tiistai 16. elokuuta 2011

Kirppiksiä kiertämässä -Pietarin katulasten hyväksi

Tänään kurkistamme  osoitteeseen Pitkänsillankatu 18. Siellä sijaitsee kirppis, jota pitää Pietarin Sini-valko Enkelit r.y.-niminen yhdistus. Kirpputori kerää toiminnallaan varoja Pietarin katulasten hyväksi.


Kirpputori sijaitsee hyvällä paikalla keskustan tuntumassa. Oikeastaan tällä samalla kadulla on jonkinlainen kirppiskeskittymä yhteensä kolmen kirpputorin voimin. Tämän kyseisen kirppiksen vieressä sijaitsee esimerkiksi Keski-Pohjanmaan konservatorio.



Moni on kehunut tätä kirppistä nimenomaan siitä, että kirppiksen useat näyteikkunat on sommiteltu tyylikkäästi ja hyvällä värisilmällä. Lisäksi näyteikkunoiden rekvisiitta vaihtuu ilahduttavan usein.


Kirppis ottaa vastaan monenlaista lahjoitustavaraa. Aika usein liikkeessä asioidessa näkeekin tavallisten perheiden lahjoittavan esimerkiksi lastenvaatteita ja kodin taloustavaraa.


Tältä kirppikseltä olen tehnyt varsinkin lapsilleni erittäin paljon vaatelöytöjä. Aika usein tänne näyttää ajautuvan todella hyväkuntoista rompetta. Toki taso on kirjava ja riippuu paljolti tuurista, tekeekö kierroksellaan löytöjä.

Suurinta osaa tavaroista ei ole etukäteen hinnoiteltu. Hintataso vaihtelee jonkin verran paikalla olevan myyjän mukaan. Myyjät ovat usein esim. jo eläkkeellä olevia avustajia.


Kirpppiksellä on myös melko laaja taloustavaraosasto.




Monenlaisia löytöjä täältä on vuosien varrella tullut tehtyä; verkkareita, farkkuja kirjoja, cd:itä, urheiluvälineitä...

Viimeisin ostokseni on Henkkamaukan uuttavastaavat shortsit 1.50 euron hintaan.... Ei paha!


Ehdottomat suosittelut tällekin kirppikselle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti