sunnuntai 22. maaliskuuta 2026

Vanhoja pääsiäistapoja Kokkolanseudulta


Pääsiäinen tunnetaan aikana, johon liittyy vahvasti lapsten leikit ja taianomaiset hetket. Monet perinteet ja tavat ovat ajan mittaan muuntuneet ja yhdistyneet, saaneet rinnalleen uusia tapoja.

Pääsiäistavat yhdistivät sekä kristillisen pääsiäisen, esikristillisiä kevään taikaperinteitä, lasten omaa lorukulttuuria että myös maaseudun kansanperinnettä. 

Kokkolanseudulla pääsiäislauantai on perinteisesti ollut lapsille se THE DAY. Perinteisiin kuuluu niin kutsutut pääsiäiskirjeet; värikkäät piirrokset, joita lapset itse värkkäävät. Nämä pääsiäiskirjeet on ilmeisesti tunnettu vain Kokkolassa - naapurikunnissa ja kaupungeissa niitä ei tunneta. Itsellenikin tapa oli aivan uusi ja outo, kun 1980-luvun lopussa rantauduin Kokkolaan. Omien lasteni pääsiäisperinteeseen pääsiäiskirjeet ovat aina kuuluneet.parasta olivat hetket ennen pääsiäistä, kun naapuruston lapset kokoontuivat yhdessä niitä valmistamaan pääsiäislauantain trullikiertuetta varten valmiiksi. Minulla taitaa edelleen olla jossain kaapinpohjalla jokusia jakamatta jääneitä pääsiäiskirjoitä lapsieni ajoilta. 




Itsellenikin on iskostunut päsiäiskirjeiden  oikeaoppinen taitto. Omana aikanani kirjeisen aiheina on yleensä olleet tiput ja kanat ja pääsiäisnoidat. 1900-luvun alkukymmeninä aiheina oli lisäksi peikkoja, tonttuja ja muita mielikuvitushahmoja. Entisaikoina myös kirjoitettiin jokaisen piirroksen yhteyteen pieni riimi tai loru. Osa näistä riimeistä lienee hyvin vanhaakin perua ja on kulkenut sukupolvelta toiselle. Oletettavasti osa riimeistä ja piirroshahmoista on kulkeutunut seudullemme Norrbottenista.

Aikoinaan kuului tapaan, että kirjeitä jaelleet lapset  pysyttelivät piilossa ja livahtivat nopeasti pois paikalta jätettyään kuvatervehdyksensä ovien taakse. Leikkimieleinen tuntemattomana pysyttely oli jännittävä tapa levittää ympäristöön pääsiäisiloa. 

Vanhoihin perinteisiin on kuulunut myös askarrella "kaavin.  " Se oli litteä ja paperoitu puutikku tai suikale, joka valmistettiin värillisestä paperista tai esimerkiksi silkkipaperista. Kaavin koristeltiin helmillä, langoilla, nyöreillä ja  höyhenillä. Ne olivat usein pääsiäiskirjeiden lisäkoristeena. 

Askarreltiin myös "syöksysulkia" (störtfjedern), jotka muistuttivat sulkaa. Koristeen päässä saatoi olla aito, pieni sulka. Koristeita tehtiin myös paperista leikaten ja kiinnitettiin ohueen tikkuun. Syöksysulat liittyivät symbolisesti kevään ja lintujen saapumiseen, aivan kuin pajunkissat ja virpomisvitsat.


Yllä: Kuva K.H.Renlundin museon "Trullit ja pääsiäiskirjeet-näyttelystä vuodelta 2012. 

Onneksi talteen on jäänyt vanhoja ,ruotsinkielisiä pääsiäislorua. osa on saatu talletettua siten, että henkilöt ovat muistaneet ne omasta lapsuudestaan,
Tässä alla on koottuna noita vanhoista, ruotsinkielisiä riimejä. Löysin niitä "Hembygden"-lehdestä vuodelta 1910 eli yli sadan vuoden takaa. Laitan ne tähän ruotsiksi, koska niiden kirjoitusasu ja ajatus katoaa suomeksi käännettynä.

»Sopa, skrapa, jag dig sänder,
Metgarn ett par händer.
Koka sill en timmes tid,
Norrsätt till grött.
Kom nu fort!
I snorgröt skall jag efter dig. »

tai hieman muunneltuna: 

»Sopa, skrapa, jag dig sänder,
Metgarn ett par händer.
Jag skall följa knega,
Och dig trolles vägas.
Nu kom och höga torn.

»Sopa, skrapa, jag dig sänder.
Blås i min elsa.
Och här jag dig mat ge
Med alla skrapor.
Skickliga tårtor, pinnar och stubbar,
Pannkakor vilar allt där.
Och trollen de klaga
Och vilja ej kråga min hydda.

 x

»Pitel, den stolte om våren,
Du finner ej i speglen.

 x

»Från Piteå är jag kommen
Att taga mig en fru,
Och när jag henne väl har fått,
Så skall jag ge henne något gott,
Nemligen en ponnkalka,
Som henne väl skall smaka,
Och en fet och förnöjd go,
Som jag fick av Piteå pröst.

x

»En vandrande jude jag är,
Från trollen en hälsning jag bär,
Jag visade hos dem i natt,
De spådde mig ett grant spatt.
De stucko mig det i revbenen,
Och flickorna till mig svev.
Som törnsnibbing och törst jag är
Och gröten av deg beslag

x

»Här ser du en dam av värld,
Som just är startad på julihärd,
Du ser på staden och på chilungna
Att hon ny resor för första gången.
Från landet och till fotställ,
Finns intet helt på marken.»

x

»Jag kommer ifrån trollens kung,
Har gått i racer och fliten tung,
Jag åker till det knubba hem,
Jag ut är både så fånig härt
Men att med landet runt.
Vi närmar flödet av smart visk,
Så kom jag hit och just till påsk.

x

»Nu är det pisk,
Regnar bara knisk,
Man till tunga hastar,
För att köpa kvastar.

x

»Nu är påsken här
Efter stort besvär
Har jag kommit hit i rätta minut,
Som med flitret mitt,
Sig så lätt framempitta.»

x

»Knackelikn!
Klockan är sju!
Har du ej gjort färdig ännu?
Jag så gärna ville smaka
Äfven dina krydd kaka
Och ända trollens små,
Som här ovanför stå.»

Alla on selitykset kaikille sanoille, jotka ovat murteellisia tai leikillisiä.

sopa Lakaista, siivota – usein loruissa pelkkä riimisana.

skrapa “Raaputin”; leikillinen sana, usein loruissa käytetty merkityksettömänä riimisanana.

metgarn Syöttinaru, lyhyt narunpätkä (oikeasti ongintaan). Lorussa riiminä.

snorgröt “Räkälima-puuro” – leikillinen, tarkoitettu huvittamaan lapsia.

elsa Torvi, huilu tai vastaava – murteellinen leikkinimi.

knega Puuhastella, tehdä pikku töitä – murteellinen.

trolles vägar “Peikon tiet”; viittaa lasten leikkipeikkoihin.

stubb, pinnar “Kannot ja kepit”; tarkoittaa tekaistua ruokaa lorussa.

törnsnibbing Epäselvä murresana; todennäköisesti “törnesnibbing” = orjantappuran nipistämä 

knisk Räntäsade, sohjomainen sade – murresana.

ponnkalka Pohjanmaan murteinen sana pienelle leivokselle (todennäköisesti “pannkaka,” pannukakku)

förnöjd go “Tyytyväinen kakku” – leikillinen, ei tarkoita oikeaa leivonnaista.

fräl Vanha sana: veltto, voimaton, uupunut.

frampitta “Edetä siivillä”, leikillinen muoto sanasta "framfitta" (lentää eteenpäin).

kvastar Pääsiäisnoitien risuluudat. Tätä ostettiin pääsiäisleikkeihin.

på ån “Sielläpäin", paikallismurretta


LÄHTEET: Hembygden. Tidskrift för svensk folkkunskap och hembygdsforskning i Finland. 15.8.1910. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/920744?term=Denna&term=sed&term=torde&term=vara&term=egendomlig&term=f%C3%B6r&term=denna&term=ort&term=%C3%A5tminstone&term=f%C3%B6rekommer&term=den&term=ej&term=%C3%A5&term=landsbygden&term=eller&term=i&term=Den&term=I&term=F%C3%B6r&term=var&page=1] Luettu 22.3.2026.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti