sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Maalla ja merellä -veistos

 
Edellinen postaus käsitteli Puurokaria Suntin varressa. Jo silloin kuvassa vilahti veistos karin edustalla. Tänään siitä vähän enemmän...





Taideteos on osittain Suntin vesiosassa, osittain maalla kivitasanteella. Se muodostuu neljästä kivipaadesta.

Veistos on nimeltään Maalla ja merellä (På land och till havs). Se valmistui vuonna 1992. Teos on kuvanveistäjä Ukri Merikannon (1950-2012) käsialaa.



Merikanto oli kymmenissä taideteoskilpailuissa menestynyt erityisesti  julkisten veistosten tekijä.

Veistäjänä Merikanto oli puhdasoppinen modernisti, jonka muotokieli oli abstraktia. Hänen sukupolvelleen ei-esittävä ilmaisu oli itsestäänselvyys. Merikannon teoksissa on kyse tilan ja massan suhteesta, painosta ja painottomuudesta sekä liikkeen ja liikkumattomuuden välisistä jännitteistä.

Ukri Merikannon tuotanto käsittää useita teräs- ja pronssiveistoksia. Hänen omimpana materiaalina pidetään kiveä ja erityisesti  punaista grafiittia.

Tyypillisesti Merikannon teokset muodostuvat kolmesta, neljästä toisiinsa liitetystä kappaleesta.  Veistosten kuperat ja koverat muodot luovat mielikuvia tuulen pullistamista purjeista, veneistä sekä mastonhuipuissa tasapainottelevista merilinnuista. Merikannon töissä mittakaavoja pidetään vertauskuvallisina, sillä on kyse suurista meristä ja elämän mittaisista matkoista. Merikanto itse kuvasi asian näin:  "Jokainen ihminen on Odysseus. Odysseus on ihmisen kuva."


Ukri Merikannon  isä oli säveltäjä Aarre Merikanto ja isoisä tunnettuakin tutumpi Oskar Merikanto.
Ukri tunnettiin myös intohimoisena klassisen kirjallisuuden ja musiikin harrastajana.

Merikannon patsaat loihdittiin konkreettisesti vuosikymmenten ajan loimaalaisten kivimiesten taituruudella. Erityisesti voi mainita kaksi hakkuria; muotoilija Pauli Mäkipää ja hioja Teijo Repo.

Omasta mielestäni teos on haasteellinen katseltava, koska se näyttää hyvin erilaiselta riippuen siitä, miltä rannalta ja mistä kohtaa teosta katselee. Aika selvästi tästäkin työstä voi erottaa ainakin  purjeita... Kivipaasien sileys ja vahvuus saa mieleen, että olisi kiva silittää kädellä paasien kuperaa ja sileää pintaa...


LÄHTEET: kuvanveistäjä Ukri merikanto  on kuollut. [http://yle.fi/uutiset/kuvanveistaja_ukri_merikanto_on_kuollut/5603104] Luettu 21.10.2012.

Ukri Merikanto. [http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/3516/ukri-merikanto] Luettu 21.10.2012.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti