Lauantaipäivä. Lähden Harrbådaan. Minulla on kerrankin aikaa haahuilla ilman kiirettä. Sataa lunta. Etelämpänä puhuvat Valtteri-myrskystä. Tänne hoodeille ei myrsky ole rantautunut, mutta sää on hyvin utuinen.
Olen ihastunut Harrbådan niemeen. Tämä on yksi niistä paikoista, jonne voisin viedä maailmalta matkanneen ihastelemaan luonnon rauhaa ja ihmeellisyyttä. Kesäisin niemi on kauniin hiekkainen ja jollain tavalla jopa eksoottinen. Nytkin puhtaanvalkoisen lumen seasta puskee itsepäisiä heinätupsuja.
Ihmettelen, kuinka niemen lumi on pääosin koskematonta. Vain muutamat askeleet ovat kulkeneet edelläni. Astun sivuun jäljistä. Pyllistelen kohti talventörröttäjiä. Hanki humpsahtaa allani ja totean kenkävalintani auttamattoman vääräksi. Siitä viis, jatkan kuvailua. Kuulostelen pientä narinaa, joka kuuluu etäämpää ja mietin, onko se jokin lintu. Ääni lähenee ja tajuan narinan kuuluvan sunnuntaihiihtelijän porkista, kun ne iskeytyvät hankeen.
Hiihtäjä ohittaa minut ja halkoo v-tyylillään nopeasti kohti niemen nokkaa. Minulle riittää hitaampi eteneminen. Puistelen kenkäni lumesta ja jatkan matkaa katsellen hiihtäjän loittonevaa hahmoa.
Kävelen kohti rantaviivaa. Leikittelen ajatuksella, että olisin pukeutunut valkeaan lumiviittaan ja uskottelisin olevani Harrbådan neito. Ehkä pitäisi katsella riittävän etäältä, että olisi uskottava.:) Hymyilyttää.
Tämä niemi on niin kiehtova, että ehkä se sopisi kuvaus- ja äänityspaikaksi jonkinlaiselle klassiselle esitykselle. Mielikuvitus ryöpsähtää ja olen näkevinään, kuinka juhannusyöksi rantahietikolle on kuljetettu musta flyygeli ja ehkä sen kaveriksi harppu. Vieressä kaunis nuori naisääni laulamassa Sibeliuksen "Lastentaru takkavalkealla." Esitys tuuliselta niemen nokalta hiekan keskeltä valkean hahmon nojatessa flyygeliin ja se striimattuna meren pauhatessa sinisentummana ympäri maailmaa Kokkolan yöttömästä yöstä ja tarinoiden kehdosta. Laitahan toviksi silmääsi kiinni; kuuntele ja kuvittele musiikin soidessa...
Jatkan kuljeskelua. Rannan tuntumassa lepää vene. Kuin etana kotilossaan leikkisi leikkiä, näyttääkö sarvensa ja onko huomenna pouta. Luminietoksessa on taivaallista käveleskellä ilman kiirettä.
Tähyilen kohti merta. Jos en tietäisi, en uskoisi, että meri on vieressäni. Lumi sokaisee ja tekee äärettömän ymmärtämisen mahdottomaksi. Jopa lähellä olevat kolme tuulimyllyä kätketýtyvät sakenevaan lumisumuun.
Pyryisenä päivänä ei lintuja näy. Puihin on jäänyt marjoja. Voi kuvitella, että tällaisena lumitalvena ne ovat linnuille kultaakin kalliimpia. Kuivuneet, käpristyneet marjat, kuin rusinat, ovat kaikessa rypistyneisyydessäänkin jopa kauniita.
Jatkan matkaa. V-suksija palaa takaisin ja ohitamme toisemme sanomatta sanaakaan. Meistä molemmista jää hankeen äänettömät jäljet. Sellainen oli kohtaamisemme.
Kävelen nimen nokkaan. Sinne ei kesäisin pääse, sillä alue on aidattu välillä ylämaankarjalle, välillä lampaille. Nyt aitaus on siirretty sivulle ja astelen portista eteenpäin. Siellä täällä on puita ja bongaan puista monenkokoisia linnunpönttöjä.
Joku elävä ei ole tyytynyt valmistaloihin, vaan on rustannut oksaan ihan omansa...
Ison männyn leveälle levittyvien oksien alla on ihastuttava kivi. Mietin, mikä on sen tarina. Siinä on samansuuntaisia, syviä uureteita ja tasaiset reunat. Meren huuhtoma ainakin. Mietin, onko se kenties ollut joskus jonkin alueen mökin porraskivi. Tai ainakin siitä saisi sellaisen...
Joka tapauksessa joku on ollut kiireetön ja kaivertanut kiven kylkeen ison A-kirjaimen.
Asetun mäntyä aivan liki ja tiirailen sen havujen läpi kohti merta. Puu on pullollaan pieniä käpyjä.
Rannan tuntumassa on kaksi veden sileäksi hyväilemää kiveä. Joku on nostanut ne kuin asetelmaksi päällekkäin.
Niemen kärjessä on upea, kelottunut puu.
Käännyn ympäri ja kuvaan kelon yli kohti kauempana näkyvää Harrbådan linjaloistoa. Suurikin näyttää pieneltä tarpeeksi etäältä.
Lähden paluumatkalle. Ketään ei näy missään, kunnes jostain hyvin kaukaa kuuluu pärinää. Äänet lähestyvät nopeasti ja hypähdän reitiltäni sivummaksi. Kaksi moottorikelkkailijaa suhahtaa ohitse avoinna olevasta aitauksen veräjästä. Toisen kelkan keula halkoo kohti vettä ja rapakonruskea vesi pärskähtelee ilmoille.
Saavun majakan viereen. Lähistöllä lapsiperhe viettää lumen keskellä aikaansa pulkkaillen. Kuulen isän sanovan, että nyt lähdetään grillaamaan makkaraa. Kuulostaa kivalta yhdessäololta.
En tiedä, johtuuko utuisesta, lumensekaisesta ilmasta, mutta tänään näen ränsistyneen linjaloiston ensimmäistä kertaa kauniina. Rämmin lumessa ja kuvailen sukkani märiksi. Olen hämilläni uudesta näkökulmasta. Kuvani näyttävät siltä, että niistä saisi upean verhokankaan, tapetin tai vaikkapa maastokuosisen metsästysasuun! Minkä tekstiilitaiteilijan maailma minussa menettääkään! Katsokaa vaikka!:))
Käännyn jo pois päin tornista, kun on vielä pakko näpätä yksi kuva. Torniin voisi hyvin liittää Grimmin veljesten sadun Tähkäpäästä. Grimmin jututhan ovat vähän pelottavia, mutta ehkä juuri sellaiset sopisivatkin tänne ympäristöön...
Pois kävelessä kurkistan vielä olkani ylitse ja melkein uskon vilaukselta nähneeni Tähkäpään pitkine hiuksineen tornin ikkunassa...
Valtioneuvoston päätöksellä Harrbådan linjaloisto päätettiin pystyttää työllisyystyönä joulukuussa 1952. Seuraavana keväänä päästin itse rakennustoimiin. Harrbådan linjaloisto on rakennettu 1953 ja tällä hetkellä tuntuu, että se on jo parhaat päivänsä nähnyt. Usein kuulee puhuttavan Harrbådan majakasta, mutta hieman virheellisesti, sillä tarkasti sanottuna kyseessä on linjaloisto, joka on merenkulun ohjaukseen käytetty turvalaite.
Harrbådan linjaloisto on myös ns. tunnusmajakka eli pooki. Sillä tarkoitetaan merenkulun optista apuvälinetä, jolla ei ole suurta merenkulullista arvoa. Tunnusmajakalle on ominaista, ettei sillä ole ns. sektoriloistoa eli valolaitetta, vaan se on valaisematon rakennelma, joka on selkeästi havaittavissa valoisana aikana.
Nykyään Harrbådan linjaloisto valo ei enää pala. Korkea betonitorni on hyvin rapistunut ja toimii vain pikemminkin purjehdusmerkkinä.
Harrbådan linjaloisto on eräs Suomen merenkulun rakennusperintökohteista. Kerrotaan, että linjaloistossa oli valkoinen valo, joka näkyi terävästi merelle. Loisto on poistettu käytöstä vuonna 1979.
Betonirakennuksella on korkeutta yli 30 metriä ja rakenteista törröttää ruostuneita raudoituksia.
Harrbodan alueelle on laadittu 1919 huvila-alueen suunnitelma. Alueennhuvilat ovatkin pääasiassa 1920-luvulta. Osa niistä on edelleen käytössä.Vuonna 1930 alueen mökkien suurimmaksi sallituksi pinta-alaksi määrättiin 25 neliömetriä.
Harrbåda kätkee ympärilleen myös paljon mystisiä tarinoita. Niitä pääset lukemaan täältä.
LÄHTEET: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Kokkolan saariston hoito- ja käyttösuunnitelma. [https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/90315/Etela-Pohjanmaan_julkaisuja_2_2011.pdf?sequence=4] Luettu 14.7.2014.
Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Harrbådan majakalla. Harrbåda eli Harriniemi sijaitsee Nuorisokeskus Villa Elba lähiseudulla, hieman Ykspihlajaan päin. Harrbådassa on vanhaa huvila-aluetta, joka sai alkunsa 1920-luvulla. Osa mökeistä on rakennettu aikoinaan ilmeisesti luvatta ja määrätty myöhemmin purettaviksi. Osa mökeistä lienee luvallisia ja edelleen käytössä.
Tässä jököttää Harrbådan aidattu "majakka". Ei mikään kaunotar, itseasiassa vie´rallisemmi9in linjaloisto. Majakan ympärillä on aitaus, jotta huonokuntoisesta tornista ei lentelisi irtokiviä ihmisten päihin. Aikaisemmin rakennukseen on kuulemma päässyt kiipeämäänkin, mutta nykyään se on pääsiassa purjehdusmerkkinä.
Alueen maasto on ihanan hiekkaista. Harrbådan niemi on noin 200 km pituisen harjujakson pohjoisin näkyvä osa. Niemellä on isoja hietikoita ja myös pienehköjä hiekkadyynejä.
Jonkinlaista heinikkoa kasvaa hiekan seassa. Päivä, jolloin kävin majakan luona oli hyvin sateinen, enkä viitsinyt talsia märässä hietikossa kovin kauaksi. Kaunis alue kumminkin...
Harrbådasta kerrotaan paljon tarinoita. Aika moni paikallisista on varmaan kuullut ainakin sivulauseessa mainittavan jotain Harrbådan neidosta...
Tarinoita on monia, tässä jokusia niistä:
Harrbådan edustalle haaksirikkoutui kauan aikaa sitten laiva. Harrbådan neito oli peräisin tästä laivasta. Neito hukkui ja itkeskelee kaipuutaan tornin luona. Kaikki ympäristössä näkyvät kivet ovat Harrbådan neidon koruista tippuneita timantteja...
Toisen tarinan mukaan laiva jätti naisen Harrbådaan asumaan ja vartioimaan seutua sekä opastamaan reittejä, mies lähti merelle laivalla ja eksyi myrskyssä. Nainen odotti miestä vuosia ja kyllästyttyään hyppäsi korkealla olevasta ikkunasta ulos. Nainen kuoli. Tarinan mukaan joka vuosi samaan kellonaikaan samana yönä voi nähdä naisen hyppäävän alas ikkunasta.
Olen kuullut myös kerrottavan, kuinka seurue olisi ollut matkalla Ykspihlajasta kaupunkiin. Seurueeseen kuului miehiä ja yksi nainen. Tarina kertoo, että yhtäkkiä nainen katosi. Kerrotaan, että miehet olisivat surmanneet naisen ja haudanneet hänet alueelle. Selvännäkijä oli kuuleman mukaan nähnyt kahvinporoista meren pohjalla makaavan neidon.
Yksi tarina kertoo, että nainen olisi kadonnut veneestä muiden huomaamatta. Myrskyn raivotessa nainen, miehensä ja poikansa olisivat tehneet haaksirikon, jolloin sekä poika että mies olisivat menehtyneet. Tämän vuoksi nainen olisi itsekin hukuttautunut. Tämän naisen väitetään kummittelevan Harrbådan majakassa...
Harrbådan alue on myös tunnettu linnustostaan, alueella sijaitseekin myös lintutorni. Sieltä voi bongata erityisesti vesilintuja ja kahlaajia. Linnustosta löytyy esimerkiksi sirrilajeja, punajalkavikloja, tyllejä suokukkoja , sotkia telkkiä, hanhia, joutsenia, varpuslintuja. Harvinaisuuksiinkin voi törmätä; esim. arosuohaukka, isokirvinen, alaskansirri, amuurinuunilintu, pitkänokkakurppelo...
Harrbådassa on opastettu luontopolku. Alueella tulee kuljeskella vain merkityillä reiteillä. Rantaniityillä kulkeminen on kielletty lintujen pesimäaikana.
