Lokakuun juttuja

Tällä kertaa lokakuun alun kuvia. Olen kuvaillut siellä sun täällä, esimerkiksi kotikulmilla, Laajalahdessa ja Harrbådassa. Vain pieni siivu kuvista päätyi tänään tänne. Vähemmän tekstiä, annetaan kuvien puhua. 

Kotikylän keltakultaiset pellot näkyy mun keittiön ikkunasta. On suorastaan  luxusta seurailla pellolle laskeutuvia lintuja - milloin kurkia, milloin hanhia tai milloin joutsenia. Aamuisin töihin lähtiessä on useana aamuna kiirinyt ilmoille ihana kaakatus lintujen joukosta. Tiedä, mitä juttelevat. 

Omenia tuli tänä vuonna sopivasti. Ne on jo poimittu ja lähes syötykin. Vain latvaoksiin jäi muutama  täydellisen punakka omena. Ehkä  pihan linnut minua  taitavampina kiipeilijöinä saavat  loput omenat tällä kertaa omikseen. 

Kylätien varrella on joka vuosi ihana keltakultainen haapojen lauma. Tässä  kuvassa ei näy koko kultaloisto kauneimmillaan, mutta livenä ohi ajaessa näky on järisyttävän kaunis. 

Tänä syksynä työpaikan tyhy-päivä pidettiin Laajalahdessa. Minä en lähtenyt luontopolkua kiertämään, vaan keskityin kuvailemaan lähimaaston ihanuuksia. 

Metsä oli täynnä kosteudesta pullistelevia hämähäkinseittejä. Voi ja wau! Että joku eliö luonnossa voikaan kutoa jonkin näin kauniin ansan ja kastepisarat vielä vain lisäävät sen loistokkuutta!

Myös viereisen veden pinta oli mystisen oloinen, etten sanoisi!

Aina haaveilen, että oppisin tuntemaan sieniä. Tiedän, en koskaan opi. Olisi kiva tunnistaa edes nimeltä muutakin kuin punainen kärpässieni tai kanttarelli!

Tuuli on sotkenut solmuille kaiken eteensä sattuneen. On puhallellut koivun lehtiä ja kuusen havuja minne tahtoo. Tulee mieleen hiukset, joita ei aamun jälkeen vielä ole kammattu.

Pihlajanmarjat. Mustanpuhuviksi käpertyneet lehdet ovat karuudessaan kauniit punaisten marjojen kaverina. 

Tässäpä luonnon helminauha...

Kuvailen puuparkaa, joka on jo kukkeimmat päivänsä nähnyt. Tästä saisi jonnekin kelotuvan pihaan ihanan luonnonnaulakon...

Tässä puussa taas voisi nuoruuden innolla kiipeillä ja pitää majaa. 

Aluskasvillisuus vesistön lähellä on jännää...

Tässä heinät huojuvat. Värimaailma on tavattoman rauhoittava ja kaunis. 

Syksyn viime marjat.  pakkanen tuli ja palellutti pienet vadelmat...

Illan hämärtyessä Harrbådassa on hiljaista. Luulen olevani niemessä ypöyksin, mutta hämärän keskeltä  asteleekin mies koiransa kanssa vastaan. Ohitamme toisemme sanomatta sanaakaan. Mietin, että mies ehkä ihmettelee, kuka naispolo  kulkee yksin tuulisella ilmalla takki auki. Mielikuvitukseni meinaa saada jo vallan ja mietin hetkisen, onko yksin turvallista liikkua tällaisessa syrjäisessä paikassa. Näen jo silmissäni lööpit, kuinka naispolo löytyy niemen pusikosta...

Loppumatkan saan onneksi silti kulkea yksin. On jo kuitenkin vähän liian pimeää, jotta nauttisin yksinolosta. Jokainen tuulessa taipuva puu saa minut säikähtämään. Rannalla voisi olla kyltti "Ei iltaseitsemän jälkeen heikkohermoisille," sillä onhan Harrbådasta liikkeellä aina kummitustarinoita. 

Kauempaa kajastavat valot tuovat turvaa. Tuulimyllytkin erottuvat jotenkin pimeyden keskellä paremmin. 

Etäämpää maisemaa halkoo tehtaiden piiput. Pimeässä nekin näyttävät kauniilta ja voimallisilta. 

Metsäautotiellä sen sijaan on  taas turvaisaa ajella ja katsella eteen tarjoutuvia maisemia. 

Metsän laidassa kohtaan hirviherran. Yritän  zoomailla tarkemmin sarvipään sarvien kokoa. Myöhemmin kuvaa suurentelemalla saan laskettua niiden kooksi 5-6 piikkiä. Sonni parhaassa iässä siis. Tuijottelemme toisiamme kauan. Minä auton ikkuna alas ruuvattuna. Hän ojan vieressä. Ei yhtään hätkähdä, vaikka kuvailen. Vartin toisiamme tuijoteltuamme hirviherra sukeltaa metsikköön. Minä jatkan matkaani eteenpäin. 

Syksy, mystisen  kaunista aikaa! 

Hietanokan lintutorni Laajalahdessa

Nyt kapuamaan korkeuksiin Laajalahden uimarannan läheisyydessä sijaitsevalle Hietanokan lintutornille!

Laajalahden uimarannallekin suuntaavalta parkkipaikalta on selkeä opastus ja helppokulkuinen maasto tornille. 

Jos koordinaattien avulla haluaa paikan tavoittaa, niin tässäpä nekin:

63.79706   ja  23.01462. 

Hietanokka nimenä on oivallisen osuva alueelle, sillä maapohja todellakin on pelkkää hietaa. 

Sateisena iltapäivänä paikalla on ihanaa käveleskellä, luonto tuoksuu huumaavan hyvältä. Täällä on ravintoa sekä näkö-, kuulo- että hajuaistille!

Tässä lintutornissa on kolme tasoa. Vaikka inhoan korkeita paikkoja, on lintutornit pääasiassa rakennettu niin tukeviksi, että niihin on suorastaan ilo kavuta. Torni on kokonaisuudessa 11 metrin korkuinen. Eikä yhtään harmita, vaikkei lintuja välttämättä olisikaan, Jo maisemien katselu eri korkeusasteelta on palkitsevaa. 

Laajalahtihan kuuluu lintuvesiensuojeluohjelmaan sekä Natura 2000-verkostoon ja on   alueena erittäin arvokas ranta- ja vesilintujen pesimispaikka. 

Laajat ruovikkoalueet vesistössä pitävät huolen siitä, että siellä pesii  lintuja ja niitä saattaa myös sieltä hyvin bongata. Kun itse kävin lintutornissa, oli alkukesä ja linnut olivat varmaankin hautomispuuhissa. Lintuja ei juurikaan näkynyt, lintujen lauluja sen sijaan kuului runsaasti. 

Laajalahdessa tavattavia lintulajeja ovat muun muassa partatimalit, luhtakanat, punasotkat ja kaulushaikarat. 

Etenkin kevät- ja syysmuuttojen aikana tornista näkisi monenmoista lintukantaa. Tosin jos on aurinkoinen ilma, saattaa auringon nousu hieman vaikeuttaa lintujen seuraamista vesistöön päin. 

Tältä lintutornilta pääsee myös vaivattomasti jatkamaan matkaa luontopolulle ja Laajalahden lintutornille ja onpa matkan varrella esimerkiksi lintupiilokin!

Laajalahden uimarannalla

Hellepäivän iltana lähden ajelemaan kohti Laajalahden Hietanokan  uimarantaa. On juuri satanut. Minua se ei haittaa, sillä  olenkin  erityisesti odotellut sateista hetkeä kuvaukseen. Sade tyhjää rannan nopeasti. On hieman kiusallista heilua pitkän putken kanssa alueella, joka on täpötäynnä ihmisiä vähissä vaatteissaan. Mieluummin keskityn kuvaamiseen omassa rauhassa. 

Laajalahden uimaranta sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Kokkolan keskustasta, Öjanjärven rannalla. Ajan sinne Pietarsaarentien suuntaan ja sieltä käännyn Kvikantintielle, josta edelleen Hietanokantielle. Tie ovat sangen hyväkuntoisia, pyöräretkenäkin matka taittuisi hyvin! En ole vuosikausiin käynyt paikalla, muutaman vuosikymmen sitten paikka oli todella suosittu. 

Opasteet ovat niin selkeät, että vieraampikin osaa perille.

Laajalahtihan oli aikoinaan merenlahti,. joka sittemmin padottiin vuonna 1969 ja siitä tuli Öjanjärvi.

Parkkeeraan auton portin lähelle. Portti estää etenemisen autolla sun muilla tästä eteenpäin.Rauhoittava elementti, vaikka portti hieman eläneeltä jo näyttääkin...

Sateen jälkeen metsä tuoksuu taivaalliselta. Pikkulintujen  keveä sirkutus kiirii kaikkialla. Metsäpolku on leveä ja ihanan siisti. Sandaalit jalassa selviytyy hyvin. 

Ja sitten ihan luxusta! Kaupunki on laittanut upouudet  kävelypuut rantaan asti. Ei näitä oikein pitkospuiksi voi sanoa:) Aivan ihanan leveät ja  kevyet kulkea.  Puukuja pujottelee pitkin  siistiä metsikköä muutaman sadan metrin matkan, aina hiekkarantaan saakka. Täällä pystyisi vaivattomasti liikkumaan rattaillakin, aivan huippua!

Laajalahden maasto on ihanaa - suorastaan houkuttaa liikkumaan!

Metsän siimeksestä puukuja johtaa välillä hiekkakeitaalle.

Hiekassa kasvaa harvakseltaan pieniä havupuita.

Ja sitten siintää etäämpänä jo ranta.

Jätehuolto toimii kesäisin alueella, harmikseni huomaan yhden betoniroskiksista kaadetun. Joku on halunnut uhota voimillaan...

Polun vieressä on rinne, jota olisi kiva samota.

Metsätähdet kukkivat puiden ympärillä metsämaastossa. Koko metsä kukkii!

Lopulta puukuja loppuu ja alkaa pehmeääkin pehmeämpi hiekka. Rannalla on  vain kolme nuorta iltaa viettämässä. Ovat parhaillaan laittamassa tulta grilliin. Kuulen muutaman  ikävän rasahduksen ja päättelen, että  porukalla ei ollut polttopuita matkassa. Näen heidän raahaavan etäämpää paria rankaa...Kun huomaavat minut, lopettavat puuhat.

Ranta on autio - juuri kuten olen toivonutkin. Hiekkarantaa siintää pitkästi eteenpäin. Yleisilme rannalla on siisti. Oikeastaan yllättävän siisti paahteisen päivän jäljiltä.

Rantavahtia aluella ei ole.  Sen sijaan metsän kätköistä löytyy puuhyyskät miehille ja naisille.

Löytyy myös kaksi katettua tilaa, jossa voi vaihtaa uikkarit...

Sade lakkaa. On täydellisen tyyntä ja lämpötila lähemmäs + 30 astetta. Kuljen rantaa ees ja taas. Tässä vaiheessa märähkö  hiekka tarttuu varpaisiin, mutta ei sen niin väliä. Kylläpä se  kuivuttuaan irtoaa...Ei ainakaan sukat kastu tässä kesäasussa:))

Rannalta löytyy parista kohdasta pelastusrenkaat.

Ranta on matala.Katson, kun nuoret kahlaavat veteen ja yksi heistä huutaa "aina vaan matalaa. " Tämä olisi pikkulapsille aika oivallinen kahlailupaikka. Veteen kuvatessa näkyy hiekkapohja.

Todellinen rantakoivu...

Päivemmällä alueella on hiekan  jäljistä päätellen ollut  melkoista vilinää. En voi olla kuvaamatta jonkun tekemää  hiekkakuoppaa. Mieleen nousee muisto viidentoista vuoden takaa. Oli sateinen ja kylmä  kesäpäivä, jota vietimme mökkeillen poikieni kanssa. Ei ollut mitään tekemistä, kun uida ei tarennut..Kurvasin autolla kotiin, hain kuravaatteet ja ison kasan  hiekkaleluja. Vietimme yhden ikimuistoisimmistä kesäpäivistä ikinä kaivaen upeaakin upeampia hiekkalinnoja. Lopultakin parhaat huvit on ilmaisia elämyksiä, yhdessä vietettyjä hetkiä...

Alkaa sataa uudelleen. En pienestä sateesta piittaa, ainut huolenaihe on, ettei kamerani kastu. Kiedon sen paitani sisään. Veden pinta on ihana katsella, kun pisarat tipahtelevat siihen.

Etäämpänä   rannalla joku on koonnut simpukankuoria kasaksi asti. Lapsen silmin nämä ovat meren aarteita...Ihanaa...

Siitepölyä on veden pinta keltaisenaan, muutoin vesi näyttää houkuttelevan puhtaalta.

Grilikatoksessa on pois lähtiessäni edelleen nuorisoa. Plarailevat siellä  kännyköitään ja odottavat makkaroiden valmistumista.

Kokonaisuutena paikasta jää erittäin hyvä maku. Voisin hyvin harkita tätä uudelleen uintipaikaksi.  Seutu on niin erityinen hiekkoineen, että tänne voisin tuoda myös ulkomaalaisen turistin. Lisäpisteitä paikka saa  helposta liikkumismahdollisuudesta.