sunnuntai 28. elokuuta 2011

Venetsialaisia viettämässä

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Kokkolassa vietetään perinteisesti Venetsialaisia.  Perinne on ollut voimissaan Kokkolan ja Pietarsaaren seuduilla jo satakunta vuotta.






Alkunsa tapahtuma sai, kun 1800-luvun loppupuolen vauraissa huvilayhdyskunnissa ryhdyttiin  viettämään huvilakauden päättymistä. Alkuun juhlat olivat epävirallisemmat ja tärkeintä olivat pimenevät kesäillat yhdistettyinä valon, tulen ja veden leikkiin veden pinnalla.

              

Perinteisesti tärkeää on juhlavalaistus;  erilaiset kokot, soihdut ja lyhdyt meren rannoilla. Ne, joilla ei omaa mökkiä ole, pääsevät osalliseksi merellisestä juhlasta ajellen  veneillä ja  ihastellen rantojen soihtuja.



Lisäksi olennaisena osana Venetsialaisiin kuuluu ilotulitus. Ilotulitus siirtyi vuosisatoja sitten Eurooppaan Italiasta ja ilmeisesti Venetsialaisten nimi on saanut alkunsa Italian silloisen kauppakeskuksen, Venetsian mukaan.



Nykyään Venetsialaisjuhla  on melko valtaisa Kokkolan seudulla. Mökeiltä ja rannoilta tapahtuma on laajentunut myös eri puolille kaupunkia kestäen koko viikonlopun.

Kauppatorilla on vuosittain ilmaisia tapahtumia ja ilotulituksia sun muuta koko perheelle koko viikonlopun ajan. Itse en osaa tarkemmin kertoa näistä kaupungin juhlallisuuksista, koska perheemme kanssa vietämme aina  sitä aivan perinteistä mökkivenetsialaista meren rannalla... Jos haluat kuitenkin kurkata, mitä tänä vuonna oli keskustan venetsialaisilottelussa tarjolla, voit kurkistaa tänne.

Illan hämärtyessä valon juhla merellä pääsee täyteen oikeuteensa.






Aikoinaan tulet olivat rannoilla omatekoisia, pistettiin erilaisia rättejä säilykepurkkeihin yms. ja laitettiin öljyä, tervaa sun muuta nurkista löytyvää  päälle ja sytytettiin. Roihu oli komea..

Nykyään ei nähdä enää ihan yhtä isoa vaivaa- suurin osa raahaa valotuikkunsa kauppojen hyllyistä rannoille. Liäsksi näkee tietysti kauniita ulkotulia, nuotioita yms.





Me vietimme perinteisesti Venetsialaisia Kälviän Helluskarissa.  Íltaa istuimme hieman isommalla porukalla ja omien lasten seuraksi otimme yöpyjiksi pari sukulaisnuorta. Raketteja tietysti täytyi paukutella...



Tänä vuona sää suosi, lämmintä oli peräti +24 astetta jasää meren rannalla oli aivan tyyni. Sinänsä aika harvinainen keli meren rannalle tähän aikaan vuodesta...

Nuoriso kalasteli rannan tuntumassa.



Kauniin ilta-auringon lämmittäessä ihanasti istuskelimme iltaa rantakallioilla ja katselimme ohitse veneillä  ajelevia ihmisiä.



Illemmalla sytyttelimme ulkotulia ympäriinsä kallioille. Myös lähistöllä oli paljon mökkeilijöitä ja oli ihanaa seurailla, kun tulia syttyi vähän kerrallaan ympäri rantoja...



Rakettien paukahdusten laannuttua istuimme iltaa mökissä ja herkuttelimme. Sieltä täältä kuului vielä etäältä rakettien pauketta. Radiosta kuuntelimme musaa ja pelasimme porukalla korttia... Kiva ilta kaiken kaikkiaan:) Kaunis juhla alkusyksyn vastaanottamiseksi!

Lähteet: Tapahtuman historiaa jo yli 100 votta. [https://www.kokkola.fi/venetsialaiset/venetsialaiset/historia/fi_FI/]. Luettu 28.8.2011.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti