keskiviikko 19. elokuuta 2015

Siirtoviemäriurakakointia Perhonjoessa

 
8-tietä  Vitsarin ohi huruutellessa on moni  loppukesän mittaan käännellyt päätään kohti Perhonjokea. Kaivureita keskellä jokea - mitä ihmettä?
 
Joen laidalle on kasattu  molemmin puolin iso kivi- ja sepelikasa, eräänlainen penger, joka on herättänyt ihmetystä.
 
Penger on tehty kaivureita varten, jotta siirtoviemärin upottaminen vesistöön olisi mahdollista.
 
 


Urakka liittyy Kokkolan Veden suureen siirtoviemäriputkihankkeeseen. Kaivuutöille on myönnetty aluehallintoviraston lupa. Urakka aiheuttaa väkisinkin tilapäistä vedenlaadun heikkenemistä.






Putken asennus vesistöön piti tehdä alkuperäisen suunnitelman mukaan kesän aikana, jolloin vesi on yleensä matalimmillaan. Siten aiheutettaisiin mahdollisimman vähän haittaa kaloille. Tänä kesänä kaikki heitti kuitenkin häränpyllyä runsaiden sateiden vuoksi. Lopulta lupa myönnettiin  elokuulle.  Veden virtaamien vuoksi maanpenkereestä on kuitenkin irronnut aineksia veteen, mikä on osaltaan samentanut vettä lisää.



Urakka ennätetään Perhonjoen kohdalta saada valmiiksi ennen loppusyksyä, jolloin arvokalat nousevat Perhonjokeen.

 
Työmaan ala-ja yläpuolelta otetaan vesinäytteitä ennen kaivamista,  kaivamisen aikana ja myös kaivamisen jälkeen.
 


Viemäri- ja vesijohtoputkille on aluehallintoviraston toimesta vaadittu myös suojaputki ja hälytysjärjestelmä, jottei mahdollinen putkirikko aiheuttaisi vuotoa vesistöön, vaan se voitaisiin korjata ajoissa.



Pitkää päivää miehet tekevät- kuulemani mukaan  kaksitoistatuntisia työvuoroja.

 
 Urakka saataneen päätökseen elokuun 2015 aikana.







LÄHTEET: Yle uutiset. Perhonjokea samentava ja rumentava maakasa makaa joessa elokuulle. [http://yle.fi/uutiset/perhonjokea_samentava_ja_rumentava_maakasa_makaa_joessa_elokuulle/8160507] Luettu 17.8.2015.

perjantai 14. elokuuta 2015

Ullavalaiset vapaudensankarit


Aika piipahtaa jälleen Ullavassa.

Tällä kertaa tutustumme hautamuistomerkkiin Ullavan kirkon läheisyydessä.

Muistokivi on kapeahko ja korkea.
Kiven yläosassa on seppelöity risti.
Kuvan  alapuolella on teksti:

"Ullavalaiset vapaudensankarit

Matti Wähälä
Synt. 10/1 1894
Kaatui Messukylässä 28/3 1918

Jalmari Rahkonen
Synt 6/9 1891
Kaatui Hauholla 28/4 1918"


Kiven alaosassa on muistoteksti kaatuneille:

                                                         "He puolesta lain ja vapauden
henkensä uhrattuaan
rauhassa lepoa nauttivat
nyt povessa isänmaan."


Nuoret miehet ovat kuolleet vuoden 1918 sisällissodassa.


Kivipaasi on sankarihautarivistöjen vieressä.


Kivipaasi herää kuin eloon, kun sen  pystyttämiselle  etsii  taustaa. Selviää, että molempien nuorten miesten taival kansalaissodassa päättyi päivinä, jolloin moni muukin menetti henkensä. Alla kaksi lainausta pitkistä teksteistä molempien kuolinpäiviltä.

28.3.1918 oli kiirastorstai joka myöhemmin sai nimityksen "veritorstai". Valkoisten joukkojen hyökätessä Tamperetta kohti perääntyviä punaisia joukkoja vastaan, käytiin Kalevankankaalla taistelu, jonka jäljiltä yksin valkoisten joukot harvenivat tuona päivänä noin tuhannella kaatuneina, kadonneina tai haavoittuneina. Tuona samaisena päivänä kuoli myös punaisten Tampereen joukkojen ylipäällikkö Hugo Salmela Teknillisellä oppilaitoksella sijainneessa esikunnassa tapahtuneessa kranaattiräjähdyksessä...

