväjärvellä oli rauhallista. Eräs nuoripari grillaili makkaraa ja olisi kernaasti antanut ylimääräisiä makkaroitaan meillekin, vaan meillä oli omat leivät ja juomat mukana, niin siinä sitä oli ihan riittämiin. Päiväjärven pitkospuut vaan olivat menneet ihan kelvottomaan kuntoon, joten niitä pitkin ei voinut kävellä ja pitkospuiden ulkopuolella oli tosi märkää...

Kodin ikkunassa olen viikollakin viipyillyt. Minua rauhoittaa katsella äärettömiä peltoja, jotka ovat kuin keltakuntaa näin syksyisin. Hanhiakin on pelloilla viipyillyt viikon varrella. Joutsenet tulevat pääasiassa omina porukoinaan pellolle. 

 Pari viikkoa sitten alkoi hirvijahti. Se on aina oma, vuotuinen episodinsa perheessämme. Pyydän aina miesväkeä lähettämään minulle kuvia jahdista. Aika harvoin niitä näyttää minulle asti tulevan. Haaveilen kuvista, jotka olisi otettu hirvitornista sarjallisena. Vaan täytyy tyytyä näihin yksittäisiin otoksiin, joita pojat minulle lähettävät. 

Vanhempi poikani ampui tänään tämän lehmän. Totesi, että edellisen ampumisesta olikin jo  täsmälleen kuusi vuotta. Silloin oli tähtäimessä melkoinen sonni suurine sarvineen. 

Syksyisellä kylätiellä kävely kuulaassa syyssäässä on ihanaa. Epeli polki pyörällään, minä käveleskelin perässä. Oikein muuta ei palautuakseen tarvitse, kuin nauttia syksyn päivistä. 

Hirviä ja kauriita suolan perässä

Meidän perheessä seurataan paljon ympäri vuoden luontoa. Siippa kiikuttaa uutterasti kevään korvalla riistakameran lähimetsään. Siellä on puunniskaan viety suolakivi, jonka lähelle usein asennamme kameran. Sen varmaan huomaa noista liitteenä olevien videoiden tallatuista maastoistakin, että ympäristössä on tiuhaan tahtiin teputeltu. Aluskasvillisuutta ei enää juurikaan ole.

Noihin kamerajuttuihin jää vähän kuin koukkuun. Välillä kännykässä on kilahdukset päällä kertomassa, että kameran luona on joku. Alkukeväästä äänet oli päällä öisinkin. Alussa on aina se uutuudenviehätys, että kun känny yösydännäkin kilahtaa, on heti valmis tarttumaan kännyyn katsoakseen, mikä siellä nyt on.. ajan mittaan tympäisee yöherätys kesken makoisimman unen ja siinä vaiheessa äänet yleensä sammutetaan.

Monenmoista elukkaa kameran luona on käynytkin Mäyrä oli yksi alkukevään kiinnostavimpia. Hirviä on viime vuosina ollut täällä aikaisempaa vähemmän. Siksi on ollutkin kiva havaita, että nyt loppukesää kohti useampia eri hirviä on seudulla kuljeskellut. Enemmän on kuitenkin tänä kesällä vieraillut kauriita.

Yllä:Hirvinaaras

On kiva seurata, miten eläimet liikuskelevat. Aika rauhallisesti saavat elikot metsässämme olla, siellä ei juurikaan ihmiskulkijoita ole häiriöksi asti. Paikka onkin tarkkaan mietitty ja  hyvä nuolukivelle, koska se ei vaaranna liikennettä eläimien liikehtiessä. 

                                                                        Yllä: Kauris

                                     Yllä: Hirvisonni

Pieni vasa kompuroi  kesäkuun  kahdeksantena kameran edustalla, silloin vain viipyili emäänsä lähistöllä sivummalla. 

Yllä: Hirviemo ja vasa. 

Mutta sittten. Sama hirviperhe liikuskeli parisen viikkoa myöhemmin uudelleen paikalla. Tosi liikuttava tämä video, jossa sama, pieni vasa  käy imemässä emäänsä. Se on tosin harmillisesti mustavalkoinen kuva, koska video on tallentunut öiseen aikaan. Näköjään maito menee suolan edelle!

Yllä: Hirvivasa imemässä maitoa hirviemolta

Meidän rustaama nuolukivi on aika korkealla.  Suola kestää näin jonkin verran kauemmin. Sama runko on palvellut jo vuosia. Vantterimmat hirvet toki yltävät lipaisemaan itse suolakiveäkin kielellään, mutta monen elikon suolantarve tyydytetään puun vartta nuolemalla. Sade valuttaa suolaa kivasti pitkin kuorittua  puunrunkoa. 

Mitä eläin sitten saa tällaista kiveä nuolemalla? Eläimet saavat siitä mineraaleja, hivenaineita ja suoloja. Erityisesti keväisin ja kesäisin hirville  suolakiven hyödyt ovat karvanvaihdon ja sarvienkasvatuksen vuoksi tärkeitä. Sarvet kasvavat suolan voimalla nopeammin. Talvisin hirvet eivät saa suolaa luonnosta. 

Yllä: Valkohäntäpeura

Tämä nykyinen nuolukivi on metsässämme ollut nyt kaksi vuotta, joten pitkään saa yhdestä kivestä elikoille suolaa. Meillä paikallinen hirviseura sponsoroi kivet ja hirviporukasta kukin käy sijoittelemassa kiviä sopiviin paikkoihin metsästysseuran alueelle. 

Tuttavan riistakamerassa pyöriskeli alkuviikosta mahtisonni (se sonni ei ole kuvissa...), jolla oli melko hulppeankokoiset sarvet. Kamera on omastamme vajaan parin kilometrin päässä. Saapa nähdä, kulkeutuuko sonni vielä meidänkin kameraan!