Viikonloppu lähes täysin kotosalla. Kaipasinkin rauhoittumista. Töissä on ollut varsin hektistä ja sama meno jatkuu kai vielä. Pojan auto on edelleen rikki ja minä lainasin omaani hälle jahtiin mukaan. Hyvä syy pysytellä siis ihan vaan kotona.
Mulla on ollut pikkuepeli koko viikonlopun hoidossa. Eilen vietettiin mummosynttärit, tai siis epeli täyttää tänään seitsemän ja kutsuttiin isomummot meille. Mummoillekin tärkeää tavata sekä toisiaan että jälkipolvia. Oli oikein kiva ilta.
Tänä aamuna oli ihana herätä pikkumies kainalossa. Onnittelin aamuvarhaisella ja ei kun paketteja aukomaan. Oli niin harras olo pojalla, että viipyili pakettiensa kanssa pitkään sanomatta sanaakaan, kiiruhtamatta minnekään. Kysyttäessä ei osannut kertoa, mikä lahjoista oli mieluisin, vaan luetteli ne kaikki. Ehkä oikeaan osuneet lahjat!
Seitsenvuotias. Tuolta ajalta ihmismieli pystyy jo säilyttämään muistoja aina aikuisuuteen asti. Siinä on jotain kiehtovaa, mitä kelläkin mieleen jää.
"Fammu, muistatko, kun vuosi sitten kuljimme tätä samaa tietä ja juuri tässä kohdassa oli ne kaksi keltaista perhosta!"
En olisi muistanut, mutta kun epeli kertoi, niin muistin. Ehkä se jäi mieleensä juuri siksi, että oli lämmintä ja kaunista ja elämys, kun seurailimme pitkän aikaa kiireettöminä niitä perhosia. Muistan etsineeni niistä hänelle tietoakin. Siitä täytyy olla jo reilusti yli vuosi.
Seitsenvuotias. Viisi uutta hammasta. Painoa 27 kg ja pituutta 126 cm. Siinä strategisimmat mitat, jotka hän kertoi minulle tänään itsestään. Oli kuulemma kouluterkalla mitattu. Tänne ne kun kirjoitan, niin muistan ne vielä vuosienkin päästä. Blogi on minulle myös asioiden säilömispaikka. Monta, monta asiaa olisin muuten jo vuosien varrella unohtanut.
Eilen, kun kävin palauttamassa mummot koteihinsa, pysähdyin äitini kanssa hautausmaalle. Oli jo myöhä. Silti Annan hautausmaan parkkipaikka oli tosi täysi. Olin käynyt isäni haudalla jo ohi kulkiessani perjantaina, kun en ollut varma, ennätänkö myöhemmin Pyhäinpäivänä. Äidille ehdotin, että käväistäänpä samalla haudalla, kun ohi ajetaan. Äiti ensin, että kannattaako ja kun on niin vähän päälläkin. Ei me sinne asumaan jäädä, vastasin.
Laskimme kynttilän haudalle. Annoin äidin sen asetella. Sanoin äidille, että ylihuomenna isän kuolemasta on jo kuusi vuotta. Ei olisi muistanut. Aika menee kuin siivillä. Pois haudalta kävellessä äiti kommentoi "Niin, otin nämä kävelysauvat sen takia mukaan, että jos satuttais käymään haudalla... " Liikutuin jotenkin. Ei rohjennut vain sanoa toivettaan minulle etukäteen. Varmaan ajatteli, että jos siitä on liikaa vaivaa...Onneksi tuli pysähdyttyä!
Annan hautausmaalla oli muutoinkin kaunista. On ihanaa, kun näkee ihmisiä, jotka hautausmaalla rauhoittuvat. Rauhaa ja rauhoittumista me nykyajan ihmiset kaipaamme!