...Messukylän historia II (Unto Kanerva) kirjoittaa s.446 seuraavasti:
"Ammuttuja messukyläläisiä oli 15. Näistä kahdeksan menetti henkensä Härmälän pellolla, vain yksi sotaoikeuden tuomion perusteella. Härmälässä ammutuista oli kaksi Uudenkylän miestä. Kesemmällä kuultiin, että täällä oli kuoppa. Sieltä kaksi Uudenkylän miestä löytyikin. Kummallekin jäi vaimo ja viisi pientä lasta."

"...Sunnuntaiaamuna 28.4.1918 Hauhon vanhan harmaakivikirkon kellot eivät kutsuneet kansaa jumalanpalvelukseen. Kirkonkylää ja lähitienoita hallitsivat sodan äänet.
Punakaartin joukkoja vyöryi saksalaisten rintamalinjan keskustaan jättämästä aukosta sisään. Keski-Pohjanmaan II reservipataljoona taisteli ylivoimaa vastaan. Vaikeimmaksi muodostui vasemmalla taistelevan 2. komppanian asema, sillä punaisten saartoliike eristi sen pataljoonasta. Käytiin armottomia lähitaistelulta mies miestä vastaan. Pataljoona sai vetäytymiskäskyn...
...Hauhon kirkonkylä oli edelleen punakaartin miehittämä. Taistelukentällä lojui kaatuneita suomalaisia, valkoisia ja punaisia, uhreja itsenäisyyden kovin ankaralla tiellä. Keski-Pohjanmaan II reservipataljoona oli menettänyt yli 50 miestä kaatuneina, eli noin 10 prosenttia vahvuudestaan. Kaatuneista yhdeksän oli Ylivieskasta. Useat kymmenet olivat haavoittuneet, ja moni oli joutunut sotavangiksi..."
                                                                        LÄHTEET:
Esi-isää etsimässä.28.3.1918 - Matti Kytön kiirastorstai. [http://sukuajahistoriaa.blogspot.fi/2014/03/2831918-matti-kyton-kiirastorstai.html] Luettu 7.6.2015.
Sanansaattaja.   Hauhon taisteluun liittyvä sukutarina vuodelta 1918. Kirjastovirma. Pohjoispohjalaista kulttuuriperintöä. [http://www.kirjastovirma.fi/ylivieska/juurikosken_partaalla/sanansaattaja] Luettu 7.6.2015.


tiistai 11. elokuuta 2015

Kohti koulua

Niin se alkoi - uusi kouluvuosi! Juuri kun ensimmäistä lämpöaaltoa aloitellaan, lopetetaan lomat ja pakataan reput lähtövalmiiksi. Toisaalta - oppilaiden kanssa on ihanaa  liikkua ympäristössä poutasäällä lämpöisessä.

Omassa kotona nuorimmaiseni aloittaa yläkoulun. Ekana aamuna on luxusta - vien pojan  autokyydillä kouluun, kun oma lukujärjestykseni sen sopivasti sallii. Meillä kun on  10 kilometrin koulumatka, joka jatkossa taitetaan bussilla...Pari kylän poikaa odottaa aamusta tien poskessa, nappaan heidät  sovitusti matkalta mukaan. -Jännittääkö sua, kysyy ysiluokkalainen pojaltani. Vastaukseksi saamme epämääräistä örinää etupenkiltä, jonka tulkitsen jonkinlaiseksi  hämmennykseksi. Tiedän kuitenkin, että kyllä hän homman hiffaa.   Auton ovia aukoessa lämpsäytän poikaa kämmenellä reidelle, ja  toivotan hyvää ekaa koulupäivää. Tunnustan, ihan pikkasen on jopa haikeaa...

Omaan työpaikkaan on kesän jälkeen kiva mennä. Olemme oppilaita vastassa koulun pihassa. Ensimmäisenä aamuna aika moni ekan luokan vanhempi on tuonut koululaisensa suoraan koulun pihaan. Pihassa käyn  kättelykierroksen läpi uusien vanhempien kanssa. En ole ekan luokan ope, mutta pidän heille useampia tunteja viikossa. Yhdessä kollegani kanssa johdamme oppilaat sisälle.

Emme pääse vielä luokkaankaan asti, kun huomaamme, että kolme reppua on käsittämättömästi teillä tietymättömillä. Yksi muistaa, että se taisi jäädä koulun pihaan, toisen reppu on mystisesti vaihtunut kakkosluokan oppilaan kanssa bussimatkan aikana ja kolmannen repun ennätän käydä  pikapikaa juoksemassa bussin penkiltä ennen kuin se kurvaa pois. Tästä aloitetaan:)

Luokkaan on tilattu upouudet työtasot ja hienot punakankaiset tuolit. Ope on niin pedantti, että haluaa tarvikelaatikoiden kannetkin punaisina:) Esteettisyys on tärkeää! Tarvikelaatikoihin jokainen oppilas saa asetella oman kynän, kumin, värit ja liimapuikon. Omista  tavaroista opetellaan huolehtimaan...


Oppilaille jaetaan aapiset ja matikan kirjat. Mietimme yhdessä, mihin tarvitaan  kirjaimia. Moni tietää, että kirjoittamiseen tai lukemiseen ja omaan nimeen. Entäs sitten numeroita? Yksikään käsi ei nouse...Ope avittaa, että voisiko kauppareissulla tarvita numeroita...  -Ettei kaupan  ruoka homehdu, ehdottaa joku visionääri.


Luokan sivutaululle on ilmaantunut jo ennen oppilaiden saapumista päiväjärjestys, josta jokainen pystyy tarkistamaan, mikä oppitunti on milloinkin vuorossa.


 Ope kertoo, kuinka tietyt sanat ovat kuin hunajaa korville. Yhdessä etsimme näitä hunajasanoja; kiitos, ole hyvä, anteeksi,voinko auttaa,  hyvää huomenta ja nähdään huomenna...


Reppukuvasta löytyvät päivän läksykirjat...
-Ai, otetaanko me täältä kirjat kotiin mukaan, ihmettelee yksi pojista?


Kaikille Suomen koululaisille jaetaan "Keltanokka liikenteessä"-lippikset. Yhdellä tytöllä on hiukset pään päällä korkealla nutturalla. Lakin asettelusta ei oikein tule mitään. Nauramme yhdessä.



 Puhumme liikennekäyttäytymisestä. Turvallisuutta ei koskaan korosteta liiaksi. Turvallista täytyy olla sekä liikenteessä että koulussa yleensäkin. Turvallisuutta on  hyväksytyksi tuleminen omana itsenään ja  myös se, että lapselle on jo kotona selitetty, mitä koulupäivän aikana tapahtuu, minne mennään koulun jälkeen ja  keneen otetaan yhteyttä, jos tapahtuu jotain odottamatonta. Turvallisuus lisää varmuutta ja varmuus lisää itseluottamusta.

Jokainen muistaa omasta lapsuudestaan kai aapiskukon. Tällä hyllyllä aapiskukko uurastaakin matematiikan  apuvälineiden kanssa... Näyttääpä houkuttelevalta.


Mitä mahtaa miettiä ekaluokkalainen? Millainen tulee olemaan näiden oppilaiden opinpolku? Toivon, että koulu auttaa heitä löytämään omat voimavarat ja vahvuutensa. Jokainen on hyvä jossain. Löytäisipä jokainen oppilas oman intohimonsa!  Koulutamme näitä oppilaita vuosia ...Yhteiskunnallamme ei ole varaa missata yhdenkään oppilaan tulevaisuutta.



Onnekasta, luovaa ja ihanaa koulua!:)



lauantai 8. elokuuta 2015

Hakalax pubin raunioilla...viimeinen muisto

Syön erittäin harvoin grilliruokaa. Myöhään perjantai-iltana minulle iskee jostain  kumman syystä palava halu siihen. Pakko saada grilliruokaa! Iltakymmeneltä saan puhuttua siippani lopulta ympäri, ja lähdemme Kokkolan keskustaan.

Kurvaamme Autogrillin luukulle. Joudumme odottelemaan annoksiamme  jonkin aikaa. Automme nokka on kohti Pitkänsillankatua. Kadun toisella puolella näkyy kortteli, jossa on useampia ajan kaatamia rakennuksia. Vanha huoltoasema kipuilee yhä joten kuten pystyssä, Atomon kortteli, hmm.... Taaimmaisena  näkyy Hakalax Pub.

Siinä odotellessamme seurailemme pubin elämää. Kesän lämpöisimpänä iltana terassi pullistelee väkeä. Siippa koittaa bongailla, näkyykö tuopin äärellä tuttuja. Minä katselen, kuinka valkoinen taksi pysähtyy terassin eteen. Asiakas nousee kyytiin ja hurauttaa ehkä jonnekin jatkoille. -Niin sitä vaan taksilla ajellaan, muistan tokaisseeni. Siippa äityy muisteleman juttuja, joita on vuosien varrella pubista kuullut. Aika monella paljasjalkaisella kokkolalaisella taitaa noita muistoja olla, vaikkei vakiasiakaskuntaan olisikaan kuulunut...Siippa muistaa nuorena miehen käyneensä ruokailemassa pubissa työnsä lomassa. Olikohan silloin nimellä Pub Merikokko... -Se oli kuule niin hyvää ruokaa, ettet usko. Minä en osaa asiaa kommentoida, muistelen käyneeni  pubin ovensuussa kerran elämäni aikana...
Toteamme, että pubin terassi näyttää olevan aina täynnä, vaikkei ilta-aurinko luo sinne  yhtä ainukaista valonsädettä. Mietin, että pitäisi ottaa tuosta  korttelista kuva nykyisessä asussaan. Ehkä kymmenen vuoden päästä alue näyttää aivan toisenlaiselta. Hypistelen kädessäni oleva kameraa (joka on aina mukana), mutta lasken sen pois käsistäni, kun grilliannokseni on sopivasti valmis.

Aamulla aukaisen netin. Tapaan herättyäni lukea useamman kanavan uutisia. Sivusilmällä huomaan uutisen "Hakalax-pubin rakennus tuhoutui täysin rajussa tulipalossa Kokkolassa - asukkaat pelastautuivat." Ei voi olla totta! Palo on alkanut keskiyöllä ennen aamukolmea pubin ollessa jo kiinni.
Lauantaiaamuna, kun on asiaa kaupungille, en malta olla käymättä palon jälkiä katsastamassa. Torikatu on suljettu, sillä palokunta on paikalla edelleen raivaamassa.  Palaneen haju tulvii joka puolelta.  Ihmisiä seuraa tapahtumia paikalla. Monet ohiajavat  tuijottavat näkemäänsä sen näköisinä, että eivät uskoisi tapahtunutta... Luojan kiitos ei kukaan jäänyt lieskoihin!


Youtubesta löytyy tietysti jo muutama palonaikainen video. Tässä Keskipohjanmaa-lehden video palopaikalta...Hurjaa!

Tässä alla  kuvasatoa lauantaiaamulta.


Palomiehet ovat täydessä työn touhussa. Ei ihan kevyeltä työ näytä!


Kärvähtäneet PUB-kyltit tönköttävät paikoillaan aavemaisen näköisinä.


SE terassi...Minnehän vakiasiakkaat tänään suuntaavat istuntonsa?





Mustista markiiseista ei ole kuin raamit jäljellä...



Nostalginen kyltti on vielä urhoollisesti muistuttamassa pubin elämästä ja karaokesta...


Vaikka rakennus tuhoutuikin täysin, täytyy ihailla palomiesten työtä - viereinen puurakennus säilyi!


Talo oli osittain puurakenteinen.






keskiviikko 5. elokuuta 2015

Muikkuja pyytämässä

Loppukesän parhaita hetkiä on muikunkalastus kauniina, aurinkoisella säällä. Siipan kanssa lähdettiin iltamyöhällä viemään 180 metriä muikkuverkkoja vesille. Muikut tulevat tähän aikaan vuodesta melko läheltä rantaa, mutta vettä täytyy silti olla riittävästi.
 
 
Verkot täytyy viedä aika lailla iltamyöhään, ja kokea varhain seuraavana aamuna, sillä muutoin kalat ennättävät lämpimässä vedessä kuolla verkkoihin ennen kokemista.


Muikunpyynnissä verkoilla käytetään kahta tapaa. Joko verkot lasketaan veteen niin, että ne uppoavat pohjaan ja vain verkkorivistön päissä on lippumerkit kertomassa, mihin pyydyksiä on laskettu. Tämä tapa on nopea ja verkot voidaan kokea melko nopeasti laskemisen jälkeen. Surkeista surkein haittapuoli tässä tavassa on se, että siellä pohjassa ui myös muita kaloja, kuten kiiskiä ja simppuja. Niitä ei syötäviksi haluta ja kaiken muun lisäksi ne ovat erittäin työläitä irrottaa verkosta.

Muikkuja ahmivan mieli pääseekin helpommalla käytettäessä tätä toista pyyntitapaa. Siinä verkon yläpauloihin kiinnitetään säännöllisin välimatkoin kellukkeita, jolloin verkot jäävät pintaan.  Kellukkeita täytyy olla riittävästi ja mielellään tarpeeksi hyvin erottuvina, jotta kukaan ei aja vahingossa verkon ylitse ja saa kalaverkkoa potkureidensa täytteeksi...

Tässä jälkimmäisessä tavassa verkot pidetään vedessä yön yli, sillä muikut löytävät tiensä yleensä vasta yön aikana verkkoihin. Roskakalojen määrä minimoituu myös tällä konstilla. Toki joukkoon aina jokunen kiiski on ennättänyt, mutta muutaman kanssa sentään  aina selviää:)



Yleensä  vedämme verkot ylös niin, että kalat irrotetaan  saman tien verkoista. Silloin homma on valmis, kun verkot on saatu ylös.
 
Tällä kertaa tuuli puhalsi sen verran voimakkaasti pyyntihetkellä, että emme ennättäneet irrottaa kaloja. Vaarana on aina, että  verkko juuttuu omaan potkuriin koettaessa, jos ei  pysty toimimaan tarpeeksi nopeasti. Siispä keräsimme koko verkkokompleksin ensin veneen pohjalle.



Ensin alkuun luulimme, että kalaa tulee todella huonosti. Verkon alkupää oli lähes tyhjää täynnä.

Mutta tutkimattomat ovat kalojen reitit - verkkorivistöä edetessämme kaloja alkoi tulla jo oikein kivasti.


Meillä on kalastusveneessämme käytössä tällainen verkonnostolaite Se on kätevä. Moottori vain pörisemään ja verkko nousee vaivattomasti hihnaa pitkin veneeseen. Muistelen vielä  vuosia, kun verkot vedettiin käsivoimin venhoon, huh!


 
 Verkot saatiin onnellisesti koettua ja koko verkkonauha oli onnellisesti veneen pohjassa. Sitten vain irrottelemaan kaloja.

 
Samalla kun kalat irrotetaan, verkot järjestellään  saaviin, jotta ne ovat heti siististi  valmiina seuraavaa kalastuskertaa varten. Verkkojen täytyy olla hyvin  järjestyksessä, jotta verkkojen lasku sujuu hyvin.


Kalastuksessa on ehdottoman tärkeää kylmäkäsittely. Kun kalat on irrotettu verkosta, ne lasketaan  heti kylmälaukkuun, jossa on jäätä.


Kalastajan ei koskaan tarvitse olla ihan yksin. Siitä pitävät huolen lokit ja tiirat, jotka hetkessä ovat mukana kokemispuuhissa. Jos kalan heittää takaisin mereen laidan yli, alkaa melkoinen kilvoittelu, kuka kalan ennättää nappaamaan. Norssit näille siipiniekoille käyvät, mutta kiiskestä tai simpusta nekään eivät sentään innostu kinastelemaan:)



Kalastusretki on onnellisesti ohitse. Saavumme venesatamaan.  Laiturillamme  meitä on vastassa tuttu rannan asukki. Hän avustaa minut ystävällisesti veneestä rantaan. Toteankin, että tämä on yleensä kalamiehen muijalle se haasteellisin osuus, kun rannan lähestyessä korkeasta veneestä pitäisi pompata vauhdikkaasti  laiturille tippumatta veteen:)


Kotona kalat pääsevät heti jatkokäsittelyyn. Muikkujen perkaaminen on maailman helpointa. Siinä ei tarvita muita työvälineitä kuin omat kädet ja vettä huuhtelemiseen. Pää napsaistaan poikki sormien välissä ja samaan syssyyn vedetään kalan sisällä oleva suoli ulos. Muikkua ei siis tarvitse näin tehden aukaista lainkaan. Silakassa puolestaan vatsan joutuu vetäisemän sormilla auki, jotta suolet irtoavat.

Ja sitten ehtaa voita pannulle, kalat pyöritellään ruisjauhoissa ja ripotellaan suolaa päälle. Huomatkaa, kuinka tuoreita vastapyydetyt muikut ovat - niiden pyrstöt vääntelehtivät raivokkaasti ylös vielä pannulla.



maanantai 3. elokuuta 2015

Valkiasuon kahakka


Sateisena iltana autoajelulla naapurikylän liepeillä. Näitä Suomen sodan kahakkapaikkoja  on yllättävän monta viiden kilometrin säteellä asuinpaikastani. Tällä kertaa pysähdymme  melko lähelle Kälviän eläinpuistoa, Peltokorventien ja Kivikrintinpolun risteyskohdassa. Paikka tunnetaan Valkiasuon kahakasta.


Ja näin kirjoitettiin Valkiasuon historiaa: Kenttävääpeli Spårelle annettiin tiedustelutehtäväksi selvittää, mitä venäläiset joukot tekivät Kälviällä. Niinpä hän siirtyi Himangalta Kohti Kälviän Hakuntia kolmenkymmenen miehen kanssa. Hakunnista ryhmä jatkoi kohti Riippaa, jonka seutuvilla venäläiset pitivät leiriään aivan likellä pitäjäntietä, Valkiasuon pellolla.

Venäläisten kerrotaan olleen aterioimassaan rauhassa leirissään, kun Spåre yllätti heidät täysin. Venäläiset havaittuaan Spåre hyökkäsi itse edeltä  kiviaidan yli karjaisten samalla käskyn miehilleen, jotka laukaisivat aseensa. Venäläiset ennättivät nopeasti vastaamaan tulitukseen,  mutta käsikähmähän siitä lopulta kehkeytyi, ja taisteltiin mies miestä vastaan.





Sota on raakaa. Spåre ryhtyi miekkailemaan venäläisen upseerin kanssa. Upseeri ei suostunut antautumaan vangiksi, ja niinpä Spåre iski upseerilta käden poikki kalvosimen kohdalta! Upseeri pääsi pakenemaan haavoittuneena ja Spåre otti haltuunsa upseerille kuuluneet hevosen ja varusteet.


Myös muut paikalla olleet venäläiset lähtivät lipettiin upseerinsa perään, osa paeten metsään, osa mennen tietä pitkin kohti Kokkolaa. Kälviälaiset talonpojat eivät halunneet hellittää vaan lähtivät takaa-ajoon. Metsäosuuksilla käytiin vielä kovia yhteenottoja.

Valkiasuon kahakka päättyi Spåren joukkojen ja talonpoikien voittoon. Sotasaaliina jäi kiinni kahdeksan vankia ja neljä hevosta. Lisäksi voittajien käsiin jäi kuormallinen miekkoja, satuloita sekä kiväärejä.


Kahakassa taistelussa menehtyneet venäläiset haudattiin Fästinki-nimisen peltoaukean nurkkaukseen. Nykyään seutu ei ole peltoa, vaan asuttua aluetta. Infotaulun takana on matala kivi, jonka juureen toukokuun  21. päivä vuonna 1808 kahakassa kaatuneet sotilaat haudattiin.    '


Tällä muistopaikalla muuten tuli ensimmäistä kertaa vastaan myös QR-koodi! Siellä se merkki oli kiinnitettynä infotaulun alalaitaan. Pakkohan sitä oli klikata. Siirryin Munzee-nimiselle sivustolle. Idea on hieman samantapaisen kuin geokätköilyssä jota olen  kesäisin nuorimmaisen kanssa puuhastellut.


LÄHTEET:

73000 päivää. Suomen sodan erikoisnumero. Tapahtumia Keski-Pohjanmaalta 200 vuoden takaa. K.H. Renlundin museo. 2008. Pdf-tiedosto. [https://www.kokkola.fi/palvelut/.../73%20000%20päivää.pdf] Luettu14..6.2015.

Suomen sotaan liittyvät paikat. [http://ww.kalvia.fi/kultt/Pelto/sotaan.htm] Luettu 14.6.2015.