Vesitornin muraali - haaveita ja horisontteja

                      

Osoitteessa Ilkantie 11 sijaitsee Kokkolan keskustan uudempi vesitorni. Tiedättehän, sellainen perusharmaa, korkea rakennus, jollaisiksi ensimmäisenä mielessään liittä vesitornit. Vesitornithan ovat eräänlaisia maamerkkejä, joten sen vuoksi niille toivoisi myös lisää visuaalisuutta. 

Nyt on tämä harmaakylkinen vesitorni saanut kesän aikana komistukseksi pintaansa maalia. Tekele liittyy OMA-hankkeeseen. Hankkeen myötä on kesän aikana noussut  eri puolille Kokkolaa  yhteisötaideteoksia, puhutaan osallisuuspolusta. Suurin näistä töistä kohdostui juurikin tähän Ilkantien vesitorniin. 

Ideana on, että nämä yhteisötaideteokset merkitään karttaan, jolloin ne toimivat sekä itsenäisinä taideteoksina, että myös  toiminnallisina tehtäväpisteinä. 

Hakalahden kaupunginosassa sijaitsevan Vesitornin alaosaan taiteilija on maalannut helminauhamaisen kuvion. Se koostuu horisonteista ja saarista. 

OMA-hanke on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston toimesta. Sen avulla tuetaan heikoimmassa asemassa olevien osallisuutta taidelähtöisten ja pelillisten menetelmien avulla. Osallisuuspolun avulla tuodaan esille alueen osallisuutta tukevia palveluita ja toteutetaan niitä kohderyhmän kanssa osallisuustietoisuutta lisäten.

Ammattikorkeakoulu Centria koordinoi hanketta ja muina yhteistyökumppaneina on Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys, KH Renlundin museo, Yhteisöklubi Silta, MLL, Kokkotyö-säätiö, SPR, KPEDU, EHJÄ ry sekä alueen yhdistykset ja järjestöt.

Tässä alla näkyy , kuinka teokset on maalattu oikeille kohdilleen taiteilijan  suunnitelman mukaan. 

Kuvataitelija Terhi Ekebom on toteuttanut muraalin. Ekebom sai itsevaltiaana nousta nosturin avulla yli 20 metrin korkeuteen. Aiheen ideoinnissa on käytetty kokkolalaisten ajatuksia. Ekebom on suunnitellut muraalin  juurikin kaupunkilaisten ideoita kuunnellen. Ekebom on tunnettu erityisesti siitä, että hän mielellään antaa kohderyhmien osallisuuden näkyä töissään.

Erityisesti pidän Ekebomin  tarkoista yksityiskohdista ja värimaailmasta!

Muraalissa  ohikulkijat saivat osallistua maalaustyöhön aina kolmen metrin korkeudelle saakka. Ekebom teki töihin ääriviivat ja kaupunkilaiset saivat toteuttaa maalausvaihetta. Kaikille avoin työpaja oli auki 28.6.-2.7.2021. Kävin seuraamassa työn edistymistä kesän aikana useamman kerran, mutta valitettavasti en ennättänyt paikalle silloin, kun Terhi Ekebom itse oli paikalla.

Terhi on tuttavani parin vuoden takaa. Hänhän toteutti myös Ykspihlajan koulun taideteokset. Olin mukana koulun taidehankintaryhmässä ja otin silloin kopin kuvataiteilijan toiveesta totuttaa oppilaiden kanssa yhteisöllinen taideteos kouluun. Meillä onkin uudessa koulussa aivan upea kuvataideteos - tai itse asiassa useampikin koulun seinillä ja ikkunoissa, joissa oppilaiden osuus näkyy vankasti ja upeasti!. Siitä voisin kirjoitella toisella kertaa. Joka tapauksessa sen prosessin myötä ystävystyin Terhin kanssa ja vietin  silloin  aivan ikimuistoisen kesäpäivän  Terhin kanssa Ykspihlajan aluetta kierrellen...Olin todella otettu ja liikuttunut, kun kuulin, että Terhi toteuttaa tämän muraalin!

Vesitornin muraali, työnimenä "Haaveiden horisontti" on toteutettu yhteistyössä rakennuksen omistajan,  Kokkolan veden  ja Kokkolan kaupungin kanssa. Tornin korkeus merenpinnasta on 55 metria ja maanpinnasta 43 metriä. Vesitorni on rakennettu Rakennuskunta hakan toimesta 1987. 

Tämä alapuolella oleva maalaus on yksi lempikohdistani työssä. Pidän mielettömästi erityisesti tuosta talosta, jossa ikkunan takaa näkyy ihmisen ääriviivat. Ekebom mielellään piirtää näitä tällaisia peilikuvia työhönsä, olen huomannut!

Terhin tuntien vosiin kuvitella, että tässä alla olevassa maalauksessa oleva keltainen talo on suoraan Kokkolan katukuvasta...

Onhan tämä nyt paljon entistä runkoaan esteetisempi!

LÄHTEET:

Ilkantien vesitorni Kokkolassa saa pintaansa muraalin, jota suunnittelemaan on kutsuttu kaikki kaupunkilaiset – Maatason maalausprosessi on myös avoin kaikille halukkaille, mutta nosturin kanssa lopulta yli 20 metrin korkeuteen nousee vain taiteilija Terhi Ekebom. Keskipohjanmaa.-lehti. [https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/616237] Luettu 5.9.2021. 

Kokkolan uusi cvesitorni. Geocaching.[https://www.geocaching.com/geocache/GC2BEQX_kokkolan-uusi-vesitorni-karleby-nytt-vattentorn?guid=05df7519-5a80-44fe-a37e-fc4560c71f00] Luettu 5.9.2021. 

Vesitorni maalataan!-Kokkolan alueelle rakentuu useita yhteisötaideteoksia. [https://www.epressi.com/tiedotteet/kulttuuri-ja-taide/vesitorni-maalataan-kokkolan-alueelle-rakentuu-useita-yhteisotaideteoksia.html] Luettu 5.9.2021. 

Venetsialaisilta, joka päättyi pyllistelyyn kuninkaalle

 No nyt ei tullut ihan sellainen päivitys kuin aioin..kerroin tutuilleni viettäväni ypöyksin rauhallista venetsialaisiltaa, kun siippa oli töissä. Naureskelin etukäteen, että sytytän ehkä kynttilän ja vain oleilen. 

Pojanpoika oli lauantai-iltaan saakka yökyläilemässä ja kun hän lähti, ajattelin käydä illansuussa kuvailemassa kaupungissa. Loppuillasta palaisin sitten vielä altaaseen uimaan - vesi kun on edelleen lähes+19. On vaikea löytää rentouttavampaa hetkeä, kuin uinti hämärässä illassa, kun valaistus on päällä...

Kaupunkiin päästyäni kävin aluksi kurkkaamassa Hagströminkulman remontoidun kellon. 14 vuoden tauon jälkeen se näyttää jälleen aikaa, niin kuin kellon kuuluukin. 

Ajoin autoni Puurokarin taakse ja käveli sieltä verkalleen kohti Suntia ja Kauppatoria. Ilma oli kuin paraskin kesäsää. Ei tuulenvirettäkään ja lempeä lämpö hyväili syyssäässä. 

Suntin rannalle oli sommiteltu sadoittain kynttilöitä ja  seutu näytti todella kauniilta. Kuvissani näyttää enemmän päivältä kuin todellisuudessa näytti. Ilta oli hämärtymässä ja hetki hetkeltä seutu näytti kauniimmalta. Nuoriso paukutteli kallioiden takana pikkutulitteita. Taivas pilkotti silloin  hetkisen pinkkinä. 

Ukri Merikannon veistosten takaa katselin kohti Suntia. Jestas kun oli tyyntä! Kaupunginsalmen toisella rannalla keräiltiin viimeisiä rippeitä pois päivällä olleesta drifting-tapahtumasta.

Barkassirakennuskin oli saanut valomeren  portaikolleen ja liekit peilasivat kivasti alukseen. 

Varsinainen liekkimeri alkoi Suntin Englanninpuiston kohdilta, kohdassa jossa on syvennys entisaikojen aluksille. 

Suntin rannalle kerääntyi illan hämärätyessä porukkaa. Erityisesti paikka näytti tänä vuonna olevan nuorison suosiossa. Toki rannan tuntumassa käveleskeli varttuneempaakin väkeä. 

Seisoin kauan Anders Chydeniuksen kadun sillalla katsellen, aistien  ja kuvaillen. Ihmiset näyttivät ihanan kiireettömiltä ja viipyileviltä. Muutama pikkupommi pamahti harvakseltaan ja kapea harmaa savujuova nousi tyynessä säässä hiljalleen korkeuksiin haihtuen. 

Illan hämärtyessä pikkulasten määrä väheni ja ilolientä nauttivien määrä kasvoi samassa suhteessa. Nuoriso kuitenkin istuskeli penkeillä ja kivikoilla pääosin fiksusti. 

Pidin kovasti tunnelmasta. Lisäksi  maksuttomuus ja kenen vain osallistuminen kulkijaksi rannalle oli miellyttävä ajatus. Ei tarvinnut isoa  pauketta. Näin korona-aikana korostui jotenkin ihmisten ilo jälleennäkemisistä ulkoilmassa.  

Uskomatonta, mutta totta - bussilastillinen ihmisiä Hämeestä  oli elämysmatkalla pysähtyneenä pitkän tovin ihailemassa Suntiamme!  Olisiko tätä tapahtunut vielä muutama vuosi sitten - no ei! Paikallisena ajatus tuntuu hämmentävältä, mutta kun yritin ajatella näkymää ulkopuolisen silmin, olin aika tyytyväinen! Suntista kuoriutuu oikea helmi, uskokaa pois!

Suntin vesiurut suihkivat ilmaan  vettä. Olin niin aikaisessa liikkeellä, ettei niiden värivaloja vielä juurikaan voinut nähdä. 

Ajattelin käväistä muillakin paikoilla aistimassa tunnelmaa ja palailla myöhemmin illalla vielä uudelleen Suntin rannoille kuljeskelemaan.  Niinpä kasasin kamerani ja kävelin puistoalueiden  halki hiljakseen kohti autoani. 

Loppuillasta ei sitten olekaan kovin kaunista kuvamateriaalia. Kävelin Englanninpuiston halki ja jostain syystä silmiini osui tyhjä oluttölkki puistonpenkin päässä. Kävelin  jo sen ohi, mutta palasin hetken esteettisyysvimmassa sen hakemaan. Ekologisuus ennen kaikkea!

Hämärässä puistossa Kustaa Aadolfin patsaan juuri  ohitettuani jalkani osui johonkin pientareen kuoppaan ja nilkkani niksahti niin rajusti, että  kaatua pyllähdin pitkin pituuttani hiekkakujalle. Se toisessa kädessä ollut oluttölkki rensi riemukkaassa kaaressa nurmelle. Vasemmassa kädessäni oli järkkäri, jonka olin tuttuun tapaan kiertänyt hihnastaan ranteeni  ympärille. Varjelin alitajuisesti kameraani sillä seurauksella, että vasen puoli vartalostani otti kunnon maaosuman.:(

Sain koottua itseni joten kuten pyllistäen pystyasentoon. En tiedä, mitä Kustaa Aadolf mahtoi ajatella. Sen sijaan ohitse käveli etäämpää pari nuortamiestä. Toinen huusi "Miten kameralle kävi?" Vanhasta akasta varmaan  viis, hehheh! 

Pystyyn punnatessani puhisin, että kamera on kyllä kunnossa, mutta että oluttölkki oli tyhjä, eikä  edes omani...Poikia nauratti ja poika huusi takaisin "Joo, kattelinkin, kun kävelit ihan suoraan ja kaaduit kuin seisovilta jaloilta."

Sain siis synninpäästön nuorisolta, enkä jäänyt odottelemaan lisää keskusteluja tai silminnäkijöitä Tunnollisena ihmisenä noukin sen kaljatölkinkin vielä mukaani!:) Nilkutin autolle, jossa yritin pyyhkiä enimmät veret. Kotona suoraan suihkuun ja sitten vasta pääsin desinfioimaan.  Jestas, kun se kirvelsi! Tällaista veripolvea ei olekaan ollut sen jälkeen,kun olin 5-vuotias...

Siipalle jo viestittelin, että saappa nähdä, pitääkö lähteä kipsattavaksi. Ranteen ja kämmenselän  taitekohta tuntui aika muhkealta. Kylmäpussin kaivoin esille pakkasesta, mutta niitä olisi pitänyt olla aika monta että olisi joka kolhuun riittänyt. Karmeimmissa kauhuskenaarioissa surin jo juuri jatkuvaa opintojaksoani ja viikon päästä alkavaa harjoittelua. Voisiko sen tehdä kipsi kädessä - tai pahimmassa tapauksessa kaksi raajaa kipsattuna?  Nyt  yön yli nukuttua olen päästellyt syviä huokauksia, että  taisin sittenkin selvitä säikähdyksellä. Muutama kunnon kraapasu tekee pohojalaisakan hipiään vaan lisää katu-uskottavuutta, eikö!

Isotalon Antti r.i.p. 110 vuotta

Kuinkas sattuikaan,  eksyin aamulla lukemaan jutua Isotalon Antista ja huomasin saman tien, että viikko sitten hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi kokonaiset 110 vuotta! Pakko oli päästä Antista kirjoittaan, vaikka olinkin ajatellut kirjoittaa tänään jostain ihan muusta...

Ja heti tähän alkuun  on ihan pakko tuoda esiin näitä eteläpohjalaisjuuriani. En oo tainnut täällä koskaan brassaillakaan vielä tiedolla, että mulla ja sillä  kuululla puukkojunkkarilla oli yhteiset sukujuuret! Tulkoon tämä nyt kerrotuksi.

Antti Isotalo syntyi 30.8.1831 Alahärmän Hanhimäessä. Hänen vanhempiaan olivat Heikki Erkinpoika (Henric Ericsson) ja Maria Kustaantytär (Maria Gustafsdotter). Hanhimäen talo oli Alahärmän Wuoskosken kylässä. 

Antin tarina on pohjalaiseen tapaan leveä ja värikäs. Antti eli näkyvän  ja pitkän elämän Alahärmässä. Ja totta tosiaankin,  minulla ja Antilla on yhtenevät sukujuuret ainakin kahta eri kautta: sekä isäni isän  että isäni äidin puolelta! Molemmat haarat menevät  sukuihini Antin isän kautta. Minulla on hämärä muistikuva, että mummoni on kertonut Antin käyneen hevosineen lapsuuskodissani Evijärven Haapajärvenkylässä. En vain valitettavasti mitenkään muista, missä yhteydessä. No, toki entisaikoina tunnettiin "vanhaa sukua" ja yhteydenpito oli kaikin puolin luontaista. 

                                                               SUKUHAARA 1 

Påhl Eriksson Karvonen  s. 1/1670 Evijärvi, Kerttua k. 5.7.1756 Evijärvi, Kerttua

Valborg Jakobsdotter Pellinen, Karvonen e. Storpellinen s.  1664 k.10.11.1731

                                                                       (Vih. 1690)

Valborg Påhlsson Karvonen, Storfinnilä, e. Nygård s. 1.05.1692 Evijärvi k. 17.3.1772 Vimpeli, Storfinnilä         (Sisarukset <-->)	Anders Påhlsson Karvonen   s. 28.10.1705 Evijärvi, Kerttua, Karvonen k. 24.10.1775 Evijärvi
Lisa Mattsdotter Nygård, Storfinnilä s. 10.8.1733 Vimpeli, k. 23.6.1811 Lappajärvi, Storfinnilä              (1. serkut<-->)	Eva Andersdotter Karvonen, Kankkonen, Pirttimäki  s. 1731 Evijärvi, Kerttua k.  Kortesjärvi,Långsjöbacka
Jakob Mattsson Eskeli, Storfinnilä s. 2.08.1753 Lappajärvi,Savonk.,Eskeli k. 11.4.1800 Lappajärvi, Storfinnilä             (2. serkut<-->)	Sara Henriksdotter Tarvonen, Pirttimäki  s. 18.4.1757 Evijärvi, Karvonen k. 4.7.1838 Alahärmä
Carin Jakobsdotter Storfinnilä, Olli   s. 9.11.1786 Lappajärvi k. 1868 Lappajärvi             (3. serkut<-->)	Heikki Erkinpoika Hanhimäki  s. 13.7.1782 Alahärmä, Vuoskoski k. 17.11.1852 Alahärmä, Vuoskoski, Hanhimäki
Erik Andersson Olli, Lammi e. Svarvar s. 11.12.1820 Lappajärvi, Svarvar, Olli k. 09.6.1876 Lappajärvi            (4. serkut <-->)	Antti Heikinpoika Hanhimäki, Isotalo ELI SE ISONTALON ANTTI: ) s. 24.08.1831 Alahärmä, Vuoskoski k. 08.08.1911 Alahärmä, Vuoskoski
Heikki Erkinpoika Olli,  Nurkkala s. 21.1.1863 Lappajärvi k. 21.3.1933 Lappajärvi
Miina Heikintytär Olli, Nurkkala,  Kivikangas   s. 21.11.1884 Lappajärvi k. 15.6.1969 Lappajärvi
Oiva Kivikangas  s. 12.4.1913 Lappajärvi k. 4.6.1942 Äänislinnan kenttäsairaala
Sauli Johannes Kivikangas  s. Lappajärvi k. Kokkola
Minna Kristiina Kivikangas, Heikkilä s. Evijärvi

SUKUHAARA II:

Henrik Mattsson Ena s.5.1.1703 Evijärvi k.16.6.1753 Evijärvi

Lisa Jöransdotter Collan, Ena s. 28.7.1705 Pietarsaari k. 8.4.1779 Evijärvi, Söderena

(vih. 6.1.1724)  

Anders Henriksson Söderena s. 2.11.1725 Evijärvi, Ena k. 3.2.1799 Evijärvi	Henrik Henriksson Söderena, Karvonen, Pirttimäki s. 24.6.1734 Evijärvi k. 13.1.1807 Kortesjärvi (<-->Sisarukset)
Sara Andersdotter Söderena, Lassila s. 11.3.1758 Evijärvi, Söderena k. 12.3.1830 Evijärvi, Lassila	Sara Henriksdotter Tarvonen, Pirttimäki s. 18.4.1757 Evijärvi, Karvonen k. 4.7.1838 Alahärmä (<--> 1. serkut)
Lisa Johansdotter Lassila, Hannula s.2.5.1782 Evij.,Jokikylä, Lassila k. 23.8.1853	Heikki Erkinpoika Hanhimäki s. 13.07.1782 Alahärmä, Vuoskoski k. 17.11.1852 Alahärmä, Vuoskoski, Hanhimäki (<--> 2. serkut)
Jakob Jakobsson Rävänäs, Hannula  s. 5.8.1814 Evijärvi k. 24.7.1879 Evijärvi	Antti Heikinpoika Hanhimäki, Isotalo ELI SE ISONTALON ANTTI: ) s. 24.8.1831 Alahärmä, Vuoskoski k. 8.8.1911 Alahärmä, Vuoskoski (<--> 3. serkut)
Hans Jakob Jakobsson Hannula, Vattuaho s. 11.2.1835 Evijärvi k. 8.3.1908 Evijärvi
Hanna  Hannuntytär Vattuaho, Kuivasniemi s. 22.7.1864 Evijärvi k. 25.4.1932 Evijärvi
Oskari Matinpoika Kuivasniemi  s.14.10.1889 Evijärvi, Kuivasniemi k. 22.5.1948 Evijärvi, Kuivasniemi
Vieno Martta Kuivasniemi, Kivikangas  s. 15.3.1916 Evijärvi k.20.12.1989 Evijärvi
Sauli Johannes Kivikangas s. Lappajärvi k. Kokkola
Minna Kristiina Kivikangas, Heikkilä s. Evijärvi

Antilla oli naimaonnea kolmesti. Ensimmäinen avioliitto solmittiin 1854 Liisa Wilhelmiina Jaakontytär Hillin kanssa. Lapsilykkyä oli kymmenen lapsen verran, Antin vaimo kuoli 1888 ja Antti avioitui toisen kerran  ajan tapaan jo vuonna 1889 Kaisa Kaapontytär Huhtalan kanssa. Mutta kävi niin, että toinenkin vaimo ennätti kuolla ennen Anttia ja Antti ottaa paukautti kolmanteen liittonsa vanhoilla päivillään 1910 Liisa Matintytär Mäenpään kanssa. Liitto ei ollut pitkä, koska Antti kuoli jo 8.8. 1911 muutamaa päivää ennen kuin olisi täyttänyt 80 vuotta. Antti kuoli tietystikin hyvävoimaisena ja lähes seisoville jaloilleen - ihan niin kuin minunkin suvussani on tavattu...

Antti oli kuulu komeasta varrestaan. Harteikkaalta mieheltä löytyi komiaa runkoa 185 sentin edestä ja puntarikin painui pohjaan 120 kilon voimin. Ruumiinrakenne oli roteva.  Aikamieheksi vartuttuaan Antti osti tilan lapsettomaksi jääneeltä sukulaiseltaan Alahärmän Voltista. Antti oli uuras työmies, Aloitti samantien peltojen raivauksen ja tilansa kehittämisen. Ostipa vielä lisämaatakin tervarahoilla, joita oli saanut, kun osti myös naapuritilan itselleen. Siellä oli tervaksia, joista Antti rakensi ruukin. Näillä tervarahoilla Antti pystyi maksamaan kaikki velkansa pois. 

Antti oli maanviljelyn lisäksi loistava hevosmies osaten  käsitellä ja myydäkin niitä. Antti oli mitä ilmeisemmin  myös sujuva suustaan ja piti erityisesti markkinoilla kiertelystä. Kerrotaanpä hänen olleen Kokkolan markkinoillakin.

Kälviäläiset muuten kertovat painiharrastuksensa saaneen alkunsa  nimen omaan Antin markkinoilla käynnistä. Ensimmäinen ylös kirjattu painisaavutus  kälviäläisittäin on nimittäin vuodelta 1867, kun Isotalon Antti tuli Kokkolan markkinoille ja uhosi jotain paikallisessa kapakassa. Tästä kuulemma kälviäläinen Antti Siirilä pillastui ja ottaa nosti Antin kapakan seinälle. 

Antin levoton luonne puhkesi varmaan kukkaan juurikin markkinamaisemissa, jossa väkeä kerääntyi ympärille kuin itsestään ja sai ottaa mittaa muista ja pikkasen näyttää, uhota ja  tapellakin. Antin kerrotaan olleen pelkäämätön ja hurja tappelija. Toisaalta kerrotaan, että Antti ei koskaan kohdellut naisia kaltoin, vaan osoitti heille huomaavaisuutta ja kunnioitusta!

Muutoinkin Antin luonteessa kerrotaan olleen hyvyyttä. Lisäksi Antin kerrotaan olleen suosittu järjestysmies häissä ja hautajaisissa. Antin  komeat raamit ja jo pelkkä paikalle tulo esti kaikenlaiset ei- toivotut hässäkät juhlallisuuksissa. 

Antti ei koskaan ryöstellyt, tykkäsi vaan heilua ja riekkua raitilla rehvakkaasti, enempikin uhoten. Tässä hän erosi ystävästään Antti Rannanjärvestä, jolla oli myös lukuisia omaisuusrikoksia kontollaan. Kahakoissa oli kuitenkin aina pohjustuksena miestä väkevämpää, joka varmaankin vaikutti riehakkuutta nostattavasti.  Isotalon Antti sai kuitenkin tuta rangaistuksia; sekä sakkoina että raipparangastuksina. Antti tuomittiin myös 12 vuodeksi vankeuteen Hämeenlinnan vankilaan  miehen taposta. Tätä tappoa Antti ei kuitenkaan koskaan tunnustanut tehneensä, mutta piti muutoin 12 vuoden vankeutta oikeutettuna rangaistuksena muista teoistaan. 

Antin  vankilareissussa on jotain kauniin koskettavaa. Hän käyttäytyi koko vankeusaikansa hyvin. Maaherra von Ammondtin tytär, Dagmar, kertoi muistelmissaan, kuinka tämä  "lähes jättiläismäinen" Antti  oli myös mukana rakentamassa maaherran puistoon lapsille kelkkämäkeä ja että  Antilla oli tapana vetää häntä kelkassa. Hatunnosto täastä muuten vanhemmille, että tohtivat luottaa vankilakundin lapsensa pulkanvetäjäksi!

Antti rakensi vankilassa olleessaan myös pienoismallin huvimajasta. Tuo käsityö on  museo Skogsterin  näyttelyssä ollut esilläkin. Aikoinaan tämä pienoismalli on ollut maaherra Skogsterin  lasten ja lastenlasten nukkekotina!

Vaikka vankiaika mallikkaasti menikin, ei Antti siellä varmaankaan olisi halunnut olla. Sitä kuvastaa ainakin tämä Hämäläinen-sanomalehdestä löytynyt uutinen Antin vapausanomuksesta. Eipä päästetty nuhteettomasti käyttäytynyttä vankia etuajassa pois. 

Hämäläinen- lehti 6.10.1880. 

Linnareissun jälkeen Antista kuoriutui vallan kelpo mies. Hän jopa kunnostautui yhteiskunnallisena vaikuttajana. Antti oli jopa perustamassa Härmään kansakoulua ja nuorisoseuraa. Antti tykkäsi olla ihmisten keskuudessa ja antoi rehdisti tunnustusta virkansa hyvin täyttäville herroille.

Puukkojunkkarit olivat pääasiassa itsellisiä ja renkejä, joten Antin lienee ollut isäntämiehenä muutoinkin helpompi lunastaa paikkansa junkkarien johdossa. Antilla kerrotaan olleen myös johtamisen taitoa ja älyä. Antilla on ollut palava halu olla aina ensimmäinen.

Antti Ylikangas on tutkinut häjy-kulttuuria ja päätynyt siihen, että pohjanmaalla yhteiskunnallinen kehitys oli 1800-luvulla muusta maasta poikkeavaa. Tervan ja kydön poltto sekä metsien raivaus rikastuttivat pohjalaisia ja opettivat, että tekemällä työtä menestyy.  Vaurastumisen myötä heräsi kuitenkin turhautumista, kun kaikille ei riittänytkään isännän paikkoja. Talollisten pojista tuli torppareita.  Ei muuten ollut Anttikaan perheensä lapsijärjestyksessä se vanhin poika, jolle perinteisesti isännyys periytyi.  Vasta kolmas poika perheessä...Arvojärjestys muuttui yksilöä korostavaksi ja turhautuminen kanavoitui juopotteluun. Juovuspäissään sitten meno riistäytyi usein käsistä, haluttiin olla vähän enemmän ja  luotiin väkivallalla korvaava tie menestykseen. 

Kerrotaan, että Antti tunsi heinäaikana lopun lähestyvän ja oli antanut pojanpojalleen neuvoja, millaisesta lankusta arkku pitäisi rustata. Antti oli myös valmistellut itse hautajaisiaan, ohjeistanut kellonsoittoa ja arkun kantamista. Ja kun viimeiset heinät saatiin korjattua, Antti asteli tupaan, horjahti ja putosi polvilleen. Ehtivät auttaa Antin vielä pitkäkseen omaan sänkyynsä ja sinne hän sitten myöhemmin  kuoli.

Suomalaisissa sanomalehdissä kautta maan uutisoitiin näkyvästi Isontalon Antin kuolemasta. Esimerkiksi Uusi Aura-lehdessä teksti oli kiinnostava:

"Isontalon Antti kuollut. Sellainen on nyt uutinen, että tuo aikoinaan niin kuuluisa mies, talollinen Antti Isotalo Alahärmästä on nyt päättänyt pitkän ja sangen kirjawan elämänsä. Noin parisen viikkoa on hän nyt tuntenut jonkinlaista sydämenheikkoutta, niin että jo ahdistui siitä lääkärillekin valittelemaan. Jalkeilla jaksoi hän kuitenkin olla vielä wiimeiseen asti, kunnes t.k. 8 pnä klo 4 tienoissa aamulla lakkasi hällä tuo heikko sydän palwelemasta muuten vielä tukewaa ruumista. "

Samassa kirjoituksessa kerrotaan Antin parisen viikkoa aikaisemmin kertoneen kirjoittajalle seuraavaa:

"Minä olen syntynyt Alahärmässä Hanhimäessä w. 1831, aikana, jota missään suhteessa ei woi nykyiseen werrata. Kaswatuksen puute, towerit ja yleinen ajantapa houkutteli pahuuden tielle, mutta ei kuitenkaan niin kauwas kuin mitä maailma yleensä huutaa. Naimisiin mentyäni tulin Isontalon omistajaksi. Terwaa olen polttanut ja maata olen asunut ja siinä olen onnistunut siihen määrään, että waikka tässä talossa onkin monta kowaa koskea laskettu, en ole kenellekään pennin welkaa. Wankeudessa olen ollut monta kertaa ja yhteen mittaankin olen istunut lukkojen takana kokonaista 15 wuotta, muita satunnaisia kertoja lukuunottamatta. Minua kuletettiin kolme wuotta käräjillä ja 12 wuotta tuomittiin, se on yhteensä 15 wuotta. Wiaton olin siitä, josta minua tuomittiin, mutta muuten olin kyllä tuon  löylyn ansainnut."

Uusi Aura-lehti 12.8.1911. 

Myös lapsilleen, lapsenlapsilleen ja muille läheisille Antti oli aina vannonut olleensa syytön tappoon, josta häntä syytettiin. Hänen lapsenlapsensa, Laina Isotalo, oli vuonna 1971  kertonut Antin vannottaneen::

"Muistakaa te ja tietäkää - tullaanpa minusta sanomaan hyvää tai pahaa, en ole koskaan ketään tappanut, enkä tapattanut. Minä olen taposta kärsinyt, jota en ole tehnyt, ettei mun tarvittisi sitä kieltää, mua on toteltu ja uskottu muutenkin ilman puukkoa. Niissä häissä, missä minä olen ollut kenkärinä, ei tapeltu."

              

Liitto-lehden muistokirjoitus (15.8.1911) oli myös Antille arvostusta antava:

"Sanottakoon wielä, että tämä wainaja, waikka olikin aikoinaan kaikelle pahuudelle, on nyt wanhempana kyllä osannut näitä tekojansa oikein arwostella. Hän oli wiimeiseen asti hywin terve, painoi 120 kg ja wahwuus rinnankohdalta oli 142. Jonkun werran oli hän muuttunut niistä monista murheellisista seikoista, joita hän perheen isäänä on täytynyt kestää ja jonka luontoisia on perheessä sattunut silloin tällöin."

En tiedä, onko veri tosiaankin vettä sakeampaa, mutta jotenkin näen Antin vanhuudenkuvassa isäni ja pidän Antista muutoinkin  lukemani perusteella. On siinä jotain vaikuttavaa, että on myöntänyt vikansa ja että kun tuosta häjystä puhutaan vielä 110 vuotta kuolemansa jälkeen, niin oikeastaan jokainen edelleen  tietää, kenestä onkaan kysymys!

LÄHTEET:

Häjyt - Pohjanmaan sitkein myytti. Yle.fi. [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/11/hajyt-pohjanmaan-sitkein-myytti] Luettu 22.8.2021. 

Isontalon Antti Härmästä! Suomi24. [https://keskustelu.suomi24.fi/t/3085918/isontalon-antti-harmasta!] Luettu 22..8.2021. 

Paini palasi Kälviälle.[http://kkpaini.fi/images/historiikki.pdf] Luettu 22.8.2021. 

Viipurin sanomat. 14.8.1911. Digitaaliarkisto. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1350463?term=Antti%20Isotalo&page=3]Luettu 22.8.2021.