Tanssittelua ja yöstelyä

Minulta kysyttiin viikolla, milloin olen tanssinut viimeksi lavatansseissa. Luoja paratkoon, siitä on  liki 25 vuotta. En tiedä mihin  se into katosi, ehkä perhekuviot aikanaan lässäyttivät tai jotain. Nyt innostuin kuitenkin tutkimaan tekstejä Kokkolan alueen  vanhoista tanssiperinteistä.

Perheeni asuu kielirajavyöhykeellä. Olemme Keski-Pohjanmaan pohjoisimmassa osittain   ruotsinkielisessä kunnassa, jossa moni puhuu äidinkielenään ruotsia. Kieliraja on veteen piirretyn  viivan kaltainen. Meillä kotona puhutaan molempia kotimaisia suloisesti sekaisin ja niin  suurimmassa osassa naapurustojakin. Tilanne taisi olla toisenlainen vielä reilut 50 vuotta sitten, kun suomenkielinen anoppini ajautui ruotsinkieliseen naapurikyläänsä - aluksi työn merkeissä, sitten  lempi leiskuen.. Sitä voi kuvailla  kai jonkinasteiseksi kulttuurishokiksi molemmin  puolin. Ainakin mitä anoppi on muistellut miniäksi muuttoaan ruotsinkieliseen perheyhteisöön.

Mutta minulla on oppivainen anoppi. Hän opetteli puhumaan ruotsia, vaikkei aluksi ymmärtänyt sanaakaan. Opetteli  vieraan kielen jopa niin pohjajuuria myöten, että vaikka puolisonsa ja appivanhempansa ovatkin jo tästä elämästä poistuneet, hän edelleen käyttää enemmän toista kotimaista kuin omaa  lapsuuskieltään. Minusta se tuntuu uskomattomalta. Minulle oma äidinkieli on ollut niin tärkeä osa persoonallisuuttani, että vaikka ymmärrän kaiken toisella kielellä puhutun, vastaan mieluummin suomeksi. 

On mielenkiintoista, että kielirajavyöhyke on asettanut jonkinlaisia rajoja myös  esimerkiksi tanssikulttuuriin. Perttu Immonen on tutkinut seutumme kielirajavyöhykettä opinnäytetyössään ja tehnyt havaintoja, että esimerkiksi  uudenaikaisemmilla kulttuurimuodoilla, kuten tanssilla ja yöstelyllä, on ollut vähintäänkin jonkinlaista viivettä eri ryhmien välillä. Yöstelyllä Immonen tarkoittaa nuoren miesjoukon yöjalassa kuljeskelua, jonka tarkoituksena oli tavata nuoria naisia "kapioiden tarkastuksen" merkeissä. Se oli tapana ruotsinkielisellä Pohjanmaalla  isommilla joukoilla, mutta puolestaan suomenkielisillä alueilla yksin.

Yllä:Kesäinen aittakuva Kälviältä.

Paikallinen tanssi ja  yöstely jäljittelivät  Keski-Euroopan nuorisokulttuuria, Se levisi Suomeen  Ruotsin kautta. 1700-luvun papisto vastusti tanssiharrastusta.Yksi tunnetuista tanssin vastustajista oli  Anders Chydenius. Hän kuuluu olleen seurakunnan johtohahmona vanhoillinen, jopa  vanhoillisempi kuin monet seurakuntansa talonpojat. 

Kokkolalalaisnuorison tapana 1700-luvulla oli kerääntyä yhteen lukukinkereiden jälkeisinä öinä.  Tapa liittyi ehkä yöstelyyn. Tätä tapaa kirkkoherra Chydenius paheksui, mutta sen sijaan talonpoikien mielestä tapa oli harmiton. Synnillisestä tanssiharrastuksesta löytyy mainintoja jo Kokkolan ensimmäisistä säilyneistä kirkkoraadin kokousten pöytäkirjoista. 

Vitsarilainen valtiopäivämies Eric Storhonga ja korpilahtelainen lautamies Jacob Kauko järjestivät tansseja. Kaukon talonväki kertoi  eteenpäin tansseista  talon  isännälle ja merkintöjä näistä synnillisistä tanssiharrastuksista löytyy ensimmäisistä säilyneistä Kokkolan kirkkoraadin  kokouspöytäkirjoista. Kaukon isännän kerrotaan  todenneen tansseista:

-Om J(ag) icke wilje låta dem dansa så må J(ag) drifwa dem bort. Eli suomennettuna sanoma oli se, että isäntä totesi, että jos ei haluaisi heidän tanssivan, niin hän ajaisi heidät pois. 

Kokkolan ruotsinkielinen nuoriso tanssi ainakin polskaa. Se levisi suomalaisalueille vasta 1800-luvulla. Ilmeisesti jonkinlaisia tansseja järjestettiin kuitenkin  1770-luvulla jo Kälviälläkin.

Kuudennusmies Matts Vessi ilmiantoi  Vitsarin kylässään Storhongan talossa pidetyt tanssit. Tanssit järjestettiin pyhäpäivän iltana. Asiaa selvitettäessä Storhongan isäntä myönsi, että hänen talossaan oli saatettu pitää tanssit, mutta ei kuitenkaan ennen iltayhdeksää. 

Kirkkoraati näyttää syyttäneen seuraavina vuosina useita eri kylien isäntiä pyhäpäivän tansseista. Esimerkiksi kuudennusmies Kankkosen sukulaismies, rödsölainen  Jakob Kankkonen ja leski Lisa Andersintytär Vessi olivat syytettyinä. Kirkolle määrättiin maksettavaksi sakkoa. Tanssin sallimiseen syyllistyneet talonisännät saivat kukin maksaakseen kolme kuparitaaleria. 1780-luvulla summa korotettiin  kahdeksaan taaleriin. Kuitenkaan itse tanssiin osallistunutta nuorisoa ei mainittu nimiltä tai edes sakotettu. 

Varsinaisista häätansseista on ensimmäinen maininta  kirjattuna Carl Mattsinpoika Kallisen häistä. Sulhanen oli saanut siitä hyvästä tavanomaisen sakon. Kirjauksista käy ilmi, että tanssit olivat saaneet alkunsa, kun Kallisen talon  isäntä  oli poissa kotoa. Carl puolustautui kertomalla, että oli  koettanut "vakavasti kieltää" häävieraitaan.


                                      

Yllä:Kuva mereltä Kälviän Paskalaakan saaresta, jossa pidettiin lavatansseja säännöllisesti  vielä 1900-luvun puolivälissä.

Valitettavasti 1700-luvulta ei ole säilynyt  Kälviältä vastaavanlaisia kirkkoraadin pöytäkirjoja tai pitäjänkokouksen pöytäkirjoja, joista voisi vertailla   suhtautumista tanssiin. 

Tiedetään kuitenkin, että Kälviän pitäjänseppä Samuel Wähälä omisti viulun jo 1770-luvulla. Sellaisilla säestettiin yleisesti tansseja. Wähälän viulu vaihtoi omistajaa, kun Wähälä möi sen Kokkolan kaupungin lukkarille, Henrik Hofreenille. 

1700-luvun loppupuoliskolla  rannikon tanssiharrastus monipuolistui. Polskasta kehittyi poloneesi ja vuosisadan lopussa myös menuetti.  

Menuetin ja avioliittokuulutusten yhteydessä pidettiin ruotsinkielisten keskuudessa ns, kainalosauvatansseja (kryckdans). Niiden oletetaan olleen pelkästään  ruotsinkielisten erikoisuus. Mielenkiintoinen nimitys johtui siitä, että ns. kuuliaisjuhliin tuotiin  lahjaksi pienoiskokoisia kainalosauvoja.  Niillä tuettiin kuvainnollisesti  nuorta paria, jotka ottivat yhteisiä ensiaskeleitaan. Ajateltiin heidän kuuliaisten yhteydessä ikään kuin loukkaantuneen. Kuulutuksen oton tiedetään ruotsalaisalueilla olleen kylässä runsaasti huomiota saanut tapahtuma. Kuulutuksilta palaavat saatettiin nuorison keskuudessa ottaa vastaan  monenlaisia kepposia tehden ja äänekkäästi lehmänkelloja, kattiloita ja muita pellinpaloja soitellen. Tämä tapahan on vielä  nykyäänkin usein häissä hääauton perään kytkettyinä kolistimina onnea tuomassa. 

Minulla oli ilo tätä kirjoittaessa tanssittaa suvun nuorimmaista. Siksi päivitys vähän venyikin... Olen saanut hoitaa häntä. Helliä hartaudella, laulella korvaan, pyöritellä, tuuditella. Istuskella luvan kanssa tekemättä mitään muuta ja  sylittelyn lomassa  on tuijoteltu toisiamme silmiin. Ihan parasta. 

LÄHTEET: Kokkolan ja Kälviän tuomiokirjat.

Perttu Immonen. Drengpoikia ja hurrikkaita. Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan suomen ja ruotsinkieliseen maaseutuväestöön 1600–1700-luvuilla. Pro gradu-tutkielma. 2014. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1] luettu 17.12.2017. 

Kaksi ja puoli-kielinen perhe

Mietin kauan tämän kertaisen kirjoituksen otsikkoa. Se ei tarkoita samaa kuin kaksi- ja/tai puolikielinen perhe... Ajatuksena oli   perjantaina vietettävän  (6.11.) Ruotsalaisuuden päivän tiimoilta kirvoittaa kirjoitus arkisesta elämästä, jossa käytetään molempia kotimaisia kieliämme, suomea ja ruotsia.

Olen  täysin suomenkielinen. Lapsuuskodissani  puhuttiin leveää Etelä-Pohjanmaan murretta. Tunnustan vielä lukioikäisenä vallan ahdistuneeni ruotsin opinnoista. Väkisinkin mieliin muistuu äiti, joka hoki, että lue, lue ruotsia, vielä sitä tarvitset ja muistan kyseenalaistaneeni moisen intoilun.

Ensimmäinen kosketus ruotsinkielisiin taisi tulla 16-vuotiaana. Sain kesäpestin ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Itse asiassa moneksi kesäksi. Suuri osa työkavereistani oli ruotsinkielisiä. Ihmiset olivat mukavia, vaikka paljon  puhetta meni sivu suun. Anders, Sixten, Johan, Stefan, Glenn, Rainer, Camilla...Uusi maailma ihan nimistä lähtien. Avarruttava kokemus kaiken kaikkiaan.

Vaan äidit tietävät kaiken aina paremmin. Niin minunkin äitini. Otin ja avioiduin ruotsinkielisen kanssa, vaikkei siihen aikaan ollut edes keksitty kampanjaa "Ota riski ja rakastu suomenruotsalaiseen." Hassua, mutta vähemmistökansalaiseen hurmaantumista ei kotonani mitenkään  kyseenalaistettu, enkä itsekään tajunnut sitä oudoksua.

Kun muutin Kokkolaan, pääsin porautumaan pienen  ruotsinkielisen kylän agraarielämään. Myönnän, jonkinmoinen kulttuurishokki oli varmaan  saapua vieraan kieliyhteisön keskelle ummikkona. Vaikka sentään kaikki muu paitsi kieli ja sen mukana tietyt tavat  oli ihan kuin muuallakin.  En tiedä, minkä verran olisi ollut hyötyä huolellisemmin tehdyistä kouluruotsin opinnoista, sillä anoppilassa puhuttiin ruotsiksi ainoastaan  hyvin vahvaa ja vanhaa murretta. Alkuun en ymmärtänyt sanaakaan, mutta  nyökkäilin herttaisesti asiaan jos toiseenkin.

Ensimmäisiä outoja sanoja muistan olleen sana föyse. Sanaa toistettiin mennen, tullen ja palatessa. Sulhoni kotona oli maatila ja vasta paljon myöhemmin minulle kirkastui, että föysehän oli tietysti navetta. Aivan niin kuin kuddå on lehmä. Puhumattakaan siitä, että juuri poikinut lehmä on burikuddå...eipä tullut ihan ensimmäisenä mieleen.

Monet asiat opin kantapään kautta. Öykk meir vede, huudellaan  meillä edelleen, kun takkaan pitäisi lisätä puita. Ny far vi i sendji,  tokaistaan nukkumaan mennessä ja stedi jeer, kun pitää pysähtyä just tässä. "Tuku teen" oli pitkään ongelmallinen, mutta sehän oli vain "tuollaiset", kun taas "tukan teen" tuollainen. Keväisin appiukko laittoi "setåpeeronoita" maahan. Iloinen oivallus, kun tajusin, että ei ne normaalia istutusperunoita kummempia olleet!

Lintubongarin ura ei saanut minulla heti täyttä tuulta siipiensä alle. Täytyy olla melkoinen selvännäkijä tajutakseen, että peråtjuve  tarkoittaa närheä,  sperrintsi haukkaa tai  skvirotraste räkättirastasta. Pelkkä skviro taas tarkoittaa ihan vaan ripulia, joten tarkkana täytyy  bongarinakin olla ja katsoa myös, mitä pönttöön päästää!:)

 Kun oltiin jäällä,  kuului "pimpplå fur sonder." Luulin ensin, että jotain paljon härskimpää tapahtui, mutta selvisikin, että pilkkivapa vain meni rikki.   Siipan lempilausahduksia oli joskus "Göyle satt i stöyle och tugga möule." Voisi kai kääntää kuta kuinkin, että hullu istui saappaassa ja puri hometta. Tätä ei olisi koulussa opetettu...   Ei myöskään sanaa snårvalpe, jonka suora käännös olisi räkäpentu, näin on perinteisesti kutsuttu kylän lapsukaisia.  Kun lapset kitisevät, meillä ärähdetään "slut ti marr" ja marina lakkaa yleensä heti. Tänä iltana tosin kuulin, kun nuorimmaiseni selitti äkäilevästä äidistään tietsikalla kaverilleen "Hon e so marro i da...

Meillä  lapset kävivät päiväkotinsa ja peruskoulunsa ruotsiksi. Oikeastaan sitä ei edes mietitty, koska naapuruston lapset olivat siihen aikaan kaikki ruotsinkielisiä.  Hassua, että parissa kymmenessä vuodessa kotikylämme  asutus on muuttunut paljon - nyt lapsista  isompi osa  käy suomenkielisessä koulussa.

Kokkolan ruotsin murre on siitä kumma kieli, että sitä aika harva tajuaa. Hyvin vanhaa kieltä, jota olen oppinut mainiosti  ymmärtämään, mutta harvemmin puhumaan. Kirjoittamaan sitä vähemmän pyritäänkään. Oma kieli on minulle niin iso asia, että koen puolet persoonastani katoavan, kun vaihdan kieltä. Siksi olen sinnitellyt useimmin sitkeästi suomella. Silti huomaan ajattelevani jotkut tietyt sanat ruotsin murteella. Tällaisista voisi mainita joulukuusen kimaltavista koristeista sanaa "glittre", en tiedä miten saman asia voisi selittää yhdellä sanalla yhtä kuvaavasti suomeksi.

Koulun vanhempainvartit sun muut keskustelut on käyty yleensä niin, että ope on puhunut ruotsiksi ja minä suomeksi. Ongelmaa ei ole ikinä ollut... uskotteko, että itse asiassa nautin ruotsin murteesta! Sanat ovat hyvin kuvaavia. Olen oivaltanut, että kieli on myös iso osa kulttuuria. Vähän pelkään, miten tämän murteen jatkossa käy. Ainakin iso osa sanoista katoaa kaupungistumisen myötä.

Meillä kielet ovat olleet sikin ja sokin niin kauan kuin lapsia on ollut. Siipan kanssa puhumme suomea. Kun esikoinen syntyi, pakotin suorastaan hänet puhumaan lapselle ruotsia. Alkuun se oli vaikeaa. Toisen kohdalla kaikki oli jo itsestään selvää. Koska ymmärrämme kaikki sekä suomea, ruotsia, että ruotsin murretta, kielet lentelevät ristiin rastiin ilman että edes huomaamme. Minä puhun suomea pojille, siippa ruotsia. Yhteinen kielemme on suomi. Pojat puhuvat toisilleen joko suomea tai ruotsin murretta tilanteesta ja seurasta riippuen. Poikien väliset tappelut  onnistuu ilman kangertelua kaikilla kolmella kielellä:)

 Jos kysyn joltakulta perheessäni, puhuiko hän puhelimessa suomea vai ruotsia, ei välttämättä osata vastata. Perheeni kieli vaihtuu lennosta sen mukaan, minkä kielinen ihminen on vastassa. Joskus on ollut hassuja tilanteita esimerkiksi junamatkoilla tai Itä-Suomessa. Olen  paapattanut pojille suomeksi, sitten on puhelin soinut ja puhelimeen on vastattu kirjakieliruotsilla asiallisesti keskustellen. Hetkeä myöhemmin pojat ovat intoutuneet juttelemaan omalla ruotsinmurteellaan. Se jos mikä kääntää päät! Ehkä tilanne tuntuu sivullisesta oudolta, vaikka meille se on ihan tavista.

Kaverisuhteilla on iso rooli. Vanhemman lapsen kavereista tosi moni on ollut täysin kaksikielisiä ja nykyään iso osa kavereista on suomenkielisiä. Isompi vaihtoi  kielensäkin suomeen, kun lähti ammattia opiskelemaan ja armeijaan. Vaikka kylämme on paljon suomalaistunut, on nuorimmaisemme kaveripiiri pääosin ruotsinkielistä. Harrastukset taas puolestaan on  hoidettu  suomeksi. Kirjahyllymme lastenkirjaosasto on nähtävyys sinänsä. Siellä on sulassa sovussa satoja kirjoa sekä suomeksi että ruotsiksi. Joo, olen lastenkirjafriikki molemmilla kielillä:) Yleensä luin sadut lapsille vain omalla kielelläni, mutta välillä eteen tuli tilanteita, että lapsi valitsi  hyllystä kirjan, joka oli sillä toisella kotimaisella ja se oli pakko kuulla juuri  tietysti sinä iltana, kun siippa oli töissä...

En tiedä ovatko lapseni kaksi- tai puolikielisiä. Unissaan he puhuvat ihan kumpaa kieltä sattuu. Eivät osaa oikein itsekään sanoa, kumpi kieli on vahvempi. Se on niin tilannesidonnaista.  Toisen pojan eskarissa todettiin vuosia sitten, että oikeastaan poika on täysin kolmikielinen, koska hallitsee murteen niin hyvin. Hei, ehkä me ollaan  sitten  ainakin kaksi ja puoli-kielinen perhe.:)

Tässä vielä kiva linkki Kokkolan ruotsiin !Karlebysprååtsi, var så god!

                                            Hyvää Svenska dagenia:)