Tämänkertainen päivitys haastoi tekniikan jumiintumisella. Valmiit tekstit katosivat mystisesti tallennuksista huolimatta kolme kertaa, joten joudutte tyytymään nyt päivitettyyn tynkäversioon.
Viikonloppu aurinkoineen oli ihana, ihana. Kevättalvi näytti kauneimmat kasvonsa. Toivottavasti ihmiset ovat ymmärtäneet ulkoilla. Tämä on ilmaista lystiä, vaikka kaikki muu ympärillä kallistuukin...
Pojanpoika yökyläili meillä ja olipa aivan huippua, että oli vanha kunnon hankikeli pihaleikeissä. Poika laski pulkalla pientä mäentöyrästä ja pääsi vaivattomasti kävelemään läpi hankien takaisin aloituspisteelle. Vähän toista kuin hiihtolomaviikolla, kun minä jouduin uhrautua sekä pojan että pulkan hakuun ja olin nivuksiani myöten samaisessa ojankohdassa. Voi sitä jurputusta ja lumesta kastuneita sukkia...Nyt oli kaikilla kivempaa!
Kylätiellä pääsee jo ajelemaan raparallia. Kelirikko on nurkan takana. Se on näitä laitakaupungin harmituksia, kun ei ole samantasoista katuverkostoa kuin keskustan tuntumassa asuvilla.
Esikoisen pihassa käytiin pienillä puunkaatohommilla kaatamassa muutama väärään paikkaan kasvanut puu nurin. Siipalla tämä homma on hallussa, joten keveästi kaatui. Se jälkipyykki vain on aina työlästä, ennen kuin pöllit ja risut on saatu kunniakkaasti pois pihasta.
Nuorimmaisemme ajaa huruutteli mönkijällä risuja kasaksi viereiselle joutomaalle. Ehkä risujen kohtalona on vielä palaa roihuten pääsiäiskokkona.
Hämärtyvässä illassa oli lempeän kaunista ja valkoinen lumi sai okrankeltaisen kuorrutteen sahanpurusta. Lätäköiltäkään ei enää pihassa säästytty, kun lumi suli auringon otteessa. Vastakaadetun puun tuoksu on muuten ihana ja sahanpuru kävi myös hiekan korvikkeena liukkaalla pihalla.
Siippa kävi hirviseuran kanssa laskeskelemassa jokatalviseen tapaan eläinten jälkiä. Hirvien jälkiä löytyi sormin laskettava määrä ja myös jokusia tuoreita kauriinjälkiä ja jopa saukonkin.
Siippa lähetti minulle laskentareissultaan kuvan hanskastaan ja ajattelin jo ensi vilaisulla, että jahas, nyt on sitten kuvauskohteet loppuneet. Vaan tarkempi vilkaisu osoittikin, että kuvassa oli metsän elävän jäljet ja siippa oli koon suhteuttajaksi kiskaissut kädestään hanskan.
Tämä veitikka on ollut ahma. Olen toki aiemminkin täällä saman elikon jälkiin törmännyt. Silti ne aina mykistävät koollaan ja muutenkin.
Illalla esikoinen viestitteli, että olisi revontulia näkyvissä. Minulla oli vain juuri huono ajoitus, ennätin vain toviksi sännätä ulos. Ajatus oli, että myöhemmin illalla ennättäisin uudelleen. Ennätinkin, mutta silloin ne olivat harmikseni aika hailakkaat. Kiva näitä silti on bongailla ja öinen kodin pihapiiri on sekin jännittävä pimeään aikaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti