lauantai 6. toukokuuta 2017

Taas DNA:n pauloissa

26.4.-17 kilahti postilaatikkoni merkiksi saapuneesta uudesta viestistä. Viestistä, jota oltiinkin jo odoteltu liittyen isälinjasta tekemääni DNA-testiin. "New DNA Test Results Posted," luki mailin otsikossa...Siispä tutkimaan!

Jo etukäteen tiesin, ettei tutkimustulokset ole maallikolle täysin iisiä tulkittavaa. Osa tiedoista selviää kyllä ongelmitta, mutta tässähän pitäisi olla laajahko tietämys,  jotta kaiken tarjotun tiedon  voisi käsittää. Alleelit, markkerit, mutaatiot, rihmat...Vain hämärästi muistan jotain aataminaikuisista lukio-opinnoista... Ajatuksena on, että tulkitsen minkä osaan ja luojan lykyksi tohtoriserkkuni on erikoistunut solubiologiaan. Enköhän jossain vaiheessa pääse haastamaan hänen tietämystään asiasta:)

Jos joku pohtii testien tilaamista, kannattaa tilaus tehdä Suomi DNA-projektin kautta ja samalla liittyä jäseneksi sivustolle. Hinta on hieman halvempi ja suomenkielistä tukea on myös saatavilla! Siellä tutkittuja jäseniä on tällä hetkellä liittyneenä useampi tuhat. Luku nousee koko ajan -  tällä hetkellä  kuvasta poiketen liittyneitä on jo 8596... Eli viikon aikana jäseniä on tullut lisää parisen kymmentä.

Joka tapauksessa selvisi, että isälinjani kuuluu haploryhmään  I-M253. Tätä ryhmää kutsutaan nimellä "Iivarin pojat." Näitä haploryhmiä erotellaan toisistaan aakkosilla A:sta T:hen. Lisäksi niissä on kussakin useita alalajeja. Tuo kaikki  siis selviää tutkimalla Y-kromosomin dna:ta. Näytehän otettiin  isäni posken sisäpinnalta. Tuntuu käsittämättömältä, kuinka valtavasti ihmisestä olisi tietoa löydettävissä, jos vain osaisimme etsiä...Tutkimustulokset pohjautuvat mutaatioihin, joita silloin tällöin ihmisillä sattuu. Niiden kautta ja avulla  tutkimuskartta jaotellaan.


Yli 99 % koko ihmiskunnan geeneistä on samanlaisia. DNA-sukututkimuksessa tutkitaankin siis vain sitä pientä osaa geeneistä, jotka ovat alttiita muuttumiselle - mutaatioille. Niiden vuoksi eroamme tosistamme genomiltamme.

Kaikki tieto tutkimustuloksissa on englanniksi, mikä ei tietenkään helpota ymmärtämistä, koska teksti vilisee spesifejä sanoja. Teen tähän jonkinlaisen yhteenvedon "Iivarin poikien" reissaamisesta Suomeen vuosituhansien saatossa.

Kuten tiedettyä, ihmiskunnan alkulähde on Afrikassa. Sain tutkimustulosten mukana kartan, jossa esitellään esi-isieni reitti Afrikasta tähän päivään. Kuvan lisäksi olen surffaillut kymmenillä nettisivuilla tietoa lisää haalien.

31000-79000 vuotta sitten nykyisen Etiopian - Sudanin seudulta lähti liikkeelle "Aatamin" jälkeläinen Alueellinen väestönkasvu sekä myös ajanjakson kostea ja suhteellisen suotuisa ilmasto avittivat muuttoliikettä pois Afrikan mantereelta.  

Nation Geographicin The Genographic- projektin aineistossa kerrotaan, että ensimmäiset Afrikasta lähteneet  ihmiset seurasivat todennäköisesti rannikkoreittiä. He vaelsivat  Lähi-idän suuntaan riistan ja ruohotasankojen perässä. Afrikan ilmaston muuttuessa  n. 40000 vuotta sitten kylmemmäksi ja kuivemmaksi, lähtö uudelle seudulle oli järkevää. Paluu Afrikan mantereelle osoittautui vaikeaksi, koska  Afrikan ruohotasangot muuttuivat autiomaiksi. Lähi-idästä ihmisten reitit kohti uusia seutuja haarottuivat moneen suuntaan. Pienempi ryhmä siirtyi Lähi-idästä kohti pohjoista Anatoliaan ja Balkaniin.


Yllä: Isäni  isälinjan reitti. Kulkee ensin vihreällä, sitten  sinisenä kohti Suomea. Suomea ovat asuttaneet ainakin Sauli, Oiva, Oskari, Juho, Elias, Jaakko, Mathias, Matts, Olof, Matti, Mårten, Mårten, Henrik, Per, Olof, Johan , Per ja Per; he ovat ketjun loppupää. Siitä taaksepäin nimiä  ja asuin seutuja voi vai arvailla...

Esi-isät jatkoivat  siirtymistä luoteeseen Balkaniin leviten lopulta Eurooppaan. Pohjoiseen Eurooppaan esi-isät siirtyivät  noin 20000 vuotta sitten. Viimeisen jääkauden laajimmassa vaiheessa  nämä ihmiset elivät eristyksissä useammilla mannerjään rajaamilla alueilla nykyisessä Euroopassa.

Noin 15000-2000 vuotta sitten mannerjää aloitti vetäytymisensä ja esi-isäni pakenivat laajenevaa mannerjäätä. On saatu selville, että tässä vaiheessa maantieteellisesti eristyksissä jään vuoksi  olleeseen populaatioon syntyi miespuolinen jälkeläinen, jolla oli mutaatio M253. Tämän henkilön asuinseutu lienee ollut Pohjois-Ranskan tienoilla.

Kun seutu alkoi noin 15000 vuotta sitten lämmetä ja mannerjää vetäytyä,  asukkaat  seurasivat peuralaumoja ja siirtyivät kohti pohjoista. 5000-6000 vuotta sitten haploryhmä oli Tanskan salmien luona ja sieltä sitten jatkettiin myöhemmin matkaa kohti Ruotsia. Suomen puolelle tätä germaanis-skandinaavista asutusta  tuli useana aaltona jo ennen viikinkiaikaa.

Tätä haploryhmää (I1-M253) sanotaan eurooppalaiseksi ja se edustaakin  viidesosaa Euroopan väestöstä. Nykyään  tämän haploryhmän kantajia löytyy eniten  Luoteis-Euroopasta, Islannista, Isosta-Britanniasta, Skandinaviasta sekä läntisestä Suomesta.

Suomessa Iivarin poikia on väestöstä noin 29%. Etelä-Pohjalaiset ja satakuntalaiset miehet edustavat enemmän kuin mikään muu heimo "Iivarin poikia. " Oman isäni linja tunnetaan 1450-luvulle asti  hyvin pohjalaisena. Varhaisin nimeltä tiedetty esi-isä isälinjassa on   Pietarsaaren Kolpissa, tarkemmin vielä Katternössä  syntynyt Per Strang. Hänen uskotaan perustaneen Vimpeliin Strangin tilan 1400-luvun lopulla. Eli isäni suku on asunut Järviseudulla yli 600 vuotta! Näyttää myös siltä, että kirkonkirjojen kautta tekemämme sukututkimus pitää paikkansa ilman sen suurempia syrjähyppyjä, sillä samassa tietokannassa on  testin tehneillä muillakin Strang -nimisiä esi-isiä,  "matseja,"  jotka omaavat saman haploryhmän.:) Isäni on kielellisesti vertaansa vailla oleva sananikkari ja hänen kommenttinsa DNA-testin tulosten selvittyä  olikin  "Puhtaat paperit kuin maaherran kissalla!" Saatiin taas hyvät naurut aikaan.

On mielenkiintoista seurailla, mistä lähimmät "mätsit" tulevat. Isän tuloksissa on tällä hetkellä reilut 20 mätsiä. Muutaman  testaajan tiedossa oleva varhaisin tietämä  sukunimi omasta isälinjasta on Strang niin kuin isällänikin. Silti yksi lähimmistä mätseistä näyttää tällä hetkellä olevan saksalaisen miehen kanssa. Uusin mätsi puolestaan tuli pohjoisruotsalaiselta testaajalta! Tässä herää kysymys kuinka suomalainen minäkään lopulta olen. :) Tämä kai on globalisaatiota parhaimmillaan!

Testi on tehty ja kiusaus on suuri hankkia lisää testejä. Seuraavaksi voisi tilata isän äitilinjan testin, sitten serkkuhaun. Seuraavaksi äidin testit...sitten siipan...Jo annetut näytteet säilyvät tietokannoissa 25 vuotta, joten tuloksia on mahdollista myöhemminkin täydentää. Ja kuka tietää, kuinka paljon tutkimukset etenevät muutoinkin tuossa ajassa!


                                                     LÄHTEET:

Ahti Kurrin DNA-kotisivut. Ihmiskunnan auringonnoususta nykypäivään. [http://www.kurrinsuku.net/7] Luettu 30.4.2017.

Etelä-Pohjalaiset miehet ovat oma heimonsa. Yle.fi. [http://yle.fi/uutiset/3-6566920] Luettu 30.4.2017.

2 kommenttia:

  1. Hei, Mielenkiintoinen blogi kaiken kaikkiaan, kun omat juureni ovat Kokkolan seudulla. Tästä blogista kävi ilmi, että meilläkin on yhteinen esi-isä nimittäin Per Strang, jonka jälkeläinen olen äidinäidin kautta.

    Yt Taneli Kalliokoski

    VastaaPoista
  2. Heippa, Taneli! Kiitokset;) Minun isälinjani vetää juurikin sinne Per Strangiin. Todistetusti, sillä dna-testi ja isällä myös Y-testi tehtynä!
    -Kiviminna-

    VastaaPoista