Kun lämpötila huitelee useamman viikon + 25 paremmalla puolella, on taatusti aika päivittää Kokkolan uimarantatilannetta. Nyt käymme visiitillä Ohtakarissa.
Lohtajan Ohtakarissa on ihan Kokkolan kaupungin virallinenkin uimaranta aika lähellä, tien toisella puolella nyt kuvaamiani paikkoja, mutta tällä kertaa halusin kuvata hiekkarantaa pengertien toiselta puolelta lumoavan ilta-auringon vuoksi.
On jo iltaseitsemän. Ohtakariin vievän pengertien reunusta on täpösen täynnä autoja. Myös asuntoautojen jono on pitkä.
Ihmisiä on penkereen toisella puolella parisenkymmentä. Puolet heistä joko kahlaa tai ui meressä, loput palvovat aurinkoa paahtavan lämpöisellä hiekkarannalla.
Rantaviiva on pitkä. Periaatteessa se on jopa pohjoismaiden pisin yhtenäinen hiekkaranta! Pituutta on yli 12 kilometriä. Varsinaista uimarantaa tosin on vain pieni osa kokonaisuudesta.
Paikka on melko rauhaisa ja isolle yleisölle valtavana dyynirantana tuntematon. Täällä Vattajanniemellä nimittäin sijaitsee myös Suomen puolustusvoimien iso ampuma- ja harjoitusalue, joka on käytössä noin 200 päivänä vuodessa. Puolustusvoimat lunasti alueen haltuunsa jo 1950-luvulla. Alue on myös Natura 2000-aluetta.
Matkaa Kokkolan ydinkeskustasta Ohtakariin asti on noin 40 kilometriä. Paikkaan löytää 8- tieltä kääntymällä kohti Lohtajan keskustaa ja sieltä nokka kohti Ohtakari-kylttiä. Matkaa meren rantaan kertyy valtatieltä noin 9 kilometriä.
Näyttipä tästä luonnonmuodostelmasta muuten innostuvan tämänpäiväinen Ilta-Sanomatkin!
Kun astumme ulos autosta, kesäinen ja lämmin merituuli hyväilee kasvoja ja koko vartaloa suorastaan taivaallisin tuulahduksin. Helteessä huumaantuneelle hipiälle tällainen suvituuli on ihan maailman parasta!
Ja maisemista olisi melkein valmis maksamaan. Hiekkareunustaa kehystävät kaislat piilottavat katseilta Ohtakarin kalastajakylään johtavan tien. Näkyy vain parkkeeratun auton katto...
Pienet kuohupäät puskevat valkean vaahtokylvyn tunnollisesti määräajoin eteenpäin. Aaltojen hyväilystä santa on paikoitellen märkä ja aivan uskomattoman sileä. Ei hiekanmurua isompaa kiveä silmänkantamattomiin rannalla! Jos minut olisi tuotu tänne silmät sidottuna ja kerrottu olevan jossain Kap Verden dyynimaisemissa, olisin voinut jopa hetken haksahtaa luulemaan...:)
Ihmisiä on ripoteltu rannalle sinne tänne. Aika moni tavailee kännyään. Se on vähän huvittavaakin. Löydän katseellani ainoastaan yhden kirja lukevan naisen (ei tokikaan alla kuvassa näkyvä...).
Tästä alapuolen kuvasta saa hyvin käsityksen, kuinka kapea pengertie halkoo maisemaa. Tie johtaa kalastajakylään, joka sinällään on myös näkemisen arvoinen paikka. Ja pystyyhän alueella viipyilemään sille varatulla caravan-alueellakin.
Vielä 1700-luvulla tämä Ohtakarin saari oli noin kilometrin päässä rannasta. Maankohoamisen vuoksi saarelle on tarvinnut rakentaa 1970-luvulla vain lyhyt silta.
Ranta vaikuttaa aika kauas asti matalalta. Moni aikuinen kahlailee kauempana. Lapset - tai kuka lie ovat rakennelleet kosteaan rantahietikkoon linnoja. IHANAA!
Tämän Vattajanniemen synty ulottuu viimeisen jääkauden loppuun. Se on harju, joka on syntynyt jään sulamisaikaan. Harju jatkuu vielä kilometrien mittaisena vedenalaisena muodostelmana luodetta kohden.
Harjuhietikkoja nousee edelleen maankohoamisen seurauksena merestä joutuen tuulien armoille kasvittomina. Tuuli kuljettaa rannoilla hiekkaa ja kinostaa sitä dyyneiksi.
Lopulta hiekka alistuu kasvien alle, kasvit sitovat pintahiekan. Dyynien kulku ja eteneminen pysähtyy. Vuosikymmenten kuluessa kasvillisuus kehittyy kangasmetsiksi, joten Vattajanniemen sisäosien kumpuilevat kangasmetsien pohjat ovat nekin muinaisia dyynejä.
Kerrassaan loistava aurinkopäivän kohde!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti