Pilkkijöitä ja jäätilannetta seurailemassa

Kaunis auringonpaisteinen talvisää suorastaan kutsui ja kiskaisi minut mukaansa ulos. Tovin mietin, minne suuntaisin. Aluksi haaveilin näkeväni avovettä merellä, mutta pian sainkin luotua sopivan reitin sunnuntaipäiväni ratoksi. 

Ajelin Ykspihlajaan. Siellä uimarannan tuntumassa olin edeltävänä päivänä nähnyt paljon pilkkijöitä jäällä ja silloin harmittelin, etten ennättänyt rantaan kuvaamaan. Siis sinne nyt. 

Autoja oli parkissa runsaasti nytkin. Joku lähempää saapuva näytti polkevan kairoineen pyörälläkin rannan tuntumaan.  Toinen veti pyörätiellä kävellen perässään ahkiota, jossa pilkkivermeitä näytti olevan ruhtinaallisesti. 

Pilkkiminen on periaatteessa yksilöpuuhaa, mutta aika usein näkee pilkkijöiden pörräävän istuimineen aika liki toisia. Katse kiirii auttamatta kanssakalastajien ympäristöön ja sinne mennään, missä naapurilla

pilkkivapa nykii kalojen merkiksi. Joten tavallaan tämä on sittenkin sosiaalista puuhaa.. Juttu lentää lähellä istuvien kanssa herkästi.

Olisi oikeastaan aika nastaa kävellä jonkun pilkkiporukan luo, käydä jututtamassa ja luvan kanssa kuvata läheltä. Saisi aika kauniin tarinan,  ehkä. Tällä kertaa keskityn kuitenkin vain kuvailuun rannalta käsin. 

I

Ilmeisesti pilkkijät aistivat jäällä viimaista tuulta ja auringonpaistetta sillä selusta näyttää kaikilla olevan samansuuntaisesti  kohti Lahdenperän teollisuusaluetta. 

Vähän kaiholla katselen läheisen Friisinsaaren suuntaan. Moneen, moneen vuoteen ei ole merellä ollut sellaista talvea, että olisi kelpo jääteitä saanut autolle. Joskus aiemmin olen käynyt autoilemassa Tankarin saarella sakka. Siitä on kyllä vuosikymmeniä jo. 

Taivaan sini ja valkeaa lunta halkovat moottorikelkan jäljet näyttävät kuitenkin lumoavilta.

Katselen pilkkijöitä ja naurahdan itsekseni. Viikolla juttelin ukrainalaisen tuttavani kanssa, joka opiskelee kielikurssilla suomen kieltä erittäin motivoituneesti. Keskustelen usein hänen kanssaan suomen kieliopista. Hän osaa haastaa kysymyksillään. 

-Pilkkiä? hän kysyy ja katsoo minua suoraan silmiin.

-Niin mitä, pilkkiä? kysyn ja mietin, ymmärsinkö sanan oikein. 

-Onko pilkki keskeinen suomen sana? hän kysyy minulta.

Jaa-a, mitähän tuohon vastaisi. 

Kerron, ettei varmaan kaikista tärkeimpiä suomen kieltä opiskeleville, mutta jos liikkuu meren lähellä se on hyvä tietysti tietää. 

Taivuttelemme yhdessä sanaa. 

-Pilkkiä - olen pilkillä -  olen pilkkimässä -on pilkitty- pilkkiminen. Vaikeaa. Tuttavani pohtii tarkkaan, että toisinaan sanassa on kaksi konsonanttia, toisinaan yksi. Niin tosiaan. 

Lisään vettä myllyyn ja kerron ystävälleni, että myös oppilas saattaa koulussa ollessaan pilkkiä.

-Mitä, koulussa? Pilkkiä?

Kerron taas suomen kielen ihmeellisyyksistä. Että jos oppilas nukkuu tunnilla, voidaan sanoa, että hän pilkkii. 

-Aaa! Tuttavani hymyilee.

Kanssani suomen kielen opiskelu ei ehkä ole tylsää. Aivan huikeaa myös itse päästä pohtimaan hänen kanssaan suomen kielen kimurantteja rakenteita. 

Jää on talvella monipuolinen. Etenkin näin vähälumisena talvena jäällä voi liikkua jalkaisin tai vaikka pyöräillä. Verratonta ulkoilua. 

Kuljeskelen rannalla lähemmäs satamaa. Virtauskohdassa on avointa vettä. Uskaliaimmat ovat laskeneet reppunsa lähelle sulaa. Ehkä kala liikkuu paremmin virtauskohtien lähellä. Varovainen täytyy sulan lähellä liikkumisessa silti olla. 

Kaislat rannan ääressä ovat kauniita ja huojuvat keveässä tuulessa. 

Vaikka luonto on lähellä, on myös teollisuusalue rannan tuntumassa. 

Ajelen Satamakatua kohti satamaa. Siellä on rauhallista. Pysäköin autoni merivartioaseman vierustalle ja näppään pari kuvaa kohti satamaa. Siellä on rauhallista. Ja jotenkin metallin steriili viileys kiehtoo. 

Hyppään taas autoon ja hurautan läheiselle Friisin saarelle. Sielläkin on jokunen auto, mutta siellä suunnalla ei ole pilkkijöitä. Pariskunta virittelee isoa kaukoputkeaan rannalla ja toisessa suunnassa nainen ulkoiluttaa kissaansa.  Se tuntuu hassulta, sillä kissa ei ole valjaissa, vaan kulkee vapaana, mutta silti seuraa emäntäänsä.

Kapuan lintutorniin ja tähyän kohti avomerta. Avovesi häämöttää etäämpänä!

Ajelen poispäin. Hassua ottaa kuva samoista kalastajista vastarannalta käsin. 

Sitten vielä Trulleviin. Haluan todella nähdä sen lumoavan avomeren. Ja sieltähän se löytyykin! Voisin taas tuijotella meren sineä loputtomiin. Meri on tänään lähes tyyni, eilen se olisi varmaan näyttänyt erilaiset kasvonsa. Etäällä näkyy Trulligrundin majakka. Sen tehtävä on ottaa vastaan niin myrskyt kuin tyynemmätkin säät kylkiinsä. 

Kalasataman veneet ovat maissa. Ehkä ensimmäiset uskallikot jo toivovat pääsevänsä hyiselle avomerelle kalastamaan. Mutta vielä on talvi, kylmä ja jäät ovat vielä hyvin mahdollisia. 

Rannan männyt käpyineen ovat lumoavat. 

Tuuli kuljettaa mukanaan pieniä jäälauttoja. Jo huomenna saapuvien lumisateiden ja myrskyn aikaan tämäkin maisema lienee täysin eri.

Aurinko laskee kohti taivaanrantaa. On vielä täysi päivä, mutta minun on aika siirtyä autooni ja huruutella kohti kotia. Sellainen oli tammikuinen merifiilistelyni! Voi kun odotan jo kevättä ja pääsyä merelle veneilemään!