tiistai 4. syyskuuta 2012

Keskiaikaisilla markkinoilla Kokkolassa

 
Ja lisää postauksia keskiaikapäivistä!
Keskiaikaisille markkinoille pääsi osallistumaan Kotiseutumuseon ympäristössä. Sisäpihalla oli myytävänä monenmoista tuotetta, jotka eivät välttämättä olleet yhteydessä sen kummemmin keskiaikaan. Museoalueen takapihalle sen sijaan oli keskitetty keskiaikaistyylisiä tuotteita.
 
Verrattuna edellisvuoteen, oli kojuja nyt selvästi enemmän.
 
Markkinat alkoivat aamuyhdeksältä ja jatkuivat iltapäivään saakka. Tänä vuonna perinteisemmät syysmarkkinat oli onnekkaasti yhdistetty keskiaikapäivien markkinoihin.
 
 
Mieltä lämmitti, että keskiaikaistyylisten pukujen osuus oli selvästi kasvanut. Niitä oli kiva katsella.
Museoalueen vanhahtava ilmapiiri soveltuu hyvin markkina-alueeksi. Erityistä tunnelmaa myönnän  kokevani erityisesti museoalueella, koska tuo kuvassakin näkyvä keltainen päärakennus on ollut entisinä aikoina  oman perheeni - tai siis puolisoni ja lapsieni  esi-isien talo...
 
 
 
Ohjelmassa lapsille oli mm.puujaloilla kävelyä. Olisinkohan vielä osannut -lapsena olin nimittäin siinä ihan haka; osasin jopa hyppiä yhdellä puujalalla:))) Joku voisi joskus koettaa haastaa...

Hih, vasta kotona huomasin, kuinka tässä alla olevassa kuvassa on kontrastina juttelevilla isännillä keskiaika-ja harrikkatyyliä:)))


Tarjolla oli taontatöitä. Nuottiavaimen mallinen ovenkolkutin oli hieno, vaikkei sitä tullutkaan kuvattua.



Kirjallisuutta...

 
Ihastuttavia taontatöitä ja linnoja...
 

Kiertelijöitä oli paljon vielä iltapäivälläkin alueella.


Näihin voisi jäädä koukkuun...



 
Puisia pieniä tervatynnyreitä - sopii hyvin Kokkolan historiaan!


Keskiaikaisia ruokia ja juomia...


 Marttojen pyöräyttämiä rieskoja...


Itse värjättyjä villalankoja...ihastuttavia!


Ja hieman uudemmantyylisiä tavaroita museoalueen sisällä...


Koruja ja asusteita...


  
Turkiksia...


Sisustustavaroita...


Risukoristeita...


Näihin olkipukki-keppihevosiin hurahdin...Suloisia! Aivan voi kuvitella vaalean lettipäätytön näillä leikkimään...


Ja perinteisemmätkin olkipukit oli huolella tehtyjä.



Lelupöydästä bongasin puumiekkoja...


Ja tietysti villa-asusteita...


Tuollaisen risumaton kerran aioin tehdä, mutta on edelleen suunnitteluasteella... Tulee niin lapsuus mieleen!




Ja tietysti risuluutia...


Lapset puujaloilla kävelyä kokeilemassa...


Ihastuttavia pukuja - wau!

 
Toivottavasti markkina-alue monipuolistuu entisestään tulevina vuosina!

2 kommenttia:

  1. Harmi kun en itse kerennyt markkinoille ollenkaan, turnajaisista piti kiitää jo sauraavaan paikkaan! Mutta ensi vuonna sitten! Ja kiva, että kojuja oli enemmän!

    VastaaPoista
  2. Moi,Laiza!
    Ollaan sitten kiidetty samalla lailla, nimittäin minä vipelsin Pyhän Birgitän näyistä juoksujalkaa turnajaisiin ja vasta myöhään iltapäivällä pikapikaa ehdin kahlaamaan nuo kojut...Ostella en sitten ennättänytkään,sillä painoi jo kirkontorniin kiipeäminen päälle...

    Ensi vuonna koko päivä varataan yksinoikeudella ja kiireettömästi keskiaikapäivälle, eikös!:)
    -Kiviminna-

    VastaaPoista