Lunta, lunta!

Nyt voi varmaan todeta, että on kunnon talvi! Mutta kaikella on tietysti rajansa. Pakanen on paukkunut kovin ottein, ja kun lopultakin vähän lauhtuu, tulee lunta tupaan. 

Talomme on aika aukealla paikalla peltojen keskellä. Mitä nyt takana pieni metsäpläntti vähän tuulilta  suojaamassa. 

Lumitöitä on tehty tämän viikonlopun aikana pitkään ja hartaasti. Yksi tai kaksi kertaa ei ole riittänyt. Mönkijän aura on laulanut useampaan otteeseen. Harmi, ettei ole traktoria, sillä mönkijän voima ei oikein enää riitä kippaamaan viereiseen vesiojaan lumimassoja. Auratut tien reunat ovat niin tulvillaan lunta. 

Ongelmahan tässä on se, että pian ei isommalla autolla enää pääse kulkemaan yksityisliittymäämme. 

Tuuli on pyörittänyt ja puhallellut aukealle tienpätkälle lumipursuja oikein toden teolla.  Hämärästi muistan lapsuustalviltani jotain vastaavaa, mutta en pitkiin, pitkiin aikoihin. Eräs vanha kylänmies tulla teputteli tiellä vastaan ja totesi, ettei muista näillä seuduilla näin lumista talvea. No, minä olenkin vähän enemmän sisämaasta kotoisin, kuin ikänsä rannikolla asuneet. 

Kaunista silti on. Ja voisihan tuota lunta hyödyntää tekemällä oikein ison kukkulan, josta olisi kiva lasketella tampattuna pulkalla. Siippa yritti minulle myös ehdotella pehmeään  hankeen hyppäämistä, mutta en oikein lämmennyt ajatukselle. 

Porraspääkin alkaa olla aika kaposen näköinen. Siippa äsken lueskeli kymmenen päivän sääennustetta ja kertoi vähän kauhistuneena, että lisää lunta on luvassa. 

Tänään oli joka tapauksessa mainioista mainioin talvi-ilma. Pakkasta -4 ja aurinkokin paisteli. Käveleskelin Vartiolinnan ympäristössä. Oli niin kirkasta, etten nähnyt kameran näytöltä, mitä kuvasin. 

Puiston hyljepatsaat oli kruunattu talvikuosiin valkeiksi lumikasoiksi. 

Puiston käytävät oli silti jo ajeltu käveltävään kuntoon. Ihanaa!

Istukaa kiireimmäksi aikaa, naureskelin puiston penkkien ohitse kulkiessa. Teki kyllä mieli raivata tie penkille ja puhdistaa penkki istuttavaksi. Mutta ehkä siinä ei talvella kulkiessaan  kukaan kumminkaan huilaisi?

Vartiolinnan pihassa patsailla oli myös valkeat vetimet. 

Jotenkin koko patsaan olemus muuttuu lumen keskellä. 

Vanhassa kaupungissa ajellessa piti oikein tarkistaa, onko katu varmasti kaksisuuntainen. Niin kapeilta ne nyt näyttivät.  Vanhoja taloja toki suojaa lumivuoraus kylmältä.

Vilkaisu Santahaan viralliseen lumimittariin osoitti, että eilen, 17.2.24 lunta oli siellä 68 cm, tänään hieman laskeneena 64 cm. No, vielä on metriin matkaa!

Talvi tulee kaupunkiin...

Niin se tulla tupsahti talvi tänne Kokkolaan samaan aikaan, kun kellot kääntyivät kohti talviaikaa. Lumisen päivän kunniaksi kiertelin, kaartelin siellä ja täällä ja näpsin muutamia kuvia. Tässä alla kuva ihastuttavasta lumiukkoperheestä, jonka joku oli rustannut lumentulon kunniaksi. Korkeutta näillä lumihepuilla on parisen kymmentä senttiä. Kerrassaan verraton perhepotretti!

Kun lähdin kierrokselle, oli vielä aika valoisaa. Lunta oli tullut vasta vähän. Innoissani painelin kengänjälkiä kotipihan koskemattomaan lumeen. Ruohonvihreät pilkahdukset pyysivät minua vielä muistamaan kesää....

Takapihan isot kuuset saivat siipiinsä  hennon lumikuorrutteen. 

Sitten vilaisu Kaarlelan kotiseutumuseon pihapiiriin. Lähdin kyllä alkujaan kuvaamaan sieltä ihan muuta, mutta eihän sitä tulevasta koskaan voi tietää. Blogiini päätyi lopulta muutama luminen maalaismaisemakuva.

Ohi kulkiessa vilkaisin kauniita pitsiverhoja punaisen aittarakennuksen ikkunassa. Niostalgista!

Kaunista, kaunista - siis ihan pelkkä kattokuvakin, kun taivas on harmaa pian alas leijailevista  lumihiutaleista ja lumisen katon alta pilkottaa vielä vähäsen pohjaväriä.

Etäänpänä näkyi Kaarlelan keskiaikainen kivikirkko kaikessa valkeudessaan. 

Sitten ajelin siskoni mökille. Kuvailin siellä rakennuksia. Minun piti tehdä se jo kauan sitten kesällä, mutta unohdin sen silloin. Nyt lumen syleilyssä mökkielämä tuntui kaukaiselta. Meri ei vielä ole jäässä, mutta tällä menolla siihenkään ei mene kauaa.  

Sitten ajelin Lahdenperään. Kävin itse asiassa samaisessa paikassa perjantainakin, kun työpäivä oli päättynyt ja näytti siellä suunnassa niin kauniilta. Sain silloin aikaiseksi ainoastaan yhden  valokuvan, sillä  autoni ikkunaan tuli koputtamaan entinen oppilaani vuosien takaa. Meillä oli oikein ihastuttava puolituntinen. Aivan upeaa, että aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori mies rohkeni kertoa nykyisestä elämästään minulle niin avoimesti. Arvostan todella! Vähän kyllä nauratti, kun nuorukainen niin tosissaan minulle tuumasi "Kuule, jos olisit vielä meidän ope, niin en tiedä, kuinka kauhuissasi olisit, jos saisit kuulla kaiken, mitä ollaan tehty." Niinpä niin. Pidän luottamuksen osoituksena, ettei yhtään kaunistellut...Aina välillä iskee haikeus, kun mietin, olisiko järkeä kokeilla vielä joskus työtä nykyistä isompien erityisten  parissa. Ehkä se on omaa kasvuakin - viisitoista vuotta sitten olisin saanut slaagin pelkästä ajatuksesta. 

Joka tapauksessa Pihlajan rannoilla oli uskomaton usva ja kaunista. 

Koivuissa räpötteli vielä aika lailla lehtiä. Tuli mieleen eräs laulu juurikin tällaiseen talven alkuun ja koivun lehtimekkoon liittyen, jonka olen joskus vuosia sitten kirjoittanut ja säveltänyt. Pitäisiköhän joskus opettaa oppilaille? "Koivu ravistaa keltaisen mekostaan, lehtiä täynnä on maa..." Jotenkin noin se alkoi...

Sitten vielä lopuksi keskustaan, jossa oli ihan pakko käydä tarkistamissa, onko Hagströmin kulman kello uudessa ajassaan. Olihan se! Tervetuloa talviaika!

Takatalvea pukkaa...

Olin tehokas ja sain pihamaan haravoitua menneellä viikolla. Pienet on ilot, mutta tyytyväisyys on lähellä sataa!

Etenkin nyt, kun tuli kunnon takatalvi. Kesärenkaat tuli jo vaihdettua ja nyt saakin sitten ajella aika lailla  varovaisesti...

Vähän säälittää kukkapenkkini, sillä sieltä puskee jo monenlaista perennaa urheasti esiin. No, ehkä ne kestävät. Tai jos vaikka edes rikkaruohot, joita jo niitäkin mullan päälle pilkotti, kuolisivat...aina saa toivoa...

Jotain ihanaa on keväässä, olkoonkin sitten vaikka takatalvi!

Perjantaina käväisin oppilasryhmän kanssa läheisessä kirkossa. En malttanut olla ottamatta kuvaa alttaripöydän viereisestä ikkunasta kohti keskustaa. Tuntui ihanalta olla ikkunan sisäpuolella.:)

Välituntivalvonnassa jäin ihmettelemään rannan puita. Lumi oli asettunut niiden runkoihin kuin taideteos! Samaan aikaan latvojen yläpuolella lenteli yksinäinen joutsen, Harmi ettei se ennättänyt jäädä kuvaani....

Lapset osaavat joka tapauksessa ottaa ilon irti sieltä, missä aikuisia lähinnä ärsyttää kova loska...Ekaluokkalainen oppilaani  juoksi perjantaina luokseni ja ylpeänä esitteli aikaansaannostaan: 

-Katso, ope!

Ei varmaan voisi lumipallo olla täydellisempi!:)

Talven taikaa ja kansanperinnettä

Ihastun yhä enemmän talven kauneuteen - kylmistä keleistä en niinkään piittaisi. Tämä viikonloppu on ollut upea - päivä päivältä lisääntyvää valoa, auringon viiltävää kirkkautta ja hiljalleen putoavia lumihiutaleita timantin tavoin valkeudessa kimmeltävälle hangelle. 

Eilen en pihalle ennättänyt, olin isää hoitelemassa. Ulkona näytti niin ihanalta, että kipaisin kuitenkin 6. kerroksen parvekkeelle ja imin sieltä taittuvaa talvenselkää sisuksiini. Puita oli sieltä hauska tujotella, kun näköyhteys oli lähes niiden latvoihin. 

Vanha kansahan sanoi, että Heikki talven selän taittaa.  Viikonloppuna oli Heikin päivä. Isän kanssa näistä viisaista sanoista pitkään juteltiinkin. Heikin päivään kulminoitui kai aika lailla  useita sanontoja. Intaannuin niitä isälle netistä etsimään ja lukemaan. 

Keski-Pohjanmaalla lapsia juoksutettiin Heikinpäivänä  tunkiolle kuuntelemaan, kun talvenselkä paukahtaa poikki. Vanhat ja viisaammat tiesi myös kertoa, että karhukin kääntää silloin kylkeään ja sanoo "Yö puolessa, näläkä suolessa" ja kysyy "joko päivä on?" 

Ensi viikolla on myös Paavalin päivä, jolloin tuumattiin, että "Paavalin pahat pyryt edessä. " Samana päivänä viettää nimipäiviään myös Paavo, josta sanottiin "Paavo talaven napa."

Vanha kansa piti tärkeänä merkkipaaluna talven selän taittumista. Laskettiin, että talven noustessa kohti harjaa pakkaset kiristyvät ja harjaa alaspäin laskettaessa kevät alkaa koittaa. Tähän harjan taitteeseen kuului usein kovimmat pakkaset ja siitä sanottiin "harjan purut purkuisimmat, harjan palkkaset pahimmat. "

Heikin päivästä myös tiedettiin, että talvea on vielä jäljellä ja päivän perusteella todettiin, että eläinten rehusta piti olla käytettynä vasta puolet ja ihmisten viljoista kolmasosa. 

Kotiin ajaessa hämärsi jo. Keskustan katuvalot ja autojen valot   tuikkivat kilpaa täydenkuun kanssa. Katuvaloissa värin vaihtumista odotellessa  kaivoin kameran esille ja napsaisin kuvan. Nauratti. Jos ei tietäisi, niin mikä tahansa noista valopalloista voisi esittää kuuta.:)

Tänään kotona jahkasin aikani, lähdenkö kuvaamaan jonnekin. Laiskamato voitti ja päädyin näpsimään muutamia kuvia kodin pihapiiristä. 

Juuri pihalle saavuttuani lumiaura pyyhälsi kylätien läpi. Perässään se kantoi  upeaa pöllyävää lumivanaa. 

 Penkki pihassa viettää paraikaa talvilomaa. Vimeisimmästä istujasta on jo aika kauan.

Lumen sinisävy on ihana. Samoin lumiset puut. Tänään lueskelin maakuntalehdestä nepalilaisopiskelijasta, joka ihaili  maamme vihreyttä puissa. Veikaan, että kyllä näitä pitsipuitakin moni  turisti ihastelee. 

Talventörröttäjät hangella. Miten jostain  jo kertaalleen kuivuneesta ja kuolleesta  voi tullakin äkisti näin kaunis?

Auringon kajo pellon yllä. Tämä näyttää ihan Airamin kynttilälampulta...

Miten ihania on luonnon omat väriyhdistelmät! Tässäkin ojanvarren mitätön,  katkottu pajupuska loistaa komeudessaan.

Tienvierustan vesioja jaksaa olla vireä kylmälläkin.  Vesi virtaa urheasti eteenpäin, vaikka pakkasta on yli -16 astetta. 

Pojalle annoin ohjeeksi lämmittää takkaa. Pihalta oli helppo havaita, että homma suoritettu. Taitaa olla  korkeapainetta, kun savu nousee noinkin suoraan.:)

Kuvaajalle tulee kylmä. Vielä viimeinen vilkaisu  pihamaalle ennen takkatulen ääreen rientämistä. Hymähtelen itsekseni - kerrankaan perennapenkissäni ei näy rikkaruohoja.:)

Ja vielä ajatus Heikin päivästä, joka luo kovassa pakkassäässä jo lupausta lämpimämmistä keleistä:"Minkä Heikki helepottaa, se maaliskuussa maksetaan. Eli jos Heikkinä oli hyvin lauhaa säätä, oli vielä maaliskuussa odotettavissa pyryä ja pakkasta. "

LÄHTEET: Kirjastovirma. Merkkipäivät ja tulevat säät. [http://www.kirjastovirma.fi/muhos/sananparsia/merkkipaivat_ja_tulevat_saat] Luetu 20.1.2019. 

Taivaannaula. Heikin päivä. [http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/heikin-paiva/] Luettu 20.1.2019.