lauantai 8. elokuuta 2020

Kaupunkikeskustan uudet istuimet

Kokkolan keskustassa liikkuessani tuli vastaan kauniiden kukkaistutusten lisäksi uuden uutukaisia penkkejä. Tässä pikainen silmäys niihin!

Kaupunginkirjaston tasanteelle näyttävien kukkaruukkujen lomaan on tuotu viininpunaisia muovipenkkejä, jotka ovat muotokieleltään tyystin kaupungin aikaisemmista  istuimista poikkeavia, mutta sopivat kuin silmä päähän näiden kukkaruukkuijen vierustoille. 


Istuimet luikertelevat s-tyyliin kukkaistutusten läheisyydessä. Juuri ennen kuvaushetkeä on satanut, joten en viitsi istuutua penkeille tällä kertaa, eikä niillä näy muitakaan istujia. Istuimet muodostuvat erillisistä paloista ja yhteen liitettynä muiodostavat kivoja, kaarevia muotoja.


Jää vaivaamaan, mistä moiset penkit on hankittu ja pyörin istuinten ympärillä, kunnes huomaan eräässä istuimessa tekstin  Lopp Arc. Ihan pakko googlata! Löydänkin kivan tekstin, jossa yritys  nimeltään Vitreo kertoo tuotteistaan "nykyajan käräjäkivinä. " Tuotteilla pyritään niin sanottuun sosiaaliseen kalustamisen ajatukseen. Ideana on, että tuotteiden käyttäjät voivat nauttia ulkoilmasta, maisemasta ja toistensa seurasta. Tässä kohtaa tulee tunne, että oikeassa paikassa istuimet ovat!


Tässä voisi kauniina kesäpäivänä  vaikka katsella ohilipuvia ihmisiä tai odotella lähitienoolta lähtevää junaa saapuvaksi. Kiva, kun istuinten muotoa voi  muunnellakin!



Viereiselle kävelykadulle on myös saapunut erä uudenkarheita istuimia, siellä ne ovat puisia. 

Penkkejä on useampaa eri mallia, aika kivoja oikeastaan kaikki! Erityisesti tuo kolmeen suuntaan haarautuva penkki mahdollistaa  useamman istujan eri seurueessakin. 


Osassa istuimia on myös pienet pöytätasot. 




Olipa kiva piristys piipahtaa keskustassa näitä katselemassa!

LÄHTEET: Vitreo. [http://www.vitreo.fi/vitreo/] Luettu 5.8.2020. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti