Minulla on Suomen sotaan aika ristiriitainen suhtautuminen. Sota on aina sotaa ja Kokkolankin seudulla oli paljon kärsimyksiä sodan tiimoilta.
Toisaalta - ilman Suomen sotaa esivanhempani Valpuri ja Johan eivät olisi koskaan tavanneet. He lienevät tavanneet jossain Lapväärtin tienoilla, siis täältä hieman etelämpänä. Johanin nimi antaa mielikuvan suomalaisesta tai ruotsalaisesta miehestä, mutta aivan niin ei ole.
Johan oli venäläinen ja juutalaistaustainen. Hänen sukujuurensa ovat mielenkiintoiset ja olen jo vuosia tehnyt valtavasti tutkimustyötä selvittääkseni hänen alkuperänsä. Tällä hetkellä etsiskelen hänen isänsä alkuperää - hän lienee Liivinmaalta. Historia aukeaa ihan uusin silmin, kun on asioihin henkilökohtainen yhteys! Johanin rooli sodassa ei ilmeisestikään ole ollut normi sotilas, vaan marketantti. Marketantit olivat sotilaskaupustelijoita, jotka kulkivat sotilaiden perässä.
Tätä esi-isääni tutkiessa olen törmäillyt jos vaikka minkälaisiin, mielenkiintoisiin tutkimuksiin. Niin kävi taas. Ja koska tässä löytämässäni väitöskirjassa sivuttiin Suomen sotaa myös Kokkolan näkökulmasta, on ihan pakko uppoutua siihenkin.
Sotavahingot keskittyivät yleisten teiden läheisyyteen. Siksi Kokkolankin osuus oli iso. Koko nykyistä maatamme tarkasteltaessa sotavahinkoja oli eniten (yhteensä yli 54%) suuruusjärjestyksessä silloisine kappeliseurakuntineen: Kuortane, Närpiö, Saarijärvi, Kokkolan pitäjä ja Saarijärvi. Eniten sotavahinkoja paikkakunnallamme kirjattiin kotikylässäni Korpilahdella (n. 13%), seuraavina tulivat Kaustari (vajaa 8%) ja Palonkylä ( yli 5%).
Yllä:Kuvitusta Kokkolan infokylteissä Kälviän Tikkasen talossa tapahtuneesta käsirysystä, josta olen aikaisemmin tehnyt blogipäivityksen.
Jääskeläisen tutkimuskohde on ollut erityisesti sodan ja paikallisyhteisön väliset suhteet. Sodankäynti oli parisataa vuotta sitten aika oudon oloista. Talonpojat ja porvaristo olivat keskeisiä paikallisia resursseja, joilta armeijat - siis myös vihollisen armeija - hankkivat elannon, majoituksen ja kyyditykset. 1700-luvuilla käytössä oli palovero ja ns. kontribuutio. Palovero oli rahana tai luontaistuotteina maksettu kertavero, jonka vihollinen kiristi paikallisilta asukkailta taaten, ettei veroja maksaneita taloja poltettaisi. Kontribuutiolla ymmärretään sotaveroa, joka kerättiin rahana ja tavaroina läpikulkevalle armeijalle väkivallalla uhaten. 1800-luvulla omaisuuden pakko-otot korvasivat kontribuution ja ryöstelyt. Jääskeläinen kirjoittaa, kuinka pakko-otoissa yksityinen omaisuuden omistaja sai kirjallisen todistuksen sotilaallisiin tarkoituksiin menettämästään omaisuudesta. Sodan jälkeen todistusta vastaan piti saada omalta hallitusvallalta korvausta, jonka lopulta olisi maksanut hävinnyt vihollinen. Paikallisyhteisöt toimivat suojan, polttopuiden, ruokatarvikkeiden, juotavan, rehun, vetoeläimien, vaatetuksen sekä rakennustarvikkeiden järjestäjinä. Osa toteutettiin säännöllisinä pakko-ottoina viranomaisten toimesta.
Kokkolan pitäjän - johon tässä yhteydessä luetaan kuuluvaksi myös Alaveteli, Kaustinen ja Veteli - sotakorvaukset olivat läänin neljänneksi suurimmat, hieman yli 75000 pankinriksiä. Pankinriksin arvo perustui hopeaan. Suurin osa sotakorvauksista liittyi venäläisten sotilaiden logistiikkaan eli huoltoon. Korvausten määrän suuruus johtui alueellamme siitä, että venäläiset joukot jäivät suurilukuisina seudulle pitkäksi aikaa, koska rintamalinja kulki Kokkolan kautta kahteen otteeseen.
Kun venäläisjoukot keväällä 1808 kulkivat kohti etelää, päätti kenraaliluutnantti Nikolai Aleksejevitsh Tutshkov 5. divisioonan siirtämisestä Lohtajalta Kokkolaan. Väestön levottomuus oli kasvanut Kokkolassakin. Elintarvikekuljetuksia hylättiin ja suomalaiset talonpojat ryöstivät kuljettaessaan niitä. Rahvas ja kyydittäjät piilottelivat ja karkailivat hevosineen metsiin.
Tustshkov määräsi yhden pataljoonan marssimaan Kokkolaan 3.5.1808. Pääjoukot saapuivat paikkakunnallemme 5.-6.5.1808 Joukkoja sijoitettiin Perhonjoen molemmin puolin ja kaikkiaan joukkojen vahvuus oli vähintään 3600 miestä. Kenraalimajuri Nikolai Rajevski olisi halunnut huolto-ongelmien vuoksi siirtyä Vaasaan, mutta ylipäällikkö Buxhoevden ei tähän suostunut. Venäläisjoukot olivat kotiseudullamme 14.6. 1808 saakka. Rajevskin joukkojen vahvuus Kokkolassa 1.6. 1808 oli noin 3900 miestä, 935 hevosta ja 15 tykkiä. Lisäksi ympäristökuntiin oli sijoitettu erillisjoukkoja.
Venäläisjoukot liikuskelivat Kokkolan seudulla myös sodan vetäytymisvaiheessa syksyllä 1808. Klingsporin joukot lähtivät pois Kokkolasta 22.9.1808. Tämän jälkeen venäläiset joukot miehittivät Kokkolan. Buxhoevdenin pääjoukot saapuivatkin Kokkolaan sitten jo 24.9.1808. Lohtajan aseleposopimus solmittiin 29.9. ja sen mukaisesti venäläisjoukkojen tuli pysytellä Kokkolan tienoilla. Molemmat osapuolet perustelivat aselepoa muona- ja rehupulalla.
Lokakuun 1808 alussa on arvioitu venäläisiä olleen Kokkolan lähistöllä lähes 7500 miestä ja 1200-1300 hevosta.
Aselevon alkaessa Kamenskin joukoilla oli isoja huolto-ongelmia. Kuljetusyhteydet olivat pitkiä ja talonpoikien hevoset uupuneita. Joukoilla ei ollut leipää eikä rehuja. Kamenskin joukot lähettivät huoltovaunuja vastaanottamaan etelän suunnasta saapuvaa kymmenen päivän elintarvikevarastoa. Huonokuntoiset tiet ja rehupula hidastivat matkaa.
Venäläisjoukoilla ruoka kuitenkin riitti paremmin kuin ruotsinsuomalaisilla joukoilla, koska heidät oli majoitettu laajemmalle ja rikkaammille alueille kuin ruotsinsuomalaiset joukot. Viholliset myös kohtelivat asukkaita kovakouraisesti. Komentaja Gipenberg väitti, että viholliset ottivat viljaa ja karjaa väkivalloin. Samoin he anastivat rehua ilman korvausta ja myös alueilta, joista ei oltu sovittu.
Tutkijat ovat selvitelleet molempien osapuolten armeijoiden muonitusta. Ne olivat hyvin samankaltaisia. Ruotsin armeijan muona koostui leivästä, keittotarpeista ja särpimestä. Keittotarpeisiin luettiin ryynit, herneet ja jauhot. Särpimiin luettiin naudanliha, silava, voi ja kala, joka yleensä oli suolattua silakkaa tai kuivattuna haukea. Lihan varalle sotilaille annettiin etikkaa, jota voitiin käyttää myös "virkistykseen matkan aikana." Jokaiselle sotilaalle piti olla yksi ateria päivässä. Ruoka oli erittäin suolaista ja vaati paljon juomista. Ilmeisesti juomina oli kalja tai vesi. Ravinto oli yksipuolista ja hyvin samankaltaista kuin maan asukkaillakin. Sotilaille tarjottiin muonituksen yhteydessä myös tupakkaa ja sahtia. Paloviinaa jaettiin pitkien taisteluiden ja marssien yhteydessä. Se toimi myös lääkkeenä sairauksiin, vilustumisiin ja uupumuksiin. On tyrmistyttävää, ettei muonituksiin käytetty perunaa tai vihanneksia, joita maaseudulla viljeltiin.
Venäläisen sotilaan ruokavalion suurin osa muodostui viljatuotteista. Venäläisillä oli käytössään myös sotilaiden arttelit, joita valvoi aliupseerit. Jokainen osallistui muutamalla ruplalla artteleiden rahoittamiseen. Käyttämättömät ruoka-avustukset ja sotasaaliit laajensivat rahastoa. Rahat pidettiin komppanian päällikön hallussa ja rahoja käytettiin lisäruokaan, hevosiin ja kantamusten kuljettamiseen rattailla. Artteleissa oli lisäksi ala-artteleita, joihin kuului 8-10 miestä, jotka tekivät työtä ja taistelivat yhdessä. Sotilaille jaettiin jauhoja, joista he tekivät leipää heti leirin pystytettyä maauuneissa. Jyvät jaettiin pienillä käsimyllyillä. Venäläissotilaat käyttivät sukharia. Ne olivat kovia korppuja, jotka valmistettiin leipomalla kaksi kertaa. Sotilaat murensivat niitä ja keittivät suolan ja yrttien kanssa. Korput olivat leipää kevyempiä ja ne säilyivät ravintoaineitaan menettämättä pidempään.
Venäläissotilaan ruoka-annos maksoi valtiolle nelisen ruplaa miestä kohdin. Marssilla sotilaan tuli kantaa neljän päivän muona mukanaan, kuuden päivän muona tuotiin rattailla.
Kokkolan seitsemässä ympäristöpitäjässä nimismiehet saivat venäläisiltä 1000 seteliruplaa ostaakseen karjaa, paloviinaa ja viinaa. 18.10.1808 Venäjän sotaministeri lähetti kaikkiaan 132000 hopearuplaa Buxhoevdenille. Kamenskin tiedetään saaneen näistä varoista noin puolet, mutta ei tiedetä, paljonko niistä lopulta päätyi seudun talonpojille.
Lohtajan aselepo päättyi Kamenskin joukoilla 31.10.1808. Tiedetään, että vielä 1.11.1808 oli osasto Demidov sijoitettu Korpilahteen. Osasto Tutshkov III oli laajemmasti Kokkolan pitäjän alueella. Venäläisjoukot olivat maillamme yli viiden viikon ajan eläen pääosin paikallisyhteisön resurssien varassa. Lisäksi Kokkolan kaupungissa joukkoja oli jo keväällä 4.-12.4.1808.
Kokkolan seudulla isoa tuhoa sai aikaan myös ruotsalaisjoukot, jotka Fieantin käskystä perääntyessään Perhon suunnasta kohti Kokkolaa, joutuivat tuhoamaan kaikki sillat. Ruotsalais-suomalaiset joukot myös sytyttivät Kaukon sillan (nykyinen Perhonjoen silta) kahteen otteeseen.
Kokkolan pitäjän sotavahingot olivat kaikkiaan yli 75000 pankinriksiä. Yksi pankinriksi kuitenkin oli 1,5 valtiovelkariksiä. Mitä tuo summana tarkoittaa, ei ihan minulle auennut. Se oli kuitenkin neljänneksi eniten koko maassa.
LÄHTEET: Jääskeläinen, Jussi. Paikallisyhteisö resurssina ja tuhojen kohteena. Venäjän armeijan logististen ratkaisujen seuraukset Suomen sodassa 1808-1809. Doktorsavhandling i Nordisk historia. Åbo Akademi 2011.
Parkkari, Jukka. Ruotsi hävisi 1809 Suomen Venäjälle, kun huolto nikotteli. 30.3.2009. [https://www.ku.fi/artikkeli/1827425-ruotsi-havisi-1809-suomen-venajalle-kun-huolto-nikotteli?fbclid=IwAR18ow86vpWg1hJrBEvVE198j1rEa9igjC8pZTZlYFR4GlmZn3HaADKJt1Y] Luettu 13.11.2022.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti