Pistäydyin lauantaina kirjamessuilla Kokkolan Tullipakkahuoneella. Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa. Viime vuonna en ennättänyt käymään. Kirjamessujen ideana on tehdä tunnetuksi paikallisia kirjailijoita ja kirjallisuutta.
Paikkana Tullipakkahuone tapahtumalle oli ihastuttava. Tällä kertaa sisäänkäynti tapahtui takaovesta. Oven avattua kirjoitin nimeni vieraskirjaan. Sitten astuin peremmälle.
Väkeä oli sopivasti - ei tungosta eikä tunnetta, että yksinään kiersi kirjapöytien luona. Satuin sopivasti paikalle, kun perimmäisessä salissa oli kirjailija Raija Orasen haastattelu. Se oli todella kiinnostava. Minä joka muutoinkin rakastan henkilöhistorioita, koukutuin kuuntelemaan haastattelua. Salin kaikki istuinpaikat oli haastattelun aikana täynnä. Ihanaa, että että yleisö keskittyi kuuntelemaan. Haastattelu oli myös hyvin toteutettu. Harmi, ettei minulla ollut ajanpuutteen vuoksi seurata muita henkilöhaastatteluja.
Paikalla oli toistakymmentä kirjapöytää. Niissä oli mielenkiintoisia kirjoja. Jokusilla komeili pöydällään ehkä yksi ainokainen kirja - oma hengentuotos. Toisilla materiaalia oli enemmän. Pidin erityisesti siitä, että tarjolla oli paikallishistoriaan keskittyviä pöytiä useampia. Minähän vallan koukutuin.
Tapasin kirjamessuilla myös Ole Granbackan, jonka kirjasta Maijantytär, kirjoittelin aiemmin blogissani. Oloin aika liikuttunut, sillä Ole oli tulostanut myyntipöydälleen kirjasta kirjoittamani blogijutun, Olin siis minäkin tavallaan ihan vähäsen esillä kirjamessuilla!:))
Vaikka olin ajatellut, etten välttämättä hanki mitään, lähdin kotimatkalle kolme kirjaa rikkaampana. Erityisen innoissani olin, kun parista pöydästä löysin vanhempia julkaisuja Suomen sodasta. Niin kuin olen useammissa päivityksissäni ehkä tuonutkin esille, tutkin tällä hetkellä kovasti Suomen sotaa, koska minulla on siihen henkilökohtainen kiinnostus. Esivanhempani tapasivat toisensa sodan keskellä - toinen suomalainen, toinen venäläinen. He rakastuivat ja vaikka nyt tuntuu itsestään selvältä, että he jatkoivat yhteiseloa loppuelämänsä, ei se silloin todellakaan ollut tähtiin kirjoitettu juttu. En tiedä, kuinka esiäitini psyyke ylipäätään on kestänyt muun yhteiskunnan reaktiot rakastua viholliseen. Omana haaveena on vielä joskus saada itse kirjoitettua heidän tarinansa kirjaksi asti.
Mukaan tarttui myös ihailemani runoilija Heli Laaksosen uudenuutukainen kirja, Luonnos. Se on upea. Suositteluni vaikka pukinkonttiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti