sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Chydeniuksen pikkuleivät

Runeberg tunnetaan tortuistaan, niin tokihan Kokkolan omalla miehellä, Anders Chydeniuksellakin,  jokin herkku oli. No oli, nimittäin Chydeniuksen pikkuleivät!

Olen niitä saanut maistaa Vanhan kaupungin kierroksen yhteydessä Laivurintalon tarjoamana joskus aikaisempina vuosina, mutta toivoisi tästä tulevan vaikka pieni kaupallinen matkamuisto kaupunkiimme kauniisti pakattuna!  Ainakin minä voisin kuvitella vieväni tuliaisina matkamuistoksi muutaman esteettisesti pakatun piparin informaatiota uhkuvassa pussukassa. Kyllä niin Chydenius maistuisi!

Nämä piparit pääsivät mukaan muuten Pauligin järjestämään "Maakuntien makupiparit"-kiertueelle vuonna 2014. Tuo kiertue järjestettiin JuhlaMokka- kahvin 85-päivän kunniaksi. Kuvauspaikkana oli silloin Kokkolan ammattioppilaitos, jossa leipuri-kondiittoriksi opiskeleva Laura Nissilä sai kunnian valmistaa näitä herkkuja. Olipa hieno juttu, että tästä on tehty oikein juttu!

Olen kuullut näistä pipareista käytettävän myös nimeä Chydeniuksen kakut. Jostakin olen joskus lukenut, että Chydeniuskakkujen juuret olisivat lähtöisin Rödsöstä ja resepti olisi itse nimeään vanhempi. Erikoisuutenahan niissä joka tapauksessa on, että ne on tehty ruisjauhoista kahvivoikreemitäytteellä, joten ovat varmaan olleet arvokkaan oloisia tarjottavia Chydeniuksen pappilassakin.



Tässäpä kaikkien iloksi Pohjanmaan maakuntaherkuksi nimetyt Chydeniuksen pikkuleivät:

Taikina:

100 g vehnäjauhoja

200 g voita

1 dl kermaa

200 g sokeria

300 g ruisjauhoja

11/4 tl ruokasoodaa

Täyte:

1 tl pikakahvijauhetta

tai 2tl jauhettua kahvia

100 g pehmeää voita

0,5 dl tomusokeria

1 kpl munankeltuainen

1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kerma.

2. Lisää jauhot ja muut kuiva-aineet siivilän läpi.

3. Taputtele taikina levyksi ja anna sen levätä viileässä n. 15 min.

4. Kauli taikina ohueksi, ota siitä muotilla pyöreitä keksejä ja nostele ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

5. Paista keksejä n. 200°C 7–8 min. Anna jäähtyä.

6. Sekoita kahvikreemitäytteen ainesosat.

7. Pursota täytettä joka toiselle keksille. Nosta loput keksit kansiksi täytteen päälle.



LÄHTEET: Maakuntien makupiparit: Pikkuleipiä pohjanmaalla6.-7.5. 2014. [https://www.paulig.fi/kahvijutut/maakuntien-makuparit-pikkuleipia-pohjanmaalla-6-75] Luettu 8.11.2020.

Pohjanmaa: Chydeniuksen pikkuleivät. paulig.fi [https://www.paulig.fi/makuparit/pohjanmaa-chydeniuksen-pikkuleivat] Luettu 8.11.2020.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti