En ole syksyihminen. Panikoin nopeasti pimenevistä illoista ja koulujen alettua päivä päivältä yhä enemmän hetkestä, kun uintisesonkini lopulta päättyy. Se hetki oli alkuviikosta. Ei voi sanoin kuvata tunnetta, kun hämärtyvässä illassa hyppää +10-asteiseen veteen.
Mutta taas toisaalta...kävellä kirpeässä syyssäässä auringon valottaessa luontoa, kuulla tuulen väristelevän lehtiä ja tuntea viileys nenänpäässä. Tai kun ajelee aamu-usvan läpi pitkin valtatietä töihin. On siinä oma ihanuutensa - värien riemukkaasta ilonpidosta puhumattakaan.
Työssä on ollut hektistä ja pari viikonloppuakin on pyhitetty pedagogisille asiakirjoille. Itsehillintäni ja sinnini on aika hyvä. Mutta silti on välillä tärkeää päästä itsekseen samoilemaan luontoon. Teeskennellä tovi kiireettömyyttä.
Tässä silmänruokaa eri paikoista...
Kälviän kirkkopihalla oli kaunista. Tosin ilma oli kuvauksellisesti hieman liian harmaa ja utuinen. Pihlajat kuitenkin punersivat kauniisti.Marjoja pihlajissa ei tänä syksynä juurikaan ole.
Olisin niin toivonut, että ilta-aurinko olisi luonut kirkkaita säteitään hopeanharmaakuoriseen tornipeltiin. Niin eri kuitenkaan käy,
Sitten kohti Helluskaria. Matkalla katselin etäämpäänä pellolla olevaa kahta hirveä. Olivat vaan liian kaukana kuvattaviksi. Pieni lampi matkan varrella oli jo vaipumassa hämärän hyssyyn.
Puu suhisee,
hiljaisuus säestää.
Ystävykset
ovat jälleen
tavanneet:
Metsän sini
ja järven
tyven.
-Einari Vuorela-
Auton valot osuivat pieneen puun alkuun, voi miten vahvalta pieni taimi valaistuna näyttikään!
"Kiireen kadulta on vain askel
metsän temppeliin.
Siellä aurinko lämmittää
tuuli soittaa urkuja
vuori saarnaa
ja hiljaisuus hoitaa sielua."
-Erkki Leminen-
Helluskarin kallioille päästyäni oletin olevani siellä aivan yksin. Kiertelin ja kyykin, kunnes sitten kauempana huomasin miehen seisovan kalliolla. Olisi ollut hieno kuvauskohde nahkatakissaan. Siirryin kuitenkin sivummalle kuvailemaan. Ehkä hänkin kaipasi laillani rauhoittumista ja yksinoloa.
Meri oli satumaisen tyyni. harvoin näkee sen yhtä lamaantuneena. Illan sini kaikessa kauneudessaan.
Vielä sumuista on
Ei vastarantaa näy
Mutta reitin tuntee mies
Ja soutaa
Kun uudet verkot vie
Ja vanhat noutaa pois
Niin työnsä tahtiin mies laulaa:
”Aallot nostata
Myrskytuulta puhalla
Mutta anna veneeni olla.”
-Einari Vuorela-
Aamun
tyven ranta.
Nukkuva sauna.
Siellä täällä
uninen puu.
Hämyn harmaata,
viljan vihreää.
Käki kukahtaa.
Kaislikko kahahtaa.
Sointu
on syntymässä.
-Einari Vuorela-
Lintujen ääniä ei kuulunut, joku oli kuitenkin kadottanut valkoisen sulkansa.
Kiersin kalliota toiseen suuntaan ja samassa huomasin jälleen saman miehen. Nyt hän istui yksinään kalliolla katse suunnattuna kaukaisuuteen merelle. Kiusaus oli suuri heittäytyä ja istahtaa viereen, mutta onneksi maltoin kääntyä poispäin ja antaa hänelle tarvitsemansa tilan. Olisi kyllä ollut upea kuvauskohde...
Sanoudutaan irti, tule,
tehdään piilopirtti.
Ollaan köyhiä ja onnellisia,
levätään hiljaa lähekkäin,
kuunnellaan metsää,
ei muisteta mitään.
-Helena Anhava-
Oi loistoa syksyn metsän! Oi kirkasta voimaa sen!
Ylt'ympäri ruskeat rungot läpi havujen vehreyden,
märät kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa,
— en mitään maailmassa voi siten rakastaa.
Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen,
joka mättään väliin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen.
Ja havut hohtavat helmissään, ja haapa alaston
käsivartensa paljaat ja voimakkaat ylös tuuliin nostanut on.
Tätä tuoksua syksyn mullan! Ei ole sen vahvempaa.
-Saíma Harmaja-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti