maanantai 13. elokuuta 2012

Puuveistos Roosin pihapiirissä

Roosin talon, siis K.H. Renlundin museon, pihaa kiertäessäni tarttui näkökenttään massiivinen teos.

En tiedä, milloin se on siihen saapunut, mutta käsittääkseni ei ole kovinkaan vanha.



Alkukesästä ihmettelin, kenen käsialaa taideteos mahtaa olla.

Kaupunkikierroksella aikaisemmin kesällä matkaopas tiesi kertoa  taiteilijan nimen.

Nyt loppukesästä teoksen eteen oli tullut kyltti,joka avasi ihan pikkuisen tiedon verhoja.




 Teos on valmistettu puusta. Teoksen alaosa on käsittääkseni puun kanto juurineen. Juuret ovatkin mielenkiintoiset pilarit, jotka kannattelevat teosta. Kannon nokassa seisoskelee  ihmishahmo. Teos on maalattu,mutta en tiedä, millä väreillä...

Työn tekijä on kuvanveistäjä Tapio Kokko. Googlaamalla en löytänyt hänestä juurikaan  tietoja. Itse veistoksen nimi on "Elämä ei lopu koskaan." Työn alaosaa katsoessa tulee mieleen, kuinka paljon elämässämme onkin meitä kannattelevaa, joka vain ei ole omassa näkökentässämme, kuten juuret...


Kuvauspäivänä aurinko paistoi sen verran kirkkaasti,että kuvailu ei tahtonut ihan joka suunnasta onnistua.:/


Jos jollakulla on lisätietoja työstä, niitä otetaan mielenkiinnolla vastaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti