Kauniit pääsiäispyhät on osaltani menneet rokosta vielä toipuessa ja lattiarempan tuoksinassa. Joo, koko talo on mullin mallin... mutta ehkä tästä vielä joskus päästään normaaliin päivärytmiin.
Isomman pojan kotona oli eilen pienoinen pääsiäisvalkea. Siipan kanssa käytiin siellä sitä pällistelemässä pieni tovi. Joten kuten paloi, ei kyllä mitenkään isolla roihulla. Risut sun muut romppeet pihamaalta saatiin kuitenkin kunniakkaasti poltettua.
Lankalauantain ilta oli kaunis. Auringonkajoa ja vielä jonkin verran lunta maassa. Haahuilin poijan tonttia ympäriinsä. Metsän reunassa oli kiehtova puu, jonka toisiinsa käpertyneiden oksien syleilyssä oli entisen omistajan harava pystyyn nostettuna. Pieniä merkkejä entisestä elämästä...Siihen sen on joku joskus laskenut ja sen jälkeen se on vuosikaudet siinä seuraillut ohikulkevan tien elämä.
Illemmalla siippa lähti yövuoroon. Olin yksin kotona ja ajeleskelin kylän metsäautoteitä. Pidän sellaisesta. Heli Laaksosen sivuilla oli ajatus, jota pyörittelin mielessäni:"
"Sit lähimettä kattoma. Munst mettä o siitäki hiano, et sin ei voi mennä ostoslistan kans eikä palaveriaiktauluje mukka. Siält löyty mitä löyty. Usse juur sitä ei, mitä ajatteli – ja yht usse jotta viäl jännittävämppä."
Juuri noinhan se on ja siinä sen mielekkyyskin on! Minun kiertelyllä ei kovin kummoista löytynyt tällä kertaa. Mutta aina sentään jotain pientä. Töyhtöhyypät saapuivat parisen viikkoa sitten ja niiden touhuja on aina kiva seurailla.
"Töyhtöhyyppä.
Valkoisen-mustan-metallinkimmeltävä töyhtöhyyppä,
laihan pulun painoinen,
saapuu kevätsanomansa kanssa
ja hullaannuttaa kyläläiset vaihtamaan
ulsterin poplariin,
oli kylmä eli oli.
Vapuksi viimeistään munii,
ilman kummoista pesää,
noin vain keskelle peltoa, tömps.
Taitava kylväjä väistää munat,
lempeä ne siirtää.
Toukokuun lopussa ensimmäiset töyhtöpäät jo hosuvat
takaisin lämpimämpiin Euroopan osiin,
viimeiset elättelevät täällä syysunelmia marraskuussakin.
Vanellus vanellus,
kahteen kertaan jankattuna,
keksitty siipien vipinästä,
joissa entisihminen kuuli viljan viskurin äänen,
nykyihminen kopterin propellin.
Heittelehtii lentäessään kuin
huvipuiston korkkiruuvilaitteesta irti kirvonnut pultti
ja kiljuu.
- - "
-Heli Laaksonen-
Täyskuutakin sai iloita ja ihailla. Oli tosin vaan känny mukana, niin en isosti intoutunut tällä kertaa kuvaileen.
Kiemurakaulainen joutsen etsi iltansa pitimiksi ruokaa pälvisen lumipeiton alta pellolla. Miten kaula voikin taipua noin hauskasti! Muutaman kurjenkin näin, mutta ne ovat sen verran arempia, että ottavat mieluummin siivet alleen kun jäävät kuviin hymyilemään.
Vielä yksi lintujuttu mahtuu viikon varrelle. Siipan veli soitti minulle ja kertoili viimeisestä reissustaan. Kylän toisessa päässä oli ollut keväästä vauhkoontunut metso. Se oli piinannut ohikulkevia hätyyttäen heitä ja syöksyen kimppuun. Autojen konepeltejäkin oli suuruudenhulluudessaan uhitellut.
Sellaisia voivat olla metsot näin keväisin soitimella. Tällainen häiriökäyttäytymien on tietysti ikävää, kun se kanavoituu ihan väärään kohderyhmään. Tässä tapauksessa paikalliset metsästysseurueen äijät kävivät nappaamassa metson kiinni, kietoivat aluksi lakanan sisälle ja siitä koirahäkkiin ja kuljettivat vähäsen syvemmälle metsään. Kovin oli ollut äreä ukkometso. Kukapa moisesta tykkäisi. Toivotaan, että se löysi mieluisen kukkoilukumppanin kauempaa itselleen.
Siipan veljelle kyllä lakonisesti totesin, että olisi saanut lainaan meiltä kotoa täytetyn metson. Olisi ollut ihan vapaa ärhentelyjen ja kukkoilun kohde.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti