Maijantyttären matkassa

Sain taannoin yhteydenoton vaasalaiselta Ola Österbackalta. Yhteistyömme seurauksena kirjoitan hänen kirjoittamastaan kirjasta blogijutun. Kirja julkaistiin alkujaan Österbackan äidinkielellä ruotsiksi nimellä Maijasdotter (2020) ja suomennos julkaistiin 2022 nimellä Maijantytär. Kirjan on suomentanut  Liisa Kovero. Kirjan päähenkilö, Alina, on alkujaan suomenkielinen, mutta elämän matkassa hänen kielitaitonsa laajenee ja niinpä hänen jälkeläisensä ovatkin ruotsinkielisiä.

                     

Kirja on kertomus Österbackan isänäidistä, Alina Maijantyttärestä, joka syntyi Soinissa 1878. Alinan elämä aikalaisten silmissä oli tuomittu, ennen kuin ehti alkaakaan, sillä hänen äitinsä synnytti tytön isättömänä. Maija, Alinan äiti, sai kaikkiaan neljä äpärälasta ja avioituu lopulta itsellisen leskimiehen, Jaakon kanssa, joka on puolittain invalidi lapsuusiän palovamman vuoksi.  Säädyllistä tarinaa ei oltu luotu kestämään, sillä sekä Maija, että lapsi kuolivat jo odotusaikana. Alinan äidin kuoltua Jaakko lohduttautuu juomalla ja Alina joutuu pakenemaan pienten sisartensa kanssa moneen otteeseen. 

Kirjan ensimmäisessä osassa  liikutaan Soinissa. Erikoisuutena suomennoksessa on hyödynnetty  Soinissa puhuttua murretta, jonka  kielentämisessä on ollut tukena Annikki Rannanpää. Murteella kirjoitettu teksti elävöittää kieltä kovasti. 

Kirjassa käydään kivalla tavalla läpi entisaikojen työtapoja. Niitä on kiva lukea ja nuoremmille lukijoille entisajan työnteko ehkä aukaisee silmiäkin. 

"Kun heinä oli niitetty, sen annettiin olla päivä  kuivumassa ja sitten se käännettiin ylösalaisin ennen kuin  se laitettiin haasioihin. Usein naiset hoitivat heinien kääntämisen. Miehet löivät  seipäitä maahan, laittoivat poikkipuita niihin ja nostivat sitten heiniä seipäille."

Kirjan kuvauksista heijastuu hyvin, kuinka työnjako entisissä agraariyhteisöissä luonnistui. Jokainen kynnelle kykenevä osallistui töihin taitojensa mukaan. Sukupuoliroolit säätelivät työnkuvia.  Myös kuvaukset koulusta ovat kiinnostavia. Koulua käytiin kiertokouluna muutaman viikon verran vuodessa. On myös kiinnostavaa lukea  yli  sadan vuoden takaisesta rippikoulusta. Kiehtovia ajankuvia ja vaikka niistä kerrotaan yksilötasolla, lienee suurimmalla osalla aikalaisista niistä samankaltainen kokemus. Muutoinkin kirja kuljettaa hengellisiä asioita mukanaan, mikä sopii hyvin ajan henkeen. 

Kirjan tarinat kuljettavat lukijaa Alinan mukana paikasta toiseen. Tapahtumat ovat totta, mutta toki kirjailija on käyttänyt fiktiivisyyttä tukena, koska  ei voi tietää, kuinka kaikki tarkalleen on tapahtunut. 

Tarinassa käy hyvin ilmi, kuinka raakalaismaista äpärälapsien elämä oli. Osaansa ei voinut valita. Sama häpeä seurasi lapset synnyttänyttä äitiäkin.  Kohtalona oli olla hylkiö muiden silmissä.  Ihmiset käänsivät päänsä pois ja suhtautuivat halveksien. Silti kirjassa käy hienolla tavalla ilmi, kuinka rakkaita isättömät sisarukset olivat Alinalle ja Maijalle. Alina, Milja, Alviina, Senja...Heidät vain oli tarkoitettu syntymään!

Alina unelmoi jo nuorena Amerikkaan matkustamisesta. Siellä ei tunnettaisi isättömän taustoja ja olisihan kiehtovaa matkustaa myös junalla ja laivoilla. Mutta rahattomana on aloitettava lähempää. Pian rippikoulun käytyään Alina päättää ottaa 11-vuotiaan siskonsa mukaan matkaansa. He lähtisivät tuttavan perässä  Kaustiselle. Matka Soinista taittuu Alajärven, Vimpelin ja Vetelin kautta määränpäähän pääasiassa kävellen.  Nuorin elossa ollut sisko jää vaarin luokse Soiniin.

Kirjan toisessa osassa elämä kuljettaa Alinan  Kortjärvelle. Pikkusisko pestataan  Alaveteliin. Alina on hyvä työihminen, mutta lähtö Amerikkaan polttelee mielessä. Alina säästää kaiken liikenevän ja löytääkin pian matkalle  kanssaan mukaan  Lydian. 

Kolmas osa vie Alinan lopulta Amerikkaan. Siellä Alina tunnetaan kirjanpidoissa nimellä Lena Andern - nimethän muuntuivat useinkin matkalla.

"Nyt Alina sai ensivaikutelman suurkaupungin vilinästä. Joukko erilaisia ihmisiä, keltaisia, mustia, valkoisia, ja  kaikilla oli kiire. Alina ei koskaan aiemmin  ollut nähnyt tummaihoista. Täällä heitä oli monia. Ja niin korkeita taloja! Ne  olivat niin korkeita, että aurinko meni pois näkyvistä."

On kiva lukea kirjaa, se kuulostaa kovin tutulta, vaikken ole Alinan elämään lähemmin koskaan tutustunutkaan. Alinan piikavuodet Kortjärvellä pitävät sisällä itselleni paljon puolituttuja nimiä. Samoin tuttuja nimiä löytyy uudelta mantereeltakin. 

Alina työskentelee aluksi piikana, mutta etenee  boarding houseen - täysihoitolaan herrasväen  työntekijäksi. Päivät kuluvat lautasliinoja taitellen,  ruokasalissa tarjoillen ja vuoteita sijaten sekä pyykkiä pesten. Alina saa kirjeessä sisareltaan Miljalta kuulla, että rakas vaari Soinissa on kuollut 71 vuoden ikäisenä. Myös Milja muuttaa 16 vuotta täytettyään Amerikkaan Alinan lähetettyä hänelle matkarahat ja näin sisarukset jälleen tapaavat. Alina huomaa kuitenkin etääntyneensä siskostaan.

Yllä: Alinan amerikanarkku. 

Alinan passi on lähes viiden vuoden reissun jälkeen umpeutumassa ja hän päättää palata Suomeen. Matka-arkku pullistelee tavaraa. Kotiseudulla odottelee Matts, jonka kanssa Alina on solminut lupauksen palaamisestaan. Alinaa vain kovasti huolettaa, kuinka talollisen poika suhtautuisi, kun saisi kuulla, että hän on äpärälapsi. Kirjan neljäs osa kuljettaa Alinan Kokkolan aseman kautta takaisin Kortjärvelle. Matts on häntä vastassa ja rohkenee pian kosia häntä.

"-Mulla on asia, josta mun pitää puhua. En ole tienny, miten sanoisin. 

Matts alkoi hermoilla. Oliko Alina lupautunut jollekin toiselle? Ehkä hän oli alkanut odottaa lasta?

-Sinähän et tiedä mitään mun vanhemmista, jatkoi Alina. Minä en tiedä, kuka mun isä on, nyyhkytti Alina. Ja oon niin kamalan surullinen, kun en tiedä.

Nyt se oli sanottu. Alina ei uskaltanut katsoa Mattsia. Hän istui hetken ja mietti."

Morsiuslahjaksi Alina saa Mattsin vuoleman rukinlavan. Mattsin vanhemmat suhtautuvat lopulta kunnioittaen piikatyttöön, koska hän on osoittanut kunnollisuutensa ja pätevyytensä. Ja onhan hänestä New Yorkissa  kuoriutunut hieno nainen. 

Yllä:Mattsin ja Alinan  kihlakuva.

Kuulutuksia otettaessa Alina on päässyt eroon entisestä nimestään eli  Maijantyttärestä ja kirkonkirjoihin hänet merkitään  vihkiessä Alina Antintytär Katajamäkenä Kortjärven kylästä. Kaikki mennyt, johon Alina itse asiassa oli täysin syytön, oli nyt papin toimesta merkitty anteeksiannetuksi. 

Minulla on  yhteiset, kaukaiset juuret kirjailijan ja hänen mummonsa kanssa, kuulummehan molemmat Keisarin sukuun. Siksikin kirja oli kiinnostava lukea. Alina sai kaikkiaan yhdeksän lasta puolisonsa Matts  Österbackan kanssa. Myös Kokkolanseudulla asuu Alinan jälkipolvia. Näin se maailma meitä kuljettaa. 

Kiitos vielä Ola Österbacka kirjan jakamisesta minulle! Voin lämpöisesti suositella kirjaa elämänkerroista, paikallishistoriasta tai laajemminkin Suomen historiasta kiinnostuneille, sillä se kantaa mukanaan loistavasti naisen elämää sadan vuoden takaisessa Suomessa. Pidin myös kovasti visiitistä kirjan matkassa Amerikkaan, koska sinne on omiakin esipolvia mennyt. Kirjan kuvaukset matkasta oli asiantuntevasti kirjoitettu. Jäin  isosti kirjan luettuani miettimään, kuinka valtaisia vaikutuksia ihmisten päätöksillä on heidän jälkeläistensä elämään. 

Jos kiinnostuit, kirjaa pääsee mainiosti tilaamaan  esimerkiksi TÄSTÄ linkistä klikkaamalla! Aika kiva luettava vaikkapa  isäinpäivä- tai joululahjaksi!