perjantai 4. syyskuuta 2015

Menossa keskiaikatapahtuman aloitukseen...

No joo, kirjaimellisesti olin menossa kiireettömästi  Kokkolan viidensien keskiaikapäivien aloitukseen,  mutta...
                         
Kuten olette huomanneet, on perhe-elämämme sangen hektistä. Ajatuksena, että ennen keskiaikapäivien aloitustapahtumaa käyn ostamassa viikonlopun ruoat. Sitten suunnistan kuuntelemaan keskiaikaista Ratatosk-kokoonpanon musaa   Raatihuoneelle.

                                     
Kauppareissun ohessa lupaan viedä juniorin kavereineen  virvelöimään.  Autolastillinen epeleitä lähtee innoissaan kalastusreissulle. "Ei ole mitään kiirettä hakea meitä. " Ei muuten mennyt ihan kuin elokuvissa -  taaskaan.
Pääsen juuri kärryineni kauppaan, kun puhelin pärähtää. Siippa soittaa "Ostokset seis, pistä vauhti päälle ja mee hakeen poika. On vetänyt puukolla kunnolla sormeensa...Heti!" 

Kärry jää  tavaroineen keskelle  kaupan käytävää. Juoksen autolle. Matkalla soitan pojalle. Verta tulee kuulemma kovasti. Eikä tietystikään kenelläkään mitään, mitä kääräistä verenvuotoa tyrehdyttämään...  Jälleen kerran  ensiapuohjeistusta puhelimitse... "Uhraa takkisi. Ja nosta sitten käsi ylös..."

Ilta sujuu poikaa paikkailtaessa. Onneksi taas kerran selvitään suhteellisen vähällä... Poika kertoo repineensä rannalla  hupun irti takistaan, ettei menisi koko takki vereen. Ihailtavaa säästäväisyyttä paniikin keskellä:)

Keskiaikapäivien aloitus valuu auttamattomasti ohi. Ennätän kuulla pari lopputahtia soitosta puukkojunkkarin haavan hoitelun jälkeen. Katselen ihmisiä Raatihuoneen edustalla. Keskiaikapukuja näkyy entistä vuotta enemmän. Kauniita ovat.


Raatihuoneen aukiolla näen vielä sentään keskiaikapukuun sonnustautuneen keilamestarin...Tuokin olisi kiva taito osata. 


Huomenna keskiaikapäiville, jos ei mitään sen suurempaa härdelliä. Tulehan sinäkin, jos liikut lähistöllä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti