Riistakameraa asentelemassa

Talvinen pilvipoutapäivä. Pakkasta parisen astetta ja pieni viima puskee kasvoille, kun avaan ulko-oven. Heikinpäivä on juuri ohitettu. Vanha kansa sanoi, että Heikinpäivänä talven selkä taittui. Haluan uskoa siihen. 

Päivän pitenemisen joka tapauksessa jo huomaa. Se kyllä piristää ja innostaa myös ulkoiluun. 

Siipan kanssa otetaan toinen koira mukaan ja lähdetään asentelemaan riistakameraa idioottivarmaan paikkaan, lähelle kauriiden ruokintapaikkaa. Kuvia on  sitten  kiva myöhemmin  seurata kännykästä.

Autolla ajamme jokusen kilometrin syrjäisen metsäautotien vartta. Parkkeeraamme automme tienposkeen ja jatkamme matkaa peltoaukeiden yli kävellen.

Tänä talvena pellolla on aika iisiä kävellä, sillä lumikatetta on vain silmänlumeeksi. 

Lumessa on kävellessä kiva katsella eläinten jälkiä. Bongaan ainakin jäniksen, kauriin ja ketun jälkiä. 

 

Pelloilla kulkiessa on täysi hiljaisuus. Rauhoittavaa. Muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen häämöttää etäämpänä jo riistaruokintapaikka. Joku on näköjään tänäänkin vienyt sinne ruokaa eläinten iloksi. Paikka on rauhaisa ja riittävän etäällä isoista teistä, jottei eläimet loiki sen vuoksi liikenteessä. 

Maissia ja kauraa näkyy olevan enimmäkseen. Joku on näköjään päivemmällä käynyt paikalla ja tuonut siihen lisäksi jonkin sortin rehua. 

Jälkiä ruokintalavan liepeillä on todella paljon. Osa varmaan jo useiden päivien vanhoja, mutta joka tapauksessa liikennettä siellä on riittänyt. Teen analyysiä lavan vieressä ja oivallan eläinten pääasiassa sekä tulleen että menneen metsän suunnasta. Aukealle pellolle päin kulkee vain satunnaisempia jälkiä. 

Etäämpänä näkyy hirvitorni. Siellä on useampia hirviä joskus ammuttu kumoon. 

Siippa ruuvailee kameransa paikoilleen. 

Pystykorvamme ravaa ees ja taas kameraa kiinnittäessämme. Haistelee kovin jälkiä ja taas viilettää ohitsemme. 

Lähdemme takaisin kohti autoa. Pellon laitamilla on useita, ikäloppuja latoja. Niillä ei nykyaikana juurikaan ole  käyttötarkoitusta. Joidenkin latojen laitamille,  tai jopa suuaukon edustaan, on kasvanut vesakkoa. Lumireuna katoilla on kuin pitsinauha. 

Koira juoksee edellämme. Kuulu pari haukahdusta. Mitään emme näe. Siipan metsästyskaveri soittaa kulkiessaan saman tien varrelta, että näki koiramme innoissaan jahtaavan pellolla rusakkoa. Että sellainen laulava lintukoira...tämäpä olisi meiltä mennyt ohi, jos emme olisi saaneet sivullisen päivitystä. Hetken päästä koiraa kirmaa taas edellämme. Rusakko on häipynyt jonnekin kauemmas. Saavumme autolle. Olipa kiva retki!