torstai 19. heinäkuuta 2012

Eurooppalaisella ruokatorilla Kokkolassa

Lehtimainoksen innoittamana lähdin aurinkoisena keskiviikkoiltapäivänä kävelykadulle.




 Kokkolassa on nimittäin tarjolla ensimmäistä kertaa eurooppalainen ruokatori, jossa on myyjinä  pientuottajia Ranskasta, Italiasta ja Espanjasta. Tapahtuman järjestävät  Kokkolan kaupunki, Keski-Pohjanmaan liitto,  KOSEK, City-Kokkola sekä Team Fantastique.

Tapahtuma on Kokkolassa 18.-23.7.2012. Aikaisemmin samainen toritapahtuma on ollut menestyksekkäästi Seinäjoen kauppatorilla, Tampereen Hämeenpuistossa ja Helsingissä Lasipalatsin aukiolla.

Kävelykadulla parveili ihmisiä.



Tunnelma  ja tuoksut tosiaan henkivät kansainvälisyyttä ranskalaisten ja italialaisten lippujen hulmutessa torikojujen yllä. Myyjät kauppasivat tuotteitaan  englanniksi, ranskaksi ja  italiaksi. Myös asiakkaissa oli yllättävän paljon ulkomaalaisia. Suomalaisetkin näyttivät suorastaan imevän itseensä tapahtuman tunnelmaa kuljeskellessaan kojulta toiselle..



Torilla oli tarjolla kojuja kahden kadun verran. Valikoimissa oli mm. kymmenittäin  eurooppalaisia juustoja, kuten  Camembert, Brie, Tomme, Farmer Pyrenee tai Mature Chantal.



Leivonnaisia...



Mausteita ja makeisia irtomyyntinä... Suklaata - jopa Nokian kännyköitä suussasulavassa muodossa. Myös fudge-suklaata useina makuina, kuten mansikka, hedelmä, marsipaani, pähkinä, brandy, aprikoosi, belgialainen suklaa...



Marmelaadia, hunajaa, tapenadeja, ohukaisia,kuivattua  makkaraa ja lihaa, villisikaa tai ankkaa.



Dijon- sinappia ja  kuivattuja hedelmiä lähes silmänkantamattomiin...



Maustettuja valkosipuleita ja oliiveja jos minkälaisia - kivellisenä tai ilman... Maistiaisiakin sai tikun nokkaan...


14-metrisessä leipomoautossa valmistettiin tuoreita patonkeja, leipiä sekä makeita leivoksia. Rekan edessä sai jonottaa vuoroaan.





Kaupungilla kävellessä myöhemmin tuli vastaan tyytyväinen mies kolmen patongin kanssa ja kuului selittävän tuttavalleen, että ero suomalaisiin patonkeihin on kuin yöllä ja päivällä.:)

Ympäri kaupunkia näkyikin ihmisiä kävelemässä patonki tai pari sylissään...




Kahvin ystäviäkään ei oltu unohdettu.




Ruokien lisäksi pöydistä saattoi löytää myös koruja ja madagascarilaisia ostoskasseja...



 ...saippuaa tai kiehtovan näköisiä pesusieniä. Tunnustan -pesusienet olivat niin eksoottisen näköisiä, että aluksi  varovasti sormenpäällä tunnustelin , oliko se kenties sittenkin jotain syötävää.:)



Marseillesaippuan omistajaksi pääsi viidellä eurolla. Tuoksuissa ja väreissä  löytyikin valinnanvaraa...





Ajankohta tapahtumalle on loistava. Oman kaupungin väen lisäksi kaupungissa vilisee turisteja ja viikonlopun ajan pyörivä Kokkola Cup-tapahtuma tuo potentiaalista ostajajoukkoa kävelykadulle luultavasti paljon!








LÄHTEET:Eurooppalainen ruokatori Kokkolassa. [http://www.kosek.fi/Tapahtuma.aspx?event=17919] Luettu 19.07.2012.




































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti