Puinen kasteallas Kaarlelan kirkossa

Tällä kertaa tutustumisen kohteena on  vanha kasteallas Kaarlelan kirkossa.

 

 

 

Piispa Johannes Gezelius määräsi vuonna 1698, että seurakunnan täytyy korottaa lattiaa kastealtaan  alla. Tämä määräys johtui siitä, että kirkkoväki voisi näin seurata paremmin lasten kastamista. Pian huomattiin kuitenkin, että määräystä ei voitu toteuttaa. Kirkon lattian alla oli nimittäin juuri kastealtaan kohdalla hauta.

 

Piispan tullessa myöhemmin uudelle tarkastukselle vuonna 1706, hän  kehotti sijoittamaan  kastetilaisuuksissa  kastealtaan alttaripallin  ja kuorinaitauksen portin välille. Näin kasteet suoritettiin kirkon kuoriosassa.

 

Kirkon vanhassa kalustoluettelossa  vuonna  1736 mainitaan kirkossa olevan vanha lautainen kasteallas ja myös vielä sitä vanhempi  allas, joka ei ole ollut tällöin enää käytössä.

 

Vuonna 1826 mainitaan kirkon tiedoissa kastealtaan olleen punaiseksi maalattu. Lopulta kastealtaan karuna kohtalona oli joutua romuvarastoon. Hyväksi onneksi allas kuitenkin löydettiin uudelleen vuonna 1932. Tällöin sitä korjattiin ja maalailtiin. Altaan alkuperäistä tekijää ei ole tiedossa.

 

Tämä puinen kasteallas lienee noin vuodelta 1700, mutta se on kuitenkin 1600-luvun mallia.

 

Altaassa on kahdeksankulmainen, sipulinmuotoinen malja. Altaan jalkapylvään ympärillä  on S-muotoisia konsoleja, jotka muistuttavat   kirkon saarnastuolin korin konsoleja. Ristikkojalka on verhottu kahdeksankulmaisella levyllä. Altaan kulmissa on kaksinkertaiset kourulistat. Kastemaljaa varten altaassa on matala syvennys.

 

Nykyään allas on maalattu harmaaksi ja konsoliosat punaisiksi. Altaan korkeus on  87,5 cm ja sen läpimitta kulmasta kulmaan on 56cm.

 

 

 Kastealtaan jalkapylväs

 

Saarnastuolin korin konsolit

  

 

Kaarlelan pitäjän historia osa I kerrotaan, että vuonna 1667 lasimestari Carlin vaimo puhdisti  altaan messinkivadin ja maljan. Messinkivadissa oli  pakottamalla tehtyjä koristeita. Itse malja oli tinasta . Sekä messinkivati että malja katosivat  Isonvihan aikana.

 

Kirkon kalustoluettelossa kerrotaan, että  vuonna 1731 kastetoimituksissa käytettiin taas tinamaljaa.1800-luvulla malja ei kuitenkaan enää pitänyt vettä  ja siihen tavattiin kerätä kynttilöistä valunutta talia.

 

E tiedä, milloin tämä kuvassa oleva malja on altaaseen hankittu.

 

 

 

 

LÄHTEET: Kaarlelan pitäjän historia I. Kirkolliset astiat, s. 122-123, 125126.

Kesäyönä kalastamassa

 

Kesäyöt suorastaan kutsuvat valvomaan! Puolison kanssa lähdettiin yökalaan.

Konginkarin ranta hehkui lähtiessä vihreän sävyjä. Määränpäänä meillä oli Pohjanpauha avomerellä.

Tällä kertaa aikeena laskea vai yksi verkkopunkallinen muikkuverkkoja.

 

 

Lippu merkiksi  mereen ja verkkoa laskemaan!

 

 

 

Plotteri  näytti yöllä kahdeltatoista veden lämmöksi  +16.31 astetta!

Muikkuja kalastetaan usein syvänteistä. Pohjanpauhassa karikon reunaa ajeltiin tällä kertaa.

 

 

 

Sääennusteet lupasivat puuskissa 6 m/sekunnissa tuulta merelle. Ja kaikkea kanssa -oli lähes tyyntä!

 

Lokit yöpyivät Pohjanpauhan kivikolla.

 

 

Auringonlasku herkistää aina. Se hetki, kun valopallo on kuin voinappi ja sitten se vajoaa jonnekin  horisontin taa...oranssia...

 

 

Merellä oli  aivan autiota. Emme nähneet yhtäkään muuta venettä liikkeellä. Kun verkot oli laskettu, ajelimme jonkin aikaa edestakaisin. Sitten koimme verkot.

 

 

Epämieluisa vieras verkossa -simppu. Simput ovat pohjakaloja. Periaatteessa ihan syötäviä, vaikkei meillä niitä ruoaksi laitetakaan. Simppu on huisin ruma kala, joka juuttuu ärsyttävän tiukasti verkkoon...Kun  simpun tai kiisken irrottaa verkosta ja heittää takaisin mereen, käyvät tiirat ja lokit nuuhkaisemassa saaliin yllä, mutta ruoaksi se ei niille näytä kelpaavan. Toista on, jos silakan tai muikun veteen paiskaa:)

 

Ystäviä riittikin verkkoja kokiessa. Linnut näyttävät haistavan kalat jo ennen kuin ihmissilmä ne verkosta nostaessa erottaa. Linnut syöksyvät kohti verkkoa...

 

Kalastusveneen ympäristö miehitettynä...

 

Tällä kertaa saalis oli niukka, satakunta muikkua ja silakkaa pikkasen.

 

Kun ajelimme takaisin venesatamaan, ainoat vastaantulijat olivat ryhmänä uiskentelevat vesilinnut.

 

 

Niin tyyntä! Ja mikä värileikki! Lähes pastellisävyjä!

 

 

Kun aamukahdelta  ajelimme Konginkarin tietä kotiin päin, puoliso huomasi pusikossa pällistelevän hirven. Nousin autosta kuvatakseni öisen elikon. Puoliso totesi, että kyllä se saa jalat alleen, kun oven avaat...

 En tiedä mikä yhteisymmärrys minulla on hirvien kanssa -pääsen niitä lähelle. Harmikseni parempi salama oli kotona kaapin päällä. Silmät kiiluivat yössä:) Tällä hirvisonnilla oli peräti 9-piikkiset sarvet. Aikamme tuijottelimme  toisiamme. Hirvi ei tehnyt elettäkään poistuakseen.  Yö tekee itse kunkin vähän höperöksi. Sanoin hirvelle "Koitas nyt mennä." Ei mennyt minnekään. Lopulta totesin "No jos et sinä lähde, niin minun täytyy sitten." Kävelin takaisin  autoon ja huristelimme tiehemme. Hirvi jäi katsomaan yöhön katoavien valojen perään...

Kirjosiepon kämpässä kurkkimassa

Tämä tarina saa alkunsa siitä, kun joulupukki kaikki viisaana lahjanantajana ihastutti minua jouluna kovalla paketilla...Paketista paljastui linnunpönttö, joka kätkee sisälleen kameran. Pöntön elämää voi piuhojen avulla seuralla tv-ruudusta!

 

 

Kevään korvilla virittelimme linnunpöntön takapihalle metsikön reunaan. Ja sitten vain odottelemaan pesään asukkeja.

 

Toukokuun puolivälin jälkeen se siten tapahtui!  Näin pöntön oviaukolla kirjosiepon kurkkimassa pöntön sisälle. Innoissani kytkin lähes   saman tien piuhat ja nippelit kiinni todetakseni pesän olevan typötyhjä.

 

 

Tällainen käyttäytyminen onkin tyypillistä juuri kirjosiepoille, jotka ovat moniavioisia - tarkemmin sanottuna koirasyksilöt ovat moninaaraisia! Koiras käy ensin selvittelemässä sopivaa pesäpaikkaa ja paikan löydyttyä se houkuttelee naaraan pöntölle. Paikan valintaan vaikuttaa se, onko siellä riittävästi ravintoa.  

 

Ensimmäisen naaraan saatuaan ja pariteltuaan tämä häntäheikki houkutteleekin laulullaan toisen naaraan toiselle pöntölle  tai kololle, kun ensimmäinen naaras on hautomassa. Tämän toisen naaraan kanssa pariteltuaan kirjosieppouros palaa tyynesti ensimmäisen naaraan luokse ja osallistuukin sen kanssa poikasten hoitoon. Toista naarasta sieppouros saattaa käydä silloin tällöin katsomassa, mutta ei yleensä osallistu sen poikasten hoitoon. Näiden naaraiden välillä saattaa olla matkaa jopa kilometri!

 

Kirjosieppo on  sievästä ulkoasustaan huolimatta melkoisen karskiluonteinen kaveri. Usein käy niin, että sieppopariskunta karkottaa pesässä jo pesimässä olevan tiaisparin pois jopa verisesti tappelemalla. Jos kirjosieppo voittaa kahakan, naaras saattaa rakentaa pesänsä tiaisen munapesän päälle!

 

Oman metsikköni siepoilla oli kuitenkin auvoisampi alku. Pesä oli typösen tyhjä ja sieppopariskunta sen ekat vuokralaiset. Kun päivää myöhemmin kurkkasin kameralla, oli pesänrakennus jo alkanut.

 

Sinnikkäästi lintu kanniskeli korsi kerrallaan pesäänsä täytettä. Tätä puuhaa oli kiva seurailla. Kaarnan palasen tai heinän sinne kiikutettuaan lintu istahti kasan päälle ja pyörähti siinä itsensä ympäri. Näin tehden satoja kertoja pesästä muotoutui pyöreä kuoppa -juuri sellainen kuin pesän pitääkin olla.

 

Veikkaan, että oma sieppopariskuntani  on myös se nk. ensimmäinen perhe. Yleensä nimittäin kakkosvaimon pesässä on vähemmän munia kuin ensimmäisellä.  Tällä minun pariskunnalla oli munia peräti 7!

 

Kirjosiepponaaras hautoo perin uskollisesti muniaan Oli huvittavaa huomata, miten sieppo kävi  välillä järjestelee munat eri järjestykseen - ilmeisesti siksi, että kaikki munat  olisivat samanarvoisessa asemassa lämmön suhteen. Alla olevassa kuvassa munat ovat ympyrämuodostelmassa. Toisinaan ne olivat kahdessa rivissä:)

 

 

 

 

 

Naaraan hautoma-aika on 13-15 päivää.  Kun poikaset ovat kuoriutuneet, sekä koiras että naaras ruokkivat poikasia. Poikue saa 15-16 päivän pesäpoikasaikana yhteensä noin 15000 hyönteistä ruuakseen! 

 

 Tässä alla sumeassa kuvassa kirjosiepponaaras hautoo uutterasti muniaan.  

 

 

 

Viikkoa ennen juhannusta poikaset kuoriutuivat. Sekä koiras että naaras rahtasivat ruokaa poikasille tosissaan. Alussa poikasia oli tosiaan 7, mutta nyt olin näkevinäni niitä enää kuusi...

 

 

Tässä alla kirjosieppokoiras menossa kohti pönttöä ruokkimaan.

 

 

Ja sitten taas pesästä ulos uudelle saalistusreissulle...

 

 

Kirjosieppojen ruokintaa on ollut hauska seurata. Kun poikaset olivat noin viikon ikäisiä, naaras oli melko paljon poikasten päällä makoilemassa. Koiras kiikutti nokassaan ruokaa pönttöön ja  tipautti ne pönttöön päästyään ensiksi naaraan nokkaan, josta naaras sitten jakeli ruoan pienokaisille... 

 

Kirjosieppoperheen elämää voi mainiosti seurata myös täältä löytyvän videon avulla! 

 

Viikko sitten kesäkuun viimeisenä päivänä elämä pöntössä hiljeni. Poikaset lähtivät maailman tuuliin riepoteltaviksi. Pihapiirissäni  pari päivää myöhemmin kirjosiepponaaras puuhasteli viereiseen pönttöön uutta pesään -en tiedä oliko kyseessä sama vai eri yksiö. Joka tapauksessa tulevat untuvikot näyttävät saavan luksusluokan pehmeän pesän - naaras kiikutti  pesäänsä nokassaan  pystykorvamme häkin reunaan  irronnutta karvaa:)

  

 

LÄHTEET:

 

Harjureitti. Kirjosieppo.[http://www.harjureitti.fi/suomi/default2.asp?active_page_id=279] Luettu 13.6.2014.

 

Linnunpontto.com. [http://www.linnunpontto.com/index.php?sivu=lintukiikari_2005_biol1.php] Luettu 13.6.2014.

 

Kirjosieppo. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirjosieppo] Luettu 13.6.2014.

Vaivaisukkonäyttelyssä Ullavassa

Lehdestä lukaisin, että Ullavan tapulissa oli vaivaisukkonäyttely, joten totta kai tällaisen vaivaisiin ukkoihin sydämensä menettäneen  täytyi ängetä itsensä paikalle! Seurakseni sain nuorimaiseni, joka olikin näyttelyn äijistä yllättävän kiinnostunut!

Paikalla oli kaikkinensa muutama kymmenen puuäijistä kiinnostunutta.Yhdessä todettiin, että vaivaisukot lienevät vanhimpia kirkon työntekijöitä, jotka edelleen ovat "hengissä":) Eräs kälviäläinen totesi, että Kälviän puu-ukon täytyi viettää parisensataa vuotta työskennellen joka päivä Kälviän tapulin kyljessä, ennen kuin pääsi kesälomamatkalle Kerimäen vaivaisukkonäyttelyyn 2000-luvulla.

Paljon ovatkin ukot reissanneet - kauimmainen kuulemma aina vatikaanissa asti! Näyttelyn kuvaaja Paavola kertoi, että toissa vuonna Rautiosta varastettu ja vuosi sitten Kannuksesta metsäautotien varresta löytynyt Raution vaivaisukko sai kunnian matkata hänen autonsa takapenkillä Kerimäen vaivaisukkonäyttelyyn ja tehdä siellä jopa ns. kunniakierroksen!

Monella ukolla maalipinta on halkeillut, mutta se ei johdu yleensä siitä, että ukoille olisi tarkoituksella tehty veistokseen iho-oireita. Ennemminkin se kertoo aikansa huonohkoista maaleista. Lähes kaikille vaivaisukoille on veistetty vammoja; usein jalka on amputoitu, käsi saattaa puuttua  -tai sitten nenä tai korva..

Suomesta löytyy vain pari vaivaisukkoa, jolle oikeasti on kuvattu ihoon paiseita. Tässä alla  kuvassa oleva Särkisalon Lasarus- ukko tai Kirkon Jussi,  on pieni, alaston ja paiseinen...Veistoksella on korkeutta ainoastaan 45 cm. Tämän ukon tuorein maali on taidemaalari Nikolai Kaarion kädenjälkeä vuodelta 1948.

Näyttelyn kuvat olivat suurimmaksi osaksi kasvokuvia ja hyvin kauniita otoksia.

Avajaistilaisuudessa Aki Paavola kertoi vaivaisukkojen historiasta. Paavolahan on kuvannut kaikki Suomen vaivaisukot ja pukenut ne ihan kirjaksi asti. Suomessa vaivaisukkoja on paljon, mutta esimerkiksi Ruotsissa ne eivät ole olleet tyypillisiä -siellä on vaivaiset 9 vaivaisukkoa tallella.  Eniten vaivaisukkoja voi bongata Pohjanmaalta. Varhaisimmat ukot ovat peräti 1600-luvulta!

Vaivaisukot lisääntyivät Pohjanmaalla erityisesti Suomen sodan (1808-1809) jälkeen.  Ukoilla ei perinteisesti ole räsyisiä vaatteita, vaan usein ne on puettu ns. sortuuttiin; polviin tai reisiin asti ulottuviin korkeakauluksisiin ja vartalonmyötäisiin takkeihin. Tällaisia käytettiin Suomessa 1700-luvulla säätyläisten,  sotilaiden ja varakkaiden talonpoikien keskuudessa juhlavaatteina.

 

Yllä olevassa kuvassa vasemmalla   Halsuan  vanhempi vaivaisukko, joka yleensä viettää päivänsä käärinliinoissa tapulissa lepäillen. Ukon tekijästä  tai valmistusvuodesta ei ole tietoa.

  

Paavola kertoi oman vaivaisukkokuvauksensa alkaneen aikoinaan Kälviän kirkon vaivaisukosta. Hän pisti kuvausreissulla 50-senttisen  kolikon vaivaisukon  luukusta sisälle ja myöhemmin hän tuli laittaneensa jokaisen vaivaisukon sisälle saman määrän. Paavola kertoi kuvausreissujen olleen antoisia -jok` ikinen ukollinen  kirkonkylä tuli ajettua läpi. Samalla osa kirkoista jä erityisesti mieleen, mm. Etelä-Pohjanmaalla hautausmaat, joissa oli paljon nuoria sankarivainajia. Paavola kertookin miettineensä, olisiko seuraava kirjan aihe esimerkiksi sankarivainajiin tai-hautoihin liittyvä.

 

Alapuolen vaivaisukko on  Vetelin  vaivaispoika.  Pojan päällä katoksen alla on enkelin ppää. Katoksessa on lukenut teksti "Autuas on joca köyhä holho, händä Herra autta pahana päiwänä. 1725."

Vetelin ukon tekijää ei tiedetä. Veistos saattaa olla vuodelta 1725, mikä mainitaan tekstissä.  Veistos on ollut alun perin  Vetelin vanhassa kirkossa, joka on rakennettu 1679. Pituutta ukolla on 19  cm ja hartioiden leveys 28 cm.

 

Vaivaisukot ovat ITE-taidetta parhaimmillaan. Ukkojen esi-isinä voidaan pitää keskiajan uhritukkeja, joilla katolinen kirkko keräsi varoja uskonsotiin. Luterilaisessa Ruotsi-Suomessahan  pyhimysten kuvat olivat aikoinaan kiellettyjä.

 

Lippaiden tuotto ohjattiin köyhäinhoitoon. Kirkkolaki vuodelta 1686 määräsi että seurakuntien täytyi pitää huolta vähäosaisista. Apua annettiin ainoastaan työkyvyttömille.

Vaivaisukit saivat  myöhemmin ihmisten hahmoja. Ehkä ne koettiin inhimilliseksi. Ensimmäisten vaivaisukkojen veistäjät lienevät olleet pitkälti samoja veistäjiä kuin laivojen keulakuvien veistäjätkin.

 

Kaikkiaan vaivaisukkoja on Suomessa ollut noin 180. Nykyään niistä on jäljellä 144 ukkoa ja yksi akka. Melkoista epätasa -arvoa muuten, sillä  Suomesta löytyy vain yksi ainut vaivaisakka. Se on Soinissa ja kerää edelleen noin 500-700 euroa vuodessa diakoniatyölle. Kerrotaan että tämä sievä akka tienasi  ensimmäisenä  vuotenaan 64 kopeekkaa ja seuraavana 4 hopearuplaa ja 56 kopeekkaa. Akan veistänyt Matti Taipale sai veistoksestaan palkkaa 6 hopearuplaa ja 50 kopeekkaa....

 

Useat vaivaisukot ovat vuosien saatossa kokeneet kovia, kuten tämä  ukkokin alla. Jotakuta ukkoa on pahoinpidelty miekalla päähän, hylätty metsään, upotettu järveen, murtauduttu suurten summien toivossa...

 

Tämä alla oleva ukko on Alavetelin  kärsinyt vaivaisukko. Se on tehty noin vuonna 1760, joissakin lähteisä tosin sen oletetaan olevan 1800-luvulta.  Veistäjänä on ilmeisesti toiminut " Kuuro-Kalle." Rinnassa oleva aukko  on seurausta murtamisesta. Ukko-raasu  saatiin kiinni joen alajuoksulta tukkien seasta. Halsuan seurakunta siirsi tällöin ukon eläkkeelle. Pituutta ukolla on 137 cm  ja hartoiden leveys  35 cm.

 

Tässä alla Lohtajan  mies, joka iski kipinän minuun - HISKI! Se oli ainut Kokkolan puu-ukoista, joka minulla oli vielä kuvaamatta. Hiskissä on jotain kamalan sympaattista:) Luvassa myöhemmin vielä ihan oma postaus Hiskistä...

Erityisesti pidin myös tästä ala olevasta Pomarkun ukosta kaikessa karuudessaan. Sen on veistänyt kirvesmies Artturi Kaseva 1920-luvulla.

Paaavola lahjoitti hienot valokuvat noin kolmestakymmenestä vaivaisukosta Ullavalle. Toivottavasti ne saavat paljon näkyvyyttä osakseen!

 

Tilaisuudesta oli myös mahdollisuus ostaa vaivaisukko-postikortteja, jotka olivat myynnissä ruumiskärryn päällä...

 

 

LÄHTEET:

 

Gloria.fi. Vaivaisukot kokoontuivat. [http://www.gloria.fi/artikkeli/kulttuuri/vaivaisukot_kokoontuivat] Luettu 29.6.2014.

 

Hs.fi.Voi vaivaista ukkoa. [http://www.hs.fi/tiede/Voi+vaivaista+ukkoa/a1392969670169] Luettu 29.6.2014.

Kaija Santaholma. Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät. 2001.

 

 KP24.fi. Puuäijät valtasivat Ullavan tapulin. [http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/367639/Puu%C3%A4ij%C3%A4t-valtasivat-Ullavan-tapulin] Luettu 25.6.2014.

Vaivaisukkojen paluu. Toim. Otso Kantokorpi. 2013.

Peltokorven taistelu

  

Lähellä Peltokorven koulua Kälviällä sijaitsee tämä tykki hyvin siististi hoidetulla pikkupellolla Peltokorventien ja Runttujärventien risteysalueella.

Tykki toimii Suomen sodan muistomerkkinä. Sotahan käytiin vuosina 1808-1809. Itse tykki lienee kumipyörineen sotaa uudempaa mallia...

Tykin kivijalassa on muistolaatta teksteineen:

"Peltokorven taistelun muistoksi 1808-1809. Till minnet av striderna vid Peltokorpi 1808-1809.

Kälviän kunta/Kälviä komun

Smeden Eri Hele´n

Lions Club Kälviä

Kokkolan Nahka

Kotiseutuyhdistys/Hembygdsförening"

 

Himangalta lähetettiin  toukokuun 1808 puolivälissä  30 miehen tiedustelupartio tiedusteleman kersantti Spåren johdolla  vihollisen oikeaa sivustaa. Valkeasuon pellolla Peltokorvessa oli  oli majoittuneena noin 100 venäläistä, jotka olivat juuri syömässä  Spåren 30 miehen osaston  tullessa paikalle.

Tappiotiedoista ei ole varmoja tietoja kummankaan osapuolen kohdalta. Toisissa lähteissä kerrotaan, että Järvenaution talon isäntä oli ainoa haavoittunut suomalainen  kahakassa. Venäläisosasto hajaantui ja menetti ilmeisesti sekä sotilaita, että vankeja ja myös kalustoa.

 Peltokorventien ja Kivikrintinpolun risteyksessä on pelto nimeltä Fästinki. Tarinan mukaan toukokuun kahakassa kaatuneet venäläiset sotilaat haudattiin pellolla matalan kiven juureen.

Ja vink,  vink -jos olet kiinnostunut geokätköilystä, lähistöltä löytyy kätkö...

LÄHTEET:

Taistelut Suomen sodassa vuosina 1808 ja 1809. [http://www.elisanet.fi/apila/SP/03.TST.htm] Luettu 7.6.2014.

Suomen sotaan liittyvät paikat. [http://ww.kalvia.fi/kultt/Pelto/sotaan.htm] Luettu 12.6.2014.

Hyvää juhannusta Cafe Brygganilta!

 

Hyvää juhannusta!

Sää täällä Kokkolassa on kylmä, mutta aurinkoinen.  Vaan roimasti vaatteita päälle ja juhannusta vastaanottamaan meren äärelle  Cafe Brygganiin,  Öjaan, noin 15 kilometrin päähän Kokkolan keskustasta.

 

 

Cafe Bryggan sijaitsee Långön  kalastajakylän vieressä tietystikin aivan meren tuntumassa.

 

Laitureiden vieressä palvelee kesäisin kahvila joka on rakennettu 1900-luvun alkupuolella. A-oikeuksin varustetussa kahvilassa on tarjolla itseleivottua pullaa, kakkuja ja pikkusuolaista. Kahvilassa on noin 25 pöytäpaikkaa ja laituriterassilla 20 lisää...

 

 

Saavuimme paikalle vasta virallisten ohjelmaosuuksien jälkeen. Brygganilla on nimittäin perinteisesti kunnon juhannusjuhlat. Pääsimme ihastelemaan jo pystyyn nostettua juhannussalkoa, sekä aistimaan elävän musiikin tunnelmaa. Juhannussalko ei ole kovinkaan kokkolalainen ilmestys -enemmän näihin törmää Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. Silti ihastuttava tapa Jussin juhlintaan! Salkohan rakennetaan  pystypuuhun, johon liitetään poikkipuita sekä kransseja. Tämän Öjan masto oli verhoiltu  yhteistyösä kyläläisten kanssa koivun oksilla. Kransseissa hehkuivat  luonnonkasvit. Ylimpänä keikkui itseoikeutetusti Suomen lippu.

 

 

 

 

Elävää musiikkia on aina ilo kuunnella ja erityisesti se kuuluu juhannukseen. Olin otettu, kun "Jag tror, jag tror på sommaren" alkutahdit kajahtivat ilmoille:)

 

 

 

 

 

 

Ihastuttavan täydellisen juhannusruoan kimppuun  kotona pääsimme Brygganin reissun jälkeen. Eksoottinen pääruokamme oli tänä vuonna villisian paisti! Sain sen syntymäpäivälahjaksi Virossa jahtireissulla käyneeltä tuttavalta.:)

 

Villisian lisukkeena oli uusia perunoita, punaviinikastiketta, salaattia ja grillissä paistettuja kasviksia punaviinin kera...Slurps...

 

Nyt  lämpiää puusauna. Mikään ei voita tuoreen koivuvastan ja puukiukaan kesäistä tuoksua.

 

 

Kello on 18, vedetään vielä lippu salkoon, niin juhannus saa alkaa:)

 

 

                                                             Rakastan tätä lippua,
                                                      sen puhtaita kirkkaita värejä.
                                             Meille kaunein lippu  se on päällä maan,
                                                sen tahdomme salkoihin liehumaan...
                                                             -Kaarina Kakko-