Äitienpäivänä

 Hei ja hoi täältä tenttikirjojen keskeltä! Olen naputellut viime päivinä niin paljon eseitä, että  hiirikäteni on sanomassa sopparinsa irti. Jännetupitulehdustako pukkaa? Tahti on nyt sen verran hyvä, että enää yksi tähänastisista kirjoitelmista on keskeneräinen - periksi ei anneta, vaikka urakka meinaa välillä ajaa epätoivon partaalle...No, uusi opiskeluviikko on jo viikon päästä ja silloin taitaa tulla tehtäviä samanlainen setti lisää...

Joka tapauksessa olen kyllä aika innoissani opinnoistani. Onneksi sittenkin rohkenin pistää paperit vielä tällä iällä  eteenpäin...Poikani, joka pian saa ensimmäisen ammattitutkintonsa valmiiksi, totesi juuri tänään, että työmarkkinoilla pitäisi samaan aikaan olla sekä vastavalmistunut tuoreilla tiedoilla, että omata 40 vuotta työkokemusta - no - pitääpä muistuttaa tästä pojalle joulun alla, kun valmistun, että äitis  melkein on:)))

Äitienpäivää vietimme pienimuotoisesti. Ruokailimme yhdessä äitini, anoppini, siippani ja nuorimmaiseni kanssa. Oli  kiva kokoontua yhteen. Nyt on ähky, mutta ehkä tästä vielä toipuu ja jo illemmalla kurkkii  toiveikkaana taas jääkaapin valoja. 

Illemmalla ehkä esikoiseni perheineen käväisee kahvilla. Tällä kertaa tarjoilen ainoastaan mansikoita joillain lisukkeilla. Joskus pieni on kaunista, nyt ei aika oikein ole riittänyt leivoskeluun. 

Eilisen illan hoidin pojanpoikaa. Kävimme naapurustossa kaksosten synttäreillä. Poika seurasi kiinnostuneena 9-vuotiaiden touhuja.  Kotiin päin palatessa hän potki innoissaan asfaltilla potkupyöräänsä. Pian 2 ja  ½-vuotias lykki itseään tarmokkaasti vauhtiin ja huusi alamäkeä ohitseni kiitäessään "LUJAA." No, kahden valmiiksikeitetyn pojan  äitinä  en enää oikein  osaa pelätä. Ehkä siinä motoriikka kehittyy. Lupaavalta ainakin näytti. 

Pojan kanssa käytiin myös keräämässä pojan äidille aamuksi pieni ja suloinen kukkakimppu pojan omalta takapihalta. Kauniimpi kuin ostettu,totesin. 

Oppilaiden kanssa ollaan kovasti keskitytty äiteihin. Mielestäni ekaluokka on tällaisiin teemoihin ihan huippu ja olisipa ollut kiva olla kurkkimassa pakettien aukaisuhetkiä kärpäsenä katossa. Teimme tänä vuonna aika isotöisen homman. Valokuvasin ensin jokaisen oppilaan muovikukka kädessä, tulostin ne valokuvapaperille, laminoin kuvat. Sitten  kartonkikehykset ja päälle oppilaat rakensivat paperimassakehykset, jotka saivat maalata mielensä mukaan eri väreillä.  Taakse vielä taulukoukku ripustusta varten. Tuli aikas hienoja ja ilo tihkui lasten ilmeistä ainakin. Kiva seurata, kuka valitsee millaisen värin. 

Mukaan lisukkeeksi tietysti kuningataräitien  peilikortit.:) Pinkkiä ja kultaista - mietin, olenko lapsena jäänyt paitsi  tällaisista väreistä, kun  edelleen rakastan kaikkea kimaltavaa. Nauroin kyllä kovasti, kun tohtoriksi  asti opiskellut serkkutyttöni totesi minulle tässä taannoin, että hän niin  rakastaa kaikkea kiiltävää. Voiko tämä olla ihan geeneissä asti?:)))

Samalla hieman kielitietoisuutta luokkaan -  eräs oppilaani rutisti onnittelunsa korttiin eestiksi. Opeteltiin lausumaan ja kirjoittamaan se kaikkien kanssa. 

Koululta bongasin myös vietnamilaislähtöisen työntekijän, joka ílahtui mielettömästi, kun pyysin häntä kirjoittamaan "Onnea äiti" luokkani taululle omalla äidinkielellään. Kun nyt ei matkustamaan päästä, niin maailmaa voi avartaa ihan lähikontakteinkin!

Siippani aamusta salkoon veivaama lippu  lepattaa tällä kertaa tuulessa kauniisti.Vaikka tekisi mieleni keväiseen ulkoilmaan, niin  urheasti hillitsen itseni ja palailen taas naputtelemaan hiirikädelläni hommia...

Loveen lankeaminen

Moni on varmaan kuullut sanottavan, että joku lankesi loveen. En ole tuota itse ainakaan koskaan sen kummemmin tullut miettineeksi. Mutta niinpä  vain tuo sanonta kertookin noituuudesta! Kukapa olisi uskonut...

                                           

Langeta loveen. Yksittäisinä sanoina tarkastellen langeta tarkoittaa lähinnä putoamista. Arkikielessä sanalla on mielettömän monta eri käyttötarkoitusta. Puhutaan esimerkiksi, että joku lankesi kiusaukseen, velka lankesi maksettavaksi tai arpa lankesi hänelle. Sananlaskussakin mainitaan "joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa." Mutta myös sade voi langeta maahan tai kukapa ei muistaisi virttä "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie", jossa mainitaan "on pimeä korpi ja kivinen tie ja usein se käytävä liukaskin lie. Jo lapsikin helposti langeta vois, jos käsi ei kädessä enkelin ois. "

Lovi taas voidaan käsittää kuopaksi. Sivistyssanakirjan mukaan lovi tarkoittaa sekä rakoa, pykälää, yliluonnollista paikkaa että olotilaa ja arkikielessä myös naisen alapäätä...Puhekielessämme langeta loveen tarkoittanee nykyään jonkinlaista haksahtamista, kuten että osti jonkun houkuttelevan tuotteen mainoksen perusteella, joka ei sitten vastannutkaan odotuksia.

     

Loveen lankeaminen on muuten mainittu jo raamatussakin! "Näin puhuu hän, joka kuulee Jumalan puheen, joka näkee Kaikkivaltiaan näkyjä, joka lankeaa loveen ja jonka silmät avataan." Tuo on mainittu Vanhassa testamentissa 4. Mooseksen kirjassa  24:4. Tekstiä tarkemmin tutkiessani saan siitä käsityksen, että Bileam-niminen mies on alkujaan  ollut noituuksien harjoittaja, mutta sittemmin  tullut Jumalan kirkkauteen ja  ymmärtänyt taikakeinojensa olleen vääriä tekoja. 

Noita on  hyvin vanha sana ja sen  on  alkujaan tarkoittanut tietäjää eli shamaania. Tietäjät olivat entisaikoina  arvokkaita. He tukivat ihmisiä sairauksissa. Lovi käsitettiin  yliluonnolliseksi paikaksi  tai olotilaksi. Se oli kuin aukko arkitodellisuuden ja alisen maailman välillä. Alinen maailma oli esi-isien asuttama tuonela tai vainajala.

Suomalaisessa perinteessä tietäjän matkaa vainajalaan kutsuttiin loveen lankeamiseksi. Tällöin tietäjä vaipui hurmokseen eli vaipui transsiin. Kun tietäjä oli hurmoksessa, hän samalla teki sielunmatkan tuonpuoleiseen. Loveen langennut kävi kysymässä tuonpuoleisessa neuvoja esivanhemmiltaan vaikkapa muuttumalla linnuksi tai karhuksi ja matkaamalla neuvoja kysymään. 

Saamelaiset noidat käyttivät hurmokseen vaipumisessa apunaan noitarumpua. Nenonen  kertoo tutkimuksissaan, että shamanistisistä noidista löytyy  Suomesta vain  niukasti tietoa. Pappien kuitenkin kerrotaan hävittäneen noitarumpuja ja palvontapaikkoja.

Missä lovi sijaitsi? Tiedetään, että se saattoi olla vaikka järven alla pohjassa olevan kuopan takana, jossa oli toinen järvi. Se vastasi saamelaisten käsitystä Saivo-vainajalasta, jossa Saivo on saamelaisten muinaisuskoon liittyvä paikka, kaksipohjainen saivo-järvi. Myöhäisempinä aikoina Saivo yhdistettiin myös pyhiin saivo-tuntureihin.  Saivo-henget olivat  saamelaisnoitien apu- ja suojelushenkiä.  

Tietäjän tai noidan langettua loveen irtoaa hänen henkensä. Näin henki voi sitten matkata   minne vain, kuten taivaankantten väliin tai päälle tai olla  muiden haltijoiden ja henkien kanssa tekemisissä. Kuka vain saattoi pyytää henkiä auttamaan itseään tai jotakuta muuta. Oli myös mahdollista, että henkiä pyydettiinkin häiriköimään.  Perinnetiedossa puhutaan myös lovesta nostamisesta.

Nämä kalma- ja tietäjäasiat kiinnostavat minua kovasti, ehkä näissä olisi ainetta nykyajan uusiksi tarustoiksi ihan maailmanlaajuisesti markkinoiden! Suomen Kansan Vanhoista Runoista (SKVR) löytyy myös mainintoja lovesta nousemisesta. Luonnon nostamisella tarkoitetaan tietyn mielentilan saavuttamista loitsimisen onnistumiseksi. Tietäjän haltija on näissä runostoissa hahmotettu konkreettiseksi olioksi, joka nousee rinnalle kulkemaan.

                                                         "Nouse, luontoni, lovesta.

                                                          havon alta, haltijani.

                                                          havon alta hattu peässä.

                                                          Kiven alta kinnas keässä!

                                                             -SKVR 14, 526-

Lohtajalla vuonna 1663 kerrottiin, että Antti Antinpoika Tokoilla oli noitarumpu (lapp trumba). Ei ole varmuutta, mistä Antti oli rumpunsa saanut, mutta kaiketikin lappalaisilta. Alioikeuden pöytäkirjasta tätä Antin tapausta koskien ei löydy tapauksen todistajilta mainintaa rummuttamisesta tai loveen lankeamisesta. Antti joutui raastuvan eteen, koska hän oli kerskunut, että kykenisi nostattamaan sudet ja karhut vihollistensa elinkeinoa tuhoamaan.

Varokaapa vain, että ette lankea loveen!

LÄHTEET: 

Elli Neidin Unelmia[http://elli-neidin-unelmia.blogspot.com/2015/08/loveen-lankeaminen-ja-haltioituminen.html] Luettu 5.4.2021. 

Langeta. Sivistyssanakirja. [https://www.suomisanakirja.fi/langeta] Luettu 2.4.2021. 

Langeta loveen. Urbaani sanakirja. [https://urbaanisanakirja.com/word/langeta-loveen/] Luettu 2.5.2021. 

Louhi eli luola. Muinainen Suomi. [http://muinainensuomi.foorumi.eu/viewtopic.php?f=24&t=2952] Luettu 2.5.2021. 

Lovi. Sivistyssanakirja. [https://www.suomisanakirja.fi/lovi] Luettu 2.5.2021. 

Nenonen, Marko. Noituus, taikuus ja noitavainot. Suomen historiallinen seura. Historiallisia tutkimuksia 165. 1992, s. 53, 216.[https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/162471/HT165_opt.pdf;jsessionid=600CBB67A12A82139BB417D6E480E73E?sequence=1] Luettu  5.4.2021. 

Saivo. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Saivo] Luettu 2.5.2021. 

Suomen kansan vanhat runot. [http://dbgw.finlit.fi/skvr/skvr-tietokanta.php] luettu 2.5.2021. 

Taikamaailman hyödyntäminen. Etnofutu. [http://etnofutu.com/kulttuurihistoria/itamerensuomalaisten-mytologia/8-taikamaailman-hyodyntaminen] Luettu 2.5.2021. 

Takatalvea pukkaa...

Olin tehokas ja sain pihamaan haravoitua menneellä viikolla. Pienet on ilot, mutta tyytyväisyys on lähellä sataa!

Etenkin nyt, kun tuli kunnon takatalvi. Kesärenkaat tuli jo vaihdettua ja nyt saakin sitten ajella aika lailla  varovaisesti...

Vähän säälittää kukkapenkkini, sillä sieltä puskee jo monenlaista perennaa urheasti esiin. No, ehkä ne kestävät. Tai jos vaikka edes rikkaruohot, joita jo niitäkin mullan päälle pilkotti, kuolisivat...aina saa toivoa...

Jotain ihanaa on keväässä, olkoonkin sitten vaikka takatalvi!

Perjantaina käväisin oppilasryhmän kanssa läheisessä kirkossa. En malttanut olla ottamatta kuvaa alttaripöydän viereisestä ikkunasta kohti keskustaa. Tuntui ihanalta olla ikkunan sisäpuolella.:)

Välituntivalvonnassa jäin ihmettelemään rannan puita. Lumi oli asettunut niiden runkoihin kuin taideteos! Samaan aikaan latvojen yläpuolella lenteli yksinäinen joutsen, Harmi ettei se ennättänyt jäädä kuvaani....

Lapset osaavat joka tapauksessa ottaa ilon irti sieltä, missä aikuisia lähinnä ärsyttää kova loska...Ekaluokkalainen oppilaani  juoksi perjantaina luokseni ja ylpeänä esitteli aikaansaannostaan: 

-Katso, ope!

Ei varmaan voisi lumipallo olla täydellisempi!:)

Kirkonväki uskomustarinoissa

Kirkonväki tarkoittaa sanana ensimmäisellä  mielleyhtymällä ihmisiä, jotka joko ovat töissä seurakunnassa tai kuuntelemassa saarnaa kirkossa.  Testasin tämän ja kysyin useammalta tuttavalta, mitä kirkonväki tarkoittaa. Kaikki  haastateltavani olivat asiasta yksimielisiä. Vaan on sillä toinenkin merkitys. 

Kirkonväki määritellään  Wikipedian mukaan suomalaisessa tarustossa joukkona esiintyviksi  taruolennoiksi. Osassa tarustoja kirkonväki on eläviä kuolleita eli haudasta ylösnousseita  ruumiita. Joissakin tarustoissa kirkonväki tarkoittaaa kalman väkeä, toisissa  kirkonväki tulee esiin etenkin jouluöinä, jolloin  on vainajien yöllisiä jumalanpalveluksia. Silloin vainajat nousevat ylös haudoistaan pitäen jumalanpalvelusta kuolleen papin johdolla. Usein  kirkonväen homehtunut ulkomuoto, paha haisu ja ontosti kumiseva laulunääni on kuvailtu hyvin kamalasti ja tarkasti. Ajateltiin myös, että koko hautausmaan väki saattoi joskus lähteä liikkeelle, jos joulunpyhinä tehtiin valkea ja kirkonväki tuli tulen lähelle lämmittelemään. 

Siell’ on vanhoa väkeä,
iän kaiken istunutta,
maan alla maannutta,
hongassa homehtunutta,
joka on kauan maassa maannut,
kauan liekona levännyt.

-runo Kaarle Krohnin kirjasta-

Yllä: Muistomerkki Lohtajan kirkkotarhaan 400 vuoden aikana  haudatuille lohtajalaisille. 

Entisaikoina ajateltiin, että vainaja asui kalmistossa omassa haudassaan. Hautausmaa oli kuin maanalainen yhdyskunta, jolla oli oma väkensä. 

Kirkonväki asustelee hautausmailla ja kirkon seutuvilla. Kirkonväkeä ei ole alituiseen nähtävillä, vaan jos  joku vaikka   säikähtää ruumista tai kiertää ruumiin ympäri, niin alkaa nähdä kirkonväkeä!

Kirkonväestä on käytetty hyvin moninaisia nimiä, kuten pirut, haltijat, männingäiset, kööpelit, keijuset, hiidenväet, manalaiset tai pikku-ukot. Kirkonväestä löytyy mainintoja myös nimillä vanha väki ja  hautausmaanväki.  Kirkonväki nähtiin joillain tavalla vajanaisena ruumiina, heiltä saattoi puuttua raajoja tai pää ja ne olivat homeessa tai jopa mätänemimstilassa. Joskus kirkonväestä kieli ainoastaan paha haju, mutta itse väki ei näyttäytynyt. 

Kirkonväki saattoi aikalaisten silmissä näyttäytyä monin tavoin. Toisinaan utuisina hahmoina, toisinaan  käsin kosketeltavan ruumiin kera. Erityisesti kirkonväen kättely katsottiin riskialttiiksi. 

Samoin kirkonväkeä tulla putkahti jostain esiin, jos ruuumiinpesuvettä pääsi loiskahtamaan jonkun  päälle.  Myös ruumiinpesussa käytetty saippua ja vesi katsottiin  kalman voimia sisältäväksi välineiksi. Hautausmaalta tuotu multakin saattoi aiheuttaa kummittelua tai muuta kiusaa talossa. 

Kirkonväkitarustoja on pääasiasssa tavattu  Lounais-Suomessa. Kaarina Koski on tutkinut tarkemmin näitä muinaistaruja väitöskirjassaan. Vainajat olivat  etenkin entisaikoina vieras ja uhkaavana pidetty yhteisö. Tarinoissa kuoleman voimat uhkaavat ihmistä  ja arkitodellisuutta etenkin silloin, kun joku on rikkonut normeja. Moraalinen järjestys oli tärkeää ja  sen katsottiin pitävän yllä myös luonnonjärjestystä, jossa tuonpuoleinen pysyi näkymättömissä ja etäällä. Jos ihmisyhteisöissä järjestys puuttui, siellä vaani ihmisiä vieraus. 

Kuolema oli entisaikojen ihmisten elämässä  voimakkaasti läsnä. Tapahtuivathan kuolemat pääosin kotosalla ja ruumiista huolehdettiin oman väen kesken hautaan saakka. Tällöin erottelu eläviin ja kuolleisiin toimi mallina  oman yhteisön elintavan ja  ja sen rajojen määrittelylle. 

Kuolemantapaukset, vainajan loukkaaminen,  ja ruumiiden säilyttäminen  pihapiirissä olivat kriittisiä tilanteita. Ruumiit levittivät ympärilleen kalmaa, kuoleman voimaa, joka saattoi tarttua ihmisiin ahdistuksena tai sairautena sekä näyttäytyä kirkonväkenä ja kalmanhajuisina olentoina. 

Koska hautausmaan katsottiin olevan kuolleiden aluetta, vallitsi siellä kuolleiden järjestys, jopa hautausmaiden mullan katsottiin olevan kuolleiden kyllästämää. Hautausmailta saatu tartunta oli käypä selitys fyysisille ja psyykkisille vaivoille. Siellä vehkeilleiden tiedettiin joutuneen kirkonväen pahoinpitelemiksi.

Lohtajalla ihmiset haudattiin entisaikaan kirkkopihaan hautoihin, jotka oli tehty matalista puukatoksista. Näistä ruumiit siirrettiin niiden mädännyttyä erityiseen luukamariin. Sattui kerran niin, että kun hautoja oltiin tyhjentämässä, hyppäsi haudasta rotta erään tytön kasvoille. Tyttö tietysti säikähti ja järkyttyi tästä tapahtumasta kovasti menettäen rauhansa. Tyttö rupesi näkemään kirkonväkeä. Ne olivat kerrotun mukaan pieniä olentoja, jotka painoivat ja ahdistivat tyttöä joka paikassa. Tyttö sairastui näiden näkyjen vuoksi sekä henkisesti että ruumiillisesti. Tytön kerrotaan kuitenkin parantuneen, kun eräs Lapista tullut kulkija paransi tytön.

Kulkijan parannuskeino oli sellainen, että hän lämmitti saunan ja nouti koskesta vettä. Tällä vedellä kulkija pesi tytön. Kulkija kysyi tytöltä, laittaako hän veden väkineen lasturantteeseen vai myötävirralle. Tyttö pyysi laittamaan veden myötävirralle, jotta kirkonväki menisi mahdollisimman kauas hänestä. Kulkija veikin sitten veden  koskeen ja näin kirkkoväki häipyi ja jätti tytön rauhaan. 

Myös kuoleman lähestyessä kirkonväki ilmaantui paikalle hakemaan sairasta. Eräässä talossa  kun oli lapsi sairaana, tuli illalla kirkonväkeä pihan täydeltä. Yksi iso heistä kulki edellä ja hänen perässään oli paljon pieniä. Lapsi kuoli samaisena yönä. Tiedettiin, että etenkin  helposti peläsytyvillä heikkoverisillä  kalma saattoi aiheuttaa  mielen tasapainoa horjuttavia seuraamuksia. 

Vainajia pidettiin uhkaavina naapureina, mutta toisaalta myös resursseina. Uskaliaimmat ihmiset pyrkivät hallitsemaan kirkonväkeä ja kalmaa taikojen avulla. Tiedetään myös, että joku pahansuopa ihminen saattoi nostaa toisen päälle kirkonväen tuomalla hautausmaalta jotain tämän huoneeseen. 1800-luvulla hautausmailta pystyi vielä helposti  tuomaan kaikenlaista. Kalmaa tiedetään käytetyn myös kansanlääkinnässä. Oli tuomittavaa  taikoa taitamattomasti, koska silloin pahat voimat saattoivat päästä valloilleen. Onkin löydettävissä jonkinmoista ristiriitaa siinä, että  tietäjäperinne salli taiat, mutta luterilaisuus tuomitsi sen. 

Tyypillisesti kertomuksissa kirkonväki ei ole pahansuopaa eivätkä vainoa eläviä, mutta joka tapauksisessa elävien on syytä jättää heidät rauhaan. Tiedettiin, että asiansa osaava tietäjä saattoi ohjata ja valvoa kirkonväen käyttäytymistä. Kirkonväkeä tiedettiin yleisesti olevan paikoissa, joissa ei juuri liikuskeltu, kuten öisin hautausmailla. 

Uskomuksissa on tyypillistä, että muista ihmisistä juoruiltiin ja näillä uskomuksilla pönkitettiin omaa totuttua järjestystä. Uskomusten käyttäminen oli hyvin tilannesidonnaista. Uskomustarinat uskottiin herkästi tosiksi, jos ne olivat  kuulijan mielestä moraalisesti oikein. 

Kalman voima on viime aikoina kokenut inflaation, kun ihmiset eivät enää iltapuhteilla kokoonnu yhteen ja kerro tarinoita. Harvoin myös kodeissa asuu useamman sukupolven ihmisiä, jotka siirtäisivät tarustoja eteenpäin. Myös koulutus ja yleissivistys ja tiedon kasvaminen  on osaltaan vähentänyt uskomusten määrää. Lapsia ei myöskään enää juurikaan pelotella kummituksilla. 

LÄHTEET:

Kanerva, Kirsi. katsaus suomalaisiin kalman voimiin [https://thanatosjournal.files.wordpress.com/2012/12/kanerva_katsaus-suomalaisiin-kalman-voimiin2.pdf] Luettu 3.4.2021. 

Koski, Kaarina. Kuoleman voimat:  Kirkonväki suomalaisessa uskomusperinteessä. [https://helda.helsinki.fi/handle/10138/24851] Luettu 3.4.2021. 

Kirkonväki. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkonv%C3%A4ki] Luettu 3.4.2021. 

Kuoleman väki ja paikat. Taivannaula. [https://www.taivaannaula.org/2009/07/17/kuoleman-vaki-ja-paikat/] Luettu 3.4.2021. 

Suomalaisten runojen uskonto. Krohn, Kaarle. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1915. 

Vanhat uskomukset elävät Lohtajalla.Keskipohjanmaa-lehti 20.10.1936. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2022925?term=Kokkolaa&term=trullien&page=4] Luettu 3.4.2021. 

Piikillä

Olen onnekas, sillä sain eilen ensimmäisen koronapiikin! Olen seurannut aktiivisesti  infoa rokotusten etenemisestä ja löysin kuin löysinkin  pienen vinkin nettiä lukemalla  uudesta rokotusryhmästä, ennen kuin  tieto oli edes kunnolla Soiten tiedotuksissa! Moni on valitellut, että aikaa on vaikea saada, mutta tiedä sitten, oliko vain hyvä tuuri, kun ajanvaraus niin jouhevasti kohdallani toimi. Ymmärrän kyllä hyvin turhautuneisuuden, jos aikaa täytyy soitella viikko toisensa perään tuloksetta. 

Aktiivisuus palkittiin ja sain valita viikonloppuajoista oikein sopivan itselleni. Vaikka olisi mahdollisuus käydä piikillä työajallakin, käyn mieluummin vapaalla ilman kiireen tuntua.  Vähän jännityksellä tosin odotin, ehtiikö ennen rokotteen saamista puhjeta flunssa, kun muu porukka kotonani kävi  koronatesteissä alkuviikolla. Sitkeäksi flunssaksi se heillä tosin onnekkaasti osottautui. Minulle tauti ei näköjään sitten tarttunut. 

Pidän ihmeenä, että en ole päässyt vielä koronanäytettä itsestäni otattamaan, vaikka työskentelen  isossa oppilasryhmässä, jossa pienet lapset välillä suloisesti niistävät hihaansa ja pärskivät minne sattuvat. Käsiä on kyllä pesty luokissa ahkeraan ja mielestäni se näkyy myös vähentyneinä sairauspoissaoloina luokassani! Ehkä koronasta jää vielä ajan mittaan jotain hyvääkin käytäntöihin...

No se rokotus...Maski naamalla ilmottauduin  käsidesikierroksen siivittämänä Kela-kortteineni luukulle. Kirjautuminen sujui jouhevasti.  Odotusaula oli iso, eikä lähelläni istunut ketään ainakaan 10 metrin säteellä.

Muutoinkin tila oli organisoitu hyvin - rokotuspisteitä oli useita ja olin juuri ja juuri vasta ennättänyt istahtaa odotustuolille, kun ykkösverhon takaa minua jo kutsuttiin nimeltä. Kipitin hoitajan perässä rokotuspisteelle. Huoneessa oli kaksi työntekijää, joista toinen kirjaamassa koneella ja toinen piikittämässä. Minulta kyseltiin, olenko kuumeesssa tai flunssassa ja olenko saanut koskaan allergista reaktiota rokotteesta. Kerroin ettei ollut flunssaa eikä kuumetta ja että en ole reaktioita rokotteesta saanut, mutta että olen aina hieman varovainen, koska siskolleni kerran iso reaktio tuli.  Hän se otti ja tuupertui lääkärin käsivarsille 10 minuuttia rokotteen jälkeen - tosin jo vuosia sitten... 

Rokotteen hoitaja pisti  täysin kivuitta vasempaan käsivarteeni ja sain pienen laastarilapun pistoskohdan päälle sekä varoituksen, että pistoskohta saattaa  jälkikäteen hieman punoittaa. Lisäksi infottiin, että voi tulla kuumeoireita ja lihaskipuja, mutta niihin voi ottaa tavallista särkylääkettä. 

¨

Minulle kerrottiin vielä, että saamani rokote oli merkiltään Pfizer. Sain myös uuden rokoteajan 3.7. Silloin pitäisi kesän olla  kukkeimmillaan...

Rokotteen oton jälkeen ohjeistettiin kävelemään  huoneen läpi pois tulosuunnasta. Verhon jälkeen eteen avautuikin pitkä baana.:) Käytävän päähän saavuttua tajusin olevani taas odotusaulassa, mutta erikseen rajatulla alueella. Ihmisiä istuskeli siellä rokotteen jälkeen huilailemassa vartin verran. Oli tosi hiljaista ja jännä tunnelma. Kukaan ei puhunut toisilleen.:) Etäämpänä näkyi pari sairaalasänkyä, jos joku olisi heikottunut. Ei näkynyt yhtään huonovointista!

Selailin kännyä odotellessani ja ihanan ikimuistoinen tunnelma jäi mieleen siitä hetkestä. Pikkuserkku, joka samaan aikaan toisaalla tyhjensi perikuntansa vanhaa mökkiä, lähetti minulle valokuvan. jossa oli esiäitimme viisi sukupolvea taaksepäin! Kuvassa hänellä  on tumma asu, kaksi naista seisoo hänen sivuillaan ja pitää esiäitiäni olkapäistä. En tiedä, milloin kuva on otettu. Kuvan istuvalla esiäidillä  on mekkonsa päällä valkea nenäliina. Jäin miettimään onko kuva kenties otettu hänen puolisonsa kuoltua.  Joka aikaan kuuluu murheet ja menetykset osana ihmiskunnan historiaa. Meillä sentään on  turvana rokotukset, ajattelin...

Muutakin siinä istuessa tuli mieleen. Äitini viikolla muisteli, kuinka hän tapasi isäni aikoinaan tuberkuloosisairaalassa - olipa romanttiset alkumetrit 16-ja 19-vuotiaille! Tämän kerron sillä, että isäni oli aika edistyksellinen nuoreksi mieheksi. Äiti muisteli lämmöllä, miten isäni supatti hänen korvaansa  ruokatiskillä "Ota se kauimmainen pulla pöydältä, etummaisiin on kuitenkin joku yskinyt..." Ei ollut silloin hoitoyksikössä  leivonnaisissa minkäänlaista suojakupua yllä:/ Ihana, edistyksellinen isäni - ja tämä siis jo ennen 1960-luvun puoliväliä...he molemmat sitten toipuivat kurjasta taudistaan...

Nyt on kulunut vuorokausi rokotteen otosta. Käsivarteni ei punoita pistoskohdasta, minulle ei ole tullut kuumetta eikä lihaskipuja. Tyytyväisin mielin porskuttelen eteenpäin, vaikka itse koronasuojaukset täytyy jatkossakin huomioida, jotta alueemme pysyisi koronanvirusepidemian perustasolla.

Pääsiäiseni

 Ihana kotoilupääsiäinen taas kerran. Olen nauttinut suunnattomasti, kun ei ole mitään pakollista menoa. 

 

Meillä on pieni metsästyskoiranpentu ja sen kanssa ollaan käyty luonnossa retkillä. Lumi on vähentynyt huimasti. Kevät, se oma vuodenaikani , on jo ihan jo nurkan takana! Voi, kuinka rentoudunkaan metsän keskellä - se rauha ja luonnon värit ja yksityiskohdat, ahh!

Lumen alta paljastuu yksityiskohtia, joita voisin taas tuijotella kauan...metsikön reunasta löydän risukkoa, johon on takertunut kaksi kyyhkysen pientä ja valkeaa yksityiskohtaa höyhenpuvusta. Siellä ne riippuvat oksistossa tuulten tuiverruksessa.

Läheisen kotipellon on täyttäneet jälleen joutsenet. Niitä on siellä sadoittain. Iltaisin tienoon peittää kova kaakatus. Lankalauantain iltana tuli kaksi pientä sähkökatkosta ja kuului valtaisa pamahdus. Joutsen oli lentomatkallaan illan hämärässä lentänyt sähköjohtoon...

Tänä vuonna ei koronan vuoksi saanut olla massatapahtumia. En niitä pääsiäiseeni kaivannutkaan. Miehen veli halusi polttaa viimeisen latonsa - pellot on vuokralla ja tehoviljelyssä vanhat rötisköt on ennemmänkin massiivisten työkoneiden tiellä.

Nuorimmaiseni otti haasteen innoissaan vastaan ja sytytti kaverinsa kanssa illan hämärryttyä ladon tuleen. Meitä oli pellolla ainoastaan kolme katselijaa - minä ja kaksi kaverusta. muut seurasivat tulen voimaa etäämpää koti-ikkunoistaan. 

Pojalle kerron, kuinka tuohonkin latoon liittyy paljon tunteita ja muistoja. Nuorena miniänä sain olla osallisena  maatalon heinätöissä. Muistan, kuinka peruutin heinäkärryä latoon ja jännitin, rysähtääkö kärryni ladon ovipieleen. Ei onnekseni rysähtänyt ja siippani setä hehkutti, kuinka taidokkaasti ajoinkaan. Taisi olla melkoinen määrä tuuria mukana...

Lähellä menee joki, "Korplaxbetsi", en tiedä onko sillä virallisesti suomennettua nimeä. Muistan, kuinka keräsimme siipan siskon kanssa heinäpaaleja ja meitä ällötti, kun  paalin päästä pilkisti kuolleen hiiren pää. Vinoilin, että toi joki ei olekaan ihan Mississippi vaan pikemminkin Mössissippi, paikallisten ruotsin murteen perusteella (möse=hiiri). 

Poikien kanssa vietimme oikein leppoisia hetkiä. Keskustelimme koulutuspaikoista ja valintakokeista. Nuorimmaiseni valmistuu keväällä ekaan ammattiinsa, mutta innostui hakeutumaan  jatko-opintoihin. On aina ollut vahva oman tiensä kulkija ja teki tälläkin kertaa päätöksensä aika lailla itsenäisesti.

Kerroin pojille, että kun itse lukion jälkeen etsin koulutusta, oli kaikki koulutuspaikat valintaoppaassa, jota luettiin kuin pyhää kirjaa. Nykyään taitaisi tulla aika lailla paksumpi opus, koulutusmuotoja kun on tarjolla mielettömästi. Poika sanoi ekaksi kriteerikseen, että hän haluaa lähiopetusta, ei ole oikein  innostunut etäopiskelusta, vaikka se hänen koulutusalallaan onkin vaivattomasti sujunut. 

Tuli on uskomaton. Sen valta on hirmuinen, kun se pääsee valloilleen. Liekit lämmittävät ja tuijotan tuleen haltioissani. On todella kaunis ja vaikuttava liekkimeri. Kun lato romahti, pojat kysyivät, ennätinkö sen kuvata. Toki:)

Siinä liekkeihin tuijotellessani nousi  jostain väkisin mieleen pätkä Eino Leinon  runosta:

"Tuijotin tulehen kauvan,

liikuttelin lieden puita,

ajattelin armastani,

muistin mustakulmaistani.

Hiilet hehkui, kuvat kulki,

ajat armahat samosi,

liiteli suviset linnut,

keikkuivat kesäiset päivät, –

poski hehkui, suu hymysi,

silmät muita muistutteli..."

Vielä on lomaa, nautin kovasti. Olen lukenut upeita historiatekstejä ja tehnyt monta tulevaa jutunrunkoa blogiini. Tiedän siitä, että  loma on tehnyt tehtävänsä ja olen rentoutunut!:)