Tänään on ollut etätöiden valmistelujen kanssa niin kiire, että ennätin istahtaa vasta nyt koneelle. Ja heh, olen istunut itse asiassa jo lähes koko päivän koneella, mutta ihan oikeita töitä tehden. Jotenkin se täytyy vapaa-aika rajata, siispä nyt hetkeksi uppoudun blogiin - koneelle.:) Minulle tietyt rutiinit antavat raamit elämälleni...
Viime ajat on olleet todella kiireisiä. Luulisi, että kun ope on koulussa opettamista varten, että etäopetus olisi helppoa, kun ei ole haasteita luokkatyöskentelyssä sun muita sosiaalisen kasvun kahnauksia, saa suunnitella päivät ihan hiljaa itsekseen. Vaan ei.
On ikävä oppilaita ja kollegoja. Saan oppilaisiin hyvin yhteyden ja tunnollisesti ovat kodeissaan pakertaneet annettuja töitä ja vastanneet yhteydenpitoihini. Kaiken uudelleen organisointi ja haltuun ottaminen vaan vie aikaa - molemmissa päissä. Ei millään halua kaataa kaikkea perheiden niskaan kertarysäyksellä, kun jokaisen elämässä on niin paljon muutakin nyt kuin läksyt. Herkkiä tuntosarvia tässä tarvii etenkin nyt.
Meidän perheessämme liikkumisrajoituksiin ollaan suhtauduttu aika itsestäänselvästi. Lähipiirissäni on ihmisiä, joille pandemia olisi taatusti kohtalokas. Tässä on kuitenkin jo tainnut oppia aikaisempien sattumusten kautta, ettei elämää voi ennakoida. Kullekin päivälle on omat asiansa, se riittäkööt. Poika, pian 18 vuotta, etäilee myös. Hänen suunnitelmiaan tämä ei paljonkaan muuttanut, sillä hän opiskelee it-alaa ja juuri oli muutoinkin aloittamassa koko kevään harjoittelua koneen kautta.
Tänään ajattelin ynnätä lähinnä ilonaiheita elämässä. Vaikka on huolta ja ahdistusta, moni asia toimii silti ihanasti ja löytyy jopa uusia kanavia toteuttaa asioita.
Kuin nyt vaikka, että pojalle ilmoitettiin pitkähköstä kesätyöstä tänä aikana, kun lähes kaikki joutuvat pelkäämään työnsä puolesta. Siskontytön unelmapesti (joo, valittiin yksi tyyppi 200 hakijan joukosta Hesaan) siirtyi parilla kuukaudella, mutta kuinka ollakaan - hän löysi kevään ajaksi vähän kornilta kuulostavaa työtä - on nyt tehtaassa, jossa valmistetaan suojamaskeja. Asunto kun oli jo Hesasta hommattu edelliselle työlle, niin päätti sitten jotain keksiä...
Ja sitten tämä meidän kevään ensimmäinen pörriäinen, se pian 18-vuotias. innostui liikkumaan, kun syksyllä on kutsunnat. Aikoo kasvattaa fyysistä kuntoa ja tekee koiran kanssa iltaisin pitkiä lenkkejä. Normitilassa ei tahtoisi aika riittää.. Kitaratunneilla hän soittaa opelle kotona Skypessä. Viimeksi oli kuulemma opella kamera nurinpäin, mutta hyvin toimi muuten:)
Ja poika kavereineen käy urheasti myös kalastelemassa. Tänään lähti neljän pojan porukka - muut kukin omilla autolla ja tuo meidän pörriäinen mönkkärillään. Eivät olleet siten fyysisesti lähekkäin...Poika pakkasi pörriäisensä takaluukun täyteen halkoja, että voivat paistaa makkaraa kalastuksen lomassa. Tunnin päästä pörriäinen kurvasi taas pihaan - polttopuut oli loppuneet ja piti hakea uusi lasti:) Nyt he urakoivat kaverin autoon kesärenkaita.
Ja minun päiviini taas mahtuu muutakin, silloin kun päätän tehdä muuta kuin notkua koneella. Puolitoistavuotias pojanpoika saa ilmeisesti kevään aikana roppakaupalla lapasia. Ekasta parista tuli vähän muotopuolet, mutta kyllä tässä vielä kehitytään.
Omassa pihapiirissä on niin taivaallista kuljeskella. Nyt on ihana asua syrjässä kaikesta. Ilta-aurinko värjää taivaanrannan ja joutsenten ääni kiirii yli maan. Viikko sitten lähdin niitä kuvaamaan ja nyrjäytin nilkkani kivenmurikkaan. Kaaduin pitkin pituuttani ja kipeää teki. Onneksi oli siis etätyöviikko...Nyt alkaa jalka jälleen olla iskussa, mutta joutsenia en saanut tänään kuvattua.
Sitä vastoin ihastelin kylätien varressa olevia pajupuskia. Taivaan väri oli täydellisen sininen. Kuuntelin viikolla radio-ohjelmaa, jossa joku hesalainen toimittaja kertoi joka pääsiäinen ostavansa nipun pajunkissoja kukkakaupasta. Näin lähes maalaisesta se tuntuu vähän hassulta.
Niin, en löytänyt yhtäkään joutsenta, mutta ojanpohjalla kiilteli oluttölkki. Sen verran olen ekologinen, että yleensä lenkkipolun varrelta napsin ne pois. Oja vaan oli aika syvä - miten niin en olisi valmis möyrimään ojanpohjaan ja ylös? Ajattelen aina sitäkin puolta, että jos tuollainen osuu heinäpaalin sekaan, se repii jonkun lehmän pötsin auki. Ja sentään 15 senttiä.:)
Kevät keikkuen kuitenkin tulevi, vaikka vielä olikin pakkasta. Kolme töyhtöhyyppää piti minua selvänä uhkana ja teeskenteli siipirikkoa. Tämä on niin ihana joka kevät nähdä ensimmäisen kerran näitä keväään tuojia!
Se hyöty toki myös etätöistäni, että selviämme hieman organisoiden yhdellä autolla. Toinen auto lainattiin pojalle, että saa rauhassa fiksata oman autonsa parempaan kuntoon. Eilen tuli kuvaviesti tyhjästä tankista - olisikohan pitänyt osata tulkita ja jeesata?:)
Sama poika fiilsteli tänään omassa kodissaan ja laittoi kuvaviestin "Kevään grillikausi avattu. "Pienet, arkiset ilot tuntuu joskus ihanilta.
Yllättävä siirto tuli myös paikalliselta Energialaitokselta. Katsoin ilmoitusta kahdesti sen huomattuani. Olin ihan varma ensin, että se oli aprillipila. Vaan ei. Hienoa tällainen avunanto ja hyvää mainosta myös!
Hautausmaalla olen käynyt isän haudan ympärystössä kävelemässä. Se aina rauhoittaa. Liikutuin kovasti viime käynnilläni. Samassa rivissä on haudattu vähän ikäistäni vanhempi nainen. Ilmeisesti lapsenlapsensa oli kyhännyt hänen hautakumpunsa viereen lumiukon, jossa oli palava kynttilä. Lapsillä on niin ihailtavaa paloa tehdä asioita, joita aikuinen ei koskaan huomaisi.
Potin rannassa kävin ajelemassa. Viikko siten siellä oli vielä runsaasti pilkkijöitä. Nyt vain yksi ainokainen, joka istui tuolillaan ja kyykisteli pilkkireikään useasti. Lokkipataljoona parveili hänen ympärillään kalansaalista odottaen.
Äidilleni vien kerralla viikon ruoat. Talonsa hissiin oli ystävällinen nuori naapuri kirjoittanut lapun, että voi hakea ruokaa vanhuksille kaupasta. Ihanaa!
Ja taas liikutuksen puuska, kun joku toinen oli vastannut viestiin "Kiitos. "Tällainen olisi ihanaa yleensäkin ottaa tavaksi.
Pidän siitä, jos saan tehdä etätyöt rauhassa. Tänään oli koko päivän yksin kotona ja oppikirjakasa valloitti sohvamme. Pidän hallitusta kaaoksesta.:) Ärsyynnyn, jos joku tulee sekavaa kasaani siirtelemään.
Huomenna minulla on opetuspäivä. Koulussa on jokusia oppilaita, joita kollegojen kanssa opetamme vuoropäivisin. Iltapäivällä minulle tulee vielä tukiopetusoppilaita yksitellen. Ihan täys päivä. Luokka on oudon hiljainen. Pakkaan uudet materiaalipussit kerran viikkoon oppilaiden pöytäpaikoille, jotta muistan kunkin lukujärjestyksen ja muutoinkin yksilöllisesti. Siitä sitten rahtaan valmiit pussiit noutoaulaan, josta taas otan vastaan monistepinoja, kuvistöitä sun muuta oppilaita tullutta palautetta arvioitavaksi.
Jossain vaiheessa koulu taas jatkuu, tämä on vain yksi vaihe elämässämme - sen todistaa uuden koulun rakennusprojekti. Uutta koulua osaa taatusti arvostaa kaiken tämän jälkeen! Sekä lapset, ope, että huoltajat! Kyllä tämä tästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti