sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Kaupunginkaarti

Erästä aikaisempaa tekstiä kirjoittaessani tuli vastaan nimitys "kaupunginkaarti." Asia oli minulle entuudestaan vieras, joten päätinpä sitä vähän tutkiskella. 

Kaupunginkaarti tunnetiin myös nimellä porvarikaarti. Ei ole tiedossa, milloin kaarti oli perustettu, mutta ensimmäinen maininta siitä löytyy jo vuodelta  1674. 

Kokkolan seudun historiassa kaupunginkaarti mainitaan Isonvihan jälkeisinä aikoina, kun järjesteltiin kuningas Adolf Fredrikin vierailua Kokkolaan vuonna 1752. kaupunginkaarti oli ilmeisesti sammunut Isovihan vuosina, mutta rauhan palattua kaarti elvytettiin uudelleen toimintaan. Kaartia ryhdyttiin jopa varustamaan asein ja edustavien pukujen kera. Haluttiin myös liittää siihen ratsuväen osasto. 


Kun kuningas Adolf Fredrik saapui Kokkolaan kesäiltana 31.7.1752, olikin kaupunginkaartin ylväs ratsuväenosasto uudenkarheissa  univormuissaan vastassa kuninkaan saattuetta Kaarlelan  kirkon  luona, paraatiasennossa seisoen, miekat paljastettuina  tien oikealla puolella. Ja kun kuningas yhdesssä ratsuväenosaston parijonon kanssa saapui kaupungin  keskustaan Isollekadulle, oli Raatihuoneen torilla kaupunginkaartin jalkaväki jo odottamassa saattuetta siellä. 


Kahdentoista ratsumiehen  kerrotaan seisseen vartiossa karbiinilamput käsissään kuninkaan yöunta vartioiden nykyisen Chydeniuksenpuiston kohdilla.

LÄHTEET: Kuningas Adolf Fredrikin vierailu. Kokkolan kaupunki. [https://www.kokkola.fi/meresta_noussut_kaupunki/ruotsin_vallanaika/vapauden_aika/kuningas_a_fredrikin_vierailu/fi_FI/kuningas_aadolf_fredrikin_vierailu] Luettu 8.3.2020. 

Kokkolan kaupungin  historia 1-2,  s. 144-145.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti