Lapsen luottamus oikeaan pukkiin on kuitenkin lyömätön. Meiltä pois lähtiessä poika kysyi silmät suurina "Mistä se joulupukki tiesi minulle huuliharpun tuoda?" Hehheh, mulla ja pikkupojalla on ollut hauskoja musisointihetkiä pitkin syksyä. Minullahan on siis tolkuttoman laaja valikoima erilaisia soittimia. Poika joskus löysi laatikon pohjalta huuliharpunkin ja ihastui siihen. Sitten meillä oli remppa ja sen jälkeen huuliharppu katosi mystisesti. Poika on jaksanut joka kerta käydessään kysyä, josko se huuliharppu olisi jo löytynyt. Että kyllä pukki tietää salaisimmatkin toiveet...
Naureskelua kotonani on myös tuottanut rakas, pieni jouluseimi, jonka olen pitänyt joka joulu pöydällä yli 30 vuoden ajan. Pikkuepeli tykkää siitä. Lapsen mielissä seimen figuureiden paikat vaan on vähän enemmän jännitystä herättävät. Jeesus-vauva makaa maassa Marian istuskellessa vieressä yksin hartaana. Paimenet, tietäjät ja Joosef on kavunneet tallin katolle ja härätkin vähän tavallista korkeammalle. Ehkäpä etsivät tähteä.
Aattona kävin nuorimmaiseni ja pojanpojan kanssa viemässä kynttilöitä Kokkolan haudoille. Oli tosi kaunista. Kynttilätkin syttyi vaivattomasti ja oli kiva asetella niitä keveään ja puhtaaseen lumeen hautojen edustalle. Poika teki isäni haudalle lumilapiolla kauniin kujan. Kun siirryimme toiselle hautausmaalle siipan suvun haudoille, vinkkasin pojalle, että ottaisi taas lapion matkaan. Poika lompsi perässäni haudoille lapioineen, jossa joulurauhan julistamisen jälkeen oli jo melkoinen tasoitettu hanki ja kynttilämeri. Kyyninen ääni totesi "Olisihan se pitänyt tietää, että tämän suvun haudoilla on jo tähän aikaan lumet luotu!" Että sen verran on vuosien saatossa naurettu siipan suvun aamuvirkuille.
Sitä vastoin aikaisemmin viikolla äitini kanssa Järviseudun haudoille tehty kynttiläreissu ei kai mennyt kynttilöiden osalta ihan nappiin. Olin mielestäni tehnyt loistolöydön, kun löysin kaupasta patterikynttilöitä, joissa oli jo valmiiksi paristot sisällä. Vähän rumia, kun oli päällinen reikäinen, mutta väliäkös sillä! Vaivatonta, ei tarvitse alkaa erikseen haudoille mennessä rustailemaan paristojen kanssa, vaan saan kiskaista elävien kynttilöiden seuraksi pitempään palavat kynttilät, kun niin harvoin käydään noilla suvun haudoilla.
Kaivoin ekan paristoupeuden pussista esille ja ohjeen mukaisesti vedin valkean lipareen pois patteripesästä vain todetakseni, ettei kynttilä syty. Tuumin, että onko valmiiksi vanhat patterit, vai joku kontaktivika. Ei muuta kuin kohmeisin sormin ruuvailemaan patterikantta auki. Pariin kertaan koitin ja eipä vaan syttynyt. Paiskasin kynttilän takaisin pussin pohjalle, jolloin se syttyi. "No niin, kosketushäiriöhän se!" Innoissani myönteisestä käänteestä ongin kynttilän takaisin pussista vain todetakseni sen jälleen sammuvan. Tätä liikettä muutaman kerran ja ei niin ei. Nakkasin (jälleen syttyvän) kynttilän pussiin ja otin tilalle uuden samanlaisen patteri-ihmeen. Eikä sekään syttynyt. Paitsi siinä vaiheessa, kun nakkasin senkin vihoissani pussin pohjalle. Siellä paloi nyt kaksi kynttilää!! Päätin nostaa hillityn hitaasti kynttilän vaaka-asennossa, kun se kerran niin näytti palavan. Mutta ei, taas sammahti.
Kaivoin pussista kolmannen samanmoisen ja äidilleni tuumin, että pitää vielä lukee kynttilässä oleva tuotelappu uudestaan. Tavasin lappusta. "Hämäräkytkin." Äidille marmatin, että eihän tässä kynttilässä ole edes sellaista vipua, josta voisi ajastaa kynttilän palamaan tiettyyn aikaan. Pyöriteltiin oikein kahden naisen logiikalla kynttilää ympäri ja sitten äitini ilme kirkastui jopa enemmän kuin syttyneiden kynttilöiden liekki. "Hei, sehän alkaa aina palaan, kun nakkaat sen pimeään pussiin. YMPÄRISTÖN TÄYTYY OLLA TARPEEKSI HÄMÄRÄ!" Varmaan muut kirkkomaan kulkijat ihmettelivät valtaisaa naureskeluamme. Sinne jäi sukuhaudoille valmiiksi sammuneet kynttilät sitten odottamaan loistoaan...
Äidille tuumasin autossa, että tämä ei taida olla mikään hyvä kynttiläidea, että kun seuraava ihminen osuu sukuhaudoillemme, kerää takuulla kynttilät pois toimimattomina ja nakkaa roskiin. Yleensähän ihmiset kulkevat haudoilla valoisaan aikaan...Äitini vain vastasi, että tuskinpa kukaan viitsii toisten kynttilöitä alkaa sieltä keräilemään.
Jouluaattona aikaisin kännykkäni soi. Olin itse asiassa silloin vielä nukkumassa ja uneni keskeltä vastasin puhelimeen. Isän iäkäs serkku sieltä soitteli. Tahtoi kiittää, kun olin lähettänyt hänelle joulukortin. Kerroin sitten sukulaismiehelle, että äidin kanssa käytiin Lappajärvellekin viemässä sukuhaudoille viikolla kynttilöitä. Tästä mies innostui kertomaan. ""Isoisäsi vanhempien haudalla oli tänä aamuna patterikynttilä, joka ei palanut. Otin sen kotiin ja ajattelin, että vaihdan patterit ja vien sitten takaisin..."
Koska liekkini ei oikein täysillä lepattanut, en tajunnut, että sukulaismies puhui minun patterikynttilästäni! Tällaisella hitaammalla sytytyksellä repsahdin vasta myöhemmin nauruun, kun näin sieluni silmin vanhan miehen pattereineen ihmettelemässä kirkkaan lampun alla, miksi kynttilä ei syty. Taisi olla sen patterikynttilän tarina siinä! Varmaan joku roskisdyykkari vielä tekee löydön jäteastiasta, jossa liekki loistaa kirkkaammin kuin koskaan...
Ps. Mun kirjoittaman sukutarinan voi lukee nyt e-kirjasta, jonka pystyy lataan ilmaiseksi netistä. Mun tarina on sivulla 386. Sain vuosi sitten tuolla kirjoituskisasta toisen sijan!:)
Valoisat joulun toivotukset kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti