sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Lumoavan erilainen Ykspihlajan matkustajakoti

 Mitä voi saada kahdella eurolla? Vaikkapa majatalon aihion!

Aíka tasan kolme vuotta sitten osallistuin silloisella Ykspihlaja-viikolla satama-alueelta vastasiirretyn Rodenin talon tutustumiskäyntiin. Outi Airola kertoi silloin talon hankintaprosessista ja  tulevista visioista tuota talovanhusta, entistä satamakonttorirakennusta, koskien. Silloin suunnitelmat olivat vielä sangen epämääräiset. 

Vaan aika kiirii ja rakennushankkeet sen mukana. Nyt pääsin Ykspihlaja-viikon tapahtumaan, kiertelemään vastavalmistuneeseen - upouuteen ja ikivanhaan  matkustajakotiin, jonka lopputarkastus oli seuraavana päivänä. Matkustajakoti oli päällisin puolin jo  hyvässä kunnossa, pieniä viime hetken stailauksia oli vielä tekemättä.

Outi Airola alusti kierroksen. Niin, se kahden euron hintahan on tietysti pelkkää silmänlumetta. Tähän asti Otto Rodenin satamakonttori vuodelta 1896 on tullut jo maksamaan hulppeat  720000 euroa. Etenkään rakennusten siirtely ei ole halpaa hommaa...Vuonna 2020 perustettiin Elävä Ykspihlaja-yhdistys 24 osakkaan voimin, joka tarttui talohankkeeseen. 

Outi kertoi projektin alkusysäyksestä, joka  tapahtui vuonna 2005, kun lehdestä oli luettavissa, että Rauanheimon satamakonttorina viimeiseksi toiminut rakennus tullaan poistamaan satama-alueelta ja sille on kaavailtu paikkaa silloiselta tulevalta asuntomessualueelta. Asia tuntui kurjalta, koska miksi kaikki erilainen ja kiinnostava pitäisi siirtää omalta alueelta muualle. Näin sai alkunsa tämä homma. 


Taloon astuessa kuulen ympäriltä ihastuneita huokauksia. Varmaankaan ihmisillä ei oikein ollut tullessaan visiota, mitä odottaa. En kuule yhtään poikkipuolista arvostelua ihmismassan seasta. Yllättävä, erilainen, idyllinen, värikäs, erikoinen, nostalginen ja tunnelmallinen voisi olla adjektiivit kuvaamaan tätä paikkaa. 

Jos miettii tavishotellihuoneen varaamista ja sitten tätä, niin kyllä tämä mieleenpainuvuudellaan ja omaleimaisuudellaan lyö 10-0 edukseen. Tämän kävijä muistaa vielä käytyäänkin!

Ykspihlajan perinnekorttelissa oleileva majatalo on liki merta. Se huokuu tämän omaleimaisen kaupunginosan rakkautta historiaan ja kulttuuriin, taiteisiin ja visuaalisena kohteena se on kerrassaan mykistävä. Matkustajakoti tarjoaa yöpymisten lisäksi tulevaisuudessa kursseja ja toimii residenssinä luovan alan yhteisöille ja ihmisille.

Ala-aulaan astuessa näköpiiriin nousee ensimmäisenä isot kengät. Ne on jo edesmenneen Mikko Simosen ja viereisestä taulusta voi lukea, kuinka hän sai idean rakennuksen siirtämisestä. Matkustajakoti onkin omistettu hänen muistolleen. 

                

Matkustajakodissa on kaikkiaan 12 huonetta. Ne ovat kaikki erilaisia ja erikoisia. Osassa huoneista on oma vessa ja suihkutila, osassa on vaatimattomammin vain leposija, mutta mahdollisuus yhteistilan suihkuun ja vessaan. . Alakerran salissa on mahdollisuus aamupalaan, mutta yläkerrassa puolestaan mahdollistuu omatoiminenkin kokkaus. Ideologiana on pyrkiä aamupalalla kestävään kehitykseen ja siellä ei tarjoilla lainkaan punaista lihaa. Monenmoista muuta löytyy sen tilalle, kuten kalaa, mikä sopiikin merelliseen sijaintiin loistavasti. 

Huoneet ovat saaneet nimensä ja inspiraation Ykspihlajan alueesta. Alakerran sali on nimetty Rauanheimon saliksi entisen omistajansa mukaan. Salia voi kivasti vuokrata myös yksityistilaisuuksiin ja omaan korvaan kuulosti upealta Outin esittelyssä mainitsema flyygeliunelma. Vink, vink...tekisi tilasta  hulppean monikäyttöisen!

               

               

Salin vieressä on pieni keittiö. jossa valmistuu aamupalat, mutta jota voi myös hyödyntää salitilaa vuokratessa. 



Olen yksityiskohtien ihminen ja niinpä kuvailen innoissani rakennuksesta löytyviä erilaisia vessoja. Alakerran hirsihyyskä - joku ohikulkeva kommentoi, että tuolla kyllä on varmaan loistava äänenvaimennus! 





Tai sitten ikkunoita... rekvisiittaa huoneisiin on  haalittu kirppareilta. On  ollut varmaan monia ihania hetkiä löytöjen parissa! Tuntuu, että nämä on ikään kuin tilattu tänne, niin hyvin istuvat ja asettuvat paikoilleen. 








Niin, niistä huoneiden nimistä. Ne on upeasti valittu:

Yläkerrasta löytyy Balalaika, jonka nimi pohjaa Ykspihlajan kaupunginosan venäläismielisyyteen 1. Maailmansodan aikoihin. Nimi viittaa myös venäläisestä kansankulttuurista nousseelle musiikkiperinnölle ja satamassa kohdatuille merimiehille. 



Yläkerrassa on myös Blues-Kartsi, joka kertoo Ykspihlajasta lähtöisin olleesta huuliharppurunoilijasta, Naakkapuistossa runojaan jaelleesta Rolling Stones-fanista. Pidän tämän huoneen tapeteista suunnattomasti!



Yläkerran Puolimatruusi suuntaa nimensä seudun merimiehiin ja merimiestarinoihin. Ykspihlajan nuorukaisethan lähtivät muinoin  aika isolla prosentilla perinteisesti merille. 




Niin ikään yläkerrassa sijaitseva huone, Siika, kertoo merellisyydestä ja ammattikalastuksesta seudulla. Nämä jokaisen huoneen ovissa olevat kyltit on kuvittanut ja toteuttanut kokkolalainen graafikko, Elina Warsta. 


Toisen kerroksen Näyttämö lunastaa kyllä paikan sydämessä! Huone henkii Ykspihlajan vahvaa teatteriharrastusta ja on saanut sen siivittämänä seinäpinnalleen upean koosteen entisaikojen esityksistä.  Julisteita voisi tuijotella ikuisuuden...tässä huoneessa ehkä näkisin villejä unia!




Yläkerran Lokki-huone on somistettu aivan upeilla, retroilla lampuilla. Kuulen voihkauksia jonkun huoneeseen astelevan suusta niitä katsoessaan. Tässä huoneessa on rauhoittava tunnelma. Lokki onkin merellisyytensä mukaisesti Ykspihlajan perínnelintu. Niin, ja olihan yksi Ykspihlajan entisistä 14 kahvilastakin nimeltään Lokki. 



Yläkerran Yxpila juontaa nimensä ruotsinkielisestä kaupunginosan nimestä. Nimellä on myös historiaa  nelimastoisena, maagisena kuunarina, jota kohtaan tunnettiin pelkoa. 




Suurin huoneista on Suurteollisuus-sviitti. Se käsittää verholla jaettuna kaksi huonetta. Suurteollisuus elelee liki Ykspihlajan kaupunginosaa ja moni seudun ihmisistä saa elantonsa tehtaista. 





Yläkerrassa on aulatila, jossa on mahdollisuus valmistaa itse ruokaa. Tosi mahtava idea! Aulatilassa on muutoinkin kiva yhteisöllinen henki ja myös pääsy parvekkeelle!



Sitten alakertaan. Huone nimeltään Tähkä-ärviä nostaa hymyn huulilleni. Muistan, kuinka oppilaideni kanssa joskus kirjoittelimme tästä kiusallisesta  meressä asuvasta, jalkoihin kiertoutuvasta  kasvista tarinoita. Tarinat päätyivät lopulta kuvinakin Ykspihlajan uuden koulun taideteokseen! Kasvi kertoo myös sinnikkyydellään alueen ihmisten sisukkuudesta. 


Ja niinpä.,. myös Puomibaari ansaitsee oman lukaalinsa! Tähän huoneeseen on esteetön kulku - ihan niin kuin nimikaimaansakin oli aikoinaan. Tuo baarihan ei mikään virallisen oikea baari ollut, mutta sillä oli oma käyttäjäkuntansa julkkiksista lähtien. 



Kuvaamatta jäi vielä Kino, johon on oma sisäänpääsy. Se on vielä hieman keskeneräinen, jotern voi vain kuvitella, mitä sinne on tulossakaan. 


Jos - ja kun - ihastuit ja innostuit asiasta, pääset tilailemaan verrattoman hyviltä nettisivuilta huoneen kuin huoneen täältä!


LÄHTEET: Outi Airolan kerronta ja esittely Ykspihlajan kulttuuriviikolla 19.7.2022. 
 

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Hyvin vanhaa kirjaa pukkaa...

Tässä taannoin siivoilin mittavia kirjakokoelmiani ajatuksella,, että nyt alkaa olla pakko jostain jo luopua, että tila riittää. Vankka päätös, etten hanki enempää kirjoja, vaikka niihin niin koukussa olenkin. 

No, tilanteet elää ja välillä on mahdotonta sanoa ei. Taas kerran kävi näin. Sukulaiseni soitti ja sanoi, että siipan talon vintillä on kirjakasa, josta hän haluaa  vinttiä siivotessa eroon. "Läpikäy ne ja tee niille, mitä haluat sitten. Jos pistän ne kaatopaikalle, niin joku jäljestäpäin sanoo, että   taas se tuhos jotain tärkeää." Lupauduin pinon tsekkaamaan, mutta koska  siivoilu oli mitä ilmeisemmin akuutissa vaiheessa, sukulainen kurvasi saman tien pihaani kolmen massiivisen kirjalaatikon kera. 

Ikkunanpesuprojektini oli pakko keskeyttää (=ihana luvallinen tauko!), kun kirjakuormasta pilkisti jokusia erittäin kiinnostavan näköisiä, ajan patinoimia teoksia. Siis - vielä ei ole ollut aikaa  läpikäydä kaikkia kirjoja, joten ties, mikä minua vielä odottaa. Mutta tällä kertaa tuon tänne tuulahduksen todella vanhasta kirjasta, jonka ennätin kuvaamaan. 

Kirja on hieman mysteeri minulle, sillä harmillisesti siitä puuttuu pari ensimmäistä lehteä, joista ehkä olisi ilmennyt kirjan nimi ja painovuosi. Kannet kirjassa on tumman ruskeasävyiset ja erittäin kuluneet. En tiedä, kauanko kirja on vintin uumenissa makoillut - ilmeisestikin vuosikymmeniä, koska en sitä muista aiemmin talossa nähneeni eikä siipallakaan ollut mitään tietoa kirjasta. Onneksi se on edes ollut kuivassa tilassa. 

                   

Kun  avaan kansilehden, sieltä löytyy käsin kirjoitettu teksti. Harmillisesti sekin on ajan saatossa kulunut ja värjäytynyt, joten ihan koko tekstistä en millään saa selvää. Vertailen sukutiedostojani, jossa siipankin suku on tarkkaan purkissa, ja yritän sieltä päätellä kirjan mahdollista omistajaa. 

Saan kansitekstistä selkeästi selville, että Heickilä-niminen "är ägo av denna bok" eli omistaa tämän kirjan. Etunimistä en saa selvää, mutta sukunimi rajaa aika selkeästi kuitenkin mahdollisia omistajia. Oletan, että ensimmäisellä rivillä voisi lukea "Matts Abrahamsson" tai jotain sen suuntaista. Sukutiedoistani ongin esiin, että Matts Abrahamsson Heickilä  on elänyt 1828-1912. On tietysti myös mahdollista, että nimet olisivat "Abraham Jacsson, koska hän on ollut ensimmäinen tuota sukunimeä käyttänyt tilalla. "Aapa" on elänyt 1785-1862. 

"Den som denna böck I...honom är ..."saan selville seuraavilla riveillä, mutta sitten on taas mahdotonta saada siitä järkevää lausetta muodostumaan. Onpa harmi!

Alaosan tekstistä kuitenkin saan vähäsen lisää selville "Gamla Carleby den 9. ?? 1845 i Korplax. Jee! Omistuskirjoituksesta selviää siis jonkinlainen kirjan vuosiarvio ja siinä mainitaan tämä samainen kylä, jossa suku edelleen elelee. Tiedot  antavat hieman suuntaa, kun painovuosi puuttuu. Valitettavasti kannen loppuosa on taasen niin epäselvää, että se jää ainakin minulta mysteeriksi. Ehkä siinä maimitaan vuosiliuku 1858? Silloin Matts Abrahamsson  olisi täyttänyt 30 vuotta - tämä vain omaa teoriaani... ken osaa tätä tekstiä enempi avata, niin olisinpa tyytyväinen avusta!

En tiedä, onko kirja siis lahjoitettu omistajalle vai onko omistaja itse kirjoittanut kannen tekstin. Joka tapauksessa henkilö, joka sen on kirjoittanut, on jo  osannut kirjoittaa muutakin kuin puumerkkinsä. 

Ja sitten on vielä toinen mysteeri, mitä en ole osannut ratkaista. En tiedä, mikä kirja on kyseessä. Selkeästi kirjan teksti on  kuitenkin uskonnollista tekstiä. Raamattu se ei kuitenkaan ole, eikä virsikirja. 

Oletan, että se  voisi olla jonkinlainen psalttari- tai psalmikirja, mutta minulla ei ole näistä sen kummempaa tietoa, enkä oikein goolailemallakaan mitään löytänyt. Joka tapauksessa teksti on vanhaa ruotsia. 

Tässä muutamia lyhyitä lainauksia kirjan teksteistä:

"6. Will du arma själ, 

nu gifwa på en frågamig ditt svar? 

Kan du än med nöje blifwa uti syndens bojor qvar? 

Skall du alltid gå få här och ej weta hur  det är:

 Om du är i himlen teknad, 

Ell bland de fördömda räknad. "

Sivulla 230 on yläsivun otsikkona "Böde-songer" - eli kutakuinkin rukouslauluja. 

"Mel. jag ropar till dig, o Jesu Christ.

D jesu Christ, min Frälselman, som få af kärlek brinner

Till mig, att jag ej fattat kan

Cll rätt utsägat  hinner,

Upptänd din kärlek i mitt sinn,

Att jag till dig tränger,

Vid dig händer,

Och, såsom köpt till din,

Dig tjänar mer ju länger..."

Melodiastahan siinä selkeästi puhutaan, mutten löydä mistään vastaavaa sanoitusta. Toki saattoi muutama kirjain vääntyä arvailuksikin. 

Viimeisellä sivulla yläotsikkona on " Om den himmelska härligheten,", eli taivaallisesti ihanuudesta...

Viimeinen laulu kirjan tekstissä julistaa mahtipontisesti:

"Ja, Amen! Himmel, jord, haf, fäge Amen! Wist."

Kirjassa on 295 numeroitua sivua, eli mikään ihan ohkainen opus se ei ole. Numeroituja psalmeja tai mitä sitten lienevätkään - löytyy 223 kappaletta.  Kirjasta löytyy myös takaosasta  kolmilehtinen sisällysluettelo. Vaikka se on selkeä., en tule siitä hullua hurskaammaksi. Lauluista siinäkin kuitenkin puhutaan:

                                                                             Register

wisande

Sångernas nummer.

Jonkinlaisessa järjestyksessä otsikot ovat ensimmäisen kirjaimensa perusteella. Laulun numerointi tulee vasta otsakkeen perässä. 

Kirjan takakannessa näkyy myös himmeästi selkeästi uudempi omistuskirjoitus. Siinä lukee "Tillhör Brita Emelia Johansdotter Heiikilä- " Olen uuden mysteerin äärellä, sillä sukutiedoistani löytyy ainoastaan Brita Emelia Mattsdotter - joko patronimi on kirjoitettu väärin, tai sitten kyseessä on joku suvun kaukaisempi jäsen, josta minulla ei ole kirjattuna tietoa. Matts Abrahamssonilla oli kylläkin Brita Emelia - niminen tytär, s. 1865. 


Olisin todella enemmän kuin kiitollinen, jos joku ihana joskus voisi valaista minua enemmän tämän kirjan painovuodesta, nimestä, tekijästä ja sen käyttötarkoituksesta!