lauantai 6. syyskuuta 2014

Keskiaikapäivien aloitustapahtumassa

Perjantaina starttasi käyntiin  Kokkolan  Keskiaikapäivät.
Aloitustapahtuma lähti liikkeelle Mannerheiminaukiolta, josta hevos- ja pukukulkue rummutuksen ja poikkihuilun saattelemana kiersi keskustan katuja saapuen loputa Kauppatorille.
 
Keskiaikapukuja näyttää vuosi vuodelta tulevan katukuvaan lisää...Hienoa!
 
 
Keskiaikaisesti pukeutuneita kauniita neitoja.
 
 
 Kemiönsaarelta matkannut Rohan talli johti  jälleen uljaasti kulkuetta.
 



Ihania värejä...Sopivat kauniisti syyskuiseen miljööseen.


Soitinduo saapui torille.
 
Rohan tallin hoviväkeä, joilla oli yllään  Espanjan hovipukeutumista 1500-luvun lopun  malliin edustaneet asusteet.

 
Kuninkaaksi oli valjastettu Anders Fredriksson.

 
Tilaisuuden yhteydessä jaetiin myös Kokkola-palkinnot. Vanha Kalle haastattelemassa tässä alla olevassa kuvassa 1000 euron huomionosoituksen saaneita amanuenssi Seija Johnsonia  ja foley-artisti Heikki Kossia.
 
Historiafriikkinä todettakoon, että seuraava kirjahankintani on muuten juuri Närvilän kyläkirja, jonka tekoon Johnson on osallistunut...  

 
Rohan tallin ratsukkoja odottamassa ritariksi julistamista.

 
Lasten pukeutuminen keskiaikapäiville hellyyttää aina  kuten kauniit kampauksetkin!


Ihailen myös ratsukoiden yksityiskohtaista varustamista.


Lapset lyötiin ritareiksi ja muistoksi tapahtumasta he saivat hienot ritarikirjat!

 
Lauantaina jatkuu Keskiaikapäivät...Upean ilman säestyksellä siis sinne!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti