sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Kokkola-tuotteita pukinkonttiin...

Tässä on hieman kiireitä pidellyt, vaan nyt pääsin istahtamaan vakipaikalleni ja näpyttelemään blogia. Tuossa kun päivemmällä paketoin läheisteni joululahjoja, iski Kokkola-kuume. Tulla tupsahti mieleen, että  olisikin ollut aika nastaa, jos olisi hommannut kaikki lahjat tänä vuonna teemalla "liittyy jotenkin Kokkolaan." No, nyt se oli osin jo myöhäistä, mutta tässä jokusia mieleen pujahtaneita hienouksia...

Vallilalla on kiva kalenteri vuodelle 2022, jossa kaikki 12 + kansilehden kuva on Vallilan kangaskuoseista otettuja kuvia. Lokakuuta koristaa Kokkola-teemainen Neristan- puutalojen ja Halkokarin venevajojen idyllinen tunnelma. 


Kalenteri-teemalla jatketaan, mutta tällä kertaa mustavalkokuvin. "Wanha kalenteri" kätkee sisälleen vanhoja valokuvia Kokkolan keskustasta. Viime vuoden samanlaisessa kalenterissa oli nostalgiaa 1800-1900-luvun taitteesta. Tällä kertaa vähän uutukaisempia kuvia. 


Tekstiilifriikille passaisi tietysti tämä Vallilan Kokkolaverho-kuosi. Se on Matleena Issakaisen  kollaasi vanhan puutaloalueen taloista venevajoineen. Kuosi on melko värikäs ja se kuvaa syksyä puiden värityksen perusteella. 


Kahakka-olut on saanut aika hienon juhlapaketin. Jokaisen oluen takana on olutsuunnittelija Nicke Kavilo. Maut ovat puolukka, terva, pähkinä ja tyrnivehnä. Mukaan kuuluu tietysti maistelulasi. Näitä settejä olisi muitakin....


Koska perheemme on kaksikielinen, intouduin näistä Kokkolan vanhan ruotsin murteen kylteistä. Minulla on itse asiassa näitä jo kotonani muutama. "...kara, kvinnfoltsi..." Pidän tästä murteesta valtavasti. Kotonani puhutaan sitä ja nykyään hallitsen sen kirjakieliruotsia paremmin, vaikka äärimmäisen harvoin intoudun sitä puhumaan. Nämä on siippani ja lasteni tunnekielellä kirjoitettu, ehdottomasti! Föuse on muuten sellainen sana, että kun nuorena tulin ekoja viikonloppuja siippani maalaistaloon viettämään, se vilahti puheissa useasti, enkä kerta kaikkiaan keksinyt, mitä se tarkoittaa. Föuse, navettapa tietnkin!



Viime vuoden hitti oli KukKula -tuotteet, ihan kivasti niitä voisi vieläkin ostella. Mutta kiva koodikielipaita voisi olla täällainenkin Kokkola-paitis. 


Tai sitten vaikka tällainen...


Keraaminen majakka henkii käsityötaitoa ja Kokkolan merellisyyttä. Nämä kuuluvat Kokkolakarleby 400 vuotta -miniatyyritaloihin. Muina vaihtoehtoina on esimerkiksi pedagogiotalo. 


Tai jos ei keramiikka koukuta, niin entäpä sitten sama majakkateema pellavaisena astiapyyhkeenä? Väreissä majakka löytyy sekä punaisena että sinisenä. 


Vai kahvittaako?  Keskivaalea sekoitus voisi olla kiva kahvin ystävälle. Tämäkin on Kokkola 400-tuote ja makuina löytyy sekä  Brazil - pähkinäinen, hedelmäinen, makea ja suklainen tai Colombia - hienon tasapainoinen, rikas, pähkinäinen, kukkainen, makea ja tammitynnyrinen. 


Jos jytä menee jalan alle, niin miten olisi Arttu Wiskarin  "Suomen muotoinen"-lippu konserttiin 9.2.2022? Tämä ihanuus olisi kuultavissa Snellman-salissa.


Tai entä Kokkolan upean tango-orkesteri, Guardia Nuevan juhlakonsertti 19.2.? Tämä konsertti on kuultavissa Kokkolan jäähallilla. 


No sitten tietysti olisi teatteriakin tarjolla, tosi kivalta kalahtavia esityksiä...Koiramäen Suomen historia...


Tai Ulla Tapanisen huumoripläjäys "Lava-ammuntaa VI."


No sitten jos ei muuten, niin anopille vähän läpällä "I love Kälviä"-tennissukat. Anoppi on uniikki käläviäläinen. 


Ja tietysti samaan pakettiin voisi ujuttaa Kälviän joulu 2021 -lehden. Tapaan näitä muutenkin ostella omalta lapsuuskotiseudultani. Voisi tietysti hankkia myös Lohtajan joulun, mutta kuulin, että se on lähes jo myyty loppuun. 


No sitten vielä kirjoihin. Hupaisaa, mutta nämä kaikki löytyvät omasta kirjahyllystäni jo. Taisin joskus sanoakin täällä, että kotini on kuin historiankirjasto...

Tämä Mikko Karvosen  kirjoittama Kokkola. Arkkitehtuuri 1620-1920-kirja on kaunis. Pidän myös sen erikoista pienestä koosta. Minun ottama valokuva taitaa myös löytyä kirjan  joltain sivulta. Mailailin sen tiimoilta kirjan tekijän kanssa ennen kirjan julkaisua. 


Jos jollakulla on juuria Ruotsalon suunalla, suosittelen tätä kirjaa. Sitä ei kai enää ole kovin paljoa myytävänä, mutta nopeat syövät hitaat!


Kirjahyllystäni löytyy myös kirjoja toisella kotimaisella. Kaustar- Kirilax- kirjassa löytyy paljon tietoa. Sekä isäni että siippani juuret muuten menevät joiltain osin Kaustariin.


Erityisesti suosittelen tätä murrekirjaa "Dialektboken", jossa on upeasti koottu Kokkolan vanhan ruotsin murteen sanoja ja koetettu kääntää niitä suomen kielelle. Tämä on ihanaa näin suomenkieliselle mutta myös nuoremmille sukupolville.  


Sitten tietystikin  kirja "Suomen rahvaan historia. " Kirjassa kerrotaan mielenkiintoisesti edeten kolmen eri puolilta Suomea olevan suvun historiat. Tämä Perttu Immosen kirja on upea. Kaiken lisäksi yksi kirjan kolmesta súvusta on kokkolalainen - siippani ja lasteni esi-isiä  Sursill-Korpilaisen suvusta vieläpä. Kannattaa tutustua!


Ja tietysti enemmän lukevalle voin vain suositella näitä Kaarlelan ja Kokkolan historiateoksia.  


Kun kaikki eivät kuitenkaan ole lukijoita, niin ehkä Kokkolan nahkakaupungin historia ja hukkapaloista tehdyt uniikit korut, esimerkiksi korvakorut, voisivat olla seuraava lahjaidea. 


Tai jos haluaa lukea hieman lyhykäisempää tekstiä, voi aina suositella murrerunoilija Heli Laaksosen kirjaa, jossa kuvittaja on kokkolalainen Elina Warsta. 


Tässä oli vain pieni pintaraapaisu. Löytyisi paljon muuutakin, eikä tämä ollut mikään kaupallinen mainos, Lähti vain omista intresseistäni. Monta tosi nastaa Kokkola-lahjateemaa jäi tällä kertaa valitettavasti tämän blogikirjoituksen ulottumattomiin. Ehkä joku toinen kerta uudestaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti