sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kokkolan majakat ja linjaloistot:Tankar

Kuumana ja tyynenä  kesäpäivänä lähdimme merelle veneilemään. Tähtäimenä Tankarin majakkasaari (N 63° 57,0´  E22° 51,0´).

Tässä tuleekin nyt tietoa ja kuvia Tankarin majakasta.


 
Tankarin saari  sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Kokkolan satamasta.
 
Ennen varsinaista majakkaa saarella oli merimerkki eli kivikummeli  jo 1750-luvulla. Kivikummeli oli  noin 11 jalan korkuinen kiviraunio, jonka huippumerkkinä  oli tynnyri 20-jalkaisen tangon päässä. Sen ylläpidosta vastasivat Kokkolan porvarit. Itse kiviraunion voi edelleen löytää Tankarista. On tullut tavaksi, että ihmiset ensimmäistä kertaa saarelle tullessaan ottavat rannasta niin suuren kiven kuin jaksavat kiviröykkiölle saakka kantaa.  
 
 
 
 Kokkolan porvarit rakennuttivat vuonna 1825  kivikummelin viereen puisen tunnusmajakan, joka oli väriltään punainen, pyramidin muotoinen ja kaksipäätyinen.
 
.
Myöhemmin saarelle rakennettiin ns. lyysi, jota ylläpitivät kalastajat. Lyysi, joka tulee ruotsin sanasta lysanhus, oli pieni rakennus, jossa oli ikkunat meren suuntaan ja rakennuksen keskellä  pyöreä tulisija. Kalastajien tehtävänä oli vuorollaan vastata  tulen ylläpidosta. Tämän tulen avulla kalastajat suunnistivat  pimeällä  merellä.
 
Vuonna 1849 perustettiin Pohjanmaan luotsipiiri. Silloin valtio otti aikaisemmin porvareiden palkkaamat Tankarin luotsit kirjoihinsa.
 
Draamaakin mahtuu aina merenkäyntiin. Tankarin kaikki silloiset luotsit menehtyivät 1885 myrskyssä veneen kaaduttua, kun he  olivat kovassa merenkäynnissä olleet viemässä luotsia laivaan. Luotsiasema tuli toimintakykyiseksi vasta usean vuoden päästä tästä onnettomuudesta.  

Majakkakomitea ehdotti aluksi 1880  uutta majakkaa rakennettavaksi Tankarista ulompana olevalle luodolle, mutta paikan vaikeakulkuisuutta moitittiin. Lopulta päädyttiin nykyiseen Tankarin saareen, joka aikoinaan tunnettiin nimellä Klippan. Majakka rakennettiin vanhan puupookin kohdalle.

 
Itse majakka on rakennettu vuonna 1889. Luotsilaitos tilasi helsinkiläiseltä Osbergin konepajalta 1888 rautaisen majakkatornin valolaitteiden kera. Majakan rautaelementit oli tehty Saksassa.
  
Majakan rautainen ulkokuori on niitattu ristikkopalkkeihin. Majakassa on yhteensä yli 900 000 niittiä!
Tornissa on peltikuori ja majakka on rakennettu ilman välitasanteita. Portaita on yhteensä 122 askelman verran.
   
 
Majakan lyhdyllä on valokorkeutta  maasta mitattuna 27,5 metriä. Valolaite on pariisilaisen Henry Lepauten tehtaan tuotos ja aikanaan se oli yksi tehokkaimmista valolaitteista. Valo kantaa aina 13 meripeninkulman päähän.
 
 
 
Ensimmäisen kerran majakan petrolipolttimeen  sytytettiin valot 15.10 1889.
Vuoden 1903 kesällä Tankarin majakkaan hankittiin koneellinen sumumerkinantolaitos. Jos sää oli sakea, annettiin äänimerkkejä pienillä dynamiittipanoksilla. Panoksia ammuttiin noin 10 minuutin välein sumun hälvenemiseen saakka.
 
Aikoinaan majakanvartioiden töihin kuului kantaa valopetroli ylös kierreportaita. Myös valoprismastoa pyörittävä laitteisto täytyi käynnistää veivaamalla.
 


 
Majakan sähköistys tapahtui 1961. Tällöin majakan valokiilan kantomatka yli kaksinkertaistui 27,5 meripeninkulmaan. Majakassa on edelleen käytössä vuonna 1889 hankittu linssistö.
 

Tankarin majakka on yhä käytössä, mutta nykyään sen merkitys varsinaiselle ammattiliikenteelle on vähentynyt, siitä hyötyvät lähinnä huviveneilijät.
 
  


 
Kesän 2014 Tankarin majakka on ollut suljettuna yleisövierailuilta. Majakalle on myönnetty kunnostusrahoitusta ja Tankarin majakka tullaan kunnostamaan vierailukäyttöön soveltuvaksi. Liikennevirasto on myöntänyt kunnostusrahoitusta yhteensä 400 000 euroa Suomen majakoiden kunnostukseen.
 
Tankarin majakassa kunnostetaan  majakan portaat ja kaiteet sekä sähkölaiteita suojataan ja siirrellään. Myös poistumistien tekemisestä on suunniteltu pelastusviranomaisten kanssa. Majakan turvallisuutta ylläpidetään päästämällä majakkaan ainoastaan muutama henkilö kerrallaan.
 



LÄHTEET:

KP24.fi. Tankarin majakka vielä kesän kiinni. [http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/360413/Tankarin-majakka-viel%C3%A4-kes%C3%A4n-kiinni] Luettu 1.7.2014.

Museovirasto. Tankarin ja Trutklippanin majakka- ja luotsiyhdyskunnat. [http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=2922] Luettu 17.8.2014.

Visit Kokkola. Tankarin majakka. [http://www.kokkola.fi/tankar_2/nae_ja_koe/fi_FI/tankarin_majakka/] Luettu 13.7.2014.

Yle.fi. Tankar - arvoitusten majakka. [http://yle.fi/uutiset/tankar_-_arvoitusten_majakka/5289880] Luettu 10.8.2014.

Wikipedia. tankarin majakka. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Tankarin_majakka] Luetu 13.7.2014.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti