lauantai 19. lokakuuta 2019

Roskarukan portaat



Koko kesän olin aikeissa käväistä katsastamassa Roskarukalle rakennettuja uusia kuntoportaita. Loppukesästä, kun lopulta ennätin, iski autosta noustessa tuhti rankkasade. Kaikessa on puolensa - portailta valui veden mukana kaikki kuntoilijatkin koteihinsa. Olipa rauhallista kuvata!


Satreen hieman rauhoituttua kävelin kohti uusia kuntoportaita. Ne ovat rinteen takaosassa.




Kaupungin Lähiliikuntapaikka - sivustolta selviää, että kuntoportaissa on pituutta 140 metriä, nousua 25,5 metriä ja kaltevuutta 18,6 prosenttia.


Portaikko vaikutti vielä ihanan uudenkarhealta vasta muutaman rikkaruohon puskiessa lautojen raoista läpi.


Talvikunnossapitoa ei portaikolla ole, joten silloin kulku tapahtuu omalla vastuulla. Rinteen alaosassa on infokyltti jossa kielletään teräväkärkiset sauvat ja piikkikengät. Järkevää.
'

Portaiden rakentaminen ylimääräisestä puutavarasta sai alkunsa loppusyksystä 2017. Portailla on leveyttä parisen metriä ja ainakin itsestäni tuntui, että portaat olivat ihanan isot ja matalat, korkeutta on portailla ainoastaan noin 10 senttiä. Soveltuva siis monenlaiseen kuntoiluun. Puukaide on portaikon oikeassa reunassa. Vieressä on paljas rinne, jota pitkin voi palailla rinnettä alaspäin. Tosin siinäkin olisi jonkinlainen kaide heikompijalkaisille mielestäni kiva.



Nyt kun tätä tekstiä kirjoitan, olen sen verran flunssassa, että jo tekstin näpyttely tuppaa hengästyttämään. Mutta  normikunnossa tämä on kiva extra muuhun kuntoiluun. Porrastreenissä kunto nousee kuin huomaamatta portaita ylös kavutessa. Vauhdin määrää jokainen itse. Rasvaa palaa ja hapenottokyky paranee. Portaiden tasainen alusta turvaa paremmin kuntoilun ilman haavereita. Tosin liukkailla ja lumisilla keleillä täytyy tietysti olla varovainen.


Tyyli on vapaa; voi kävellä, hyppiä, vetää kyykkytreenejä tai loikkia, jopa juosta. Oma kunto  ja mielikuvitus on rajana. Voipa portaaissa punnertaakin...


Huipulla - jos laskuissa pysyin, niin 231 porrasta!





LÄHTEET: Kokkolan kaupunki Lähiliikuntapaikat. [https://www.kokkola.fi/palvelut/liikunta/liikuntapaikat/ulkoliikuntapaikat/lahiliikuntapaikat/] Luettu 5.9.2019.

2 kommenttia: